Yhdysvalloissa eivät kaikki asiat ole hyvin, mutta sananvapauden idea on joka tapauksessa parasta a-luokkaa (Wikipedia):
Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää
kongressia säätämästä mitään lakia, joka kaventaa sananvapautta. Yhdysvaltain sananvapauslait koskevat vain hallintoa ja pätevät liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistasolla. Sen piiriin kuuluvat lainlaatijat, vaaleilla valitut virkamiehet, julkiset koulut ja yliopistot, oikeusistuimet ja viranomaiset. Se ei koske yksityisiä kansalaisia, liikeyrityksiä eikä järjestöjä.
Yksityiskohtaisemmin on asiaa määritelty näin:
Yhdysvaltain korkein oikeus on useasti joutunut määrittelemään tapauskohtaisesti, mitä puheita tai tekoja laki tarkkaan ottaen suojelee. Oikeustapauksien mukaan sananvapauteen kuuluu esimerkiksi tiettyjen loukkaavien sanojen ja ilmaisujen käyttö poliittisen viestin välittämiseksi, vaikeneminen (esimerkiksi lipputervehdyksessä), sodanvastaiset hihanauhat kouluissa, rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin, mainostaminen sekä lipun polttaminen protestiksi. Sananvapauteen taas ei kuulu esimerkiksi ihmisiä vahingoittavaan tekoon yllyttäminen, säädyttömän materiaalin tekeminen tai levittäminen, värväyspaperien polttaminen sodanvastaisena protestina, opiskelijoiden salliminen julkaista koululehdessä artikkeleita, joita koulun hallinto ei ole hyväksynyt, säädyttömien puheiden pitäminen koulun tilaisuudessa tai huumeiden puolesta puhuminen koulun tilaisuudessa. Sananvapauslaki ei myöskään suojele esimerkiksi
herjausta,
kiristystä, uhkailua,
väärää valaa tai
plagiointia.
Jos soveltaisimme, eduskunta poistaisi heti vihapuhelain pois käytöstä nykyisessä muotoilussaan. Sananvapauden ideaa ei tule tarkastella yhteiskunnan kokonaisedun kannalta, tarkoituksenmukaisuuskriteereillä, heikkojen suojelemisella tai muillakaan kokonaisuuteen liittyvillä asioilla. "Hyvä maku" ei tässä yhteydessä ole mikään kriteeri.
Kyse on hyvin yksilökeskeisestä ajatuksesta: sananvapaus on yksilön oikeus eikä siihen lainsäätäjän tule puuttua varsinkaan silloin kun kyseessä on poliittinen keskustelu. Sananvapauden tulkinta ei ole matematiikkaa, vaan sen rajoja täytyy jatkuvasti etsiä ja toisaalta varjella. Myös Yhdysvalloissa ymmärretään todellisen vihapuheen merkitys: jos henkilö kehottaa tappamaan kaikki x:t, eikä kyseessä ole taiteellinen ilmaus, silloin henkilö voi joutua vastaamaan puheistaan oikeudessa. Ja toisaalta tietenkin erilaisen haitan tuottaminen toiselle yksilölle, vaikkapa yrittäjälle ei kuulu sananvapauden suojan piiriin. Eli perusteeton väite siitä, että tietty yrittäjä harrastaa laitonta veronkiertoa johtaa käräjille edelleenkin.
On rajatapauksia, kuten Kärnän kommentti Ojasesta osoittaa. Kunnianloukkaus on erityisen vaikea taiteenlaji oikeuteen tuotuna. Sananvapauteen liittyvä subjektiivinen oikeus loukkaantumiseen on erityisen raskas asia. Sananvapaus pitäisi määritellä entistä tarkemmin ja toisaalta viranomaisen kädet pitäisi sitoa mahdollisimman tarkasti. Ideaalitapauksessa viranomainen katsoisi manuaalista, milloin sananvapauden rajat ovat ylittyneet. Milloinkaan ei tule uskoa viranomaisen hyväntahtoisuuteen: on monenlaisia ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat viranomaisen harkintaan. Pahinta on viranomainen, joka uskoo ajavansa jotakin hyvää asiaa: taivas varjele, mitä sieltä tulee!
Noin yleisenä periaatteena voisi sanoa, että ihmiset ovat erittäin harvoin mistään asiasta täysin samaa mieltä. Edes hyvästä mausta. Ja sananvapaus, funktionaalisesti tarkasteltuna, on myös erinomainen varoventtiili yhteiskunnassa. Antaa porukan mölytä somessa, mitä väliä sillä on. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.