Sähköautoilu

  • 542 131
  • 4 830

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Paljon autoilevana omat huomiot ovat kyllä ihan päinvastaiset, ne on muut kuin sähköautot jotka tiet tukki.
Siirryin itse täyssähköön keväällä ja ainoa muutos oli pudottaa hieman moottoritienopeuksia 133km/h --> 125km/h. Siinäkään ei mitään ongelmaa, kun muistaa pysyä oikealla kaistalla ja ohittaa nopeasti.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Suomessa on edelleen vain ja ainoastaan suurin sallittu nopeus, jonka ylittäminen on aina sanktioitu, vaikka onkin varsinkin bensalenkkarikansan pitkäaikaista kansanhuvia rikkominen tältä osin.

Vähimmäisnopeuden kyltti on TLL:ssa olemassa, muttei sitä ole millään tieosuudella koko maassa. Mikään 80-100 km/h moottoritiellä ei ole lain tarkoittamaa liikenteen vaarantamista, vaikka kuinka otsasuoni liikenneraivoajilla pullottaisi, vaan täysin TLL mukaista autoilua. Lähtekää aiemmin liikkeelle ja raivotkaa vähemmän.

Mitä omiin kokemuksiin tulee, varmasti enemmän (sallitun nopeuden puitteissa) on sähköautoajassa viime vuosina olleena tullut ohitettua kuin tultua ohitetuksi. On toki porukkaa, joille vaikkapa Teslan tai jopa VAG:n sähkärin näkeminen aiheuttaa reaktion, jossa pitää väkisin puskea ohi törkeän liikenteen vaarantamisen nopeuksin. Heidän kannattaisi keskimäärin luovuttaa ajo-oikeutensa vapaaehtoisesti pois.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tuntuu kamalalta jos nukuttaan pitäisi ajaa autolla sekä vaarallisesti että niin, että ajamisesta ei voi edes nauttia. No, joku nauttii tietysti kaikenlaisesta pihistelystä niin kai sen sinänsä ymmärtää.

Itse ajattelen, että on todella outo lähtökohta ostaa polttista kalliimpi sähköauto ja sitten tällä autolla yrittää säästää satunnaisia euroja oman ja muiden tielläliikkujien hengen kustannuksella. Kuulostaa lähinnä mielenterveyden ongelmalta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ajelen sähköautolla samaa pientä ylinopeutta (olen rikollinen) kuin mitä ajelin bensavehkeelläkin. En ole kiinnittänyt mitään huomiota, että sähköautot olisivat teiden tukkona. Enkä ole myöskään kiinnittäneet huomiota, että sähköautoilijat sikailisivat liikenteessä. Eli tästä voimme aukottomasti ja tieteellisesti todistetusti päätellä, että me sähköautoilijat olemme herrakansaa.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse olen myös kuullut, että polttomoottoriautot ovat kaupunkien keskustoissa jatkuvasti hidastelemassa. Sähköautot ovat jo seuraavissa liikennevaloissa, kun polttomoottorikuskit vasta siirtävät jalkaa jarrulta kaasulle. Osa jopa kytkimelle. Näissä tapauksissa toki sähköautoilijat on jo kerinneet poistua koko keskustasta ennen kuin nämä manuaalivaihteisilla ajavat polttiskuskit ovat saaneet kytkimen ylös.
 
Omasta mielestä yksityisen ihmisen polttomoottoriauto pitäisi kieltää isompien kaupunkien keskustoissa. Saataisiin vähän kaupungistumista hidastettua ja ihmisiä muuttamaan entistä laajemmalle alueelle. Kaikki palvelut kun alkavat monessa paikassa olemaan sivummalla, eikä keskustoihin ole mitään tarvetta mennä.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Haluan kysyä myös, että kuka vielä ajaa muka manuaalivaihteisella autolla.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikään 80-100 km/h moottoritiellä ei ole lain tarkoittamaa liikenteen vaarantamista
80 km/h henkilöautolla moottoritiellä normaaleissa kesäolosuhteissa aiheuttaa tarpeettomia ohitustarpeita ja tulppia oikealle kaistalle, ja kun tällaisia on useampi niin vaikutukset heijastuu pidemmälle matkalle jos on yhtään enempää liikennettä. Kuten jokainen joskus autoillut tietää. Ei ole kiellettyä mutta tässä tapauksessa olisi ihan kaikkien etu, jos ajaisi pienemmällä tiellä.

Ja tämä nyt ei liity sähköautoihin. Mutta kesällä yksi uudenkarhea EQE ajeli 70 km/h satasen alueella (alueella jossa oli latureita). Oli varmaan ostanut liian kalliin auton kun piti noin pihistellä. Mutta en nyt myöskään yleistäisi, että sähköautot ovat nykypäivän tientukkoja. Motarilla tosiaan voi miettiä kahteen kertaan, onko järkevää ajaa yli 120 km/h, mutta jos pitää max. satasen alueella erityisesti pihistellä, niin sitten menee pihistely jo överiksi.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, valmentajapolku
Jos 80km/h satasen tiellä köröttelevä sähköauto ja sen keräämä letka koetaan ongelmaksi, niin ratkaisu on helppo. Lasketaan kaikilla kaksikaistaisilla teillä suurimmaksi sallituksi 80km/h. Tässähän myös kuolonkolarit laskevat merkittävästi, asia oli juuri esillä autoiluketjussa. Eli sekä ympäristö että ihmishenki kiittää. Ohituskaistoilla ja nelikaistaisilla teillä voi sitten olla korkeammat rajoitukset.
Tämähän esitys juuri kumottiin eikä ole tulossa käyttöön. Hyvä niin. Oma aika ja Suomen talous kiittää.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, valmentajapolku
Itse ajattelen, että on todella outo lähtökohta ostaa polttista kalliimpi sähköauto ja sitten tällä autolla yrittää säästää satunnaisia euroja oman ja muiden tielläliikkujien hengen kustannuksella. Kuulostaa lähinnä mielenterveyden ongelmalta.
Onhan se tosiaan huvittavaa, että ajaa jollain uudella/uudehkolla 50-100 kilon sähköautolla jossa pelkkä arvonalenema on tonneja tai kymmeniä tonneja vuodessa ja sitten yrittää muutamia kilowattitunteja säästää jossain rekan perässä tai muuten vaan merkittävää alinopeutta ajaen.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Haluan kysyä myös, että kuka vielä ajaa muka manuaalivaihteisella autolla.
Suomalaisten autojen keski-ikä on 13,2 vuotta. Jos otetaan tästä se 13 vuotta taaksepäin, niin uusista autoista yli puolet oli manuaalivaihteisia. Eli tästä voisi päätellä, että joku niillä todennäköisesti edelleen ajaa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Omasta mielestä yksityisen ihmisen polttomoottoriauto pitäisi kieltää isompien kaupunkien keskustoissa. Saataisiin vähän kaupungistumista hidastettua ja ihmisiä muuttamaan entistä laajemmalle alueelle. Kaikki palvelut kun alkavat monessa paikassa olemaan sivummalla, eikä keskustoihin ole mitään tarvetta mennä.
Kaupungistuminen on jees, enkä kieltäisi polttomoottoriautoja keskustoissa, mutta tuntuvat tietullit niille pitäisi laittaa, siis sellaiset että vain satunnaiseen ajoon polttiksella keskustassa olisi varaa. Sähköauton hankkiminen taas pitäisi olla luvanvaraista, eli pitäisi olla esittää oma autopaikka ja latauspiste, ettei julkisen liikenteen piirissä oleville alueille kaupunkialueille tehtäisi turhaa tai siis joukkoliikenteen kanssa päällekkäistä latausinfraa. Oikeastaan tämän kehityksen myötä nuo tietullit voisi koskea kaikkia ajoneuvoja käyttövoimasta riippumatta.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan se tosiaan huvittavaa, että ajaa jollain uudella/uudehkolla 50-100 kilon sähköautolla jossa pelkkä arvonalenema on tonneja tai kymmeniä tonneja vuodessa ja sitten yrittää muutamia kilowattitunteja säästää jossain rekan perässä tai muuten vaan merkittävää alinopeutta ajaen.
Tämän viestin perusteella uskallan väittää, ettei sinulla ole sähköautoa. Ensimmäinen syy on siinä, että tuosta viestistä paistaa asenteellisuus. Tuo väite, että sähköautoilijat ajelisivat rekan perässä säästääkseen on täysin tuulesta temmattu. Varmasti yksittäisiä idiootteja mahtuu porukkaan, mutta niitä löytyy myös polttomoottorikuskeista. Toinen yleinen harhaluulo on, että sitä kulutusta pienennettäisiin siitä syystä, että haluttaisiin säästää euroja. Tämä ei tietysti pidä paikkaansa, vaan se syy on siinä, ettei välttämättä halua pysähtyä lataamaan turhaan, koska pienellä nopeuden muutoksella range kasvaa helposti riittävän suureksi.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Itse ajattelen, että on todella outo lähtökohta ostaa polttista kalliimpi sähköauto ja sitten tällä autolla yrittää säästää satunnaisia euroja oman ja muiden tielläliikkujien hengen kustannuksella. Kuulostaa lähinnä mielenterveyden ongelmalta.

Itse taas ajattelen, että tällaiset pihipaavalit ovat todella harvassa. Toki monet pudottavat moottoritienopeutta sähköauton hankkimisen jälkeen, mutta tällöin syynä on range, jos ajetaan pidempää matkaa. Narratiiveja tällä ainakin rakennellaan ihan tyhjästä.
 
Creed Bratton

Tämäpä se. Kerran talvella Kotkassa käydessä tesla alkoi vihjailemaan, että jos ajan 115kmh nopeutta kotiin niin range ei riitä. No ei paljoa kiinnostanut pysähtyä lasten kanssa niin pudotin nopeuden 95kmh tasolle ja rangea jäi about 10%. Eli olisi voinut ajaa kovempaakin, mutta vaimoa alkaa ahdistaa jos ennuste näyttää liian lähelle nollaa.
 
Itselläni tämä näyttäytyy siten, että polttiksella tuli vedettyä motarilla pientä ylinopeutta, sähköllä painan aika lailla rajoitusten mukaan. Ja tällöinkin saat ohitella aika lailla. Joskus harvoin sitten pitää nilkuttaa hieman hitaammin latausasemalle, mutta nämä ovat poikkeuksia.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, valmentajapolku
Tuntuu myös oudolta ajatus, että sähköautoilijalle ei arjen rahanköytöllä ole mitään väliä, kun "on kerran ostanut 50k autonki"
No ei mulle ainakaan ole mitään merkitystä meneekö mulla viikonloppureisulla maantiellä 5,7 litraa vai 6,2 litraa satasella ja sen takia ajaisin vaikka 10kmh alle rajoituksen ja olisin kaikkien ohiteltavana liikenteessä tai vastaavasti rekan peesissä nielemässä kiviä ja pölyä. Tapansa kullakin toki.

Ja jos sillä on merkitystä niin autona toimii n. 40 keilan hybridiauto.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei sähköautoista muut kuin Tesla erotu liikenteestä, ja nekin vain siksi kun ovat niin saatanan rumia. Poikkeuksellista liikennekäyttäytymistä en ole sen sijaan havainnut.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sähköauton hankkiminen taas pitäisi olla luvanvaraista, eli pitäisi olla esittää oma autopaikka ja latauspiste, ettei julkisen liikenteen piirissä oleville alueille kaupunkialueille tehtäisi turhaa tai siis joukkoliikenteen kanssa päällekkäistä latausinfraa.
Ja samalla logiikalla polttomoottoriautojen ostajien pitäisi esittää oma autopaikka ja bensapumppu, jos henkilö asuu minkään joukkoliikenneyhteyden ulottuvilla.

Sarkasmitutkani on ehkä rikki mutta jos nyt yllä oleva oli edes osittain vakavissaan ehdotettu, niin on kyllä typerin idea mitä olen ikinä lukenut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuntuu myös oudolta ajatus, että sähköautoilijalle ei arjen rahanköytöllä ole mitään väliä, kun "on kerran ostanut 50k autonki"
No siis, varmaan moni tonnin käyttöpelillä ajeleva voi näin kyllä ajatellakin, eli siis että ymmärtääkö rahasta yhtään mitään se naapuri, joka polttaa yhden autollisen verran seteleitä pelkkänä arvonalenemana joka kuukausi ja samalla sitten kuitenkin miettii jotain kulutuksen desimaaleja.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Haluan kysyä myös, että kuka vielä ajaa muka manuaalivaihteisella autolla.
Jos jopa minä olen siirtynyt automaattiin, manuaaliporukka on fakkiutunut vähemmistö. Mutta mitä tulee sähkäreiden himmailuun muutaman lantin säästämiseksi, kai se on se heidän pyhä lehmänsä. RANGE!
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei sähköautoista muut kuin Tesla erotu liikenteestä, ja nekin vain siksi kun ovat niin saatanan rumia. Poikkeuksellista liikennekäyttäytymistä en ole sen sijaan havainnut.
Mielestäni Model Y, 3 ja myös X on omaan makuun ehkä jopa rumia, mutta kyllä tuo S on muotoilultaan todella näyttävä auto. Tottakai se voi olla joidenkin mielestä ruma, mutta samalla sen design on saanut palkintoja todella paljon. Helposti nämä kaikki Teslat lyödään samaan kategoriaan, vaikka ne poikkeaa muotoilultaan aika paljonkin toisistaan. Eli ehkä pientä asenteellisuutta tässäkin havaittavissa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja samalla logiikalla polttomoottoriautojen ostajien pitäisi esittää oma autopaikka ja bensapumppu, jos henkilö asuu minkään joukkoliikenneyhteyden ulottuvilla.
Toki bensa-asemien rakentaminen joukkoliikenteen kaupunkialueille pitäisi kieltää myös kuten latauspisteidenkin, mutta niin se taitaa jo ollakin eli ei niitä enää tehdä eikä kaavoissa ole.

Ja miksei tuo henkilöauton hankkiminen voisi olla luvanvaraista käyttövoimasta riippumatta. Tai jos nyt ei kokonaan luvanvaraista, niin ainakin selvästi kalliimpaa alueilla joissa on toimiva joukkoliikenne. Vielä lievempi välimalli voisi olla, että jos näillä alueilla omistaa auton, niin on maksettava "haittaverona" joukkoliikenteen kausikorttia vastaava summa, tai siis toki sillä saisi sitten joukkoliikennettä käyttääkin että auto jäisi mahdollisimman vähälle käytölle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös