Sanna Marin

  • 943 033
  • 8 446

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen, ekstratyperä puheenaihe, mutta mietin voisiko Marinin laihtuminen viimeisen parin vuoden aikana liittyä jotenkin siihen, että hänen lapsensa on syntynyt 2018. En ole aiheen asiantuntija, mutta ehkä joku palstalla tietää paremmin. Onkohan jollekin naiselle käynyt joskus niin, että raskauden ja taaperoajan myötä painoa pääsisi vähän kertymään?

Sinänsä ihan validi kysymys, että onko mahdollista, että raskausajankilot lähtevät viiveellä. Vastaus on kyllä. Mm. uni ja sen laatu vaikuttavat erittäin paljon painonpudotukseen ja hormooneihin. Mutta vastaus kysymykseen, johtuuko Marinin laihtuminen yksin raskauskilojen karistamisesta: Ei johdu. Ainakaan, jos on uskominen valokuviin mm. vuodelta 2016:

Käsivarsissa on huima ero. Eikä ero johdu lihasmassan kasvamisesta. Marin oli hoikka, mutta terveen näköinen ennen lapsen saamista.

Mä en arvostele hänen ulkonäköään sanan varsinaisessa merkityksessä. Kysymys on enemmänkin "huolesta", koska hän näyttää omiin silmiini todella alipainoiselta. Ymmärrän toki, että sekin on tahditonta. Toivotaan, että läheiset puuttuvat, jos on tarvetta.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
On kyllä jännä ilmiö, että naispoliitikkojen ulkonäköä koetaan edelleen tarpeelliseksi arvioida ja arvostella huomattavasti miespoliitikkoja enemmän. En tästä toki mitään tutkimusta ole tehnyt, vaan ihan omia empiirisiä havaintoja peilaan.

No politiikassa ulkonäkö merkitsee ja on aina merkinnyt. Pitkä ja komea mies pärjää aina politiikassa lyhyttä ja komeaa tai lyhyttä ja rumaa miestä paremmin. Samoin kaunis nainen hyvällä kropalla saa aina enemmän kannatusta kuin lyhyt, ruma ja lihava nainen. Se on ihan kunnolla tutkittu juttu miten hyvännäköisiin ihmisiin liitetään positiivisia piirteitä enemmän mitä rumiin ja heidät nähdään heti parempana mitä rumat.

Poliitikkojen kritiikki ei ole koskaan ollut sukupuolittunutta. Ainoastaan silloin se on, kun valitetaan että joku kritisoi naispolitiikkoa yhtään mistään. Miestä saa aina haukkua, naista ei.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miestä saa aina haukkua, naista ei.

Tämä saattaa hyvin pitää paikkaansa. Toisaalta, naisia haukutaan usein esim. pätevyyteen liittymättömistä, epäolennaisista seikoista. Kuten vaikkapa siitä, että on ollut kaupan kassalla duunissa. Mielestäni se on vain ja ainoastaan hyvä asia, että on tehnyt erilaisia duuneja, myös niitä, mitä typerät ja moukkamaiset ihmiset eivät arvosta. Mutta annas olla, kun kaupoista poistuu kassat kokonaan, eikä missään ole ainuttakaan ihmistä neuvomassa, miten kassaa käytetään ja se kappalehintaan myytävä riisipiirakka pitäisi kuitenkin saada maksettua, koska sen ottaminen on varastamista. Tai, jos kukaan ei laita tavaroita kaupoissa hyllyyn, niin kyllä alkaa marina, että miten täällä on hyllyt tyhjinä. Ihmisen todelliset karvat paljastuu silloin, kun hän on asiakkaana, uskokaa mua.

Mutta, jos haukkuu tasaisesti kaikki typerykset ja daijun toiminnan, kuten minä tapaan halutessani tehdä, voi nukkua yönsä rauhassa.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitkä ja komea mies pärjää aina politiikassa lyhyttä ja komeaa tai lyhyttä ja rumaa miestä paremmin.
Esimerkiksi Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowicz voivat olla poikkeus joka vahvistaneen tämän säännön.

Mitä tulee näihin jatkuviin "uutisiin" Marinin pukeutumisesta milloin missäkin tilaisuuudessa tai tapahtumassa, niin aina tuntuu löytyvän se äärilaita jolle ei mikään muu kuin jakkupuku ole kelvollinen vaatetus pääministerille. Marin on kuitenkin hyvä kroppainen ja näyttävä nainen, mutta osan mielestä Marinin pitäisi ilmeisesti pukeutua juuttisäkkiin jotta oltaisiin tyytyväisiä. Mieluummin sitä Marinia katselee farkkushortseissa kuin Antti Rinnettä samassa vaatetuksessa. Marin osaa myös hienosti kerätä tällä toiminnalla itselleen ja demareille ne ylimääräiset pisteet joita eittämättä SDP tulee seuraavissa vaaleissa tarvitsemaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mieluummin sitä Marinia katselee farkkushortseissa kuin Antti Rinnettä samassa vaatetuksessa.
Mikä siinä Rinteen ulkonäössä on vikana? Vanhempi mies? Edelleen olen sitä mieltä, että jokainen saa pukeutua haluamallaan tavalla ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mun tehtävä ei ainakaan ole arvostella muiden pukeutumista tai ulkonäköä.

Olihan tässäkin ketjussa tuolla aiemmin arvosteltu ainakin Kiurun, Urpilaisen, Soinin ja Pekkarisen pukeutumista samalla, kun on puolusteltu Marinia. Jonkinlaiset kaksoisstandardit havaittavissa. Ja tämä kappale ei ollut kohdistettu lainaamalleni kirjoittajalle. Olen muuten nähnyt Pekkarisen ihan livenä verkkareissa, eikä se ainakaan itseäni haitannut.

Ainakin eduskunnassa on käsittääkseni jonkinlainen pukeutumiskoodi ja se on miehille huomattavasti tiukempi kuin naisille. Mitään kravattipakkoa ei ainakaan ole, tai en tiedä onko siinä ns. koodissa muutenkaan varsinaisesta pakosta kyse, saattaa vaan olla vakiintunut käytäntö. Aikanaan yksi edustaja Virtasen päähinekin tuntui ainakin omasta mielestäni saavan aivan kohtuuttomasti huomiota.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikä siinä Rinteen ulkonäössä on vikana? Vanhempi mies? Edelleen olen sitä mieltä, että jokainen saa pukeutua haluamallaan tavalla ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mun tehtävä ei ainakaan ole arvostella muiden pukeutumista tai ulkonäköä.
En Rinteen ulkonäöstä ole mitään sanonutkaan. Sanoin vain, että mieluummin katselen Sannaa farkkushortseissa kuin Rinnettä vastaavassa outfitissa. Ilmeisesti edellisessä viestissäni en tuonut riittävästi esille sitä, että jokainen saa pukeutua miten itse haluaa, jopa pääministeri voi näin tehdä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IS kertoo kuinka kuuluisa Ruisrock kuva saatiin otettua... Ei vaikuta millekään jättioperaatiolle jossa mediatoimistot ja avustajakaarti olisi kaiken suunnitellut...

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Edelleen, ekstratyperä puheenaihe, mutta mietin voisiko Marinin laihtuminen viimeisen parin vuoden aikana liittyä jotenkin siihen, että hänen lapsensa on syntynyt 2018. En ole aiheen asiantuntija, mutta ehkä joku palstalla tietää paremmin. Onkohan jollekin naiselle käynyt joskus niin, että raskauden ja taaperoajan myötä painoa pääsisi vähän kertymään?
On sitä käynyt miehillekin => tytär synnytti potran pojan keväällä 2017 ja vaarille on kertynyt sen jälkeen vauvakiloja osimoilleen 10kg...
 
The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On sitä käynyt miehillekin => tytär synnytti potran pojan keväällä 2017 ja vaarille on kertynyt sen jälkeen vauvakiloja osimoilleen 10kg...
Jonkunhan ne kilot on otettava.
 
Analyzer

Jäsen
Sanna Marin ja pukeutuminen

Marin kyllä pukeutuu niin raflaavasti asemansa huomioon ottaen, että on selvää että hän nimenomaan haluaa tätä näkyvyyttä ja keskustelua pukeutumisestaan. Mikä siihen on sitten syynä niin siihen on useita vaihtoehtoja.

Olen myös itse kiinnittänyt huomiota siihen, että Marin on kyllä laihtunut merkittävästi ja alkaa olla kyllä todella laiha. Ihan hänen oma asiansa, mutta toivottavasti ei mene tai ole jo mennyt ns överiksi.
 
rpeez

Minusta taas Marinin pukeutumisessa on kysymys hänen halustaan elää ylipäätään kuten muutkin nuorekkaat ihmiset, eikä hänellä näytä olevan halua mukautua/sopeutua/tyytyä tätimäiseen valtionaistyyliseen rooliin.
Kaikki tämä heijastuu näissä baareissa riekkumisissa, ruisrokeissa, somettamisessa yms.

No, on nuo pm:n hommat sujuneet noinkin joten en valita, ja mediahuomiota on tullut lisää erityisesti ulkomailla. Sisäpoliittisesti en usko että tuo tyyli varsinaisesti olisi kannattavin tapa toimia esimerkiksi iäkkäämpien SDPläisten suosion hankkimiseksi, mutta vastaavasti nollasummana tullee nuoria ääniä lisää.

Olen jostakin lukenut, että hän lenkkeilee paljon nykyään. Niin ettei turvamiehet meinaa pysyä perässä. Voi olla siitä peräisin tuo laihtuminen, ja komppaan @Analyzer :in ja muiden jotka tästä on huolissaan mielipidettä. Terveellisemmän näköisen kropan saisi jos vaihtaa osan juoksusta kuntosaliharjoitteluun, ja enempään ruokaan.
 
rpeez

Jäsen
Terveellisempi se Sannan elämä/kroppa kuin nyt vaikka Saarikon. Just saying.
Tämä ketju kuitenkin käsittelee Sanna Marinia, ja näkisin triggerinä ainakin omalta osalta, että olen nähnyt muutoksen Sanna Marinin olemuksessa. Huonompaan suuntaan, ja se herättää hieman huolta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
IS kertoo kuinka kuuluisa Ruisrock kuva saatiin otettua... Ei vaikuta millekään jättioperaatiolle jossa mediatoimistot ja avustajakaarti olisi kaiken suunnitellut...

Mutta kun linkedinissä joku postasi tämän ja ihaili kuinka aito pääministeri meillä on… kuva on aito kuin Aitolehden tissit
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä ketju kuitenkin käsittelee Sanna Marinia, ja näkisin triggerinä ainakin omalta osalta, että olen nähnyt muutoksen Sanna Marinin olemuksessa. Huonompaan suuntaan, ja se herättää hieman huolta.
Toki näin. Se on kuitenkin erikoista, että aina huolestutaan kun joku on laiha, mutta ylipaino on OK. Noh tämä tästä. Saahan sitä olla pääministeristä huolissaan.
 
Animal

Jäsen
Jotkut ovat naureskelleet niille, jotka ovat kyseenalaistaneet Pääministeri Marinin todellisen kompetenssin tämän imagopolitikoinnin ulkopuolella ja Kaipolan kommentointi ei kelvannut.

Nyt on Marinilla seuraava ja todellinen näytönpaikka, kun Fortum/Uniper sotku on leviämässä käsiin kesken kesäloman.

Tämän pystyy jo melkein arvaamaan, miten koko tapaus tulee päättymään Suomen osalta, kun neuvottelemassa on meidän ulko- ja talouspoliittinen ykköstykki Tytti Tuppurainen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Terveellisempi se Sannan elämä/kroppa kuin nyt vaikka Saarikon. Just saying.
Ottamatta kantaa sen enempää Mariniin kuin Saarikkoonkaan, nämä ali- ja ylipainoon liittyvät asiat eivät ole aina mitenkään yksiselitteisiä ja voivat olla hyvinkin kivuliaita käsitellä. Taustalla voi olla jotain fyysistä tai psyykkistä sairautta, perinnöllisyydestä johtuvaa tai jotain muuta. Omalla tyttärellä oli teini-iässä syömishäiriö ja se oli todella raskasta aikaa koko perheelle, mutta onneksi siitäkin selvittiin ulkopuolisen avun turvin ja sittemmin on kaikki ollut ok sen osalta.

Luulisi noissa poliitikkojenkin tekemisissä olevan aivan riittävästi seurattavaa ilman mihinkään ulkonäöllisiin tai fyysisiin ominaisuuksiin puuttumista.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Marinin ulkonäöstä lausun sen, että olen ollut panevinani (kuulostaa pahalta mutta jatketaan) merkille, että Sanna näyttää itse julkaisemissaan kuvissa ja sisällöissä laihemmalta kuin mediakuvissa. Eli minulle on syntynyt vaikutelma että hän haluaa näyttää mahdollisimman hoikalta ja siltä tottavieköön näyttää, mielestäni vähän jo liikaakin. Ja muutenkin tuollainen tendenssi on, jos ei nyt huolestuttava, niin outo. Se voi toki olla ihan omassa päässäni, en ole tehnyt perusteellista kuva-analyysiä.

Ja ehdottoman hyvä asia on, että ministeri huolehtii kunnostaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jotkut ovat naureskelleet niille, jotka ovat kyseenalaistaneet Pääministeri Marinin todellisen kompetenssin tämän imagopolitikoinnin ulkopuolella ja Kaipolan kommentointi ei kelvannut.

Nyt on Marinilla seuraava ja todellinen näytönpaikka, kun Fortum/Uniper sotku on leviämässä käsiin kesken kesäloman.

Tämän pystyy jo melkein arvaamaan, miten koko tapaus tulee päättymään Suomen osalta, kun neuvottelemassa on meidän ulko- ja talouspoliittinen ykköstykki Tytti Tuppurainen.
Edeltävän hallituksen kompetenssi ainakin punnittiin tämän Uniper-seikkailun alussa. Nyt sitten siivotaan bileiden jälkiä, enkä oikein usko, että on jäljellä mitään hyviä tai halpoja vaihtoehtoja. Eikä Suomi ja Fortum ole tässä mikään puhtaan viaton osapuoli ja Saksa homman ainoa syypää. Ei lähellekään.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Edeltävän hallituksen kompetenssi ainakin punnittiin tämän Uniper-seikkailun alussa. Nyt sitten siivotaan bileiden jälkiä, enkä oikein usko, että on jäljellä mitään hyviä tai halpoja vaihtoehtoja. Eikä Suomi ja Fortum ole tässä mikään puhtaan viaton osapuoli ja Saksa homman ainoa syypää. Ei lähellekään.
Juu, kyllähän nykyisen hallituksen ja siten lopulta Marininkin lautaselle väännettiin sellainen lämpäre paskaa ettei ihan helppo ole lusikoida vaikka pitäisi mielessä Petri Matikaisen teesit. Tuosta vaikka -17 hesarin juttu missä kaikki tahot Uniperia myöten ihmettelee että mitä helvettiä Fortum oikein sekoilee:
HS kirjoitti:
...
SCHKOPAUN ruskohiilivoimalan johtaja Arne
...
Köhlerin on vaikea ymmärtää, mihin suomalainen energiayhtiö Fortum tarvitsisi tätä voimalaa ja sen omistajaa Uniperia.
...
Samaa kysyy Uniperin toimitusjohtaja Klaus Schäfer. ”Miksei Suomessa kysytä syitä Fortumin haluille ostaa itseään kaksi kertaa suurempi yhtiö, joka ei sovi sen omaan strategiaan? Miksi Fortum haluaa Saksaan, jossa on energiapolitiikan isoja riskejä ja joka on Fortumille uusi maa – ja miksi se toimii tarkistamatta ensin meiltä meidän lukujamme?”
...

Siinäpä pohdittavaa. Mutta varmaan oli riski että joutoraha (mm. sähköverkkojen ts. luonnollisen monopolin myynnillä saatu) polttaa taskuun reiän ja äkkiä oli päästävä siitä eroon. Ja mikäs sen luontevampi ja luotettavampi kumppani kuin saksalainen kivihiileen ja neukkukaasuun hirttäytynyt kolossi ilman oikein minkäänlaista liiketoimintaosaamista koko markkinasta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, onhan näitä tapauksia - suomalaiset on varmaan sangen tottumattomia ylimääräisiin miljardeihin taskussa kilisemässä niin äkkiä vaan eroon ensimmäiselle vastaantulijalle.

Vaan onhan tämä Uniper-saaga kyllä poikkeuksellisenkin hämärä, oliko poliittista painostusta ja jos oli niin miksi, millä motiivein? Mitä helvettiä oikein tapahtui?
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Jotkut ovat naureskelleet niille, jotka ovat kyseenalaistaneet Pääministeri Marinin todellisen kompetenssin tämän imagopolitikoinnin ulkopuolella ja Kaipolan kommentointi ei kelvannut.

Nyt on Marinilla seuraava ja todellinen näytönpaikka, kun Fortum/Uniper sotku on leviämässä käsiin kesken kesäloman.

Tämän pystyy jo melkein arvaamaan, miten koko tapaus tulee päättymään Suomen osalta, kun neuvottelemassa on meidän ulko- ja talouspoliittinen ykköstykki Tytti Tuppurainen.

Itse en kyllä pysty ollenkaan arvaamaan, miten koko Uniper-tapaus tulee Suomen osalta päättymään. En ollenkaan.

Mahtavaa, kun meillä kerrankin on paikalla joku, joka osaa jo etukäteen (melkein) arvata. Yleensä palstalla on vain niitä, jotka vasta jälkikäteen osasivat arvata, miten kävi.

Laitapa näkyviin, miten tämä tapaus tulee (melkein) Suomen osalta päättymään, niin katsotaan vuoden (tai viiden vuoden) päästä, kuinka hyvin osuu..
 
Kun Saksan demari sanoo, että suomalainen maksaa, niin suomalainen demari sanoo, että kyllä herra.

Katsotaan osuuko oikeaan.

Ja tosiaan, jottei tulisi väärinkäsityksiä, niin Marina ei kuulu syyttää Uniper -sotkun syntymisestä vaan nyt on tuhannen taalan paikka seurata, miten pääministeri ottaa homman näppeihin ja johtaa valtioneuvoston ja samalla isänmaan toimintaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, onhan näitä tapauksia - suomalaiset on varmaan sangen tottumattomia ylimääräisiin miljardeihin taskussa kilisemässä niin äkkiä vaan eroon ensimmäiselle vastaantulijalle.

Vaan onhan tämä Uniper-saaga kyllä poikkeuksellisenkin hämärä, oliko poliittista painostusta ja jos oli niin miksi, millä motiivein? Mitä helvettiä oikein tapahtui?
Vakiovastaus minkä saa keneltä tahansa tähän jupakkaan syylliseltä: ”Ei kukaan silloin tiennyt, että Venäjä aloittaisi sodan”

Kukaan ei tule kantamaan minkäänlaista vastuuta.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
IS kertoo kuinka kuuluisa Ruisrock kuva saatiin otettua... Ei vaikuta millekään jättioperaatiolle jossa mediatoimistot ja avustajakaarti olisi kaiken suunnitellut...

”Kuva syntyi vain muutamalla otoksella, ilman tarkkaa visiota tai hiomista. Kuvan otettuaan Autio editoi sen nopeasti puhelimellaan.”

Kyllä, siis tämähän on aivan liian suunniteltu ja Sanna oli harjoitellut liikkeitään.

Olen itse päätynyt pariinkin lehtikuvaan ja jep, kuvausseissot oli melko lyhyet. En väitä olevani luonnostaan samankaltainen kuin pääministeri, mutta toisilla se hymy tai muuten sopiva ilme tulee pyytämättäkin. Samoin olemus muuten, on kuvaajankin taitoa ikuistaa juuri se sopiva hetki. Osoittaahan monet urheilutapahtumatkin tuon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös