Vielä koontina tuohon aatekeskusteluun:
Oma tulokulmani aiheeseen oli se, että keskustelussa otettiin (ja otetaan usein) esiin tuo yksittäinen tutkimus, jolla on hyvin vähän informaatioarvoa tai relevanssia. Vakiintuneet menetelmät, kuten nelikentät, GAL-TAN-akselit ja Nolarin kartat ovat huomattavasti monipuolisempia ja empiirisesti johdonmukaisempia.
Sinällään pidän ihan mielenkiintoisena lähtökohtaa sille, että tutkittaisiin puolueiden jakautumista esim. suhteessa klassiseen liberalismiin, mutta tuolloin pitäisi olla tarkempi käsitteiden kanssa. Tämä on vähän sellainen aihealue, jossa yleisluontoinen kuvailu johtaa helposti ojasta allikkoon. Esim. mainitun Burken poliittinen sijoittuminen on hankala määrittelykysymys, koska hän toimi sekä whig-puolueessa että loi pohjaa konservatismin teorialle. Vastaavasti Mill on kiistatta sananvapuden ja liberalismin klassikko, mutta hänkin kannatti äänestysoikeuden rajaamista varallisuuden perusteella, joten oliko hän lopulta jonkin sortin konservatiivi? Thomas Jeffersson puolestaan oli yksilönvapauden puolustaja, joka kuitenkin omisti orjia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointtina kuitenkin, että määritelmät elävät ajassa ja ovat aina suhteessa vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään.
Klassinen liberalismihan viittaa ennen kaikkea ajanjaksoon 1700-luvun lopulta 1800-luvulle. Tuolloin oli kuitenkin ihan konkreettisia yksilöä rajoittavia tekijöitä, kuten laajaa sensuuria, absoluuttisia monarkioita jne. Liberalismin klassikot, kuten Locke, Mill, Bentham tai Smith, kirjoittivat vähän eri konstekstissa kuin 2010-luvun persut vaatiessaan sananvapautta. Nykypäivänä on erittäin laaja sananvapaus, minkä vuoksi sellainen 1800-luvun "suuriin ajattelijoihin" viittaaminen on aatekeskustelun näkökulmasta lähinnä tarkoitushakuista dogmaattisuutta. Niiden kiihottamispykälien ja muiden tarkoitus on kuitenkin suojella vähemmistöjä ja viime kädessä yksilöitä enemmistön "kiihottamiselta". Ei niitä voi verrata tilanteisiin, joissa lehdistölle on annettu kuningashuoneesta käsky siitä, mitä saa kirjoittaa painettuun lehteen.
Noh, tämä tekstini lähti ehkä vähän laukalle eikä liity hirveästi enää edelliseen keskusteluun. Menkööt nyt kuitenkin, kun innoistuin kirjoittamaan.
Palatakseni ketjun aiheeseen: tämä Marinin hallitus on nähdäkseni aika liberaali yleisilmeeltään. Tosin painotus on ennen kaikkea sosiaaliliberalismissa - tai sosiaalireformissa - jolloin talouspolitiikka on vasemmistolaista ja valtion rooli suuri. Luonnollisesti tällöin ollaan erittäin kaukana liberalismin klassisesta muodosta, jossa negatiiviset vapaudet ajoivat melkeinpä kaiken muun edelle.
Minusta tuo hallitusohjelma, johon edellä viitataan, on aika maltillinen ja suht neutraali. Sen ongelma on pikemminkin siinä, että mitään kirpsakoita päätöksiä ei tehdä, vaikka kiire olisi kova.
Kansa kuitenkin päättää viime kädessä, ja nyt se kansa päätti äänestää tulonsiirtopuolueita valtaan. Se on tämä nykyisen puoluekentän vitsaus (tai hienous, jos niin katsoo), että ykköspuolueen painoarvo on valtava. Mikäli Harkimon "kapinalliset" olisivat antaneet äänensä Orpolle ja ja mikäli muutama oikeistolainen persu olisi äänestänytkin Kokoomusta, nyt saatettaisiin katsoa hyvin toisenlaista hallituskoalitiota.
Mitä tulee Mariniin, niin on mielestäni toissijaista, mitä mieltä hän henkilökohtaisesti on asioista. Kyllä hänen työnsä on pääasiassa johtamista. Jos ajatellaan hallituksen menestystä, niin näkisin, että ykkösjuttu on ymmärtää olla huseeraamatta. Rinteestä ei siihen ollut, minkä vuoksi bussi ajoi rinnettä alas ja on nyt SAK:n konepajalla saamassa uusia jarrupaloja.
Ping
@Tadu