Sananvapaus

  • 152 406
  • 1 685

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
"Vaikka muslimimaailmassa Allahin ja hänen profeettansa kuvallinen esittäminen on kiellettyä, maallisessa ja demokraattisessa valtiossa mikään uskonnollinen dogmi ei voi olla määräävässä asemassa".

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id27020.html

Tanskalaisen Jylland Postenin ja muslimimaailman välille on kehkeytynyt kiista, jossa jo fatwoja on julistettu ja Arlan juustoja laitettu boikottilistalle. Tanskan hallitusta on vaadittu puuttumaan lehden sanomisiin, joka ainakin vielä on johdonmukaisesti torjuttu, vedoten sananvapauteen. Yllä oleva lainaus on napattu YLEn sivuilta, jossa viitataan ranskalaisen iltapäivälehti France Soirin juttuun ko. aiheesta. Ainakin meikäläisen ajatusmaailmaan lause sopii kuin nenä naamaan. Itselleni kaikenmaailmat allahit, jahvet ja muut jumalat ovat puskia palamaan sytyttäviä satuhahmoja, eli siis joulupukkiin verrannollisia olentoja, joiden nimeen nyt vaan on satuttu vuosisatojen aikoina tappamaan miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä. Jopa vielä nykypäivänäkin. Minä siis koen jopa oikeudekseni kritisoida ja joskus jopa esittää halveeraavia näkemyksiä näistä satuhahmoista. Eihän joulupukkikaan ole pyhä.

Surullista jutussa on jo Jylland Postenin päätoimittajan toteamus, että sananvapauden vastustajat ovat jo voittaneet. Toivottavasti kuitenkin France Soirin rinnalle liittyy muitakin medioita ja kuvia julkaistaan rohkeasti muuallakin, jotta muslimimaailma näkee, että uhkailulla ei saa mitään aikaa. Sananvapaus on yksi länsimaisen demokratian kulmakiviä ja siihen kajoaminen painostuksen edessä ei voi johtaa hyvään lopputulokseen.

Edit. n otsikkoon. Kiitos Viljuri.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Päätellen esimerkiksi ulkoministerimme toiminnasta asian suhteen, ei voi olla kuin Jyllands Postenin päätoimittajan kanssa samaa mieltä.

Tosin ketjun otsikko kaipaa yhden n-kirjaimen lisää.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kulttuurien törmäys

Klassinen tapaus on jenkki "toisinajattelija" Noem Chomskyn (nimi sinnepäin) joutuminen tulilinjalle puolustettuaan natsien sananvapautta. Lyhyesti tapaus oli seuraava; Chomsky (itse juutalainen) puolusti oikeutta kiistää holokaustin tapahtuminen. Aikanaan oli rinki professoreita ja muita yliopistoihmisiä jotka joko kokonaan kiistivät holokaustin tapahtuneen tai suuresti vähättelivät sitä. Syntyi monessa maassa kansanliike joka olisi halunnut kriminalisoida moiset väitteen. Chomsky lähti puolustamaan ko. henkilöiden oikeutta sanoa mitä haluavat. Hänen mukaansa sananvapauteen ei kuulu sensuuri. Järjettömät väitteet tulee kumota julkisesti ja saattaa niiden levittäjät häpeään. Sananvapaus ei ole valikoivaa. Saihan Saksassakin Hitleriä aikoinaan ylistää rajattomasti, siinä mielessä sana oli vapaa.

Muslimimaat ovat 95% diktatuureja, niiden kansalaiset eivät kykene käsittämään länsimaista lehdistöä. Jos tanskalainen lehti julkaisee jonkun kuvan, on se luonnollisesti kuningattaren päätös.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Itse olen sananvapauden kannattaja, ihmisellä täytyy olla oikeus tuoda julki mielipiteensä jopa vaikeistakin ja kriittisistä aiheista jollaiseksi esim. uskonto voidaan luetella, yhtälailla kuitenkin esim. uskovaisilla on oikeus tuoda julki oma mielipiteensä esitettyyn kritiikkiin mutta kyseessä täytyy todellakin olla vain oman mielipiteensä esittäminen eikä mielipiteen varjolla ryhtyminen laittomiin toimiin esim. kohdistamalla väkivaltaa eriäviä mielipiteitä lausuneita henkilöitä tahi tahoja kohtaan.

Jyllands Postenilla on siis mielestäni oikeus julkaista pilakuvia kenestä haluaa, tosin tapauksen yhteydessä on tullut julkisuuteen senkin suuntaista tietoa, että pilakuvat julkaistiin tarkoitushakuisesti jotta nähtäisi kuinka muslimit niihin reagoivat, jos näin todellisuudessa on tapahtunut niin voidaan miettiä kuinka järkevää tarkoitushakuinen pilakuvien esittäminen on, mutta edelleenkin, kokonaisuutta tarkasteltuna, jokaisella on oikeus sananvapauteen ja mielestäni sananvapauden tulisi olla mahdollisimman kahlitsematonta, eli siis edelleen ollaan sillä kannalla, että kriittisiäkin mielipiteitä on oikeus esittää asiasta kuin asiasta tarvitsematta pelätä omaan henkilöön kohdistuvaan hyökkäystä, kuitenkin muistaen sen, että yhtälailla vastakkaisella puolella on sananvapauden muodossa oikeus omaan mielipiteeseensä.

Toisaalta jos tarkastellaan asiaa toisesta näkövinkkelistä niin täällä lännessä tuskin kukaan nostaa meteliä siitä vaikka muslienemmistöisissä maissa rienataan meitä länsimaita tai poltetaan maidemme lippuja - mitä voi yhtä hyvin pitää rienauksena ja pyhäinhävästyksenä ja verrattavissa täten pilakuviin joissa halveerataan Muhamedia tai ketä tahansa heidän uskonnollista johtajaansa. Tässä suhteessa kulttuureissa tosiaankin on eroja ja oman näkökantani mukaan meidän eduksi, vaikka meilläkään täällä lännessä ei aina kaikessa mielessä välttämättä toteudu sananvapaus siinä laajuudessa kuin itse sen haluaisin toteutuvan niin kokonaisuutena tarkasteltuna elämme kuitenkin valtioissa joissa ihmisillä on mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti.

Lisätään vielä sen verran, että tässä nimenomaisessa tapauksessa mielestäni ei ole tarvetta kallistua nöyristelyn puolelle vaan esittää asia siten, että meillä täällä lännessä on eriävät käsitykset joiden mukaan toimimme ja meidän ymmärryksen mukaan ihmisillä, yhteisöillä tms. on oikeus ilmaista itseään sananvapauden rajoissa ja mikäli nämä mahdolliset rajat rikotaan on meidän yhteiskuntiemme tehtävä puuttua asiaan eikä ulkoisella painostuksella ole vaikutusta tähän, emmekä hyväksy sitä, että sisäisiin asioihimme yritetään ulkoisella painostuksella vaikuttaa.

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Huvitti ensin, kun uutisissa kerrottiin muslimien protestoineen pilakuvia vastaan mm. polttamalla Tanskan lippuja, ja samassa ruutuun lävähti videokuvaa jannusta, joka sytytti Norjan lipun palamaan. Myöhemmin luin, että myös joku norjalainen lehti oli julkaissut kuvat, minkä vuoksi toinenkin ristilippu joutui polttelun kohteeksi.

Rasmussen esiintyi mielestäni hyvin ainakin siinä pätkässä, jonka näin taannoin. Hyvä, etteivät ala nöyristellä, toisin kuin Tuomioja kai olisi laittanut Suomen tekemään. Miksi valtiojohdon tulisi pyytää anteeksi jotain tuollaista? Milloin PLO pyytää anteeksi avointa vihamielisyyttään Israelia kohtaan? Eikö vääräuskoisten hävittäminen koske kaikkia ei-muslimeja, milloin meiltä pyydetään anteeksi jatkuvaa tappouhkausta?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jatketaan vielä sen verran, että jokaisella meistä lienee jotkut rajat määriteltynä sananvapaudelle tai ilmaisunvapaudelle - itse olen, kuten edellisestä viestistä käynee selväksi, hyvin vapaamielinen ja haluan antaa ihmisille mahdollisimman laajan ilmaisunvapauden, kuitenkin kokonaisuutta tarkasteltaessa vetäisin rajoja siihen ettei tätä suotua vapautta saa käyttää hyväksi esim. yllyttääkseen kansalaisia jotain tiettyä ihmisryhmää tai yhteisöä tms. vastaan. Tai yllyttääkseen toisia yleisemmin väkivallan käyttöön mitä tahansa tahoa kohtaan.

vlad.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mikä noiden kuvien julkaisemisen varsinainen motiivi oli? Aika outo perustelu, että halusivat ainoastaan testata sananvapauden rajoja.

Totta kai olen itsekin sitä mieltä, että kuvat sai julkaista, mutta en ymmärrä miksi se oli tarpeellista. Helppo se on nyt sanoa, että olisi jäänyt julkaisematta, jos olisi tiennyt näin käyvän.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sananvapaus ylipäätään on erittäin tärkeä asia. Mutta sitten, kun sananvapauden nojalla voidaan suorittaa perättömiä, toisen ihmisen yksityisyyttä loukkaavaa mustamaalausta, ollaan mielestäni vaarallisilla vesillä.

Esimerkkinä roskalehdistön uutiset, joissa vihjaillaan sen ja sen panneen sitä ja sitä. Tai tämä ja tämä on ollut kännissä siellä ja siellä ja herättänyt pahennusta.

Pääministeri Vanhasen ero ja Karpela-vihjailut rupesivat ärsyttämään meikäläistä, vaikken mikään Keskustan kannattaja olekaan. Näissä asioissa sananvapautta käytetään mielestäni vääriin tarkoituksiin. Sen sijaan Vanhasen hallituksen kritisointi tms. olisivat sitä oikeaa.

Oma lukunsa ovat harhaanjohtavat lööpit, joissa kerrotaan vain puoli totuutta. Oikea totuus löytyykin sitten vasta kun itse artikkelin lukee. Valitettavaa vain on, että itse lehden lukee vain murto-osa siitä porukasta, joka lukee lööpit.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Useissa arabimaissa on vuosikausia avoimesti julkaistu esim. länsimaisen elämäntyylin vastaista propagandaa. Palopuheiden ja pilapiirrosten lisäksi niissä on lähetetty myös tv-sarjoja, joissa muita uskontoja ja ateisteja rienataan rankalla kädellä. Kaiken lisäksi monissa islamilaisissa maissa lainsäädäntö kriminalisoi mm. kääntymisen pois islamista tai seka-avioliitot tai muiden uskontojen pyhät kirjat. Ja vielä sekin, että muslimit harrastavat suht ahkerasti moskeijojen ("lahkolaisten") ja kirkkojen pommituksia ja valtauksia, niin sanoisinkin, että ei ole muslimeilla tuolla perusteella varaa aloittaa tällaista kampanjaa jonkun yksittäisen sanomalehden pilakuvan vuoksi. Itse koko ajan osoittavat sanoillaan, teoillaan ja lainsäädännöillään avoimesti halveksuntaansa muita uskontoja kohtaan.

Nyt pitäisi näppärien lehtimiesten poimia arabilehdistöstä parhaita "helmiä" ja julkaista ne näytille kaikelle kansalle. Saataisiin mittasuhteet kohdalleen.

Kuvitelkaapas mitä tapahtuisi, jos Monty Pythonin tyylillä tehtäisiin leffa Muhammedista ...
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Mitäs me etuoikeutetut

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan tärkein kulmakivi. Se on yksi niistä harvoista asioista, joiden puolesta olen valmis osoittamaan mieltä julkisesti.

Mielestäni sananvapaus kuuluu kaikille, ja kaikilla on oltava oikeus tuoda julki mielipiteensä tekstin, kuvan tai äänen keinoin. Sanomisistaan ja kuvistaan on kuitenkin oltava valmis kantamaan vastuu.

Meikäläiset ovat aika etuoikeutettuja, kun voimme kirjoittaa tänne(kin) mielipiteitä jokseenkin vapaasti. Tästä oikeudesta on syytä pitää kiinni kynsin hampain. Eihän siitä ole kauankaan, kun Myyrmannin pommi-iskun jälkeen valtiovalta aikoi vakavissaan rajoittaa nettikeskustelua. Onneksi tuo valvontahomma jäi kaikessa hiljaisuudessa torsoksi.

Tuo pilapiirros-juttu on hieman kaksipiippuinen juttu. Sinänsä minulla ei ole mitään noiden kuvien julkaisua vastaan; nehän osoittivat mitä parhaimmin, kuinka arka aihe islam on. Toisaalta irvailevat pilapiirrokset eivät ehkä ollut se kaikkein paras tapa ilmaista tätä, varsinkaan epämääräisesti sananvapauden varjolla. Myrsky on joka tapauksessa puhjennut vesilasissa.

Tuo Python-elokuva Muhammedista olisi varmaan taas jatkumo näihin elokuviin, joiden sanomaa ei suurin osa tajua lainkaan, varsinkaan, kun koraani on jokseenkin vieras teos meikäläisille. Huikea aihe se kuitenkin olisi.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
WPK kirjoitti:
Kuvitelkaapas mitä tapahtuisi, jos Monty Pythonin tyylillä tehtäisiin leffa Muhammedista ...

Niin, tässä tapauksessa tosin kyse ei olisi enää vitsistä, koska usko on monelle ihmiselle niin paha mielenterveyden ongelma, jopa sairaus. Ts. en yhtään ihmettelisi, jos joku päättäisi listiä John Cleesen tai Michael Palinin tuollaisen elokuvan jälkeen. Ja suurimman uhkan näkisin tulevan länsimaitten sisältä, ei yksittäisestä arabiterroristista, joka polttaa Union Jackia jossain Beirutissa.

Valitettavaahan se on, että mitä enemmän länsimaiset yhteiskunnat maallistuvat, sitä fundamentalistisemmat tulkinnat houkuttelevat ihmisiä. Tai ehkä asian voisi nähdä vastareaktiona, jolloin uskoontulon jälkeen etsiydytään tietoisesti tai tiedostamatta äärikulttien pariin.

Sinänsä toki ymmärrettävää muslimien reagointi on, mutta vaikea sitä on näin länsimaisen roskalehdistön "kasvattamana" pitää kovinkaan merkittävänä asiana. Toisaalta, kyllähän meidänkin omat Talebanimme yleensä kiivastuvat, kun joku pitää taidenäyttelyitä, joitten kohteena on homo-Jeesus.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Miten meillä suomessa?

Kuinka moni suomalainen aina raivostuu jos suomenlippua käsitellään vähänkään vapaammin? Jos vaikka tehtäisiin videotaideteos, jossa virtsataan lipun päälle tai muuta vastaavaa? Osa suomalaisista piti suurena loukkauksena kun vähän ruokaa
arvosteltiin ja ehdotettiin heti italialaisten tuotteiden poikottia.

Sitten kun mietitään arabimaita niin aika harva heistä on varmaan edes nähnyt näitä kuvia vaan kuullut niistä jotain urbaanilegendaa, jolloin asia kärjistyy entisestään.
 

Viljuri

Jäsen
dali kirjoitti:
Meikäläiset ovat aika etuoikeutettuja, kun voimme kirjoittaa tänne(kin) mielipiteitä jokseenkin vapaasti. Tästä oikeudesta on syytä pitää kiinni kynsin hampain.

Olen samaa mieltä, mutta itse asiassa tälläisen yksityisen foorumin kanssa sananvapaudella ei ole paljoakaan tekemistä. Foorumin ylläpitäjä voi vaikka miten perustellusti/mielivaltaisesti rajata ja karsia keskustelua, esimerkiksi Jatkoajan tapauksessa pääasiallisesti jääkiekko-aiheisiin keskusteluihin. Ja hyvä niin.

Yhteiskunnassa on kuitenkin Suomessakin liikkeellä monia tekijöitä, jotka voivat tosiasiallisesti rajata sananvapautta. Joko suorasti tai epäsuorasti. Suomellahan on vielä perinteenä tämä itsesensuurin aikakausi, jonka edustajia tämän päivän poliitikkomme vielä ovat.

Jos verrataan Suomen tilannetta muihin länsimaihin, ei sananvapautemme todellinen tila ole välttämättä niinkään ruusuinen. Olemme pieni maa, ja piirit ovat pienet. Kansalaisten tulisi olla huomattavasti valppaampia, eikä vaipua väärään itsetyytyväisyyden tilaan. Ihmettelen tätä yhteiskuntamme monokulttuurillista perusvirettä, joka aidosti näyttää saavan jäsenensä uskomaan, että olisimme monessa suhteessa jokin El Dorado.

Ja en nyt suoraan viittaa mihinkään "hets mot folkgrupp" kriminalisointeihin, jotka olemme implementoineet Ruotsista taikka esimerkiksi Saksan sääntelyihin natsien toimintaan liittyen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
varjo kirjoitti:
Niin, tässä tapauksessa tosin kyse ei olisi enää vitsistä, koska usko on monelle ihmiselle niin paha mielenterveyden ongelma, jopa sairaus.

Katselin eilen ohjelmaa, jossa elinkautista tuomiota istuva kaksi ihmistä murhannut mies oli haastateltavana. Mies oli ollut pohjalla, mutta vaikutti nyt tyyneltä ja rauhalliselta. Mies oli nousut ns. luottovangin asemaan vankilassa ja käy jopa töissä vankilan ulkopuolella. Hän oli myös tavannut naisen, joka rakasti tätä.

Mies kertoi muutoksen syyksi kristillisen herätyksen. Entinen vaarallinen murhaaja oli muuttunut yhteiskuntakelpoiseksi työntekijäksi ja kenties tulevaksi perheenisäksi.

Mitä tästä opimme? No, ainakin sen, ettei tuo varjon väite pidä paikkaansa. Usko ei ole mielenterveydellinen ongelma, vaan päinvastoin se voi pelastaa tällaisilta ongelmilta.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
juba kirjoitti:
Kuinka moni suomalainen aina raivostuu jos suomenlippua käsitellään vähänkään vapaammin? Jos vaikka tehtäisiin videotaideteos, jossa virtsataan lipun päälle tai muuta vastaavaa? Osa suomalaisista piti suurena loukkauksena kun vähän ruokaa arvosteltiin ja ehdotettiin heti italialaisten tuotteiden poikottia.

Erittain hyvia huomioita, joita voi levittaa viela jopa henk koht tasolle: vaimon/aitin herjaaminen keskustelupalstoilla/lehdissa/tv:ssa.

Ei naita nayta tajuavan, ennen kun ne henkilokohtaistetaan.

Toinen asia on sitten muslimien reaktioiden kovuus ja rankaisutoimenpiteet. Niissa silla populalla on opittavaa ennen kun ne erotetaan laumaelaimista.
 

Viljuri

Jäsen
1timer kirjoitti:
Erittain hyvia huomioita, joita voi levittaa viela jopa henk koht tasolle: vaimon/aitin herjaaminen keskustelupalstoilla/lehdissa/tv:ssa.

Hyvä pointti, mutta perustuslaillinen yksityisyyden suojakin on olemassa.

Lisäksi rankimmissa tapauksissa toiminta on kriminalisoitu kunnianloukkauksena (aikaisemmin herjaus/solvaus), joka ulottuu myös julkisuuden henkilöitä koskeviin väitteisiin.
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
1Timer kirjoitti:
Erittain hyvia huomioita, joita voi levittaa viela jopa henk koht tasolle: vaimon/aitin herjaaminen keskustelupalstoilla/lehdissa/tv:ssa.

Ei naita nayta tajuavan, ennen kun ne henkilokohtaistetaan.

Toinen asia on sitten muslimien reaktioiden kovuus ja rankaisutoimenpiteet. Niissa silla populalla on opittavaa ennen kun ne erotetaan laumaelaimista.


Aivan, mutta yksityisyyden suojan ja sananvapauden väliset ristiriitatilanteet eivät oikein sovi tähän kontekstiin (pilapiirros, toveri Tuomioja jne.).

EDIT: En lukenut loppuun asti. Viljuri olikin jo ehtinyt. Sorry.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Juu, toki toki, mutta ajattelin sita lahinna "loukkaavuuden" valossa. Miten ihminen kasittelee tuon tason loukkauksia.

Noissa muslimimaissahan ei naisilla ole juuri oikeuksia, notta en tieda miten niiden laki kasittelee jonkun aitiin/vaimoon kohdistuvia herjauksia.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisihan se absurdia, jos parin kymmenen vuoden päästä historiankirjoista voisi lukea otteen:

"Kolmas maailmansota alkoi vuonna 2006, kun Eurooppalaiset valtiot julkaisivat kilvan pilakuvia muslimien profeetta Muhammedista..."

Joopa joo. Onhan tämä nyt aivan hullua meininkiä kauttaaltaan. Kyllä minulla arvostusta ja ymmärrystä islamiakin kohtaan on, enkä mene edelleenkään väittämään, että siellä lähellekään kaikki sortuisivat tuohon kiihkoiluun. Valitettavasti ne, jotka siihen sortuvat, ovatkin sitten todella vaarallista väkeä ja mitä tahansa on odotettavissa. Pommit paukahtelee pitkin Eurooppaa kohta.

Kumpa itseironia ja sarkasmi olisivat asioita, joita kaikki maailman kansat ymmärtäisivät samalla intensiteetillä, niin turhimmat konfliktit voitaisiin välttää.
 

East

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän jätti ja susirajan punamusta
Ted Raikas kirjoitti:
Joopa joo. Onhan tämä nyt aivan hullua meininkiä kauttaaltaan. Kyllä minulla arvostusta ja ymmärrystä islamiakin kohtaan on, enkä mene edelleenkään väittämään, että siellä lähellekään kaikki sortuisivat tuohon kiihkoiluun.
Hullua meininkiä on, ja nimenomaan kauttaaltaan. Kyseisten kuvien julkaisijoiden sekä niihin reagoineiden muslimien toiminnassa on molemmissa ihmettelemistä. Puhutaan länsimaisista 'sivistysvaltioista', mutta voi tietysti miettiä kuinka sivistynyttä tuollaisten kuvien levittäminen on, jos ja kun ne selvästi loukkaavat tätä toista tahoa. Että kai sitä voisi arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä sen verran, ettei tekisi ihan mitä tahansa sananvapauden nimissä, ainakaan julkisesti. Suvaitsevaisuus on nykyajan juttu, mutta toteutuuko se missään ihan oikeasti..

Ted Raikas kirjoitti:
Kumpa itseironia ja sarkasmi olisivat asioita, joita kaikki maailman kansat ymmärtäisivät samalla intensiteetillä, niin turhimmat konfliktit voitaisiin välttää.
Niinpä. Tätä voi toivoa nimenomaan kaikilta maailman kansoilta, niin idän kuin lännenkin suunnasta. Ironian tiedostaminen kaikessa laajuudessaan ei vaan ole ihan simppeli juttu, eikä tällaista lukutaitoa ole liikaa länsimaissakaan.

En tiedä sitäkään, auttaako tuo poteroihin kaivautuminen asian purkamisessa yhtään. Miksei sitä voisi muka esittää hienovaraisen anteeksipyynnön, jos se vaikka sammuttaisi alkavan roihun? Jotenkin vaikuttaa siltä, että ollaan vain tarkoituksella kaatamassa lisää bensaa tuleen...
 

Viljuri

Jäsen
East kirjoitti:
En tiedä sitäkään, auttaako tuo poteroihin kaivautuminen asian purkamisessa yhtään. Miksei sitä voisi muka esittää hienovaraisen anteeksipyynnön, jos se vaikka sammuttaisi alkavan roihun? Jotenkin vaikuttaa siltä, että ollaan vain tarkoituksella kaatamassa lisää bensaa tuleen.

Jyllands Posten esitti jo anteeksipyynnön omasta puolestaan.

Suomessahan valtiojohto olisi esittänyt myös anteeksipyynnön, ainakin Tuomiojan lausuntojen perusteella.

Tämä ei kuitenkaan ole miltään osin jutun pointti. Sen jälkeen kun valtiovalta alkaa suitsia suoraan tai epäsuorasti sananvapautta (jonka piirin nämä kuvat kuuluvat aivan selvästi, eikä kyse ole myöskään mistään mauttomuudesta, vaan selvästi poliittisesta kannanotosta), voidaan todeta, että kohta ei kyseisen maan lehdistö voisi juurikaan kirjoittaa mitään negatiivista tietyistä asioista.

Aivan kuten tosiasiallisesti käynee ainakin Tanskan lehdistön osalta. Itsesensuuri joko poliittisen korrektiuden tai muun kuvaavan termin kautta alkaa sielläkin (Suomessahan tästä on pitkä perinne).
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joku jossain sanoi, että kannattaako tietoisesti edesvastuutonta ja umpikahelia tyyppiä rohkaista lyömään turpiin?

Eli, vaikka sananvapautta toki ajan, niin kannattaa miettiä, missä sitä käyttää ja miten. Näiden lähi-idän fundamentalistien tavat ja ajatukset tiedetään ainakin suurpiirteittäin, eli tulella leikkimistä. Lisäksi on turha odottaa, että he päivässä parissa muuttuisivat suopeammiksi.

Vikaa on joka päässä.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tällainen sananvapauden nojalla tiettyyn uskontoon kohdistettu pilanteko tai suorastaan nöyryyttäminen on mauttomuuden huippu. Mielestäni Tanskan pääministerikin voisi ottaa asiaan kantaa, eikä piiloutua jonkun sananvapauden taakse.
 

Viljuri

Jäsen
Hartza kirjoitti:
Tällainen sananvapauden nojalla tiettyyn uskontoon kohdistettu pilanteko tai suorastaan nöyryyttäminen on mauttomuuden huippu.

Tämä on kuitenkin ainoa uskonto, joka saa samoja reaktiota aikaan. Joku Monthy Pythonin "search for the holy grail" on jo aivan eri luokassa kuin pari piirrosta.

Konkreettisemmin, kun hallitusvalta alkaa ohjailemaan tai yksityiset tahot painostamaan tiedonvälitystä, ollaan huonoilla teillä.

Ei hallitusvalta/yksittäinen taho saa päättää siitä, että mikä on sallittua ja mikä ei. Kun pirulle antaa pikkusormen, olipa syy poliittinen, uskonnollinen tai taloudellinen intressi, se vie ennenpitkää koko käden.

Tanskan pääministeri on asiassa oikeassa. Samoin kuin lukuisat Euroopan päälehdistä, jotka tänään lähtivät puolustamaan sananvapautta.

Kaikkialla muualla tämä näyttää olevan selvää, paitsi Suomessa.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Viljuri kirjoitti:
Olen samaa mieltä, mutta itse asiassa tälläisen yksityisen foorumin kanssa sananvapaudella ei ole paljoakaan tekemistä. Foorumin ylläpitäjä voi vaikka miten perustellusti/mielivaltaisesti rajata ja karsia keskustelua, esimerkiksi Jatkoajan tapauksessa pääasiallisesti jääkiekko-aiheisiin keskusteluihin. Ja hyvä niin.

Mutta onhan sekin jo sananvapautta, että Jatkoajan on saanut Suomessa perustaa :) Ehkä selkeimpiä sananvapauden käyttämisen muotoja netissä ovat erilaiset blogit, joita voi perustaa oikeastaan kuka tahansa.

Sinänsä olisi hauskaa leikkiä ajatuksella, miten Jatkis sääntöineen muistuttaa pienoiskoossa suomalaista yhteiskuntaa. Sillä erotuksella tosin, että täällä ikä- ja sukupuolijakaumat eivät käy oikean yhteiskunnan kanssa yksiin. Muutoinhan esimerkiksi oikeuskäytäntö muistuttaa paljon länsimaista oikeutta, mitä nyt "kuolemantuomio" on käytännössä epäkelpojen yksilöiden kohdalla :D

Viljuri kirjoitti:
Yhteiskunnassa on kuitenkin Suomessakin liikkeellä monia tekijöitä, jotka voivat tosiasiallisesti rajata sananvapautta. Joko suorasti tai epäsuorasti. Suomellahan on vielä perinteenä tämä itsesensuurin aikakausi, jonka edustajia tämän päivän poliitikkomme vielä ovat.

Suomalaisilla on erittäin hyvät mahdollisuudet toteuttaa sananvapautta. Suurin este sananvapauden täydelle toteutumiselle on tuo mainitsemasi itsesensuuri.

Kaupallistuvan median kohdalla on ihan aiheellista pohtia, miten hyvin sananvapaus toimii silloin, kun uutisoidaan esimerkiksi omaa konsernia koskevista asioista.

Sitten on tietty Suomen laki, joka määrää tiettyjä asioita esimerkiksi viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta. Lähtökohta on, että asiakirja on julkinen, ellei lakiin perustuen ole toisin päätetty.

Viljuri kirjoitti:
Jos verrataan Suomen tilannetta muihin länsimaihin, ei sananvapautemme todellinen tila ole välttämättä niinkään ruusuinen. Olemme pieni maa, ja piirit ovat pienet. Kansalaisten tulisi olla huomattavasti valppaampia, eikä vaipua väärään itsetyytyväisyyden tilaan. Ihmettelen tätä yhteiskuntamme monokulttuurillista perusvirettä, joka aidosti näyttää saavan jäsenensä uskomaan, että olisimme monessa suhteessa jokin El Dorado.

Olet oikeassa, että tätä etuoikeutta pitäisi käyttää paremmin, eikä tyytyä nurisemaan huoltoaseman baarissa.

En minäkään väitä, että Suomi olisi mikään Puhtaiden valkeiden lakanoiden maa, mutta verrattain hyvin täällä on asiat sananvapaudenkin suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös