Mainos

Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 592 919
  • 3 978

axe

Jäsen
Pari kertaa nyt käynyt nastalenkkarihölkällä, ja muistinkin taas mikä harmitti edellisillä lenkeillä.

Aivan paska käsivarsikotelo puhelimelle. Joten suositelkaapa oikeasti hyvää mallia, jooko? Ongelmana mulla on toki se, että käsivarret ovat mallia pulkannarut. Ei paljon kateutta herättävän kokoinen haba koteloa pidättele, vaan pyrkii valumaan kohti kyynärtaivetta. Onko ainoa mahdollisuus todella kiristää kotelo verenpaineenmittausasetuksin kätöseen?
On myös vöitä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Itse myös joskus kuuntelen musiikkia juostessa mutta keväisin ja myös kesäisin se ei tule mieleenkään.

Varsinkin keväällä on ihan mahtavaa lenkkeilyn ohessa kuunnella kevätpurojen solinaa ja ennen kaikkea lintujen laulua. Nämä äänet vapauttaa mielen täydellisesti kaikesta arjen murheista ja uutisista ja tuo todella hyvän mielen juoksuun.

Arjessa on muutoin ihan tarpeeksi kaikenlaista älinää ja ölinää, niin on hyvä edes joskus keskittyä luonnon ääniin.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Joo ei ole tarpeen saada yhtään enempää ärsykkeitä näihin vähänkään meditatiivisia elementtejä sisältäviin harrastuksiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse myös joskus kuuntelen musiikkia juostessa mutta keväisin ja myös kesäisin se ei tule mieleenkään.

Varsinkin keväällä on ihan mahtavaa lenkkeilyn ohessa kuunnella kevätpurojen solinaa ja ennen kaikkea lintujen laulua. Nämä äänet vapauttaa mielen täydellisesti kaikesta arjen murheista ja uutisista ja tuo todella hyvän mielen juoksuun.

Arjessa on muutoin ihan tarpeeksi kaikenlaista älinää ja ölinää, niin on hyvä edes joskus keskittyä luonnon ääniin.
Kyllähän jotkut katsovat telkkariakin juostessaan ja tapoja/makuja on monia eikä mikään ole sen oikeampi tai väärempi. Joillekin se että jaksaa juosta vaatii musiikkia, ainakin harrastuksen alkuvaiheessa.

Silti olen sitä mieltä, että jos juoksulenkille lähtee mielellään ja se sujuu mielekkäästi, kannattaisi joskus ulkona juostessa ainakin kokeilla sitä ilman kuulokkeita. Joku saattaa jopa yllättyä, kuinka mukavaa ja terapeuttista on välillä kuunnella luonnon ääniä tai omia ajatuksiaan tai keskittyä vaikka siihen itse juoksuun. Itse pidän kuulokkeita korkeintaan matolla juostessa, mutta eipä matolla tarvitse onneksi montaa kertaa vuodessa juosta.

Se nyt sitten on jo oma lukunsa, kun välillä näkee lenkkeilijöitä/hiihtäjiä/pyöräilijöitä vastamelukuulokkeiden kanssa.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Itse myös joskus kuuntelen musiikkia juostessa mutta keväisin ja myös kesäisin se ei tule mieleenkään.

Varsinkin keväällä on ihan mahtavaa lenkkeilyn ohessa kuunnella kevätpurojen solinaa ja ennen kaikkea lintujen laulua. Nämä äänet vapauttaa mielen täydellisesti kaikesta arjen murheista ja uutisista ja tuo todella hyvän mielen juoksuun.

Arjessa on muutoin ihan tarpeeksi kaikenlaista älinää ja ölinää, niin on hyvä edes joskus keskittyä luonnon ääniin.

Samaa mieltä silloin kun pääsee metsäalueelle. Mutta onpahan ankeata kaupunkialueella juosta ilman rentouttavaa musiikkia tai jotain asiaohjelmaa/podcastia.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En kyllä itse harrastaisi sellaista asiaa, joka tuntuu missään olosuhteissa yhtään ankealta.
Älä sitten ainakaan ala harrastamaan dartsia.

Puoli vuotta ollut hölkkä tauolla, kun polvi kipeytyi lenkillä ja sen jälkeen uudelleen paristakin juoksuaskeleesta. Jos kiirehti metroon, sekin oli jo liikaa. Mutta nyt on pitkästä aikaa sellainen fiilis, että tuo riesa olisi hiukan hellittänyt. Ei meinaan enää kyykkyyn meno ahdista. Tosin nuo pääkallokelit eivät vielä houkuttele ulos. Jotain itsesuojeluvaistoa pitää olla.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi puhelinta pitäisi kanniskella lenkillä mukana?
Lapset kotona yksin sen aikaa ja haluaa olla tavoitettavissa, tai etäpäivän lounaslenkki kesken työpäivän ja varmuudeksi luuri mukana jos joku yllättää tai sitten tosiaan tuo että haluaa kuunnella musiikkia tai jotain podcastia tai mitä vaan.

Varmaan kaikilla syynsä on, jos se luuri lenkillä mukana on eikä kotona pöydällä, turha sitä liikaa on ihmetellä tai kyseenalaistaa.

Hyvä viikko takana, 6 lenkkiä 7 vuorokauteen ja 70 km sinä aikana täyteen eli ei mitään pidempiä nyt sekaan tähän viikkoon, aika persekelejä oli liukkaineen varsinkin ihan alkuviikosta ja eilen lähinnä pirun märkää ja alla jäätä paikoin ja kyllä tässä kunnon kevään innolla toivottaa tervetulleeksi lenkkireiteille ja ihan vaan muutenkin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En kyllä itse harrastaisi sellaista asiaa, joka tuntuu missään olosuhteissa yhtään ankealta.
Onko sellaisia asioita jotka eivät välillä olisi ankeita? Paska keli, äänekäs ympäristö, liikaa väkeä, yhtäkkinen ganjan löyhkä, yllättävä kipu nilkassa jne. mitä nyt lenkkeilyyn kuuluu. Sama se on jossain lukemisessakin, ei välillä lähde yhtään kulkemaan kirja tai se on paska.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ai niin joo, olihan minulla asiaakin tähän liittyen. Olen tässä päättänyt opetella vähän juoksemaan/hölkkäämään kun olen tullut siihen lopputulokseen että se on näitä hyödyllisiä taitoja elämässä. Ihan sen takia että jaksaisi juosta jopa jonkun useamman sata metriä putkeen, ilman että hengästyy ihan mahdottomasti. Ajattelin että kengät olisivat tuohon ihan pätevät kun yleisesti minulla on joko tennareita tai sitten maihareita ja ne eivät ole ehkä ideaaleimmat jalkineet juoksuun. Onko noissa mitään alarajaa sen suhteen kuinka halpaa kannattaa edes ostaa, vai onko niiden jalkineiden kestossa merkittäviä eroja?
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähän ketjuun ei saisi kirjoittaa, koska silloin alkaa aina alamäki, mutta koska on jo pohjalla niin antaa mennä.

Toukokuussa 2023 tuli käytyä pelaamassa vähän futista sillä seurauksella että magneetti kertoi melko "lepposat" rustovauriot olevan kyseessä. Kävi mielessä että olikohan juoksut juostu.

Nyt maalis/huhtikuussa muutaman vitosen käynyt testailemassa ja äsken 7km 41 minuuttiin. Eikä ainakaan vielä polvi tuollaista lenkkiä estä. Jospa vielä ehkä jotain. Huhtikuussa ehkä 10km alle tuntiin?

Kovaa ei ole kyllä vielä uskaltanut kokeilla, mutta ehkä jos saa painoa alas (5-10kg) ja näitä säännöllisiä hölkkälenkkejä, niin joskus kesällä voisi kokeilla nelosella alkavia kilometrivauhteja.

Hyvää juoksukautta kaikille. Se on kevät nyt.
 
axe

Jäsen
Tjoo, on kans harkinnassa josko tällä viikolla koittaisi hölkätä ekan kilometrin sitten elokuun alun ja tsekata mitä jalka siihen sanoo. Mun aiemmin dokumentoima nilkkavaiva ei vaan parannu millään. Nyt on käyty kuvauksissakin ja nilkkakivun takia jänteen ympärille on suojamekanismina muodostunut jotain kalkkikovettumaa. Nyt sitten sitä kovettumaa pitäisi alkaa poistaa täsmälleen samalla tavalla kuin millä se sinne syntyikin, eli ei muuta kuin joustoa ja venytystä ja hypytystä jänteeseen kipua vasten. Katotaan mitä siitä syntyy, toivottavasti ei lisää kalkkia.
 
Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tää on kyllä raastavaa puuhaa. Viime vuodet menty pyörällä 100km/viikko tahdilla ja nyt helmikuussa alkoi vahvasti tuntua siltä että jotain muutakin vois tehdä. Vuosia vuosia sitte säännöllisesti tullut juostua, kolmisen vuotta sitten edes harvakseltaan ja heti nyt taas. Sellasta 7-8min/km keskitahtia oon saanu pidettyä ja pisimmät lenkit 10km. Aivan hyvä mutta vetää vaan selkää/pakaroita tolkuttomaan jumiin että pakko himmailla määrien kans. Vanha vaiva ja tiedossa on mite sitä hoidetaan mutta tympeää kun haluja olis muttei enempää pysty. No, parempi jumppailla paikat kuntoon ja nostaa määriä mitä nostaa määriä väkisin ja lopettaa taas hetikohta. Thriathlonin perusmatka olis haaveissa 2025, saapa nähä.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Tähän ketjuun ei saisi kirjoittaa, koska silloin alkaa aina alamäki, mutta koska on jo pohjalla niin antaa mennä.

Toukokuussa 2023 tuli käytyä pelaamassa vähän futista sillä seurauksella että magneetti kertoi melko "lepposat" rustovauriot olevan kyseessä. Kävi mielessä että olikohan juoksut juostu.

Nyt maalis/huhtikuussa muutaman vitosen käynyt testailemassa ja äsken 7km 41 minuuttiin. Eikä ainakaan vielä polvi tuollaista lenkkiä estä. Jospa vielä ehkä jotain. Huhtikuussa ehkä 10km alle tuntiin?

Kovaa ei ole kyllä vielä uskaltanut kokeilla, mutta ehkä jos saa painoa alas (5-10kg) ja näitä säännöllisiä hölkkälenkkejä, niin joskus kesällä voisi kokeilla nelosella alkavia kilometrivauhteja.

Hyvää juoksukautta kaikille. Se on kevät nyt.
Rohkea rokan syö.

Itellä kuukauden päästä hcm, pakko kokeilla syksyn rantamaratonin jälkeen et voiko se tuntua hyvältä. Aikatavote 3.45 alitus. Kunto on parempi ku syksyllä ja painoa yli 5kg vähemmän ku viimeksi joten silloin juostu 3.59 pitäisi olla paperia. Täytyy koputtaa puuta.

Työmatka pyöräily 17km suuntaansa verottaa juoksukilometrejä, ja jalkojen iskutuksen kestävyys meinaa huolettaa. Oon käyny viikonloppuisin juoksemassa puolikkaita nyt neljä pariin kuukauteen mutta enemmän pitäisi juosta. Täytyy tuo työmatka taittaa jalan parina viikkona niin jospa se auttais valmistautumisessa.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ai niin joo, olihan minulla asiaakin tähän liittyen. Olen tässä päättänyt opetella vähän juoksemaan/hölkkäämään kun olen tullut siihen lopputulokseen että se on näitä hyödyllisiä taitoja elämässä. Ihan sen takia että jaksaisi juosta jopa jonkun useamman sata metriä putkeen, ilman että hengästyy ihan mahdottomasti. Ajattelin että kengät olisivat tuohon ihan pätevät kun yleisesti minulla on joko tennareita tai sitten maihareita ja ne eivät ole ehkä ideaaleimmat jalkineet juoksuun. Onko noissa mitään alarajaa sen suhteen kuinka halpaa kannattaa edes ostaa, vai onko niiden jalkineiden kestossa merkittäviä eroja?
Vastaan jokseenkin myöhään, kun ei näköjään kukaan viisampi ole vastannut. Hintahaitaria näissä on aika paljon, mutta itse olen todennut, että satasella ainakin saa jo ihan hyviä. Varsinkin kun kyttää alennuksia ja tarjouksia, eikä ole tarvetta ostaa kauden uutuskenkiä.

Mikä kellekin sopii, on kovin yksilöllistä ja selviää ainoastaan kokeilemalla valitettavasti. Itselleni ei esimerkiksi Asicsit käy ollenkaan. Noissa tuntuu järjestään olevan minun jalkaan sellainen ongelma, että kantapään kuoppa on melko suora, mikä aiheuttaa minulla sen, että kantapää hölskyy. Mutta vika lienee minun kantapäässäni.

Jotain Niken pronaatiotuettua mallia käytin parina kautena (hinta n. 130 normaalisti). Juoksen sekaisin soralla ja asvaltilla, jolloin on tärkeää, ettei pohja ole täynnä koloja, joihin kivet jäävät kiinni. Tuo oli ihan jees kenkä, mutta kului kyllä aika nopeasti pohjasta.

Kaksi vuotta sitten siirryin New Balancen 880:een urheiluliikkeen myyjän suositeltua neutraalia kenkää ja tuon oltua hyvässä kesäalessa. Nyt on kolmas pari odottamassa käyttöönottoa, Sain satasella Intersportin hyvästä tarjouksesta. Haluan ensin aloittaa kauden kunnolla vanhalla kengällä, ennen kuin otan pakasta uudet.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Intersportin hyvästä tarjouksesta.
Intersportilla taas tarjoukset päällä, nyt kannattaa taas kenkiä katsella jos tarvetta.

Bing @Ollakseni

Ja tässä ainakin jotkut New Balance 880 kengät, onko samat?

SM84

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues, KuKi HT
Vastaan jokseenkin myöhään, kun ei näköjään kukaan viisampi ole vastannut. Hintahaitaria näissä on aika paljon, mutta itse olen todennut, että satasella ainakin saa jo ihan hyviä. Varsinkin kun kyttää alennuksia ja tarjouksia, eikä ole tarvetta ostaa kauden uutuskenkiä
Itse suosittelen että kannattaa käydä sovittamassa mahdollisimman montaa merkkiä ja mallia ja käyttää aikaa siihen sovittamiseen. Vielä parempi, jos liikkeessä on tilaa, jossa pystyy vaikka vähän ottamaan juoksuaskelia. Harvassa toki on, mutta kuitenkin.

Noin satasella saa jo oikeinkin hyviä kenkiä, juuri tuo New Balancen 880 on hyvä yleiskenkä. Itsellä ollut jo kahdet juoksukäytössä (juostu mm. pari puolimaratonia) ja yhdet on nyt työkenkinä. Asicsen 1000-sarja on kans hyvä vaihtoehto ja Niken Air Pegasus.
 
Viimeksi muokattu:

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Intersportilla taas tarjoukset päällä, nyt kannattaa taas kenkiä katsella jos tarvetta.

Bing @Ollakseni

Ja tässä ainakin jotkut New Balance 880 kengät, onko samat?

Samaa sarjaa tuo on. Mutta pari viikkoa sitten ostin v13-kengät tuohon hintaan.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Rohkea rokan syö.

Itellä kuukauden päästä hcm, pakko kokeilla syksyn rantamaratonin jälkeen et voiko se tuntua hyvältä. Aikatavote 3.45 alitus. Kunto on parempi ku syksyllä ja painoa yli 5kg vähemmän ku viimeksi joten silloin juostu 3.59 pitäisi olla paperia. Täytyy koputtaa puuta.

Työmatka pyöräily 17km suuntaansa verottaa juoksukilometrejä, ja jalkojen iskutuksen kestävyys meinaa huolettaa. Oon käyny viikonloppuisin juoksemassa puolikkaita nyt neljä pariin kuukauteen mutta enemmän pitäisi juosta. Täytyy tuo työmatka taittaa jalan parina viikkona niin jospa se auttais valmistautumisessa.
Kokeneemmilta maratonjuoksijoilta tekisi mieli kysyä yhtä asiaa tuohon maratonin vauhtiin liittyen. Onko ihan pöljää lähteä juoksemaan 5min/km vauhtia alusta asti ja hakea 3:30 alitusta jos joka tapauksessa haluaa ainakin 3:45 alittaa?

Toissa sunnuntain lenkillä puolimaraton meni 1:52:19 keskisykkeillä 151, eli ruuvia on tuosta varaa kiristää. Polarin running index -arvo on toki vain suuntaa-antava, mutta tuon lenkin arvosana oli 60 ja 3kk keskiarvo aiemmilta lenkeiltä on tällä hetkellä 55. Tuo 55 povaa 3:39 maratonaikaa joten se 3:30 ei hirveän kaukana olisi...

Puolimaratonilla uskaltaisin rohkeammin lähteä tavoittelemaan jotain kovaa aikaa, mutta nyt on vähän epävarmuutta kun vasta toinen maraton itselle tämä.
 
Liitteet

  • 1712825887538.png
    1712825887538.png
    11,7 KB · kertaa luettu: 56
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös