Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 940
  • 8 951

Tuamas

Jäsen
Marinilta viestinnällinen mahalasku, olisi kannattanut luetuttaa viesti kirjanpitäjällä tai jollain muulla talousihmisellä.

Marin kun ensin toteaa, että ”Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta” kun on kuitenkin maksanut osinkoa tasan 8% nettovarallisuudesta, eli on käyttänyt juurikin sitä eniten kritisoitua tulonmuuntokeinoa maksimimäärän.

Lisäksi väittää että ”maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti”, vaikka tilinpäätöksen perusteella (olettaen että YEL on otettu asianmukaisesti heinäkuun alussa) on maksanut YELin noin 62 000€ työtulon mukaan, joka on alle sekä maksimin (200 000€ työtulo) että todellisen palkan (145 000€).

Sinänsä hienoa että on onnistunut luomaan toimivan bisneksen ja olen samoilla linjoilla siinä, että vaikka kritisoi systeemitasoa, voi silti aivan hyvin optimoida yksilötasolla.

Ensi kerralla kannattaa konsultoida talouden asiantuntijaa ennen kommentteja.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Aika kohtuutonta vaatia sen lisäksi toimimaan vastoin järkevää verosuunnittelua

En tiedä, meneekö minulta ohi tässä jotain, mutta suurin naureskelu/kritiikki kohdistuu enemmänkin siihen, että Marin toimii omien saarnojensa vastaisesti. Itse toimisin verotuksen osalta ihan samoin, mutta ero on siinä, etten ole aiheesta jeesustellut ympäri ämpäri mediaa samalla maalittaen lääkäreitä ja muita vuorineuvoksia.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Onhan tuo aivan järkyttävää sekoilua Marinin touhu taas. Ja täällä on tosiaan niitä jotka eivät vain voi kritisoida. Jestas sentään.
 
Turhahan sitä nyt on muiden (suomalaisten) eläkekassaan rahaa maksella kun suurella todennäköisyydellä sotarikollisten palveluksessa irtoaa bonuksena sangen väkevä eläkevakuutus.
Jep. Mitäpä sitä muiden eläkkeitä rahoittamaan. Ironiaa lisää se, että hänen hallituksensa taisi tehdä lakimuutoksen jolla tavan yrittäjien vastaavaa kikkailua oli tarkoitus suitsia.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Onhan tuo aivan järkyttävää sekoilua Marinin touhu taas. Ja täällä on tosiaan niitä jotka eivät vain voi kritisoida. Jestas sentään.

Näinhän tämä on. Ihan sama mitä Marin tekee niin homma pestään väkisin valkoiseksi.

Mutta kun hallituspuolueen edustaja mainitsee Ylen ja budjetti leikkaukset. Pppperrrsssut, tuho.
Journalismiliiton ilmaisen rahan leikkaukset "vapaan median alasajoa" ja muuta koomista :)
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Marinilta viestinnällinen mahalasku, olisi kannattanut luetuttaa viesti kirjanpitäjällä tai jollain muulla talousihmisellä.

Marin kun ensin toteaa, että ”Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta” kun on kuitenkin maksanut osinkoa tasan 8% nettovarallisuudesta, eli on käyttänyt juurikin sitä eniten kritisoitua tulonmuuntokeinoa maksimimäärän.

Lisäksi väittää että ”maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti”, vaikka tilinpäätöksen perusteella (olettaen että YEL on otettu asianmukaisesti heinäkuun alussa) on maksanut YELin noin 62 000€ työtulon mukaan, joka on alle sekä maksimin (200 000€ työtulo) että todellisen palkan (145 000€).

Sinänsä hienoa että on onnistunut luomaan toimivan bisneksen ja olen samoilla linjoilla siinä, että vaikka kritisoi systeemitasoa, voi silti aivan hyvin optimoida yksilötasolla.

Ensi kerralla kannattaa konsultoida talouden asiantuntijaa ennen kommentteja.
Johan Trump on näyttänyt, että politiikassa voi valehdella ihan suoraan. Fanit ei siitä niin välitä, vaan puolustavat sokeasti.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Aika kovaa settiä.

Marin viimeisten parin sivun mukaan on:
- Narkomaani
- Talousrikollinen
- Veronkiertäjä
- Sotarikollinen

Lisäksi tietysti moraaliton ja kaikkea muuta. Melko huvittavaa settiä. Ei muuta. Jatkakaa vaan rauhassa kivien viskomista.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ja Sanna kun tykkää ravistella instituutioita, niin eikö tuollainen loikka äärivasemmalta oikealle olisi juuri Marinin pelikirjan mukainen liike?
Samppanjalta tuoksuvan sosialistin on helpompaa larpata vasemman laidan aatteita, koska saa ilmaiseksi suojan vasemman laidan mätkinnältä. Kuin äänestäisi vihreitä ja ottaisi halpoja viikonloppulentoja etelään. Miten ihanaa onkaan huudella "blame the game", kun samalla nautti ilosta, valosta ja osingoista.

Marinin onneksi otsikot vetävät janimäkelöitä puoleensa kirkkaan lampun lailla ja harras seuraajakunta huolehtii somessa lopusta. Sen jälkeen asiallinenkin kritiikki hukkuu näiden sankareiden öyhötyksen sekaan, tylsyy terältään ja leimaa kritiikin esittäjän yhdeksi öyhöistä. Niinpä asia voidaan kuitata naisvihana ja katkerien incelien lätinänä.
 
Aika kovaa settiä.

Marin viimeisten parin sivun mukaan on:
- Narkomaani
- Talousrikollinen
- Veronkiertäjä
- Sotarikollinen

Lisäksi tietysti moraaliton ja kaikkea muuta. Melko huvittavaa settiä. Ei muuta. Jatkakaa vaan rauhassa kivien viskomista.
Voisit tietenkin myös opponoida noita väitteitä jos ne mielestäsi on epätosia?

Toki joku huumeiden käytön väite on ihan sitä itseään eikä siitä mitään näyttöä ole. Seura ehkä ollut joissakin tilanteissa siihen viittaavaa mutta ei muuta. Ja varsinkaan sitä, että olisi narkomaani tai sotarikollinen (tai rikollinen ylipäänsä) ei nyt kukaan vakavissaan varmaan väitä.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näinhän tämä on. Ihan sama mitä Marin tekee niin homma pestään väkisin valkoiseksi.
Koska en pidä Marinin tekopyhyydestä tässä asiassa, enkä tekopyhyydestä muutenkaan, tartun tähän: myönnä sinäkin itsellesi, että sinulla (ja monella muulla täällä) tuo menee päinvastoin - kaikki pestään mustaksi jos vaan pienikin sauma on.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Katselin huvikseni Marinin ja Orpon viestihistoriaa.
Viimeisen vuoden aikana täällä Jatkiksessa Orposta kirjoitettiin alle 30 viestiä ja Marinista yli 60 viestiä. Marinilla on valtaa perusmirjan verran ja Orpo on pääministeri.
Täälläkin numerot näyttävät eron heidän kiinnostavuudessaan. Orpolle ilmainen neuvo: ”Laula vaikka savolaisten laulu presidentin esittelyssä niin kansa muistaisi sinua edes vuorokauden!”
 

Virgil Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Aika kovaa settiä.

Marin viimeisten parin sivun mukaan on:
- Narkomaani
- Talousrikollinen
- Veronkiertäjä
- Sotarikollinen

Lisäksi tietysti moraaliton ja kaikkea muuta. Melko huvittavaa settiä. Ei muuta. Jatkakaa vaan rauhassa kivien viskomista.
Tämä. Jos minä olisin poliitikko, ja olisin sitä mieltä, että ansiotuloveroprosenttia tulisi nostaa vaikkapa kolmella prosenttiyksiköllä, mutta aloitteeni ei menisi läpi eduskunnassa, tulisiko minun sen jälkeen maksaa tuo osuus jotenkin vapaaehtoisesti? Tai muuten olen tekopyhä?

Miten tuo edes toimisi? Voinko soittaa verottajalle ja kysyä, mihin saisin maksaa tämän vapaaehtoisen ylimääräisen veron?

Vittu mitä paskaa täältä saa taas lukea. Pardon my french.
 

#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin huvikseni Marinin ja Orpon viestihistoriaa.
Viimeisen vuoden aikana täällä Jatkiksessa Orposta kirjoitettiin alle 30 viestiä ja Marinista yli 60 viestiä. Marinilla on valtaa perusmirjan verran ja Orpo on pääministeri.
Täälläkin numerot näyttävät eron heidän kiinnostavuudessaan. Orpolle ilmainen neuvo: ”Laula vaikka savolaisten laulu presidentin esittelyssä niin kansa muistaisi sinua edes vuorokauden!”
Toivottavasti Orpo on niin fiksu, että ymmärtää pysytellä kiinni tehtävissään, eikä lähde hakemaan kiinnostavuutta. Marinista keskustellaan, mutta en aivan saa kiinni ajatuksesta, MIKÄLI pidät tätä jotenkin hyvänä asiana. Keskustelu kun pääasiassa keskittyy tekoihin, joita monet pitävät virheinä.
 

#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä. Jos minä olisin poliitikko, ja olisin sitä mieltä, että ansiotuloveroprosenttia tulisi nostaa vaikkapa kolmella prosenttiyksiköllä, mutta aloitteeni ei menisi läpi eduskunnassa, tulisiko minun sen jälkeen maksaa tuo osuus jotenkin vapaaehtoisesti? Tai muuten olen tekopyhä?

Miten tuo edes toimisi? Voinko soittaa verottajalle ja kysyä, mihin saisin maksaa tämän vapaaehtoisen ylimääräisen veron?

Vittu mitä paskaa täältä saa taas lukea. Pardon my french.
Allekirjoitan viimeisen lauseesi. Hämmästyttävää, kuin mahdotonta näin monelle on ymmärtää, mistä kritiikki kumpuaa. Ajattelin joskus, että ihmiset ymmärtävät aina tahallaan väärin, mutta valitettavasti se taitaa olla puhdasta kyvyttömyyttä.

Sinä olet tekopyhä silloin, jos syyllistät ihmisiä toiminnasta, johon ryhdyt myös itse. Et olisi silloin, jos jättäisit syyllistämättä. Ongelman esiin nostaminen on aina oikein, mikäli sellaisen mielestään tunnistaa. Fiksusti toimimalla ei aja itseään nurkkaan.
 

Analyzer

Jäsen
Marin ei nykyään kommentoi juuri mitään häneen liittyvä kirjoittelua. Tänään teki poikkeuksen. Kertoo, että nyt kirpaisi.

Marin on kyllä ilmiönä hyvin mielenkiintoinen. Hänen elämäntyylinsä ja arvonsa ovat liki vastakohta sille, millä teemoilla hän uransa loi. Se nyt ei ole oikeastaan kovinkaan harvinaista politiikassa. Harvinaista on kuitenkin se, että sen sijaan että omat hylkäisivät niin he kahta raivokkaammin puolustavat Sannaa.
 

Tuamas

Jäsen
Nyt olisi Marinilla kaikkien aikojen sauma peliliikkeeseen.

"Riskienhallinnan" nimissä Marin voisi yhtiöittää omistuksensa osakevaihdon kautta.

Nopeasti laskettuna saisi pyöreästi 2,2m€ vapaata omaa pääomaa holdariin, kun liiketoimintayhtiö arvostettaisiin käypään arvoon.

Sitten muutama hyvä vuosi Blairin lafkaa laskuttaen ja pääsisi holdarista naatiskelemaan 135 000 € osingoista 10k€ verokuormalla vuosittain pitkälle tulevaisuuteen.

Hallitus lähtisi muuttamaan verolainsäädäntöä nanosekunnissa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Marin ei ole tehnyt mitään rikollista ja tuossa yritystoiminnassakaan ei ole mitään moitittavaa.

Mutta siitä aivan sanomattoman pitkä miinus, että sen kaiken, useita vuosia jatkuneen jeesustelun jälkeen ihminen sitten kuitenkin itse hyödyntää niitä ihan just samoja konsteja, joista muita ihmisiä kritisoimalla on ääniä kalastanut.

Tuo on yksi niljakemaisimpia temppuja mitä ihminen voi minun papereissani tehdä. Vielä korostuu sen vuoksi, että miten just nimenomaan tästä asiasta Marin itse paasasi vuositolkulla, ja jota populistisesti käytti SDP:n ja oman suosionsa kasvattamiseen.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Allekirjoitan viimeisen lauseesi. Hämmästyttävää, kuin mahdotonta näin monelle on ymmärtää, mistä kritiikki kumpuaa. Ajattelin joskus, että ihmiset ymmärtävät aina tahallaan väärin, mutta valitettavasti se taitaa olla puhdasta kyvyttömyyttä.

Sinä olet tekopyhä silloin, jos syyllistät ihmisiä toiminnasta, johon ryhdyt myös itse. Et olisi silloin, jos jättäisit syyllistämättä. Ongelman esiin nostaminen on aina oikein, mikäli sellaisen mielestään tunnistaa. Fiksusti toimimalla ei aja itseään nurkkaan.
Miten kokoomuspoliitikot , jotka jättäytyvät yhteiskunnan elätettäväksi?? vai onko eri asia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös