Mainos

Sananvapaus

  • 172 166
  • 1 806

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitää, koska muuten sinä alat vinkumaan kuinka sinua on nyt ihan väärin tulkittu.

Koita päättää, joko kirjoitat selkeästi ja ymmärrettävästi tai hyväksyt sen, että juttujasi tulkitaan sen mukaan miltä ne vaikuttavat.
Kuulet vinkunaa - käy korvalääkärillä.

Miltä ne vaikuttavat - miltä ne vaikuttavat? Tuntuvatko hyvältä vai pahalta - miten voin auttaa?

Räsäs-keissi on päivänselvä rajanvetojuttu
Ei ole. Selvennän vielä, että ei ole rajanvetojuttu, jos jäi vinkumiselta kuulematta tai muutoin ymmärtämättä.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleensä jos keskustelussa esittää väitteen, on myös tapana esittää sille perustelu(t).
Kyllä, olen täysin samaa mieltä. Toisaalta väittäähän voi mitä vain - esimerkiksi "hourupäiset kannanotot", "syyttäjä halusi testata".

Parusteluni on, loukkaamatta kenenkään henkilökohtaisia ominaisuuksia tai muita sellaisia seikkoja, joihin voisi joku tai jotkut puuttua aiheuttamatta itselleni oikeudellisia seuraamuksia, vetoan vain siihen, että kyse oli naurettavasta vihapuhenäytelmästä, mikä ei missään tapauksessa olisi menestynyt edes nykyisessä ilmapiirissä missään oikeusasteessa.

Perusteluni on siis yksinkertaisesti kyseessä olleen naurettava näytelmä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Englannin mellakointi on saanut sikäläisen oikeuden tekemään pikapäätöksiä ja heittämään vankilaan niin mellakoitsijoita kuin heitä yllyttäneitäkin. Olivat mellakoitsijat sitten ääri-oikeistolaisia tai ”tavallisia tuohtuneita kansalaisia”, niin heidän puolelleen asettunut Jani Mäkelä on tehnyt sen tulkinnan, ettei UK ole enää oikeusvaltio.

Samaa komppaa myös Tere Sammallahti sananvapauskulmalla, kuinkas muutenkaan.

No, nopealla googletuksellakin sain selville, että:

Rikosasioita käsittelevät Englannissa ja Walesissa seuraavat tuomioistuimet: Magistrates’ Courts, Crown Court, High Court -tuomioistuimen eri osastot (Divisional Courts) ja Court of Appeal -muutoksenhakutuomioistuimen rikosoikeusjaosto.
Siviiliasioita käsittelevät Englannissa ja Walesissa seuraavat tuomioistuimet: County Courts, High Court ja Court of Appealin siviilioikeusjaosto.
Uusi korkein oikeus (Supreme Court of the United Kingdom) on Yhdistyneen kuningaskunnan ylin muutoksenhakutuomioistuin sekä rikos- että siviiliasioissa. Skotlannin rikosasioissa ei tosin ole muutoksenhakuoikeutta korkeimpaan oikeuteen.

Joten jos kenttäoikeus on tehnyt virheitä lakeja tai jopa perustuslakia vastaan, niin asiasta on mahdollista toki valittaa ja saada asiaan oikeutta. Tavoitteena englantilaisilla lienee ollut tukahduttaa mellakointi ja tehdä selväksi, että myös yllyttäminen on rikos.

Mitä tulee sananvapauteen, niin sattumoisin Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön uusin numero käsittelee asiaa.
Lainaan tähän joitain tekstejä ja korostan, että ne eivät ole minun mielipiteitäni. Ajattelemisen aihetta ne kyllä antoivat.

Kirjailija Tero Tähtisen esseessä Eniten pelkään turvallisia tiloja hän väittää:

Sananvapaus on liberaalin demokratian kivijalka, jota rapauttaa nykyään myös vasemmistolainen hyvää tarkoittava autoritaarisuus.”

Tähtisen mukaan sananvapauden vastustaminen on tehnyt pitkän marssin poliittiselta laidalta toiselle, Hannu Salaman Juhannustansseista on päästy Tuulen viemää -elokuvan hyllyttämistä vaativiin toimijoihin, jotka identifioituvat poliittiseen vasemmistoon.

Ironisinta tilanteessa on, että tämä sisältövaroituksia, sensitiivisyyslukijoita, poliittista korrektiutta ja suoranaista sensuuria vaativa joukkio kutsuu itseään ”liberaaleiksi”.

Jos et kannata myös eri mieltä olevien sananvapautta, et kannata sananvapautta laisinkaan. Ymmärrän toki, että sananvapaudella on myös ikävät puolensa. Vapaan yhteiskunnan hinta on, että epämiellyttävät ihmiset saavat sanoa ääneen epämiellyttäviä asioita. He harjoittavat juuri sitä oikeutta, joka antaa meille mahdollisuuden vastata heidän ilkeämielisyyksiinsä, väärinkäsityksiinsä tai mahdollisiin valheisiinsa. Paras lääke ”vihapuhetta" vastaan on päivänvalo.”
 
Flonaldo

Jäsen
Se on tietysti joko täysi harhakäsitys tai tahallista väärinymmärtämistä, että tuomioita ei voisi jakaa näin nopeasti, vaan niihin menisi aina viikkoja, kuukausia ellei jopa vuosia.

Silloin kun poliisi on oikeasti valjastettu asialle, tutkintahan saadaan suoritettua varmaan tunnissa. Varsinkin jos tapaus siis on sellainen, missä on omalla nimellä ja kasvoilla sosiaaliseen mediaan tai muualle julkaistu yllytystä ja kehotuksia väkivaltaan.

Ei muuta kuin koputtamaan kotiovelle, hakemaan kuulusteluihin, ja poikkeuksetta nämä ihmiset ovat tekonsa tunnustaneet. Koska tietysti tietävät, että heillä ei ole mitään mahdollisuutta siitä jotenkin päästä irti millään "orava tuli ikkunasta sisään ja hyppi näppiksellä" selityksellä.

Sitten vaan paperit oikeuteen, jotka istuvat näitä juttuja aamusta iltaan. Syytetty myöntää syyllisyytensä ja pyytää anteeksi, jonka jälkeen ei muuta kuin tuomion lukeminen.

Se mikä oikeudessa normaalisti kestää niin kauan, on se sitten UK:ssa tai Suomessa, ovat jonot & resursointi - sekä jos syytetty ei myönnä syyllisyyttään, silloin voi olla tarpeen käydä läpi todisteita tai kuulla todistajia.

Eikä ketään mistään "ajatusrikoksista" ole syytetty tai tuomittu. Vaan siitä, että he ovat siellä somessa omalla nimellään kertoneet, että paikallinen moskeija pitäisi polttaa kaikki ihmiset sisällään.

Mellakoihin osallistuneet ovat yhtä lailla saaneet ripeitä tuomioita, kun 84 valvontakameran kuvassa näkyy kuinka se "Johnny" heittää tiilillä poliiseja. Sen jälkeen "Johnny" on videoilta tunnistettu, prosessihan menee ihan yhtä rivakasti.
 
Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei muuta kuin koputtamaan kotiovelle, hakemaan kuulusteluihin, ja poikkeuksetta nämä ihmiset ovat tekonsa tunnustaneet.
Tältä osinhan nämä kaverit ovat huomattavasti suoraselkäisempiä kuin mm. eräät suomalaiset poliitikot. Ja myös tässä ketjussa kirjoittavat, ihan vaan viattomasti keskustelua herättelevät nimimerkit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Englannin mellakointi on saanut sikäläisen oikeuden tekemään pikapäätöksiä ja heittämään vankilaan niin mellakoitsijoita kuin heitä yllyttäneitäkin. Olivat mellakoitsijat sitten ääri-oikeistolaisia tai ”tavallisia tuohtuneita kansalaisia”, niin heidän puolelleen asettunut Jani Mäkelä on tehnyt sen tulkinnan, ettei UK ole enää oikeusvaltio.

Mäkelä on toki väärässä mitä oikeusvaltioon tulee. En usko, että tuntee UK:n rikostutkinnan ja syyttämisen prosesseja. Mäkelä olisi oikeassa viikosta liian lyhyenä, jos puhuttaisiin Suomesta. Meillä kestää.

Yksi syy on se, että esitutkinnan (tutkinnan) tekee poliisi. Videoiden käsittely ja vastaavat menevät tekniseen tutkintaan. Mahdolliset näytteet tmsa menevät rikostekniseen laboratorioon. Lopulta tutkinnanjohtaja näpyttelee kaikki yhteen ja pistää "nivaskan" syyttäjälle. Syyttäjä perehtyy asiaan, pyytää joitakin täydennystietoja. Kaikki palautuu silloin poliisille. Kun useampi mainituista tahoista on aliresurssoitu tai on lomia, kyse on kuukausista. Ja on meillä usein paljon pitempiäkin kestoja tässä prosessissa.

Syyttäjävetoinen prosessi olisi todennäköisesti nopeampi ja tehokkaampi. Tätä on Suomessa useampi asiantuntija myös esittänyt.
 
Flonaldo

Jäsen
@Cobol Kaikki toisessa kappaleessa mainitsemasi seikat kuvaavat ihan samaan tapaan brittiläistä normaalia prosessia.

Ihan yhtä lailla Suomessa poliisi voisi asian tutkia minuutissa ja lähettää sen jälkeen lähimmän partion ihmisen kotiovelle. Riippuen ehkä nyt eniten tietojärjestelmien näpyttelemisen aiheuttamasta viiveestä. Ja sen jälkeen syyttäjä laittaa paperit eteenpäin ja tuomioistuin ottaa asian käsittelyyn. Syytetty tietysti voisi monessakin kohtaa jarruttaa itse prosessia, mutta näissä tapauksissa, kun on selvää ollut, että tuomio joka tapauksessa tulee, ovat n. kaikki valinneet mieluummin "alennuksen".

Isoin ero tullee siinä, että nämä kaikki viranomaiset eivät tähän tapaan olisi valmiita ottamaan vastaan poliittista ohjausta. Vaikka siis olisi mikä tosipaikka kyseessä, kaikki pistettäisiin todennäköisesti samaan jonoon, kerrottaisiin ettei voida muuttaa prosessia, priorisointi ei ole mahdollista ja eihän tällainen peli nyt vetele.

Tutkinta- tai syyttämiskynnyksiin tai varsinkaan tuomioihin hallitus ei ole ottanut kantaa tai mitenkään viranomaisia painostanut, mutta taas laittanut resurssit ja sen poliittisen ohjauksen sille, että nämä kaikki kulkevat ihan omaa reittiään.
 
Tämä ei tosiaan Suomessa onnistuisi samalla tavalla. Meillä ainakin sisäministeriö ja poliisihallitus voi vaikuttaa, samoin pääministeri ja presidentti. Mutta jos täällä olisi samanlaiset mellakat, poliittinen ohjaus ei johtaisi viikossa tuomioihin. Hallituksen epäsuorakin poliittinen ohjaus vaikka resursseja myöntämällä johtaisi laajaan paheksuntaan.

(Jonkin verran tunnen suomalaista prosessia, tutkinta-aikoja ja resursseja. Aikanaan olin lautamiehenä käsittelemässä vuosia erilaisia rikosjuttuja. Muussa roolissa olin mukana kahdessa tutkinnassa (en syytettynä), jotka saivat valtakunnallista huomiota ja kestivät pitkään. Meidän prosessit olivat jo silloin liian hitaita ja ovat entisestään hidastuneet).
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Englannin mellakointi on saanut sikäläisen oikeuden tekemään pikapäätöksiä ja heittämään vankilaan niin mellakoitsijoita kuin heitä yllyttäneitäkin. Olivat mellakoitsijat sitten ääri-oikeistolaisia tai ”tavallisia tuohtuneita kansalaisia”, niin heidän puolelleen asettunut Jani Mäkelä on tehnyt sen tulkinnan, ettei UK ole enää oikeusvaltio.

Hyvä on, että tutkitaan huolella. Suomessa tämä toteutuu. Täällä tehdään perusteellinen tutkinta ja syyteharkinta. Ketjun aiheeseen liittyen esimerkiksi Iikka Kiven fasistikommenttia Jussi Halla-ahosta on nyt tutkittu ja selvitetty joulukuusta asti, siis kahdeksan kuukautta. Kauankohan kestää vielä tämän tärkeän asian selvittäminen ja päätökseen saaminen?
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Wayne O'Rourke, kolme vuoden jäähy: " expressed support for the recent protests and offered advice to protesters on how to remain anonymous."

Onko kolme vuotta paljon vai vähän, kysyy Speedy.

Jaa-a, linja on kai sitten valittu, toivottavasti se pitää myös seuraavissa antisemitististisissä ja BLM-mellakoissa. Aiemmin on linja tuntunut olleen vähän häilyvä...

Sitten kun nämä helpot keissit on saatu selvitettyä, päästään ehkä tuomitsemaan oikeudessa niitä itse mellakoitsijoita puolin ja toisin. Myös juuri ennen Southportin murhia ja niitä levottomuuksia oli se pieni mellakka Leedsissä, jossa sosiaalityöntekijöiden toiminta pisti puoli kaupunkia sekaisin ja ainakin yhden bussin tuleen. Nämäkin konnat olisi hyvä saada tuomiolle ja somessa taidettiin jakaa videota siitäkin touhusta.

Kesäaikaan kannattaa UK:ssa pitää auton ikkunat kiinni, koska jos nyt sattuu vaikkapa kuuntelemaan gangstaräppiä niin Fuck The Police -kappale kovalla äänenvoimakkuudella voitaneen tulkita yllytykseksi mellakointiin.
 
Liitteet

  • 20240816_224522.jpg
    20240816_224522.jpg
    55,4 KB · kertaa luettu: 89
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rexa

Flonaldo

Jäsen
Wayne O'Rourke, kolme vuoden jäähy: " expressed support for the recent protests and offered advice to protesters on how to remain anonymous."
Sopiva pätkä toki napattu uutisesta. Oikeasti kyseessä oli ammattiyllyttäjä, joka ei tosiaankaan "osoittanut tukeaan mielenosoittajille", vaan yllytti ihmisiä väkivaltaan laajasti ympäri maata. Ja tosiaan tienasi tällä £1400/kk.

Ja Wayne-poikakin siis tunnusti oikeudessa syyllisyytensä siihen rikokseen, mistä häntä syytettiin.

Jaa-a, linja on kai sitten valittu, toivottavasti se pitää myös seuraavissa antisemitististisissä ja BLM-mellakoissa. Aiemmin on linja tuntunut olleen vähän häilyvä...
Missä näitä antisemitistisiä mellakoita ja BLM-mellakoita on ollut? Yhdysvaltojen BLM-mellakoihin ei UK:n viranomaisilla toimivaltaa ole, kuten jo aiemmin tuossa mellakoita käsittelevässä ketjussa käytiin läpi.

Myös juuri ennen Southportin murhia ja niitä levottomuuksia oli se pieni mellakka Leedsissä, jossa sosiaalityöntekijöiden toiminta pisti puoli kaupunkia sekaisin ja ainakin yhden bussin tuleen. Nämäkin konnat olisi hyvä saada tuomiolle ja somessa taidettiin jakaa videota siitäkin touhusta.
Ja siihen osallistuneita on pidätetty lukuisia, nimetty mediassa ja nostettu syytteitä.

Kesäaikaan kannattaa UK:ssa pitää auton ikkunat kiinni, koska jos nyt sattuu vaikkapa kuuntelemaan gangstaräppiä niin Fuck The Police -kappale kovalla äänenvoimakkuudella voitaneen tulkita yllytykseksi mellakointiin.
Höhö.

Ja lisäämääsi kuvaan tietysti olisit voinut siitä uutisesta, mistä tuo kuva on, lisätä syyn, miksi syytteitä ei lopulta nostettu.

‘However, upon reviewing the evidence it has become clear we would not be able to prove to a court that one of the two charged individuals was in the car at the time of the captured footage.

‘We could also not demonstrate that the second person had participated in the conduct to the criminal standard.
Kun on siis parvekkeilta kuvattu kadulla ajavaa autoa ja sieltä kuuluvia huutoja, sillä todistusaineistolla oli mahdotonta osoittaa kuka autossa olijoista on syyllinen.

Näiden nyt tuomittujen kohdallahan ei samaa ongelmaa ole ollut.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Sopiva pätkä toki napattu uutisesta. Oikeasti kyseessä oli ammattiyllyttäjä, joka ei tosiaankaan "osoittanut tukeaan mielenosoittajille", vaan yllytti ihmisiä väkivaltaan laajasti ympäri maata. Ja tosiaan tienasi tällä £1400/kk.

Ja Wayne-poikakin siis tunnusti oikeudessa syyllisyytensä siihen rikokseen, mistä häntä syytettiin.
Sitä varten laitoinkin linkin, että jokainen voi halutessaan käydä itse lukemassa ne epäsopivatkin pätkät uutisesta. Tai vaikka ihan koko jutun...

Kysymys: Wayne tunnusti syyllistyneensä siihen, mistä häntä syytettiin, samoin moni muu. Vaikuttaako tunnustushalukkuuteen se, että kakku saattaa olla pidempi, jos alkaa vängätä vastaan? Miten nämä menevät, onko täällä ketään oikeusoppinutta paikalla?
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Loistava, briljantti tiivistys Britannian tilanteessa Rowan Atkinsonilta:

Tämä uusi suvaitsemattomuus on täsmälleen yhtä huono asia kuin vanhakin. Meidän täytyy omata täsmälleen samat mielipiteet täsmälleen samoista asioista täsmälleen samalla tavalla. Jos joku esittää näistä poikkeavaa käsitystä, me olemme suvaitsemattomia, mutta vain suvaitsemattomuutta vastaan. Eli käytännössä, vain kulttuuriliberaalien mielipiteet ovat sallittuja. Koska muut mielipiteet ovat suvaitsemattomia.

Eli Britanniassa saadaan nykyisin aikaan mitä ihmeellisempiä oikeudenkäyntejä aikaan erinäisistä loukkauksista. Jotkut ovat niin naurettavia, että julkisuuden paine pakottaa lopettamaan ne, mutta toiset hiukan vähemmän naurettavat tilanteet saavat aikaan tuomionjulistamisia. Ja pelkästään siitä syystä, että puheet ovat olleet jonkin mielestä loukkaavia. Jopa sellainen kuin maan hallitus kaiketi loukkaantuu jostakin.

En tiedä, onko tässä myös tietynlainen sukupolvikysymys olemassa. Olen itse katsonut kaikenlaista loukkaavaa komediaa, vaikkapa juuri Atkinsonin ja muiden koomikkojen tuotoksena enkä niistä ole vähääkään loukkaantunut. Pidän omat mielipiteeni, mutta voin nauraa niille, jos joku tekee niistä hauskaa, oivaltavaa pilaa. Nykyisin on kasvanut tosikkojen sukupolvi, joka ei siedä vähäisintäkään ivaa omia käsityksiään kohtaan. On olemassa liberaali totuus, jota ei sitten kyseenalaisteta.

USA:ssa onneksi Trump saa paukuttaa päätään vapaasti. Siellä ei vielä vapaa puhe ole samalla lailla uhattuna kuin Euroopassa. Tosin yliopistoissa tilanne ei ole näin hyvä, professori voi hyvinkin saada potkut, jos kannattaa vääränlaisia asioita. Euroopassa vapaan puheen kuristaminen on jo edennyt huolestuttavaan vaiheeseen. Tavallinen kansalainenkin sai Oxfordissa syytteen kutsuttuaan poliisin hevosta "homoksi".

Jokainen, on viettänyt aikaansa Monty Pythonin, Smith & Jonesin tai Ei yhdeksän uutisten parissa, voisi hyvin kuvitella, että tällainen pidätys on jokin vitsi, oikeasti pilaa koko oikeusjärjestelmästä. Mutta ei, ilmeisestikään ei, koska ilmeisesti poliisin hevonen loukkaantui asiasta. Oli nimittäin eilenkin pitänyt hauskaa tammojen kanssa ja oli vähän uupunut asiasta. Ja sitten joku mulkku keksi nimittää häntä homoksi. Vähemmästäkin ori suuttuu. (En ole varma hevosen sukupuolesta).

Kuten Atkinson toteaa, tällaisia tapauksia tulee tiheään Britanniassa nyt. Koska laki mahdollistaa tällaisen. Ongelmana on se, että jos laki on järjetön, joskus tulee aika, jolloin viranomainen saa päähänsä toteuttaa sitä. Esimerkiksi Britanniassa vellovat mellakat intouttavat viranomaisia tiukkaan kontrolliin vapaasta puheesta. Virallinen, vasemmistolainen totuus on, että "mellakat ovat äärioikeiston syytä". Onpa briteissä paljon natseja, huh!

Mutta todellisuudessa mielenosoituksiin osallistuu myös ihan tavallisia duunareita, ei mitään natseja, joita liian avoin maahanmuuttopolitiikka huolettaa. Vasemmistohallitus ei kuitenkaan tulkitse tilannetta näin. Päinvastoin, kontrollia on lisättävä ja kaikkinainen maahanmuuttopolitiikan arvostelu on kiellettävä. Näin hallitus käyttää lainsäädäntöä hyväkseen omassa asiassaan. Syntyy kielletty puheenaihe, josta voi syytteenkin saada.

Mihin länsimailta on unohtumassa Voltairen periaate: olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta puolustan henkeen ja vereen oikeuttasi sanoa mielipiteesi. Vaikka mielipiteesi olisi typerä, hiomaton, karkea, rahvaanomainen tai valheellinen. Minä vastustan Trumpia, mutta kannatan 100% Muskin oikeutta tukea Trumpia ja julkaista hänen valheensa X:ssä. Valheet voidaan voittaa keskustelun, analyysin ja tutkimuksen avulla, ei puheoikeuden rajoituksin.

Omistaja päättää, mitä haluaa julkaistavan ja mitä ei. Mutta valtion tehtävänä ei ole tällaiseen julkaisutoimintaan puuttua. Loukkaavuuteen täytyy liittyy aivan erilaisin kertoimin ihmisvihaa, ennen kuin viranomaisten täytyykin puuttua asiaan. Siis puhutaan asioista, jolloin joku vaatii tappamaan kaikki X:t. Jopa näissäkin tapauksessa on kuitenkin arvioitava monenlaisia asioita, ennen kuin syytettä edes harkitaan. Esimerkiksi, hulluja ei ole tapana tuomita edes Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Loistava, briljantti tiivistys Britannian tilanteessa Rowan Atkinsonilta:

Ei tuo ole tiivistys nykytilanteesta, sillä Atkinson ei nykytilanteeseen viittaa, vaikka linkkaamassasi youtube-videossa niin väitetäänkin. Tästä on ketjussa keskusteltu edelliset kaksi sivua jo.

Puhe on vuodelta 2012 ja viittaa 2014 voimaan tulleeseen lainsäädäntöön. Atkinson kampanjoi tuolloin sen puolesta, ettei puheen loukkaavuutta tehtäisi laissa rangaistavaksi. Ja kampanja myös onnistui, sillä kyseisestä laista poistettiin tuo insulting-sana.

Eli Britanniassa saadaan nykyisin aikaan mitä ihmeellisempiä oikeudenkäyntejä aikaan erinäisistä loukkauksista. Jotkut ovat niin naurettavia, että julkisuuden paine pakottaa lopettamaan ne, mutta toiset hiukan vähemmän naurettavat tilanteet saavat aikaan tuomionjulistamisia. Ja pelkästään siitä syystä, että puheet ovat olleet jonkin mielestä loukkaavia. Jopa sellainen kuin maan hallitus kaiketi loukkaantuu jostakin.
Olisiko tällaisesta nyt jotain tuoretta esimerkkiä? Muuten pitkä viestisi menee saman olkiukon mätkimiseksi. Jos viittaat Atkinsonin puheessa antamiin esimerkkeihin, niin nehän ovat tapahtuneet ennen vuotta 2012.

Mellakoihin liittyen on tuomittu ihmisiä väkivaltaan yllyttämisestä, ei puheen loukkaavuuden perusteella.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mihin länsimailta on unohtumassa Voltairen periaate: olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta puolustan henkeen ja vereen oikeuttasi sanoa mielipiteesi. Vaikka mielipiteesi olisi typerä, hiomaton, karkea, rahvaanomainen tai valheellinen. Minä vastustan Trumpia, mutta kannatan 100% Muskin oikeutta tukea Trumpia ja julkaista hänen valheensa X:ssä. Valheet voidaan voittaa keskustelun, analyysin ja tutkimuksen avulla, ei puheoikeuden rajoituksin.

Omistaja päättää, mitä haluaa julkaistavan ja mitä ei. Mutta valtion tehtävänä ei ole tällaiseen julkaisutoimintaan puuttua.

Digijättien (Google, Meta, Tiktok) kyky hallita maailmaa on ohittanut Voltairen periaatteen. Jos halutaan pitää demokratiasta kiinni, digijätit on asetettava vastuuseen haitallisesta sisällöstä. Pätee myös datan käyttämiseen väärin.
 
Flonaldo

Jäsen
Eli Britanniassa saadaan nykyisin aikaan mitä ihmeellisempiä oikeudenkäyntejä aikaan erinäisistä loukkauksista. Jotkut ovat niin naurettavia, että julkisuuden paine pakottaa lopettamaan ne, mutta toiset hiukan vähemmän naurettavat tilanteet saavat aikaan tuomionjulistamisia. Ja pelkästään siitä syystä, että puheet ovat olleet jonkin mielestä loukkaavia. Jopa sellainen kuin maan hallitus kaiketi loukkaantuu jostakin.
Pelkkää olkiukkoa koko kappale, millä ei ole yhteyttä todellisuuteen.

Esimerkiksi Britanniassa vellovat mellakat intouttavat viranomaisia tiukkaan kontrolliin vapaasta puheesta. Virallinen, vasemmistolainen totuus on, että "mellakat ovat äärioikeiston syytä". Onpa briteissä paljon natseja, huh!
Ei, se ei ole "virallinen, vasemmistolainen totuus". Se on totuus. Se on mitä tapahtui.

Kun kaupunkeihin organisoidaan järjestäytynyttä väkivaltaa, mellakoijat ovat rasisteja ja tyypit ylpeästi vetävät siellä ilman paitaa esitellen hakaristi-tatuointejaan, väkivalta todellakin on äärioikeiston syytä.

Se ei ole mitään sananvapauden puolustamista.

Mutta todellisuudessa mielenosoituksiin osallistuu myös ihan tavallisia duunareita, ei mitään natseja, joita liian avoin maahanmuuttopolitiikka huolettaa.
Lähes kaikki "mielenosoitukset" toki muuttuivat väkivaltaisiksi mellakoiksi, mistä sairaalaan lähti yhteensä toistasataa poliisia - kymmeniä vakavammin loukkaantuneina. Jos olet osa väkivaltaista mellakkaa, missä poliiseja heitellään tiilillä, sytytetään kirjastoja tuleen, varastellaan kaikista kaupoista, tuikataan vääränväristen ihmisten autoja tuleen, et ole enää "tavallinen duunari" mieltä osoittamassa. Silloin kannattaa ottaa suht nopeasti hatkat.

Erityisen huolestuttavaa toki on, että tämä tavallisten duunareiden jengi on tuonut mellakoihin mukaan alaikäisiä lapsia, välillä ala-asteikäisiä. Väkivaltaisesta mellakoinnista on jo pidätetty 11-13-vuotiaita lapsia. Kun heihin on vanhempiensa taholta jo istutettu tällainen viha ja väkivalta, on siinä kunnialliseksi kansalaiseksi ja vaikkapa tavalliseksi duunariksi kasvamisessa aika kimurantti tie.

Vasemmistohallitus ei kuitenkaan tulkitse tilannetta näin. Päinvastoin, kontrollia on lisättävä ja kaikkinainen maahanmuuttopolitiikan arvostelu on kiellettävä. Näin hallitus käyttää lainsäädäntöä hyväkseen omassa asiassaan. Syntyy kielletty puheenaihe, josta voi syytteenkin saada.
Täällä ei ole mitään muuta tehtykään kuin arvosteltu maahanmuuttopolitiikkaa viimeiset 10 vuotta. Päivittäin, jatkuvasti, kaikkialla, joka mediassa. Jos jostakin aiheesta on saanut keskustella, se todellakin on ollut maahanmuuttopolitiikka. Edellisen hallituksen ministerit olivat tässä ihan kärkipäässä myös.

Kukaan ei ole saanut syytettä maahanmuuttopolitiikan arvostelusta. Syytteet ovat tulleet keskimäärin siitä, että henkilö on julkisesti esittänyt, että moskeija pitää polttaa kaikki ihmiset sisällään.

Mutta valtion tehtävänä ei ole tällaiseen julkaisutoimintaan puuttua. Loukkaavuuteen täytyy liittyy aivan erilaisin kertoimin ihmisvihaa, ennen kuin viranomaisten täytyykin puuttua asiaan. Siis puhutaan asioista, jolloin joku vaatii tappamaan kaikki X:t. Jopa näissäkin tapauksessa on kuitenkin arvioitava monenlaisia asioita, ennen kuin syytettä edes harkitaan.
Oikein on arvioitava monenlaisia asioita ennen kuin kaikkien muslimien tappamiseen kehottamisesta voidaan edes harkita syytettä.

Ei ole. Ei ole mitään asioita, mitä pitää harkita. Valtion tehtävä on osoittaa, että se suojelee kansalaisiaan, ei tue terroristeja.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Nämä nykypäivän tuomiot kiihotuksesta somessa siihen tai tuohon ovat silleen kinkkisempiä että niitä koskevissa uutisissa harvemmin selvitetään tarkemmin, mitä itse asiassa kirjoitettiin. Joku sai linnatuomion Briteissä ja uutisissa todettiin, että joku kirjoitti "menacing" posts ja postasi halventavan meemin. Okei...no sitä meemiä ei varmaan kukaan missään enää julkaise eli pitää arvata hihasta, millaisesta loukkauksesta oli kyse. Ei ihan hirveästi myöskään kiinnostaisi mennä lueskelemaan joitain Englannin tuppukylien Facebook-ryhmiä, joissa yllytystä on tehty. Moni on varmaan X:ssä muttei sieltäkään jaksaisi itse alkaa kahlata näitä rikollisia viestejä - etenkään kun jotkut näistä ovat kuulemma ihan ammattimaisia kiihottavia eli epäilyttäviä viestejä on varmaan kymmeniä ellei satoja läpi selattavaksi.

Helpompaa on lukea uutista, jossa joku tuomitaan 20 km/h ylinopeudesta, tai 0,5 promillen rattijuopumuksesta, tai jonkun ampumisesta kuoliaaksi, tai 15 000 € kavalluksesta. Jne. Tulkinnan varaa ei paljon ole.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Pelkkää olkiukkoa koko kappale, millä ei ole yhteyttä todellisuuteen.
Ilmeisesti koko lainsäädäntökin on illusorinen: Hate speech laws in the United Kingdom - Wikipedia
Ei, se ei ole "virallinen, vasemmistolainen totuus". Se on totuus. Se on mitä tapahtui.

Kun kaupunkeihin organisoidaan järjestäytynyttä väkivaltaa, mellakoijat ovat rasisteja ja tyypit ylpeästi vetävät siellä ilman paitaa esitellen hakaristi-tatuointejaan, väkivalta todellakin on äärioikeiston syytä.

Se ei ole mitään sananvapauden puolustamista.
Natsit eivät puolusta sananvapautta. Mutta se ei poista sitä asiaa, että mielenosoittajien joukossa oli paljon tavallisia ihmisiä, jotka olivat järkyttyneitä lasten lahtaamisesta ja halusivat muutosta maahanmuuttopolitiikkaan. Tätä ei täällä Suomessa ole uutisoitu lainkaan.
Lähes kaikki "mielenosoitukset" toki muuttuivat väkivaltaisiksi mellakoiksi, mistä sairaalaan lähti yhteensä toistasataa poliisia - kymmeniä vakavammin loukkaantuneina. Jos olet osa väkivaltaista mellakkaa, missä poliiseja heitellään tiilillä, sytytetään kirjastoja tuleen, varastellaan kaikista kaupoista, tuikataan vääränväristen ihmisten autoja tuleen, et ole enää "tavallinen duunari" mieltä osoittamassa. Silloin kannattaa ottaa suht nopeasti hatkat.

Erityisen huolestuttavaa toki on, että tämä tavallisten duunareiden jengi on tuonut mellakoihin mukaan alaikäisiä lapsia, välillä ala-asteikäisiä. Väkivaltaisesta mellakoinnista on jo pidätetty 11-13-vuotiaita lapsia. Kun heihin on vanhempiensa taholta jo istutettu tällainen viha ja väkivalta, on siinä kunnialliseksi kansalaiseksi ja vaikkapa tavalliseksi duunariksi kasvamisessa aika kimurantti tie.
Eihän se ole mitään uutta, että väkivaltaan taipuvaiset ihmiset käyttävät oivaa tilaisuutta hyväkseen ja turvautuvat väkivaltaan. Väkivallassa pitääkin rangaista, siinä ei ole ongelman tynkääkään.
Täällä ei ole mitään muuta tehtykään kuin arvosteltu maahanmuuttopolitiikkaa viimeiset 10 vuotta. Päivittäin, jatkuvasti, kaikkialla, joka mediassa. Jos jostakin aiheesta on saanut keskustella, se todellakin on ollut maahanmuuttopolitiikka. Edellisen hallituksen ministerit olivat tässä ihan kärkipäässä myös.

Kukaan ei ole saanut syytettä maahanmuuttopolitiikan arvostelusta. Syytteet ovat tulleet keskimäärin siitä, että henkilö on julkisesti esittänyt, että moskeija pitää polttaa kaikki ihmiset sisällään.
Kaikki eivät ole samaa mieltä tuosta asiasta: The UK’s war on free speech | Fred de Fossard | The Critic Magazine

Ihmisiä pidätetään väärän informaation postaamisesta. Hallitus puolestaan puolestaan pyrkii muuttamaan poliisin toimintatapoja ja jopa puuttumaan sosiaalisen median vapaaseen puheeseen.
Oikein on arvioitava monenlaisia asioita ennen kuin kaikkien muslimien tappamiseen kehottamisesta voidaan edes harkita syytettä.

Ei ole. Ei ole mitään asioita, mitä pitää harkita. Valtion tehtävä on osoittaa, että se suojelee kansalaisiaan, ei tue terroristeja.
On paljon asioita, joita tulee ennen syytettä harkita. Jos ei harkita, kyseessä on totalitaristinen oikeuskäsitys. Kärsiikö uhkaaja mielenterveysongelmista, onko hän täysi-ikäinen, onko hän tosissaan, miten laaja hänen vaikutusvaltansa on, missä kanavissa uhkaus esitettiin, seuraako uhkauksesta aitoa vaaraa muslimeille. Tämmöisiä asioita pitääpi harkita ensin. Lainsäädännön tehtävänä on myös suojata kansalaisia valtiolta.
Digijättien (Google, Meta, Tiktok) kyky hallita maailmaa on ohittanut Voltairen periaatteen. Jos halutaan pitää demokratiasta kiinni, digijätit on asetettava vastuuseen haitallisesta sisällöstä. Pätee myös datan käyttämiseen väärin.
Täysin eri mieltä. Jos X julkaisisi jotakin sellaista sisältöä, jonka melkein kaikki ihmiset todella kokisivat loukkaavaksi, tällöin ihmiset reagoisivat sankoin joukoin tilanteeseen ja tämä taas vaikuttaisi rahoittajien haluun tehdä yhteistyötä X:n kanssa. Markkinat viime ratkaisevat myös sen, mitä somejätit voivat tuottaa ja mitä eivät.

Villi arvaus on, että rasistiset tai vähemmistöjä halventavat puheet vaikuttaisivat myös somejättien toimintaan. Sen sijaan, ihmisillä on erilaisia poliittisia ja ideologisia näkemyksiä ja näiden esittäminen ei näytä suuresti vaikuttaneen esim. X:n toimintaan.

Tähän on syynä se, että ihmiset ajattelevat aidosti eri tavalla kaikista asioista. Joku somejätti on hyvinkin liberaali ympäristöltään, toinen taas tukeutuu konservatiiveihin. Kumpikin tarjoavat ja palvelevat omaa kohdeyleisöään. Yritysten pitää joko valita puolensa, kuten Disney tai sitten yrittää vain kestää kohdeyleisöään, koska tämä kumminkin tarjoaa hyvän mahdollisuuden tuotteiden myymiseen.

Demokratiaa on myös epädemokraattisten mielipiteiden ilmaiseminen. Tämä pitää aina muistaa, kun mietimme näitä haitallisia sisältöjä tai datan väärinkäyttämistä. Ihmisillä on oikeus äänestää jotakin kahjoa virkaansa jopa ilman mitään rationaalisia perusteita tai oikeata informaatiota. Tämä on tietenkin demokratian yksi sudenkuopista, joita täytyy vain välttää periaatteessa ihan valistuksen ohjelmilla.

Silläkin uhalla, ettei kukaan tällaista puhetta noteeraa. Muussa tapauksessa joudumme kannattamaan valistunutta itsevaltiutta tai ainakin äänioikeuden rajoittamista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Täysin eri mieltä. Jos X julkaisisi jotakin sellaista sisältöä, jonka melkein kaikki ihmiset todella kokisivat loukkaavaksi, tällöin ihmiset reagoisivat sankoin joukoin tilanteeseen ja tämä taas vaikuttaisi rahoittajien haluun tehdä yhteistyötä X:n kanssa. Markkinat viime ratkaisevat myös sen, mitä somejätit voivat tuottaa ja mitä eivät.

Olemme eri mieltä ja itse en ole niin sokea, että kuvittelisin markkinan hoitavan digijätit. Erityisesti Venäjä ja Kiina kykenevät muokkaamaan osan digijäteistä (Tiktok) sisältöä Kiinan haluamaan suuntaan ja voivat perustaa satoja, tuhansia tai kymmeniä tuhansia (Venäjä, Kiina) tilejä, joiden avulla vaikutetaan mm. vaaleihin (kuten presidentin vaalit USA, Brexit).

Toinen asia mistä kirjoitin, on ns. big datan käsittely. Brexitin ja Trumpin vaalityön yhteydessä sitä on käytetty laajasti mm. Facebook/Metan avustuksella. Nyt se on laitettu pääosin kuriin.
 
Flonaldo

Jäsen
Natsit eivät puolusta sananvapautta. Mutta se ei poista sitä asiaa, että mielenosoittajien joukossa oli paljon tavallisia ihmisiä, jotka olivat järkyttyneitä lasten lahtaamisesta ja halusivat muutosta maahanmuuttopolitiikkaan. Tätä ei täällä Suomessa ole uutisoitu lainkaan.
Miten ihmeessä ajattelet tuon olevan jokin uutisaihe?

Aivan ylivoimainen valtaosa "mielenosoituksista" muuttui lähes välittömästi väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kyllä, sinne oli varmaan voinut eksyä joku paikallinen, joka ei tiennyt mitä oli tulossa. Sen sijaan valtaosa osallistujilta oli muualta paikalle tulleita, Telegram-ryhmissä organisoituja väkivaltaisia ihmisiä, joiden ainoa tarkoitus oli terrorisoida ihmisiä.

Kun nyt kiekkopalstalla ollaan, vähän sama kuin HIFK ottaisi kotonaan 9-0 turpiin ja ihmettelisit, kun Hesarissa ei kirjoiteta siitä kuinka kotijoukkueen seiskapakki selvisi mainiosti +-0 saldolla pelistä.

Lisäksi. Jos huomaat olevasi osana väkijoukkoa, joka yrittää polttaa ihmisiä elävältä, hakkaa poliiseja kaikilla mahdollisilla astaloilla, ryöstelee kauppoja ja hakkaa vääränvärisiä ihmisiä kaduilla, sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko lähdet kotiin niin vikkelään kuin jalat kantavat tai olet osa väkivaltaista mellakkajoukkoa. Ei ole mitään "rauhallinen mielenosoittaja" vaihtoehtoa jäljellä.

Mielipiteet, kuin persreiät.

Eikä nyt oikein valtavasti kiinnostele jonkun 1800-luvun perään haikailevan wannabe-siirtomaaherran mielipiteet. Jos herran toiveiden mukaisesti kaikki kantaisivat ampuma-aseita, olisi kaikki paremmin ja oikea ongelma (islamistit) pysyisivät kurissa.
https://thecritic.co.uk/the-uks-war-on-free-speech/
Hallitus puolestaan puolestaan pyrkii muuttamaan poliisin toimintatapoja ja jopa puuttumaan sosiaalisen median vapaaseen puheeseen.
Ei pyri. Mitä tämä "sosiaalisen median vapaa puhe" on? Jos asian kirjoittaa sosiaaliseen mediaan, silloin on ok vaatia muslimien elävältä polttamista?

On paljon asioita, joita tulee ennen syytettä harkita. Jos ei harkita, kyseessä on totalitaristinen oikeuskäsitys. Kärsiikö uhkaaja mielenterveysongelmista, onko hän täysi-ikäinen, onko hän tosissaan, miten laaja hänen vaikutusvaltansa on, missä kanavissa uhkaus esitettiin, seuraako uhkauksesta aitoa vaaraa muslimeille. Tämmöisiä asioita pitääpi harkita ensin. Lainsäädännön tehtävänä on myös suojata kansalaisia valtiolta.
Mitä ihmettä. Ei se onko joku täysi-ikäinen vaadi harkintaa - joko on tai ei ole. Syytetty voi itse vedota mielenterveyteensä, ei se kuulu syyttäjälle ellei se ole ilmeisen selvää tai siitä ole terveyshistoriaa. Onko hän tosissaan? Ai niin, kännissä ja läpällä voi ehdottaa muslimien polttamista.

Kun vastakkain ovat terroristien oikeudet ja tavallisten lainkuuliaisten kansalaisten oikeudet, on suhteellisen normaalia, että terroristia ei silitellä.

tämä taas vaikuttaisi rahoittajien haluun tehdä yhteistyötä X:n kanssa. Markkinat viime ratkaisevat myös sen, mitä somejätit voivat tuottaa ja mitä eivät.
X:llä on vain yksi omistaja ja rahoittaja. Kyseinen omistaja on tehnyt hyvin, hyvin selväksi, että hän paskat välittää markkinasta. Ei nyt kuule Adam Smithin näkymätön käsi tätä asiaa korjaa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olemme eri mieltä ja itse en ole niin sokea, että kuvittelisin markkinan hoitavan digijätit. Erityisesti Venäjä ja Kiina kykenevät muokkaamaan osan digijäteistä (Tiktok) sisältöä Kiinan haluamaan suuntaan ja voivat perustaa satoja, tuhansia tai kymmeniä tuhansia (Venäjä, Kiina) tilejä, joiden avulla vaikutetaan mm. vaaleihin (kuten presidentin vaalit USA, Brexit).

Toinen asia mistä kirjoitin, on ns. big datan käsittely. Brexitin ja Trumpin vaalityön yhteydessä sitä on käytetty laajasti mm. Facebook/Metan avustuksella. Nyt se on laitettu pääosin kuriin.
Ihmettelen kanssa miten hyvin porukka on joko unohtanut Cambridge Analytican, tai hyväksyy sen kaltaiset toimijat normaalina osana nykyaikaista viestintäkenttää ja että niitä millään lailla "markkinat" ohjasivat, kun terrorivaltiot noita pyörittävät ja ainoastaan nauttivat, mitä enemmän suuri yleisö kokee vihaa (vaikka ihan noita kansanmurhiin yllyttäviä ja länsimaiden äänestyksiä sabotoivia toimijoitakin vastaan).

Ongelmana on toki myös lobbariarmeijat etenkin USA:ssa ja sikäläinen nykytulkinta että jöttikorporaatiollakin on oltava sananvapaus ja se saa toteuttaa sitä tunkemalla "ei missään nimessä lahjus-, vaan lobbausdollareita" moraalin löyhyyden ansiosta myynnissä oleville poliitikoille.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Täysin eri mieltä. Jos X julkaisisi jotakin sellaista sisältöä, jonka melkein kaikki ihmiset todella kokisivat loukkaavaksi, tällöin ihmiset reagoisivat sankoin joukoin tilanteeseen ja tämä taas vaikuttaisi rahoittajien haluun tehdä yhteistyötä X:n kanssa. Markkinat viime ratkaisevat myös sen, mitä somejätit voivat tuottaa ja mitä eivät.
Siis näinhän juuri kävi. Iso joukko mainostajia vähensi mainontaa/lopetti mainonnan X:ssä.

...minkä takia Elon Musk (sätkynukke-CEO:n suulla perusteltuna) sitten haastoi nuo oikeuteen, koska sehän se sitten on sitä oikeaa sananvapautta. Ei sitä noin vain saa lopettaa mainostamista.

(ja jottei nyt jäisi dissattua Muskia tilaisuuden tullen, samainen jamppa sanoi aiemmin mainostajien boikotista "fuck them". Elonille haluaisin todeta että "fuck you")
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Digijättien vaikutus sananvapauteen on laajaa. Vaikkapa Google on voinut päättää, millaisia tuloksia sen hakukone esittää. Google on ylivoimainen markkinajohtaja noin 90 prosentin markkinaosuudella. USA on haastanut Googlen tästä oikeuteen. Mikään muu - kuten markkinat - ei Googlea saa enää kuriin. Se on itse pitkälti monopoliasemassa oleva markkina, joka päättää sen millaisia tuloksia haullesi esitetään.

Tiktokista tuli juuri tutkimus, jossa Kiinaa esitettiin Tiktokissa selvästi positiivisemmassa valossa kuin muissa digijättien alustoilla. Kiinan tavoite on kiinalaistaa Amerikka, Eurooppa ja maailma. Tässäkin laki on tehokkain keino hillitä Kiinan tavoitteita.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Siis näinhän juuri kävi. Iso joukko mainostajia vähensi mainontaa/lopetti mainonnan X:ssä.

...minkä takia Elon Musk (sätkynukke-CEO:n suulla perusteltuna) sitten haastoi nuo oikeuteen, koska sehän se sitten on sitä oikeaa sananvapautta. Ei sitä noin vain saa lopettaa mainostamista.

(ja jottei nyt jäisi dissattua Muskia tilaisuuden tullen, samainen jamppa sanoi aiemmin mainostajien boikotista "fuck them". Elonille haluaisin todeta että "fuck you")
Musk tekee mitä tekee, eikä häntä nyt ihan sananvapauden edelläkävijänä voidakaan pitää. Hän on oman sananvapautensa sankari. Hän osti itselleen alustan, jolla voi julkaista omia käsityksiään maailmasta ja joutui myös maksamaan hieman ylihintaa lelustaan. Hänellä on kuitenkin seuraajia jotain yli 80M, joten näemmä hän on saanut aika paljon näkyvyyttä itselleen.

Täytyy kuitenkin edelleen kysyä, mikä tässä on loppujen lopuksi se ongelma. Itse en seuraa lainkaan X:ää enkä ole kiinnostunut Muskin mielipiteistä. Mutta aivan ilmeisestikin seuraajat ovat. Musk resonoi heissä jollakin tavalla, hän onnistuu olemaan kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Mutta toisaalta, Putinilla on yli 100M seuraajaa ja Xi:llä yli miljardi, joten tässäkään suhteessa Musk ei ole ykkönen. Ja toisin kuin edellä mainituilla, Muskilla ei ole valtaa vaikuttaa asioihin oman liiketoimintansa ulkopuolella.

Mietitään vaikka vanhaa hyvää aikaa: kun Aamulehti kolahti kokkarin ovella, niin totuus tuli kylään. Ja korostetummin näin kävi stallarin Tiedonantajan kanssa. Toistensa lehtiä tuskin lukivat edes rukkaset kädessä. Ihmiset ovat aina etsineet tapaa vahvistaa omia poliittisia näkemyksiään, maailmankatsomuksista puhumattakaan. Jokaisella lehdellä on oma agendansa, joten tilaaja voi päättää, mitä lehtiä haluaa tilata.

Some on tietysti hieman muuttanut tilannetta, koska nyt tavalliset ihmiset pääsevät itse luomaan informaatiota monissa medioissa. Jäljet ovat surullisenkuuluisat, mutta pullonhenkeä ei nyt vaan saa enää ajettua sisäänkään. Silti se idea, että ihminen oikeasti etsisi monista lähteistä riippumatonta objektiivista totuutta asioita on vain vanhentunut idea. Se toimii vain harvoilla. Harvalla on siihen edes aikaakaan.

Ja totta kai voidaan kyseenalaistaa koko objektiivisen totuuden käsite. Ihminen saa käsityksiään vanhemmiltaan, perheeltään, ystäviltään, koulusta, kotoa, työstä. Näillä on oma merkityksensä silloin kun ei puhuta ammattimaisesta tiedonetsijästä. Ovatko nämä asiat sitten lopulta totta ja mikä taho määrää, mikä asia on totta, on toinen kysymys.

Tiedemiehen viileys on ehkä tavoiteltavaa, mutta kuka todella toimii näin? Pääosin tietysti etsitään muuta informaatiota, kaupallista tai teknistä, mutta arvokysymyksissä ei käydä toisten luona kylässä. Ihmiset pyrkivät tiedonhaussaan vahvistamaan omia mielipiteitään. Siksipä tubestakin löytyy ihan itselle sopivaa vertaistukea omien ajatusten kirkastamiselle.

Voin hetkessä klikata kiinnostavaa litteän maan teoreetikkoa ja sitten jakaa tietojani eteenpäin vastustuksesta huolimatta. Miten kiinnostavaa onkaan perehtyä dianetiikkaan tai saada vahvistuksia ilmastodenialismille tai rokotevastaisuudelle. Tähän viimeksi mainittuun liittyy erittäin puhutteleva asia: Trump kampanjoidessaan viime vaaleissa tuli Magalle suositelleeksi rokotusta ja sai osakseen - buuauksia. Magakaan ei ole Trumpin Maga kuin vain niissä kysymyksissä, joissa se sitä haluaa olla.

Toisin sanoen, ihmiset valitsevat erilaisia informaatiolähteitä, he valitsevat ehkä vääriä lähteitä, totuudenvastaisia lähteitä, mutta he tekevät sen tietäen, mitä tekevät. Jos todella etsii totuutta, silloin loogista on käyttää aikaa ja poikkeavia lähteitä etsimiseen, ennen kuin muodostaa asiasta jonkun kuvan. Mutta jos etsii vahvistusta omille fiiliksilleen, silloin tarvitsee vain etsiä oikeanlaista mediaa itselleen.

Eli kun nyt koko Jatkoaika kuohuu jostain Muskista ja väärästä informaatiosta, jota hän X:ssä jakaa, niin on hyvä muistaa, että Muskin tekee vain sitä, mitä ihmiset haluavat hänen tekevän, vahvistavan omia mielipiteitään. Jos Musk saisi tarpeekseen ja muuttaisi mielipiteitään, kuinka moni seuraisi perässä? Itse asiassa, poikkeusihmisenä on erittäin todennäköistä, että hän vaihtaa mielipiteitään. Ehkä sisäisistä syistä, kyllästyneenä faneihinsa tai ihan pohdittuaan asioita. Tai sitten vaan lopettaa julkaisunsa. Vain siinä tapauksessa, että hänen aivonsa eivät enää toimi hedelmällisesti, hän jatkaa saman posetiivin veivaamista.

Vaihtamalla mielipiteitään demokraatiksi pian Muskista kuoriutuisikin JA:n sankari, sananvapauden esitaistelija. Kannata vain oikeita mielipiteitä, niin saat varmasti seuraajia tietystä porukasta. Itse taas totean, että sananvapauden vastainen toiminta, mitä nyt EU:kin pyrkii edistämään, on aina epäonnistunutta toimintaa. Siinä rikotaan keskeistä länsimaista periaatetta vastaan, pyrkimällä jotenkin säätelemään väärän informaation määrää. On kuitenkin tuskallisen vaikeaa ryhtyä tällaiseen toimenpiteeseen. Vaikka X kiellettäisiin EU:ssa, ihmiset kuitenkin saisivat samat tietonsa jostakin muusta lähteestä.

Paljon olennaisempaa on keskittyä esimerkiksi kouluissa kriittisen ajattelun herättämiseen lapsissa ja nuorissa. Kun tiedät, mistä some on tehty, voit itse päättää, mitä haluat uskoa. En olisi muutenkaan niin hirvittävän huolissani väärän informaation vaikutuksista. Osaa niistä emme voi millään kitkeä pois, kuten diktatuureista tuleva propagandaa. Sen sijaan, voimme itse ottaa selvää asioista, olla tietoisia erinäisistä tiedon lähteistä. Someen itseensä kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti.

Paluuta entiseen sopimukseen edes faktojen suhteen medioissa ei ole olemassa. On joitakin medioita, joihin voi vielä luottaa joissakin asioissa, on medioita, jotka pyrkivät oikeasti faktatiedon esillä pitämiseen. Näitä medioita kannattaa käyttää, jos niin haluaa. Aivan turhaa on parkua disinformaatiosta tai muusta väärästä informaatiosta. Tai hypätä pesäpallomailan kanssa sananvapauden kimppuun.

Yksi lisäys kannattaa toki asiaan tehdä, Googlen markkina-aseman väärinkäyttöön liittyvät oikeudenkäynnit ovat tervetulleita. Välillisesti jotkut näistä oikeudenkäynnit liittyvät sananvapauteenkin. Se, mikä määrittää hakutulokset, on aika suuri vallankäyttäjä alallaan. Paljon suurempi kuin Musk.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös