Sanna Marin

  • 1 075 106
  • 8 951

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
s
Missä on sanottu että Marin olisi käyttänyt huumeita? Aika monessa lehdessä.

Ongelma tosiaan pitkälti se, että Marin on sen verran nuori että samoissa bileissä on someajan ihmisiä ja kännykkäpuhelimia. Tämä tuleville poliitikoille ihan hyvä mietinnän paikka, että miten ne illanvietot jatkossa kannattaa järjestää.

Marin on siinä epäonnistunut kyllä pahasti.
Olet ihan ytimessä. Mun on edelleen vaikea ymmärtää, että Sanna olisi muka yllättynyt ja pettynyt siihen, että nämä videot on julkaistu.

1. Sadalla henkilölle jaettu video kun Suomen ykköspäättäjä krebaa = kiinnostaa ympäri maailman
2. Suomen ykköspäättäjä kaulailee julkisella paikalla muun kuin oman aviomiehen kanssa, kuka on kaikenlisäksi tunnettu muusikko = jälleen kiinnostaa oikeastaan kaikkia

Joko Sannan julkisuudenhallinta on surkeaa, tai häntä ei oikeasti haittaa, että nämä videot on julki.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Minun on aika mahdoton kuvitella, että vaikka demariedustajat olisivat jakaneet somessaan tekstiä, jossa olisi kirjoitettu pääministeri Sipilän pienistä rintalihaksista.
Sipilästähän voisi kirjoittaa, että pienimunainen se on. Ja on niin kauan, kunnes todistaa toisin.

Analogia on täysin sama mitä tässä Iltalehden ja Jarno Liskin ohi menneessä laukauksessa huumeista.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko joku ihan oikeasti sitä mieltä, että viikonlopun yöt ovat virka-aikaa? Onko joku ihan oikeasti sitä mieltä, että pääministerillä on lomaa lukuun ottamatta velvollisuus olla ympärivuorokautisessa valmiudessa välittömään toimintaan?

Missä vitun kaninkolossa tällaisia vaativat ihmiset elävät?
Olen oikeasti sitä mieltä ja elän vissiin jossain vitun kaninkolossa. Sanna on siinä oikeassa, että harvoin öisin tulee mitään tilannetta, mihin pitäisi reagoida, mutta voi niitä tulla. Esimerkiksi luonnonkatastrofit eivät katsele, onko virka-aika vai ei. Mahdollisuus on pieni, mutta se on olemassa.

Silti tästä vääntäminen on mielestäni turhaa, koska aivan varmasti tämän maan päättäjät ovat olleet ennenkin öisin kännissä, Kekkonen jopa päivälläkin. Ja jos valtion pitää jotenkin reagoida, niin tuskin se on täysin pääministeristä kiinni. Jos jotain sattuu keskellä yötä ja Sanna on jurrissa, niin eiköhän häneltä vain kysytä, että "tehdäänhän näin, eikös vaan". Ei tämän maan toiminta ole yhdestä naisesta kiinni, vaikka sen yhden naisen siunaus moneen asiaan tarvitaankin.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ei varmaan joo. Kataiselta media ei uskaltanut kysyä ollenkaan, oliko humalassa kaatuessaan keskellä yötä juhlaillan päätteeksi, mutta Marinilta hyvinkin yksityiskohtaisesti tivattiin päihteiden käyttämistä ja yllytettiin huumetestiin.

Noin muutenkin Marin on joutunut ennennäkemättömällä tavalla ala-arvoisten henkilöön menevien herjojen kohteeksi. Esimerkiksi taannoin kokoomuksen kansanedustajat jakoivat somessaan Aki Pyysingin tekstiä, jossa Pyysing kirjoitti Marinin pienistä tisseistä. Minun on aika mahdoton kuvitella, että vaikka demariedustajat olisivat jakaneet somessaan tekstiä, jossa olisi kirjoitettu pääministeri Sipilän pienistä rintalihaksista.
Niin. Itse kyllä myönnän että Marinilla on käynyt suuri virhearvio ns medianhallinnan kanssa, mutta onhan tästä nyt tehty aivan kohtuuton "hätätila". Samaan aikaan valitetaan että Marin käy kriisiaikana bileissä mutta itse kirjoitetaan ja jauhetaan vaan Marinista.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei varmaan joo. Kataiselta media ei uskaltanut kysyä ollenkaan, oliko humalassa kaatuessaan keskellä yötä juhlaillan päätteeksi, mutta Marinilta hyvinkin yksityiskohtaisesti tivattiin päihteiden käyttämistä ja yllytettiin huumetestiin.

Noin muutenkin Marin on joutunut ennennäkemättömällä tavalla ala-arvoisten henkilöön menevien herjojen kohteeksi. Esimerkiksi taannoin kokoomuksen kansanedustajat jakoivat somessaan Aki Pyysingin tekstiä, jossa Pyysing kirjoitti Marinin pienistä tisseistä. Minun on aika mahdoton kuvitella, että vaikka demariedustajat olisivat jakaneet somessaan tekstiä, jossa olisi kirjoitettu pääministeri Sipilän pienistä rintalihaksista.

Katainen ei tainnutkaan julkisesti heitellä mitään "get over it"-vittuiluja kansan suuntaan..?

Ei ollut Sipilästä ala-arvoista juttua? Ei sitten, jos kerran niin sanot. Mun muistaakseni Sipilän perhekin joutui noiden ala-arvoisten ryöpytysten kohteeksi, kun taas Räikkönen ja lapsi on jätetty niiden ulkopuolelle tällä kertaa. Mikä on toki oikein.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sipilästähän voisi kirjoittaa, että pienimunainen se on. Ja on niin kauan, kunnes todistaa toisin.

Analogia on täysin sama mitä tässä Iltalehden ja Jarno Liskin ohi menneessä laukauksessa huumeista.
Joo, ja Marinia sekä Sipilää yhdistää se, että molemmat ovat esiintyneet julkisuudessa ilman rintaliivejä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei varmaan joo. Kataiselta media ei uskaltanut kysyä ollenkaan, oliko humalassa kaatuessaan keskellä yötä juhlaillan päätteeksi, mutta Marinilta hyvinkin yksityiskohtaisesti tivattiin päihteiden käyttämistä ja yllytettiin huumetestiin.

Noin muutenkin Marin on joutunut ennennäkemättömällä tavalla ala-arvoisten henkilöön menevien herjojen kohteeksi. Esimerkiksi taannoin kokoomuksen kansanedustajat jakoivat somessaan Aki Pyysingin tekstiä, jossa Pyysing kirjoitti Marinin pienistä tisseistä. Minun on aika mahdoton kuvitella, että vaikka demariedustajat olisivat jakaneet somessaan tekstiä, jossa olisi kirjoitettu pääministeri Sipilän pienistä rintalihaksista.
Tissikohusta en tiennytkään, mutta persujen kansanedustaja kutsui Timo Soinia lihavaksi 2012. Eli ulkonäköön liittyviä kommentteja on nähty aiemminkin.

Olen siitä samaa mieltä, että Sannan alkoholin käytön ei tässä kohussa pitäisi olla se ydinjuttu.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ongelma tosiaan pitkälti se, että Marin on sen verran nuori että samoissa bileissä on someajan ihmisiä ja kännykkäpuhelimia.
Päin vastoin. Marin on sen verran vanha, ettei vielä ymmärrä, mitä somettajien kanssa hengailusta seuraa. Sille porukalle, jonka kanssa Marin bilettää, kohut ja niiden aiheuttaminen somettamisella on suorastaan elinehto. Marin puolestaan on tätä meidän vanhempaa ikäluokkaa, jolle tuo ei ole selkärangassa.

Marin voi olla pääministeriksi nuori, mutta harvassa on ne ihmiset, jotka oikeasti pitävät nelikymppistä ihmistä nuorena.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Päin vastoin. Marin on sen verran vanha, ettei vielä ymmärrä, mitä somettajien kanssa hengailusta seuraa. Sille porukalle, jonka kanssa Marin bilettää, kohut ja niiden aiheuttaminen somettamisella on suorastaan elinehto. Marin puolestaan on tätä meidän vanhempaa ikäluokkaa, jolle tuo ei ole selkärangassa.

Marin voi olla pääministeriksi nuori, mutta harvassa on ne ihmiset, jotka oikeasti pitävät nelikymppistä ihmistä nuorena.
Niinhän minä sanoin. "Sen verran nuori" että bilettää samassa porukassa kun somettajat. Tuskin joku Sipilä olisi kiinnostunut juhlista niin paljon nuorempien kanssa.

Ehkäpä joku VIP tästä keksii alkaa järjestää kännykkävapaita juhlia.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Niinhän minä sanoin. "Sen verran nuori" että bilettää samassa porukassa kun somettajat. Tuskin joku Sipilä olisi kiinnostunut juhlista niin paljon nuorempien kanssa.
Niin, joo kyllä, samaa mieltä. Takerruin liikaa sanaan nuori, kun Marinia koko ajan tituleerataan "nuorena naisena joka on pääministeri", enkä nyt itse oikeasti pysty pitämään nelikymppistä ihmistä kovin nuorena. Mutta joo, samaa mieltä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mulle se ihmetys on, että miksi moni asia on ongelma vasta kun Marin ne tekee?

Kataisen kännissä tikkien saaminen ei tällaista "kansallista hätätilaa" aiheuttanut? Eikä se että muutkin PMt on syöneet aamupalaa.

Edelleen aika ja asenteet muuttuu. Tästä on miljoona esimerkkiä ja siltä ei voi olla kukaan immuuni. Paskasta ei kannata hankkia lohtua paskalle. Some on esim uusi kierre politikoille ja on totaalista pelisilmän puutetta, että antoi tämän kohun tapahtua - juhlimisessa ei ole mitään vikaa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Valtaosa yliopiston viroista. Ja siis laskin PM:n palkaksi 17k, jolloin se on vuosipalkkana 34k (2.8k/kk).

Lisäys: Oma palkkani asiantuntijapuolella on sellainen, että Marin saa sen kolmessa kuukaudessa. Minultakin vaaditaan kaikenlaista - mm. asiantuntemusta, ongelmien ratkaisemista, päivystämistä ja paikalla olemista - neljäsosalla siitä palkasta mitä Marin saa.

Pakko nyt sanoa, että satavarmasti liioittelet pääministerin palkkaa selvästi ylöspäin ja lähes yhtä varmasti noita asiantuntijoiden palkkoja alaspäin. Peukku siitä, että loppuun ohimennen koit tarpeelliseksi mainita, että asiantuntijana ansaitset kolminkertaisen asiantuntijan palkan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse etupäässä vastuussa?
Kiinnostaisi tietää kuka muu Sanna Marinin lisäksi on vastuussa tai syyllinen siihen että Sanna Marin on käyttäytynyt niin että ainoa mahdollisuus maineenpuhdistukseen on huumetesteissä käynti.
Toki olen kasvanut maailmaan jossa joka ainoa asia on demarin mielestä jonkun muun syy kuin heidän itsensä. Mutta olisiko jo pikkuhiljaa aika oppia ottamaan vastuu omasta elämästä ihan itse.
Marin, kuten kukaan muukaan ei voi koskaan olla täysin varma, etteikö yksityisasunnossa tapahtuviin juhliin osallistuvilla jollain saattaisi olla huumausaineita hallussaan, toki tämä riippuu todella paljon kaveripiiristä.
Toinen kysymys on sitten, mitä ihmettä pääministeri edes haluaa osallistua videon perusteella lähinnä riehakkailta opiskeilijabileiden jatkoilta muistuttaneeseen tilaisuuteen ja vielä vapaaehtoisesti "bailata" videolle. Käyttäytymiseensä Marin on toki vain ja ainoastaan itse vastuussa. Jos hänestä saatu materiaali olisi ollut lähinnä sohvalla istuskelua alkoholijuoma kädessä, tuskin mitään gatea olisi syntynytkään.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näissä on jo sellainen lähtökohtainen ero, että Kataisen mahdollinen (joskin todennäköinen) humalatila liittyi huomattavasti enemmän työhön kuin Marinilla.
Kokoomuksen järjestämissä kemuissa dokaaminen ei lähtökohtaisesti liity pääministerin työhön millään tavalla.

Katainen ei tainnutkaan julkisesti heitellä mitään "get over it"-vittuiluja kansan suuntaan..?

Ei ollut Sipilästä ala-arvoista juttua? Ei sitten, jos kerran niin sanot. Mun muistaakseni Sipilän perhekin joutui noiden ala-arvoisten ryöpytysten kohteeksi, kun taas Räikkönen ja lapsi on jätetty niiden ulkopuolelle tällä kertaa. Mikä on toki oikein.
En kyllä ymmärrä yhtään miten lause "get over it" liittyy siihen, että media ei vuonna 2012 ollut yhtään huolestunut pääministerin toimintakyvystä todennäköisen ryyppäämisen johdosta, mutta 2022 tilanne on päinvastainen.

Epäilemättä Sipilä sai perusteetonta paskaa niskaansa. Pääosin tuo paska taisi kuitenkin olla seurausta poliittisista päätöksistä esimerkiksi yrityksille myönnettäviin valtiontukiin tai aktiivimalliin liittyen. Marinin kohdalla loanheitto tuntuu olevan voittopuolisesti seurausta täysin epäpoliittisista asioista.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olen samaa mieltä, aivan turha miettiä mitään Suomen mainetta tässä kohtaa. Mielenkiinnosta aloin kuitenkin miettiä kehotuksesi mukaisesti kohujen vaikutusta maan maineeseen toisinpäin, ja kyllä sanoisin Trumpin toilailujen vaikuttaneen Yhdysvaltojen maineeseen Suomessa.
Yhdysvallat on niin suuri, ettei sitä voi missään asiassa verrata Suomeen. Ja mitä Suomen maineeseen tulee, sitä pitää yllä sijoituksemme turvallisuutta, demokratiaa, sananvapautta, lehdistönvapautta, onnellisuutta, lukutaitoa ja koulutusta mittaavat tulokset. Suomi ei ole enää se maa, jonka maine perustui suomettuneisuuteen tai korkeisiin itsemurhatilastoihin.

Uskallan väittää, että mikäli Marin on vaikuttanut Suomen maineeseen, niin positiivisesti ikänsä ja sukupuolensa takia.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Päin vastoin. Marin on sen verran vanha, ettei vielä ymmärrä, mitä somettajien kanssa hengailusta seuraa. Sille porukalle, jonka kanssa Marin bilettää, kohut ja niiden aiheuttaminen somettamisella on suorastaan elinehto. Marin puolestaan on tätä meidän vanhempaa ikäluokkaa, jolle tuo ei ole selkärangassa.
Ainakin Ritvan mielestä Marin oli ikäistensä seurassa.

Kepulaiset suhtautuvat kriittisimmin pääministerin juhlimiseen ja Demarit eivät tietenkään näe toiminnassa mitään väärää.

– No ainakaan minun kuulemistani asioista ei ole haittaa hänelle. Kyllähän nuoren ihmisen täytyy olla saman ikäisten seurassa. Minä olen muutaman kymmenen vuotta häntä vanhempi, mutta laulan mielelläni kavereideni kanssa yhdessä ja tanssinkin jos joku tanssittaa, sanoi Ritva Asikainen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tiedän. Tiedän senkin, että pääministerillä se on hieman erilainen kuin tavallisilla virkamiehillä.

Kiitos, hyvää kuuluu.

Onhan se sikäli erilainen, ettei pääministerillä ole mitään virka-aikaa. Ei sellaista kyllä ole virkamiehilläkään, vaan sillä tarkoitetaan joidenkin virastojen (nykyään vaihtelevaa) palvelu- ja aukioloaikaa. Termi on aivan totaalisen väärä näissä yhteyksissä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En kyllä ymmärrä yhtään miten lause "get over it" liittyy siihen, että media ei vuonna 2012 ollut yhtään huolestunut pääministerin toimintakyvystä todennäköisen ryyppäämisen johdosta, mutta 2022 tilanne on päinvastainen.
Jos Kataisesta olisi tuolloin tullut julki videomateriaalia (Some ja kännykkäkamerat olivat jo tuolloin olemassa.) juhlimassa villisti tuon hetken "pintaliitojulkkisten" kanssa kotibileissä ja tämän lisäksi materiaalia läheisestä kanssakäymisestä vieraiden naisten kanssa, uskon ettei asiaa olisi vain katsottu läpi sormien.

Olettaisin ettei enemmistö kansanedustajista ole täysin raittiita ja humalaan itsensä juo varsin säännöllisesti moni, tätä en lähde moralisoimaan. On kuitenkin poliitikon itsensä vastuulla käyttäytyä asemaansa kohdistetun arvon mukaisesti myös vapaa-ajalla. Pääministerille on "ok" viettää iltaa hyvässä seurassa, eikä Marininkaan toimissa mitään laitonta ole (Olettaen ettei huumeita ole käytetty.), mutta pääministerin arvovallalle hänen teot eivät sovi. 36-vuotiaalle bilettäminen Marinin tyyliin on itsessäänkin jo noloa, vaikka kyseessä olisi perusduunari.
 
Viimeksi muokattu:

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
No niin Ötökkä vastaatko vai et seuraaviin aiemmin esittämiin kysymyksiini:
Älä vastaa minulle kysymällä vaan anna se primäärilähde, missä verifioidaan Kataisen olleen kännissä, kun kaatui. Näin väitit SINÄ! Lisäksi alkoiko korona Suomessa 8/2022. Kyllä vai ei?
Lähde näille väittämällesi?

Muussa tapauksessa syyllistyt perättömän tiedon levittämiseen. Vastaa, jos sinusta siihen on.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Itse en sen koommin halua spekuloida Marinin bilevideoita.

Uskooko kukaan, että vaikka huumetestistä tulisi positiivinen tulos, että siitä uutisoitaisiin kansalle? Ei todellakaan uutisoitaisi, vaan tuo lakaistaisiin maton alle hiljaisin äänin.
 

Randall Flagg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suukkuluukku
Itse en sen koommin halua spekuloida Marinin bilevideoita.

Uskooko kukaan, että vaikka huumetestistä tulisi positiivinen tulos, että siitä uutisoitaisiin kansalle? Ei todellakaan uutisoitaisi, vaan tuo lakaistaisiin maton alle hiljaisin äänin.
Hyvä, että jotain spekuloitavaa löysit. Mä en usko, enkä muuhunkaan foliohattuiluun. Kennedyn murhasta en ole varma, se vahvistakoon säännön.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En kyllä ymmärrä yhtään miten lause "get over it" liittyy siihen, että media ei vuonna 2012 ollut yhtään huolestunut pääministerin toimintakyvystä todennäköisen ryyppäämisen johdosta, mutta 2022 tilanne on päinvastainen.
Minä ainakin ymmärrän että tuollaiset joidenkin mielestä ylimieliseksi tulkittavissa olevat ”get over it” heitot voivat hyvinkin triggeröidä osalle median parissa työskentelevissä tarpeen tarttua jokaiseen rouva täydellisen tarjoamaan kohu-uutisen mahdollisuuteen. Jotain on mennyt Marinin esikunnalla mediasuhteissaan pieleen että ollaan tultu tilanteeseen jossa jokaiseen ”mahdollisuuteen” tartutaan sumeilematta kiinni. Ero PM-kauden alkuaskeliin on järisyttävä.

Selvisikö Katainen esikuntineen sitten mediasuhteidensa osalta paremmin? Minä en tiedä enkä muista. Muistan kyllä että Katainen oli välillä haastatteluissa ärrimurri-jalalla liikenteessä.
 
Viimeksi muokattu:

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
36-vuotiaalle bilettäminen Marinin tyyliin on itsessäänkin jo noloa, vaikka kyseessä olisi perusduunari.
Niin, 36-vuotiaana kuuluu istua lauantaina illalla kotona, lämmittää saunaa ja katsoa telkusta Putous koko perheen voimin. Sunnuntaina sitten kiva aamulenkki ja yhteinen ruoka perheen kanssa.

Oikeasti minusta vaikka 85-vuotias saa bailata kuten Marin, eikä siinä ole mitään noloa. Ihminen saa pitää hauskaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos Kataisesta olisi tuolloin tullut julki videomateriaalia (Some ja kännykkäkamerat olivat jo tuolloin olemassa) juhlimassa villisti tuon hetken "pintaliitojulkkisten" kanssa kotibileissä ja tämän lisäksi materiaalia läheisestä kanssakäymisestä vieraiden naisten kanssa, uskon ettei asiaa olisi vain katsottu läpi sormien.

Olettaisin ettei enemmistö kansanedustajista ole täysin raittiita ja humalaan itsensä juo varsin säännöllisesti moni, tätä en lähde moralisoimaan. On kuitenkin poliitikon itsensä vastuulla käyttäytyä asemaansa kohdistetun arvon mukaisesti myös vapaa-ajalla. Pääministerille on "ok" viettää iltaa hyvässä seurassa ihan, eikä Marininkaan toimissa mitään laitonta ole (Olettaen ettei huumeita ole käytetty.), mutta pääministerin arvovallalle hänen teot eivät sovi. 36-vuotiaalle bilettäminen Marinin tyyliin on itsessäänkin jo noloa, vaikka kyseessä olisi perusduunari.
Onko sillä muka jotain potentiaalista merkitystä pääministerin toimintakyvyn kannalta, onko hän ryypännyt esimerkiksi Kirsi Pihan ja Alex Stubbin kanssa vai Tinni Wickströmin ja Olavi Uusivirran kanssa? Ja onko sillä jotain merkitystä pääministetin toimintakyvyn kannalta, onko hän tanssinut oman puolisonsa vai jonkun muun kanssa? Omasta mielestäni nämä ovat pääministerin toimintakyvyn kannalta täysin epäoleellisia asioita.

Sen toki ymmärrän, että näillä asioilla voi olla väliä, jos konservatiivisessa hengessä haluaa sanella sitä, kenen kanssa pääministerin on sopivaa viettää iltaa tai tanssia. Mutta itse pääministerin tehtävien hoitamisen kannalta tuo on merkityksetöntä.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Pakko nyt sanoa, että satavarmasti liioittelet pääministerin palkkaa selvästi ylöspäin ja lähes yhtä varmasti noita asiantuntijoiden palkkoja alaspäin.
Sinä arvioit PM:n palkaksi 15k/kk ja minä laskelmissani arvioin 17k/kk - miten tuo on selvästi ylöspäin?!? Minä kun olen ja olen ollut töissä sekä valtiollisella puolella (yliopisto) että yksityisellä, niin mitä perusteita sulla on väittää, että arvioin palkat alaspäin?

Peukku siitä, että loppuun ohimennen koit tarpeelliseksi mainita, että asiantuntijana ansaitset kolminkertaisen asiantuntijan palkan.
Öh, nyt on @Rommeli :lta jo ihan ala-asteen matikka hukassa.

2*17k/kk = 34k/a (2.8k/kk)
3*17k/kk = 51k/a (4.5k/kk)

Hoksasitko vai väännänkö rautalangasta?

- - -

Lisäys: tää @Rommeli :n kommentti siis tähän mun kirjoittamaan, josta ei nyt saa muuta kuin ajattelemattomuudella tai suoralla tyhmyydellä tai ala-asteen matikantunnit laistaneena sellaista lausetta, että jotta mun palkka olisi kolme kertaa asiantuntijan palkka:

Lisäys: Oma palkkani asiantuntijapuolella on sellainen, että Marin saa sen kolmessa kuukaudessa. Minultakin vaaditaan kaikenlaista - mm. asiantuntemusta, ongelmien ratkaisemista, päivystämistä ja paikalla olemista - neljäsosalla siitä palkasta mitä Marin saa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös