SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 509 815
  • 6 219

emz1

Jäsen
Hämmästyttävän moni ajattelee, että SaiPa on uskonut viimeiseen asti olleensa tässä asiassa oikeassa ja ajatelleensa voittavan tämän keissin ja nyt tämä tuli mukamas jotenkin yllätyksenä heille että "oho, joudutaankin maksamaan tästä". Monelta myös unohtuu, että viime keväänä SaiPan kassa ei ollut vain vähän tyhjillään, vaan se oli oikeasti tyhjä eli ei oikeastaan mitään mistä maksella tuollaisia summia. On paljon helpompi sanoa, että me tulkittiin lakia eri tavalla kuin että olisihan me maksettu, mutta ei meillä ollut yhtään rahaa.

Uskoisin, että SaiPa on alkuun yrittänyt neuvotella pienemmästä korvauksesta ja kun osapuolet eivät ole tähän suostuneet, niin tämän jälkeen on menty pidemmän kaavan kautta ja siirretty maksupäivää eteenpäin. Työtöntä Lehterää vitutti todennäköisesti jo tuossa vaiheessa (aiheesta) niin paljon, että hän ei olisi suostunut mihinkään puolittaiseen korvaukseen tai maksellaan vähän kerrallaan tätä siellä ja täällä. Samalla on katsottu, että tällä kaudella on mahdollisuudet ottaa yleisöä halliin ja tehdä sellainen tulos jolla saadaan tilikaudesta voitollinen ja kassaan sisältöä jolla voidaan tuo summa kuitata.

No, aika nopeasti kävi ilmi että voitollista tilikautta ei ole tulossa ja loppukaudesta lähdettiin tekemään toimenpiteitä osittain ensi kautta silmällä pitäen, mutta samalla pohjustaen tuota tulevaa maksettavaa summaa joka tästä jupakasta tulee maksettavaksi.

Kaikki on spekulointia, mutta minun silmissä tuo näytti enemmän korona-ajan pakkolainalta, joka erääntyy nyt korkojen kanssa maksettavaksi. Enemmän annan risuja siitä, että tuo oli SaiPalta todella vittumainen temppu työntekijöille, kuin että SaiPa meni tässä asiassa oikeuteen asti.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers

En usko hetkeäkään, että SaiPan kassa olisi ollut nii tyhjä etteikö noita olisi voitu jo silloin maksella. Kunhan nyt vain jostain syystä haluttiin näyttää Terolle kaapin paikka ja siinä ei onnistuttu.

Nyt vain kannattaisi maksella nuo pois ja tulla vielä rohkeasti kertomaan, että virhe tehtiin. Sitä tosin en usko Markkasen suusta tulevan.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
En usko hetkeäkään, että SaiPan kassa olisi ollut nii tyhjä etteikö noita olisi voitu jo silloin maksella. Kunhan nyt vain jostain syystä haluttiin näyttää Terolle kaapin paikka ja siinä ei onnistuttu.
Jep, jos olisi ollut oikeasti vain kirstun tyhjyydestä kiinni, niin eiköhän maksujärjestely olisi saatu hoidettua jollakin korolla tai muulla sumplailulla. Pelkän kassan tyhjyyden takia tällaisen riidan päästäminen julkisuuteen ja asianajajillekin maksaminen on ainakin minusta aika tyhmä ratkaisu.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun amatöörit touhuaa toimistolla, niin se hieman maksaa omistajille.

Lehterälle 26 000 euroa + sotukulut.
Ropolle ja Martikaiselle yhteensä 26 000 euroa + sotukulut
Oikeudenkäyntikulut 5 750 X 2 = 11 500 euroa

Liiga-SaiPalle tuomittu korvaussumma on yhteensä 74 766 euroa ennen korkoja. Eli kokonaissumma on noin 80 000 euroa

Eli jäi yksi uusi vahvistus ensi kaudelle hankkimatta.
Sinänsähän kaikki nuo kulut pl. oikeudenkäyntikulut ja korot olisi pitänyt maksaa joka tapauksessa joten merkitys ei lopulta ole ihan niin dramaattinen. No, siitä tuli vähän kallis laina mutta eiköhän tähän nyt jo oltu varauduttu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Sinänsähän kaikki nuo kulut pl. oikeudenkäyntikulut ja korot olisi pitänyt maksaa joka tapauksessa joten merkitys ei lopulta ole ihan niin dramaattinen.
Paitsi ettei noista olisi tarvinnut maksaa mitään, jos olisi ollut ymmärrys lomauttamisesta. Lomauttaa voi joko a) Tuotannollisten ja Taloudellisten syiden perusteella tai b) Työn tilapäisen vähenemisen perusteella. Jälkimmäistä syytä koskee 90 päivän maksimipituus. Jos a-kohtaa olisi käytetty (mikä siis on yleisempi syy yleensä), niin lomautus olisi voinut olla toistaiseksi voimassa oleva, eli se olisi suoraan voinut olla voimassa valmentajien työsuhteen loppuun asti.

Korona poikkeuslaki: ”Määräaikaisen työntekijän lomauttaminen on väliaikaisten lakimuutosten aikana mahdollista samoin perustein kuin vakituisessa työssä olevan työntekijän. Muutos laajentaa siis työnantajan mahdollisuuksia lomauttaa määräaikainen työntekijä. Ajalla 1.4. – 31.12.2020 alkaneet lomautukset jatkuvat sen mukaan, miten ne on alun perin ilmoitettu.”
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Lomauttamatta palkat olis pitänyt maksaa kuitenkin. Toki suora loppukauden lomautus olis voinut olla myös koitettava mutta ei sekään välttämättä olis mennyt läpi joskin olis ollut paljon mutkikkaampi juttu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Toki suora loppukauden lomautus olis voinut olla myös koitettava mutta ei sekään välttämättä olis mennyt läpi joskin olis ollut paljon mutkikkaampi juttu.
Tuotannoliset ja taloudelliset perusteet olisivat täyttyneet taatusti koronan myötä. Toistaiseksi voimassaoleva lomautus olisi pitänyt lopettaa, vain jos taloudellinen tilanne olisi parantunut. Näinhän ei tapahtunut, vaan koko loppukausi pelattiin tyhjille katsomoille. Tällä lomautusperusteella ja toistaiseksi voimassaolleella lomautuksella SaiPalla olisi tulevalle kaudelle noin 100 000 euroa enemmän rahaa palkata hyökkäykseen tulivoimaa.
 
emz1

Jäsen
Paitsi ettei noista olisi tarvinnut maksaa mitään, jos olisi ollut ymmärrys lomauttamisesta. Lomauttaa voi joko a) Tuotannollisten ja Taloudellisten syiden perusteella tai b) Työn tilapäisen vähenemisen perusteella. Jälkimmäistä syytä koskee 90 päivän maksimipituus.
Kun sinulla tuntuu olevan hyvin laki hallussa niin kuinkas helppoa se määräaikaisen työntekijän lomautus olisi tuossa tilanteessa ollut lain näkökulmasta katsottuna? Itsestään selvä asia?
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

Tämähän se on, kun ei niitä määräaikaisia lomauteta tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä ilman tuota poikkeuslupaa joka päättyi 31.12.2020.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuotannoliset ja taloudelliset perusteet olisivat täyttyneet taatusti koronan myötä. Toistaiseksi voimassaoleva lomautus olisi pitänyt lopettaa, vain jos taloudellinen tilanne olisi parantunut. Näinhän ei tapahtunut, vaan koko loppukausi pelattiin tyhjille katsomoille. Tällä lomautusperusteella ja toistaiseksi voimassaolleella lomautuksella SaiPalla olisi tulevalle kaudelle noin 100 000 euroa enemmän rahaa palkata hyökkäykseen tulivoimaa.
Juu mutta siinä on aika suuria kysymysmerkkejä olisiko kyse ollut lomautuksesta vai sopimuksen purusta mikä olisi kyllä saattanut saada aikaan vastaavan väännön epäselvällä lopputuloksella. Tilanteessa kai myös toivottiin poikkeusluvan jatkoa, noin 8 kk (vai mitä se nyt olisi ollut) lomautus kerralla sopimuksen loppuun ei ehkä olisi mennyt läpi.

Sen sijaan oli virhe lomauttaa vuoden loppuun, sinne olisi pitänyt se pari päivää jättää varalle jatkoon. Silti ehkä käytäisiin samaa asiaa läpi.

Tarjosiko se poikkeuslupa mahdollisuutta toistaiseksi voimassaolevaan lomautukseen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tarjosiko se poikkeuslupa mahdollisuutta toistaiseksi voimassaolevaan lomautukseen?
Ei ainakaan minun tulkinnan mukaan toistaiseksi voimassa olleelle lomautukselle ollut tässä lakitekstissä mitään estettä:

”5 luku Lomauttaminen
2 §. Lomauttamisen perusteet.

Koronavirusepidemian aiheuttama vaikea taloudellinen tilanne on aiheuttanut ongelmia erityisesti aloilla ja yrityksissä, joilla on alan luonteesta johtuen paljon määräaikaisia työntekijöitä. Tilanteen helpottamiseksi ehdotetaan, että väliaikaisesti sallitaan myös määräaikaisen työntekijän lomauttaminen vastaavilla perusteilla kuin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva työntekijä voidaan lomauttaa.
Määräaikaisen työntekijän lomauttaminen olisi siten mahdollista, kun työnantajalla on 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen tai työ ja työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. Työn vähentymisen katsotaan olevan tilapäistä, kun sen arvioidaan kestävän enintään 90 päivää. Lisäksi työnantaja ja työntekijä saavat sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi.”
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kyllä tässä tilanteessa SaiPan toiminta tuntuu vähintäänkin ihmeelliseltä. Toki tilanne oli erittäin haastava ja kaikki lomautuskuviot tuohon aikaan olivat poikkeukselliset. Mutta silti että tuommoista lähdettiin tekemään...En todellakaan ole mikään Lehterän ihailija, mutta tässä asiassa ymmärrän häntä. Jokainen voi yrittää miettiä, miltä se tuntuisi työntekijänä jos oma työnantaja menettelisi vastaavalla tavalla.

Ja todellakin kaikkea hyvää ja ennen kaikkea parempaa SaiPalle toivottaen. Lappeenranta on hieno kaupunki, ansaitsee hyvän lätkäjoukkueen, joten kysymys kuuluukin onko nyt oikeat ukot SaiPan johdossa? Eikä siis tarkoita valmennusjohtoa.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Ja todellakin kaikkea hyvää ja ennen kaikkea parempaa SaiPalle toivottaen. Lappeenranta on hieno kaupunki, ansaitsee hyvän lätkäjoukkueen, joten kysymys kuuluukin onko nyt oikeat ukot SaiPan johdossa? Eikä siis tarkoita valmennusjohtoa.
Samaa mieltä, kaupungista. Ja ei ole oikeat ukot johdossa. Nyt ei vaan taida olla oikein muuta mahdollisuutta kuin pitää Markkanen sun muut siellä. Ei nykyinen johto mikään surkea ole, mutta oppirahoja maksellaan monessa asiassa.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Samaa mieltä, kaupungista. Ja ei ole oikeat ukot johdossa. Nyt ei vaan taida olla oikein muuta mahdollisuutta kuin pitää Markkanen sun muut siellä. Ei nykyinen johto mikään surkea ole, mutta oppirahoja maksellaan monessa asiassa.
Markkanen on visionääri ja tulevaisuuteen katsoja. Mielestäni oikein hyvä toimitusjohtaja. Valitettavasti kapea organisaatio kassatilanteesta johtuen ajaa toimitusjohtajan toimenkuvan turhan laajaksi, jolloin Markkasella (tai oikeastaan kenelläkään organisaatiossa)ei riitä kokemus enää täysin. En tiedä olisiko sellaista miestä olemassakaan joka 100%sti onnistuisi tuollaisessa pestissä. Veikkaan, ettei Jussi ole paljoa alle 10 tuntisia päiviä tehnyt ja tokkopa alle 6 päiväsiä työviikkojakaan. Toivon eniten sitä, että ensi kaudella korona unohtuu ja joukkue menestyy sen verran, että ihmisiä alkaa palaamaan halliin. SaiPan talous on täysin kiinni siitä ja kolmannelle virran kaudelle tai viimeistään Virran jälkeen organisaatio olisi vähän laajempi ja Markkanen voisi oikeasti keskittyä toimitusjohtajan tehtäviin.
 
Kyllähän se näin on. Mutta edelleen kysyisin sen perään, että onko tilanne muka niin huono ettei SaiPalla ole varaa palkata urheilutoimenjohtajaa? Itse en siihen usko. Tässä nyt vain haetaan maksimaalista säästöä ja samalla yhdelle miehelle kasautuu liikaa hommaa. Arvostan Markkasta siinä, että tekee varmasti järkyttävän määrän hommaa mutta en usko, että tuo on pakollista. Urheilutoimenjohtaja veisi Jussilta jo ison taakan harteilta.

Eli siis tiivistettynä, en usko, että olisi aivan PAKKO mennä tällä nykyisellä systeemillä. Jostain syystä nyt vain on ajauduttu tilanteeseen, jossa yksi mies tekee monen ihmisen hommat.
 
Sportsguy

Jäsen
Eiköhän Pekka tee paljon tuota skouttausta myös nyt. Viime keväänähän tuo jäi väkisin väliin tunnetuista syistä ja näin ollen hankinnat jäi Markkasen kontolle.

Lisätään nyt vielä, että keväällä oli varmasti vaikea tehdä sopimuksia, kun pelaajilla ei ollut varmuutta onko mestariluotsi enää elossa syksyllä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kyllähän se näin on. Mutta edelleen kysyisin sen perään, että onko tilanne muka niin huono ettei SaiPalla ole varaa palkata urheilutoimenjohtajaa? Itse en siihen usko. Tässä nyt vain haetaan maksimaalista säästöä ja samalla yhdelle miehelle kasautuu liikaa hommaa.
Käytännössä Markkaselle olisi tarvittu apuja ennen kaikkea kaudella 2020-21. Silloin oli korona (ja toive että se olisi seuraavana syksynä ohi), kokonaan uuden joukkueen rakentamisurakka käynnissä (ja tuleva päävalmentaja teholla) ja uuden UTJ:n tai muun avun palkkaaminen mahdotonta (koska yyteet, ja tyhjä kassa). Nyt keväällä 2022 koronan kanssa on opittu elämään, ja ensi kauden joukkue alkaa jo olla kasassa. Mihin sitä UTJ:tä nyt enää tarvittaisiin?

Oletan että Pekka Virralla on ollut erittäin selkeät strategiset speksit siitä minkälaisia pelaajia tarvitaan ensi kauden SaiPaan, ja Markkanen on yhteistyökumppaneidensa kanssa operatiivisesti hakenut Virran toiveiden mukaisia ehdokkaita. Jos Virta neuvotteli SaiPaan mahdollisesti tulossa olleiden pelaajien kanssa aktiivisesti jo Lukon päävalmentajana toimiessaan, niin tuskin hänen roolinsa on ainakaan pienentynyt SaiPa-pestin alkamisen jälkeen.

Kuten myös mm. @Sportsguy tuossa ylempänä esitti.
 
Mutta jos Markkanen edelleen painaa siellä ylipitkiä päiviä ja on vastuussa käytännössä kaikesta niin kyllä minä sitä taakkaa helpottaisin, jos se ei ole urheilutoimenjohtaja niin sitten joku muu. Tietysti mitään varmuutta ei ole miten töitä jaetaan. Mutta tuntuu hölmöltä, että yksi mies vastaa käytännössä kaikesta varsinkin kun se hänen työnsä tulos ei ole ollut kovinkaan vakuuttavaa.

Markkanen hankki Virran SaiPaan, mitä muuta hyvää on tapahtunut hänen kausillaan?

Pieleen ovat menneet esimerkiksi Lehterän pari viimeistä kautta ja varsinkin tuo lomautus. Pieleen ovat menneet hankinnat. Pieleen meni hallihanke (en edelleenkään ymmärrä miksi SaiPa rummutti vain ja ainoastaan tuota yhtä paikkaa). Talous on kuralla, siihen toki suurin syy on korona.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Talous on kuralla, siihen toki suurin syy on korona.
Siinäkin on aika pään puskaan laittamista että talous on mennyt kuralle koronan takia. Toki korona on aiheuttanut taloudellisia haasteita, mutta aika pohjasakkaa SaiPa on ollut nyt talouden hoidossa kun vertaa vaikkapa KooKoohon, Ässiin ja Sporttiin, jotka operoivat suht samoilla lähtökohdilla.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Siinäkin on aika pään puskaan laittamista että talous on mennyt kuralle koronan takia. Toki korona on aiheuttanut taloudellisia haasteita, mutta aika pohjasakkaa SaiPa on ollut nyt talouden hoidossa kun vertaa vaikkapa KooKoohon, Ässiin ja Sporttiin, jotka operoivat suht samoilla lähtökohdilla.
Meinasin kirjoittaa samaa jo aikaisemmin. Hyvä huomio on myös se, että melkein kaikki liigaseurat ovat parkuneet kuinka konkurssin partaalla ollaan. Mutta ensinnäkään yhtäkään konkurssia ei ole tullut, eikä ole ollut kovin lähellekään koska siitä olisi jo uutisoitu. Ja nyt kuin tyhjästä kaikilla seuroilla on varaa panostaa aika kovastikkin ensi kauden joukkueisiin. Ensi kausi voi olla yksi kovatasoisimmista kausista liigassa pitkään aikaan. Kohelosta tulevat pelaajat eivät ole kuitenkaan halpoja.

Että kyllä korona on varmasti rokottanut paljonkin, mutta sen taakse on kyllä myös liian helppo mennä.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tuntematta mistä minkäkin joukkueen tulopuoli on korona-aikana koostunut tai mistä se koostuu ensi kaudella on aika typerää spekuloida miten joku joukkue on onnistunu tai epäonnistunu.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tuntematta mistä minkäkin joukkueen tulopuoli on korona-aikana koostunut tai mistä se koostuu ensi kaudella on aika typerää spekuloida miten joku joukkue on onnistunu tai epäonnistunu.
Avaisitko tätä vähäsen? Minä en ainakaan ymmärtänyt mitä tarkoitat.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Avaisitko tätä vähäsen? Minä en ainakaan ymmärtänyt mitä tarkoitat.
Sitä, että jos vertaa seuran x ja y taloudellista tilannetta ja miten on taloudellisesti selvitty koronasta tulisi sitä arvioidessa olla tieto mistä seuran tulot koostuu. Seura jonka tulot tulee 50% lipun myynnistä ja ravintolatoiminnasta onnistui korona-aikana paljon heikommin, kuin seura jonka tulot tulee 35% lipun myynnistä ja ravintolatoiminnasta. Onko ensimmäisen seuran talouden pito hoidettu huonommin kuin toisen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös