Lepranmies
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Jos SaiPa olisi omistajilleen kannattavaa liiketoimintaa, ja omistajat pihistelisivät budjetissa jakaakseen itselleen suurempia osinkoja, minäkin olisi huolestunut. Sen sijaan esittämäsi asiat kuuluvat minun mielestäni juuri siihen tavoiteltuun pitkäjänteiseen toimintatapaan:
- Budjettia ei laiteta All in kiinni pelaajiin kauden alkuun mennessä, koska joukkueen rakentaminen on vielä kesken. Edes Pekka Virta ei voi tietää ketkä nuorista pelaajista ottavat (jopa) Petman-tason loikan Liiga-pelaajaksi, keiden kehitys pysähtyy tai jopa taantuu. Emme myöskään tiedä ketkä loukkaantuvat, eikä vahvistuksiksi hankittujen uusien pelaajienkaan suoriutumisesta ole takeita. Emme siis tiedä vielä mille paikoille vahvistuksia tullaan tarvitsemaan, emmekä tiedä kuinka suuri osa budjetista voidaan käyttää oikeisiin vahvistuksiin ja kuinka suuri osa joudutaan laittamaan korvaushankintoihin. Lisäksi pelaajamarkkinan tilanne on nyt poikkeuksellisen epävarma, ja syksyn aikana tarjouskorista voi tehdä löytöjä.
- Jos homma menee pieleen (kuten viime talvena), oli kaikin puolin järkevää säästää rahaa seuraavaa kautta varten, ja samalla tarjota ronikarvisille ja hugorikkilöille isompaa ruutua. Rahaa pankkiin, you know?! Kuinka paljon olisi kannattanut viime talvena maksaa mahdollisuudesta taistella tasapäisesti runkosarjan 12. sijasta Sportin ja JYPin kanssa? Minun mielestäni sellainen toiminta olisi ollut kannattajien aliarvioimista.
Nähtäväksi jää mikä on järkevää ja mikä ei. Meille enemmän SaiPaa seuraaville on tietysti helppo myydä ajatus juuri näin niinkuin sen kirjoitit. Ja tuohan on ihan totta, sitä en kiistä.
Mutta kun peruskatsojalle halutaan myydä lippuja niin silloin pitäisi olla jonkinlaista pohjaa millä sitä myydään. SaiPa tullaan sijoittamaan jokaikisessä listauksessa ennen kauden alkua sijoille 12-15. Ihan rehellisesti sanoen, minä en löydä yhtäkään syytä miksi SaiPa olisi ensi kaudella pudotuspeleistä taisteleva joukkue. SaiPaa satunnaisesti seuraava katsoja tarkistaa jostakin iltapäivälehdestä ennen kauden alkua mihin SaiPaa siellä sijoitellaan ja kun sijoitus on siellä häntäpäässä niin eipä se paljoa kiinnostusta herätä.
SaiPa on joutunut turvautumaan tyhjennysmyynteihin viime vuosina lähes jatkuvasti, se on hyvässä muistissa monella Lappeenrantalaisella potentiaalisella katsojalla. Ja se myös ärsyttää monia, tuntuu typerältä ostaa kausikortti kun 30 pelin jälkeen on jo luovutettu. Tai tuntuu typerältä ostaa lippu peliin kun on jo luovutettu. Tämäkään ei ole välttämättä pelkästään SaiPan syy, mutta pitää ymmärtää että vähemmän muuta SaiPan toimintaa seuraavalle ihmiselle se näyttäytyy vain ja ainoastaan luovuttamisena. On ilman muuta hyvä, että taloudellinen tulos saadaan näin positiiviseksi mutta kun tämä toistuu vuosi toisensa perään niin näyttäytyy siltä että se luovuttaminen on vain helppo tehdä.
SaiPa näkyy Lappeenrannassa hyvin heikosti, syytä tähän en tiedä mutta tuntuu että mainostuksessa on nyt unohdettu tuoda seuraa näkyviin ihan sinne ruohonjuuritasolle. Väitän, että keskellä kautta monikaan ei edes tiedä milloin SaiPalla on peli.
Nostan esimerkkinä JYP:in jossa nyt ensi kaudelle on panostettu isosti ja Jyväskylässä on jo nyt alkukesästä erittäin hyvä pöhinä seuran ympärillä. Siellä katsojia löytyy varmasti hallille ja vaikka ei löytyisi niin pöhinä seuran ympärillä luo aina sponsoreiden mielenkiinnon ja se taas alkaa kantamaan hedelmää. Jyp ei ole ensi kaudelle sijoitettu liigan häntäpäähän. Ja se luo mielenkiintoa seuran ympärille. Jyp oli kuitenkin tässä pari kautta SaiPan kanssa samoista sijoituksista taisteleva seura. Ja taloudellisesti Jyväskylässä ei koronan aikana mennyt todellakaan hyvin. Meni mahdollisesti vielä huonommin kuin Lappeenrannassa.
Samaan aikaan Lappeenrannassa seuran ympärillä ei ole minkäänlaista mielenkiintoa, kunhan odotellaan ja toivotaan että kausi alkaisi hyvin niin voitaisiin ehkä mahdollisesti vahvistaa joukkuetta. Minä en vaadi sitä, että budjetti pitäisi ylittää ennen kauden alkua mutta kyllä mielestäni sen käyttämistä voi vaatia. SaiPalla on jo nyt lähes pienin budjetti koko liigassa ja jos siitä jätetään vielä 200-300 tuhatta käyttämättä niin miten ihmeessä voidaan olettaa joukkueen pärjäävän syksyllä. Tuolla rahalla saisi jo kaksi ihan kovan tason pelaajaa joukkueeseen.