Mainos

Sähköautoilu

  • 572 019
  • 5 054

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itse kun sähkövaihtoehtoa selvitin niin yleinen Tesla kommentti oli, että auto on käyttöliittymältään, ajolta ja suorityskyvyltä ihan ykkönen (tämän voi vahvistaa kun käy ajamassa, itsellä käytetty Tesla oli pitkään listalla mukana) ja jos autossa ei ole mitään ongelmia niin homma pelaa. Haasteet tuntuivat liittyvän jälkimarkkinointiin ja siihen kun/jos jotain ongelmaa tulee niin niiden selvittäminen saattoi olla hankalaa ja aikaa vievää vaikka kyseessä ei olisi ollut mikään "high-tech" sähköjuttu vaan ihan perinteiseen autoiluun liittyvä asia.
Edelleenkin välillä tulee mietttyä, että jos sähköilykokeilu menee Kialla ok niin pitäisikö sitten päivittää Subaru käytettyyn Teslaan ihan omaksi huviksi.

Teslassa on tosiaan tuo huoltoasia vähän haastava, jonot ovat aidosti valtavan pitkät kun huoltoja on käytännössä Suomessa kaksi.

Käyttöliittymähän on vähän tottumusasia - itse olen pitänyt kun on tullut Teslalla ajeltua siitä systeemistä, mutta tiedän kyllä auton omistaviakin, jotka eivät tahdo tottua siihen, että ruudulta valitaan toiminto jota kahdella napilla ohjataan.

Iiborin tilanteessa varmaan tosiaan Model Y on järkevä vaihtoehto. Tilaa on nätisti ja hintataso vielä kohtalaisen järkevä. Hyvin erilainen ajettava tosin kuin Enyaq ja erityylinen auto, mutta kokoluokka ja hintaluokka samalla hehtaarilla.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Täytyykin jo käydä koeajamassa tuota, vaikka vaihto ei olekaan ajankohtainen vielä ainakaan pariin vuoteen. Silloinhan voi toki olla jo ihan eri valikoima.
Näin itsekin ajattelin vielä joku aika takaperin ja nyt on Ioniq 5 tilauksessa. Syyt, miksi päädyin ostamaan sähköauton nopeammin:
- Polttoaineen hinnan nousu
- Suhteettoman pitkät toimitusajat, joihin en sähköautojen suhteen usko tulevan lähivuosina helpostusta. Tarjonta lisääntyy ja autoja saadaan kyllä markkinoille, mutta kysyntä maailmanalaajuisesti kasvaa myös jatkuvasti.
- Käytettyjen Diesel-autojen kysynnän pysähtyminen. Nyt vielä sain kohtuullisen hyvityksen vanhasta dieselistä, kahden vuoden päästä auto on jo yli 200k ajettu ja hyvityshinta olisi ollut täysin olematon. Todennäköisesti silloin jo kohtuu vähän ajettuja Diesel-autoja saa suhteellisen edullisesti, mikäli polttoaineen hinta jatkaa nousuaan....ja kyllähän se jatkaa...
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Näin itsekin ajattelin vielä joku aika takaperin ja nyt on Ioniq 5 tilauksessa. Syyt, miksi päädyin ostamaan sähköauton nopeammin:

Mulla tietysti sun tilanteeseen verrattuna, että mulla on jo Enyaq alla, joten kiirettä ei tosiaan ole :D

Mutta noin muuten nuo syyt olivat juuri ne samat, minkä takia vuosi sitten sähköauto perheeseemme tuli.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itse kun sähkövaihtoehtoa selvitin niin yleinen Tesla kommentti oli, että auto on käyttöliittymältään, ajolta ja suorityskyvyltä ihan ykkönen (tämän voi vahvistaa kun käy ajamassa, itsellä käytetty Tesla oli pitkään listalla mukana) ja jos autossa ei ole mitään ongelmia niin homma pelaa. Haasteet tuntuivat liittyvän jälkimarkkinointiin ja siihen kun/jos jotain ongelmaa tulee niin niiden selvittäminen saattoi olla hankalaa ja aikaa vievää vaikka kyseessä ei olisi ollut mikään "high-tech" sähköjuttu vaan ihan perinteiseen autoiluun liittyvä asia.
Edelleenkin välillä tulee mietttyä, että jos sähköilykokeilu menee Kialla ok niin pitäisikö sitten päivittää Subaru käytettyyn Teslaan ihan omaksi huviksi.
Jep, aikalailla noin. Ranger-verkosto auttaa jonkin verran asiaa, mutta niidenkin osaamisessa on käsittääkseni vaihtelua. Fakta on kuitenkin se, että mikäli kohdalle osuu maanantaikappale, pajaruletti on tuskastuttavan hidas lukemani mukaan. Toisaalta on niitäkin, joilla korjaamokäyntejä ei ole ollenkaan ja huoltokulut rajoittuvat johonkin omatoimiseen jarruöljyjen vaihtoon.

Teslan, ja omalla kohdallani M3 Performancen, osalta etuihin täytyy tehojen, voimalinjan ja ajo-ominaisuuksien lisäksi lisätä uudentyyppinen autoilun helppous. Vaikuttaa ehkä pieniltä jutuilta, mutta arjessa on aika kivaa, että liikkeelle pääsee kävelemällä puhelin taskussa autolle, jolloin lukitus avautuu, istumalla penkille ja painamalla jarrun pohjaan, jolloin kuskiprofiili aktivoituu. Sitten vain valitsin D:lle ja lähtee liikkeelle. Start-painike on turha.

Auton toiminnallisuudet päivittävät koko ajan, viimeisimpänä mukaan tuli näytön alalaitaan ankkuroitavia painikkeita eri toiminnoille, jotka aiemmin joutui kaivamaan alavalikoista. Puhelinsovellus on monipuolinen, esim. dog moden saa päälle etänä nykyään, autoa voi käyttää etäkaiuttimena ja tietenkin ilmastoinnin voi laittaa päälle ennakkoon muutaman mainitakseni.

Lisäksi tuo M3 on yllättävän tilava, Y jo todella tilava. Kolmosessakin yli 500 litraa tavaratilaa. Tehoista ei tartte sen enempää puhua, totean vain, että tykkään kyllä, kun voi motarillakin lähteä ahtaaseenkin väliin alta pois tms. tilanteen mukaan. Auto on silti turvallinen, NCAP 5/5.

Kehitettävää kuitenkin on. Vaikka ymmärrän minimalismin massan minimoimiseksi, kaipaisin silti muutamaa peruspainiketta lämpötilan säätöihin. Ankkuroitavat kuvakkeet auttavat asiaa, ja toisaalta erilaisiin tarkempiin säätöihin pitää mennä muissakin merkeissä alavalikoiden kautta, mutta silti esim. lämpötilan rullavalikko olisi kova juttu.

Puhelin pitäisi saada peilattua näytölle. Nyt yhteys toimii BT:n kautta, mikä on ok, mutta mieluummin käyttäisin omaa Mapsia, Spotifyita ja vastaavia tuunattuja sovelluksia kuin Teslan omaa karttaa tai geneeristä Spotifya.

Alusta on kova. Ajettavuus on sinänsä mun makuuni hyvä, kunnon päällysteillä oikeinkin kiva, mutta suomalaisilla perus perunapellolla aikamoista rynkytystä välillä. Tämä on otettu käsittääkseni 22 loppupuolen malleissa jo huomioon, vinkiksi @iibor jos satut sitä ennen koeajamaan. Muutenkin tuo paljon haukuttu laatu alkaa olla aikamoinen myytti ja kulminoituu enemmän tuohon tukkoiseen huoltoon.

Kokonaisuudessaan olen itse erittäin tyytyväinen teslailija toistaiseksi huolimatta joistain tottumuskysymyksistä, alustan kovuudesta sekä huollon takkuamisesta. Viimeistä lukuunottamatta lopulta aika sivuseikkoja, ja niin pitkään, kun ei itse tartte huollossa jonottaa, silläkään ei ole mitään merkitystä, vaikka brändin ja kuluttajien kannalta toivon asian paranemista. Siihen nähden, että autoilu on nyt elämys, ei miinukset paina kovin paljon vaakakupissa.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Työmatka 55 km suuntaansa, motaria siitä noin 45 km. Pidemmät reissut tehdään isolla bensa-autolla, mutta työmatka ja kauppareissut pitäisi hoitua sähköisesti.
Onko muita budjettiluokan vaihtoehtoja kuin Leaf?
En ole noita jo mainittujen vaihtoehtojen hintoja tai leaffinkaan hintoja nyt tarkemmin seurannut, enkä osaa sanoa mikä on "budjettiluokka" tässä tapauksessa, mutta täältä sivusta tyytyväisenä Seat Mii Electricin omistajan huutelen, että semmoinenkin vaihtoehto on. Tosin sillä varauksella, että -20C pakkasilla jos satasta (tai 120km/h) ajelet 90km päivässä niin ei välttämättä riitä se 80% lataus vaan saa ladata kyllä akun ihan täyteen. Mutta noita kovimpia pakkasia lukuunottamatta range riittää helposti, ja kesällä vaikka kahdeksi päiväksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Työmatka 55 km suuntaansa, motaria siitä noin 45 km. Pidemmät reissut tehdään isolla bensa-autolla, mutta työmatka ja kauppareissut pitäisi hoitua sähköisesti.
Onko muita budjettiluokan vaihtoehtoja kuin Leaf?
Tuossa edellä jo mainittiinkin Mii, lisäksi sisarmallit e-Up ja Citigo kannattaa tsekata. Myös Renault Zoe on saanut kehuja. Sitten vielä BMW i3 mahtunee tuohon ryhmään. Kaikissa näissä kannattaa kiinnittää huomiota akun kokoon, koska pienellä akulla ei kylmällä kuulemma sataa kilsaa aja.

Sopivilla kilsoilla voi kuitenkin löytyä hyvin varusteltu kaara fiksuun hintaan. Itse kiikaroin taannoin Zoeta alle 20 k€, jossa oli kamerat ja tutkat joka suuntaan sekä kaikkea muuta isojen kokoluokkien herkkuja. Uudemmissa i3:ssa on ilmalämpöpumput.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teslan, ja omalla kohdallani M3 Performancen, osalta etuihin täytyy tehojen, voimalinjan ja ajo-ominaisuuksien lisäksi lisätä uudentyyppinen autoilun helppous. Vaikuttaa ehkä pieniltä jutuilta, mutta arjessa on aika kivaa, että liikkeelle pääsee kävelemällä puhelin taskussa autolle, jolloin lukitus avautuu, istumalla penkille ja painamalla jarrun pohjaan, jolloin kuskiprofiili aktivoituu. Sitten vain valitsin D:lle ja lähtee liikkeelle. Start-painike on turha.
Todettakoon, että nämä ovat toki vakiokamaa useimmissa uusissa sähköautoissa. Eli kyse ei mistään Teslan erikoisuuksista.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Todettakoon, että nämä ovat toki vakiokamaa useimmissa uusissa sähköautoissa. Eli kyse ei mistään Teslan erikoisuuksista.
Käynnistyspainike tuntuu olevan aika monessa vielä mukana, eikä puhelinavaintakaan monessa vielä ole. Toki myös polttiksissa on toimivia puhelinratkaisuja. En varsinaisesti viittaa yksittäiseen ominaisuuteen, vaan siihen ajatteluun, mikä Teslalla on autoilusta. Monia Teslan ominaisuuksia imitoidaan muille valmistajille, osa on yleismaailmallisia ja osan voisi Tesla mallintaa perinteisiltä valmistajilta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Penkin säätyminen automaattisesti kuskin kännykän perusteella on tosiaan ihan oikeasti kivaa (luulisin) ja no brainer. Avaimen perusteella jos säätyy niin on kuitenkin väärä avain taskussa.
Käynnistyspainike sähköautossa kai nyt muutenkin vähän outo ajatus. Polttiksessa taas varmaan käyttäjäkokemuksenkin kannalta tarpeen, ts ihminen haluaa painaa nappia ja käynnistää moottorin, brum.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Käynnistyspainike tuntuu olevan aika monessa vielä mukana, eikä puhelinavaintakaan monessa vielä ole. Toki myös polttiksissa on toimivia puhelinratkaisuja. En varsinaisesti viittaa yksittäiseen ominaisuuteen, vaan siihen ajatteluun, mikä Teslalla on autoilusta. Monia Teslan ominaisuuksia imitoidaan muille valmistajille, osa on yleismaailmallisia ja osan voisi Tesla mallintaa perinteisiltä valmistajilta.

Enyaqissa on käynnistysnappi. En vain tiedä, että mitä varten se on siinä. Kertaakaan en ole siihen koskenut vaan auto nimenomaan käynnistyy tuolla jarrupolkimen painalluksella. Lisäksi asetuksista saa päälle toiminnon, joka lukitsee ovet autolta poistuttaessa ja vastaavasti avaa ovet autoa lähestyttäessä.

Sinänsä pidän kyllä ajatuksesta, ettei varsinaista avainta edes Teslan tyyliin tarvittaisi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Enyaqissa on käynnistysnappi. En vain tiedä, että mitä varten se on siinä. Kertaakaan en ole siihen koskenut vaan auto nimenomaan käynnistyy tuolla jarrupolkimen painalluksella. Lisäksi asetuksista saa päälle toiminnon, joka lukitsee ovet autolta poistuttaessa ja vastaavasti avaa ovet autoa lähestyttäessä.

Sinänsä pidän kyllä ajatuksesta, ettei varsinaista avainta edes Teslan tyyliin tarvittaisi.
Aivan, eli toiminto on kuitenkin monessa perinteisen autonvalmistajan autossa, mutta käynnistyspainike on mukana loiventamassa konservatiivisemman mutta kuitenkin potentiaalisen asiakaskunnan askelta sähköautoiluun.

Toisaalta ihan ymmärrettävää. Tesla meni ääripäähän, jossa liki kaikki on kosketusvalikon takana ja on tullut nyt joitain askeleita takaisin, huhuillaan M3:n ja MY:n saavan ratin taakse mittaritkin, mistä en pidä ajatuksena. Ei niillä mitään tee, koska näyttöön tottuu nopeuden osalta helposti. Iso näyttö nykyiseen tapaan ja HUD olisi paras yhdistelmä. Perinteiset toimijat taas ottavat varovaisia askelia vanhojen toiminnallisuuksien häivyttämiseksi. Ehkä tasapaino löytyy jostain siitä väliltä.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toisaalta ihan ymmärrettävää. Tesla meni ääripäähän, jossa liki kaikki on kosketusvalikon takana ja on tullut nyt joitain askeleita takaisin, huhuillaan M3:n ja MY:n saavan ratin taakse mittaritkin, mistä en pidä ajatuksena.
Fyysiset säätövivut ja kytkimet hakkaa kosketusnäytön aina, joka tilanteessa ja kaikkialla 100-0, kun puhutaan autoista. Ovat myös tyylikkäämpiä sen lisäksi. Kosketusnäyttö on oikeasti aika kömpelö muualla paitsi puhelimessa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Fyysiset säätövivut ja kytkimet hakkaa kosketusnäytön aina, joka tilanteessa ja kaikkialla 100-0, kun puhutaan autoista. Ovat myös tyylikkäämpiä sen lisäksi.
Toisaalta ne tuovat myös kustannuksia ja rikkoutuvia osia, joten valmistajan näkökulmasta ihan ymmärrettävää korvata toimintoja kosketusnäytöllä. Lisäksi järjetön nappimeri ei kovin tyylikäs ole sekään. Pari päänamikkaa olisi kuitenkin hyvä olla, ilmastoinnille lähinnä. Pissapoika, pyyhkimet ja vilkut toimivat vasemmasta viiksestä, vaihteet ja vakkari oikeasta, ratin rullapainikkeissa on radio ja ääniohjaus sekä vakkarin nopeus. Tuohon ilmastointi, ja homma olisi täydellinen. Tarkemmat säädöt voi tehdä kosketusnäytöllä, kuten joutuu yleensä muissakin autoissa.
 

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Enyaq tilattu teslan tilalle lokakuussa, mutta vieläkään en vastaavaa sportlinea oo päässyt istumaan. Mites Enyaqin omistajat, mitä hyvää ja mitä huonoa ootte autossa todennut? Entä range kesä- ja talvioloissa? Onko autossa akun esilämmitys? Mielestäni jossain kohtaa lueskelin, ettei olis…?
 

Volkswagen ID Buzzin myynti alkaa viimeinkin tässä kuussa. Itse olen tuota odottanut jo julkaisusta asti. Talossa kun on kolme lastenistuimessa istuvaa muksua niin voin vain toivoa että tuohon mahtuisivat kaikki kyytiin.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
ID buzz on vaihtoehto, kun joku kyseli Enyaqin tilalle isompaa autoa. Niitä ei montaa ole ja tuossa yksi. Ihan 500km ei tosin pääse ja hinta tulee olemaan Enyaqia isompi, joten hankintatukeen ei mahdu.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
20.5 tulossa Buzzin hinnat. Liikkeet saavat esittelyautot syksyn aikana, nopeimmat tilaajat tulevat saamaan autonsa vuoden 2023 aikana. On kyllä poikkeuksellisen nätisti muotoiltu laitos :-) WLTP mukainen toimintamatka reilu 400km saas nähdä mihin virallinen asettuu. Hinta tosiaan tulee olemaan selvästi yli tuon hankintatukirajan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täyttä dystopiaa. Marty McFly ajaisi deLoreninsa kallioleikkaukseen jos joutuisi vuoteen 2023.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Moderni lestabussi. Vaan ellei pakumuotoilu pelota, tuossa tulee kyllä tilaa lapsiperheelle ihan helvetisti. Pitäisi mahtua rattaat, koirat ja mökkikamatkin jatkossa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Moderni lestabussi. Vaan ellei pakumuotoilu pelota, tuossa tulee kyllä tilaa lapsiperheelle ihan helvetisti. Pitäisi mahtua rattaat, koirat ja mökkikamatkin jatkossa.
Onhan toi aika retrokin. En itselleni ottaisi, mutta varmasti löytää monelle.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan toi aika retrokin. En itselleni ottaisi, mutta varmasti löytää monelle.
Minä ainakin tykkään tuosta muotoilusta. Ei ole tarvetta lisätilalle, mutta jos tuosta tulisi camper-versiota tarjolle, niin mikä ettei, voisi sillä lähteä Eurooppaa kiertämään.
 

Outsider

Jäsen
Volkkarin sähköautot näyttää ihan muumeilta, mutta kyllähän tuollaisella buzzilla festareita kiertäisi, kun olisi ensin piirrellyt kyljet täyteen kukkasia.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
VAG haters gonna hate, mutta kyllähän Buzzille on aika helppo povata menestystä, vaikka tuotantomalli on toki täysin odotetusti paria napsua tylsempi kuin se alkuperäinen konsepti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös