Mainos

Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 592 954
  • 3 978

Fordél

Jäsen
Ei tästä nyt varmaan sen ihmeemmin kannata kenenkään kiivastua, mutta kyllähän tuo kirjoitus vahvisti näkemystäni siitä, että pari kertaa viikossa punttisalia on ihan hyvä tapa, vaikka ykkösprioriteettina olisikin juoksu/hiihto/pyöräily. Aika monet kestävyyslajien harrastajat ovat vankasti sitä mieltä, että saliharjoittelu kuuluu korkeintaan ns. offseasonille ja viimeistään kilpailukaudella täytyy vaihtaa kevyeen kuntopiirityyppiseen harjoitteluun tai jättää lihaskuntoharjoittelu jopa kokonaan pois.

Näen, että nykyisin lihasvoiman merkitys tunnustetaan myös kestävyysurheilijoiden keskuudessa. Tämän voi konkreettisesti todeta laadukkaista maratonin treeniohjelmista. Niihin laitetaan 1-2 kuntosalitreeniä per viikko. Toki sekin treenaus on lähinnä juoksua tukevaa eikä mitään kovaa ja lihasmassaa erityisesti kasvattavaa treeniä.

Itse käyn salilla noin kerran viikossa ja lisäksi pyrin tekemään toisen treenin kotona. Koen, että kuntosaliharjoittelu tukee ehdottomasti juoksua. Pakka pysyy ns. paremmin kasassa kun on esim. keskivartalossa jerkkua. Tosin itse teen vain keskivartaloa ja yläkroppaa vaikka varmasti jalkoja ja pakaroitakin voisi treenailla. Koen jalkojen saavan viikon aikana ihan tarpeeksi treeniä juoksussa, salibandyssä ja tenniksessä, joten kuntosalilla keskityn vain keskivartaloon ja yläkroppaan.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Kyllä lihasvoimaharjoittelu on tärkeää juoksijalle jo senkin takia että se ehkäisee vammoja ja pitää liikeradat ja lihastasapainon kunnossa. Monesti esimerkiksi heikot reisilihakset johtaa monenlaisiin polvenalueen rasitusvammoihin kuten vaikkapa juoksijan polveen.

Itse en käy salilla mutta teen läpi vuoden yhdestä kolmeen kertaan viikossa kuntopyöräilytreeniiin yhdistettyä lihaskuntojumppaa johon kuuluu mm. askelkyykkyä, päkiähyppelyä, pakaralihasliikkeitä sekä erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä lihasvoimaharjoittelu on tärkeää juoksijalle jo senkin takia että se ehkäisee vammoja ja pitää liikeradat ja lihastasapainon kunnossa. Monesti esimerkiksi heikot reisilihakset johtaa monenlaisiin polvenalueen rasitusvammoihin kuten vaikkapa juoksijan polveen.

Itse en käy salilla mutta teen läpi vuoden yhdestä kolmeen kertaan viikossa kuntopyöräilytreeniiin yhdistettyä lihaskuntojumppaa johon kuuluu mm. askelkyykkyä, päkiähyppelyä, pakaralihasliikkeitä sekä erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä.

Kyllä minäkin tykkään juoksemisen ja pelaamisen lisäksi vahvistaa lihaksia, yleensä kaksi kertaa viikossa jalkalihastreeniä niin että toinen kerta kotona ja toinen sitten salilla yhdistettynä sen päivän ylävartalotreeniin.

Kotona on niin pirun helppo tehdä käsipainot kädessä askelkyykkyjä, peruskyykkyjä ja sitten noita perspuolen hommia eli nelinkontin maahan ja jalkojen nostoa sivuille ja taakse.

Ja yleensä kun on vauhtiin päästy, homma menee siihen että otan joku 6-8 settiä ns. askelkyykkyhyppyjä, eli mahdollisimman täysipainoisella pompulla askelkyykystä hyppy suoraan toiseen vastaavaan jne. Jumalauta että huutaa reidet ja pakarat hoosiannaa, käy jo periaatteessa aerobisestakin kuntotreenistä sillä yhden sarjan aikana syke nousee sinne 160 hujakoille kun välillä tulee huvikseen mittailtua. Lopuksi tosin alkaa jalat hyytyä ennen kuin syke kiipeää tuonne asti, joka tapauksessa voin suositella sitä muiden kyykkimistreenien oheen. Kyllä tuntuu.

Eilen otin salilla punttitreenin alkajaisiksi taas ihan hyvä juoksumattotreenin. Seitsemän kilsaa n. puoleen tuntiin, niin että vauhtiin päästyäni 3,5 kilsaa vauhdilla 4.35, sitten 2 km vauhdilla 4.08 ja lopuksi vielä se puolitoista km jotain n. 4.40 vauhtia. Siihen päälle hyvä punttitreeni niin oli ihan kiva startti lauantaille.

Tänään tuli aamulla luisteltua yksin ulkojäillä 1,5 tuntia. Koko ajan hyvää liikettä, lopuksi kuitenkin sellaiset viivaluistelusetit että morjens. Tykkään noista kunnon luistelupuserruksista treenimuotona juoksun ohessa jalkojen vahvistusmielessä. Vähän erilaista potkua reisiin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei liity suoranaisesti lenkkeilyyn, mutta kun täällä on noita lenkkareita aikaisemminkin käsitelty ja itsellä on uusien sisäpelikenkien hankinta edessä, niin kysytään nyt täältä neuvoa. Tulevat 98% salibandyn pelaamiseen...

Mikähän on vaimennuksen merkitys sisäpelikengissä? Muistaakseni lenkkareista on tehty muutamia tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat täysin markkinointilauseet vaimennuksen hyödyllisyydestä. Vähiten vammoja tuli mahdollisimman kevyillä ja tossumaisilla kengillä vrt. vahvasti tuettuihin ja vaimennettuihin kenkiin.

Salibandy on kuitenkin rajuine kiihdytyksineen ja suunnanvaihdoksineen hieman eri maata kuin hölkkääminen. Olen kevyt (73kg), eikä minulla ole historiaa jalkojen rasitusvammoista, muttei toisaalta kiinnostaisi saada moisia tulevaisuudessakaan... Olen katsonut futsal-kenkiä sillä silmällä, koska ne ovat keveitä, niissä on hyvä tuntuma lattiaan - ja ovat vielä puolet halvempia kuin ne Asicsen säbä-/lentiskengät. Pärjäisiköhän niillä?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Armottoman flunssan kourissa sattuu lihaksiin jo pelkkä juoksemisesta kirjoittaminen, mutta laitetaan nyt jotain työajan kuluksi kun tuli viikonloppuna pitkästä aikaa uskallettua pidemmälle lenkille.

Viime lokakuusta lähtien ei ollut ennen tätä tullut juostua yhtään yli n. 12 kilometrin lenkkiä. Niitä on ollut melko säännöllisesti, loput sitten 7-10 kilometrin mittaisia ja syynä siis todella paskamaisesti ajoittain pidemmillä lenkeillä vihoitteleva oikea jalka.

Nyt oli pakko pitkästä aikaa kokeilla lauantaina aikalailla tasan 5 kuukauden tauon jälkeen pidempää pätkää, ja sisäradalla tuli juostua pari tuntia ja 23 kilometriä. Ihan hyvältä tuntui, rata oli aika kova ja armoton tietenkin tuolle jalalle eli hieman hirvitti mitä tuleman pitää, mutta hyvin rullasi ja juoksukondis tuskin on muutenkaan tuossa ajassa laskenut kun treenaaminen ei ole vähentynyt muuta kuin pitkien lenkkien osalta. Tilalle tosiaan on tullut niitä täälläkin mainitsemiani kovavauhtisia lyhyempiä juoksumattotreenejä, ja muutenkin ehkä enemmän lihaspuolen treeniä on tullut jaloille eli eiköhän siitä ole ihan helppo taas siirtyä noihin viime syksyyn asti jatkuvasti ohjelmaan kuuluneille parinkympin lenkeille. Olettaen siis, että niitä pystyy juoksemaan ilman kipuja.

Pohkeet vetivät pitkästä aikaa hyvin jumiin, mutta nekin olivat jo seuraavana aamuna lumitöihin lähtiessä ihan iskussa ja hyvä niin. Muutenkaan mitään jälkikipuja ei onneksi tullut, eli eiköhän tässä sopivasti kevään lähestyessä tule hiljalleen taas alettua rullailla pidempiä lenkkejä ulkona teiden hiljalleen paljastuessa lumen alta.

On muuten harvinaisen kipeänä nyt paikat. Ehkä jollain muullakin flunssataudin hyökätessä iskevät lihakset ja paikat kipeäksi ja helläksi. Nyt tuli tiistaina juostua kovavauhtinen juoksumattotreeni ja puntit päälle, eilen oli kova tunnin sulkis ja siihen puntit päälle, illalla ja yöllä sitten joku flunssapöpö kehiin ja voi jumalauta että nuo edellispäivien urheiluissa käytetyt lihakset ovat nyt aivan tulessa. Harmi jos menee loppuviikko viikonloppuineen lepäämisen merkeissä, tänään oli sovittu punttis, huomiseksi taas sulkis ja punttis ja viikonloppuna nyt ei muutenkaan ole kiva olla pois pelistä. No, eipä se ole koskaan kiva kun jumiutuu vasten tahtoaan sohvan pohjalle mutta kai se on nyt taas pakko.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Kellään kokemuksia Reebokin Realflex Transition U-Form+ kengistä? Tuohan lämmityksen avulla istutetaan jalkaan, kuten uudet luistimet on tapana muotoilla. Onko istuvuus hyvä? Tuo 100e hinta ei kuulosta kyllä pahalta.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikähän on vaimennuksen merkitys sisäpelikengissä? Muistaakseni lenkkareista on tehty muutamia tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat täysin markkinointilauseet vaimennuksen hyödyllisyydestä. Vähiten vammoja tuli mahdollisimman kevyillä ja tossumaisilla kengillä vrt. vahvasti tuettuihin ja vaimennettuihin kenkiin.

Olen katsonut futsal-kenkiä sillä silmällä, koska ne ovat keveitä, niissä on hyvä tuntuma lattiaan - ja ovat vielä puolet halvempia kuin ne Asicsen säbä-/lentiskengät. Pärjäisiköhän niillä?
Omat sisäpelikenkäni menevät salikäytön lisäksi sulkiksessa, ja ainakin siinä hommassa haluan kenkieni olevan mahdollisimman kevyet enkä vaimennuksiin kiinnittänyt mitään huomiota.

Vaimennusta kaipaavat toki ostavat haluamansa kengät niin sisäkäyttöön kun lenkkipoluillekin, mutta minulle ei vaan noiden kammottavien täysvaimennettunen klohmojen käyttö luonnistu vaan menee menohalut samantien. En tosin tiedä, kuinka paljon markkinoilla olevissa sisäpelikengissä ylipäätänsä noiden vaimennusten määrät vaihtelevat, veikkaan että aika vähän verrattuna siinä mielessä todella monipuolisiin juoksukenkävalikoimiin. Lenkillä toki pitää minullakin sen verran olla vaimennusta, ettei nyt ne kaikkein keveimmät kisakengät ole pidemmillä lenkeillä jalassa kipeyttämässä koipia entisestään, mutta sulkikseen juuri viime viikolla päivitin uudet sisätossut ja nimenomaan keveys edellä mentiin tällä kertaa.

Puman muistaakseni jotkut Acceleratet ostin alehinnalla 99 euroa, tosin tällä kertaa ei ollut periaatteessa hinnallakaan niin väliä kun nimenomaan kyllästyin edellisten hinta edellä ostettujen Asicsien vähän raskaasen tuntumaan, ja halusin mahdollisimman kevyet tilalle.

Hyvältä tuntuu ja sulkiksessakin noita äkkinäisiä liikkeitä sen verran on, että kengän pitää olla jalassa hyvällä tuntumalla. Huvikseni heti ostamisen jälkeen punnitsin tossut kotona keittiöpuntarilla verratakseni edellisiin, olikohan ne mun edelliset Asicsit n. 395 grammaa per kenkä, nämä Pumat nyt muistaakseni joku 340 g eli on siinä jo ihan hyvin eroa prosentuaalisesti. Ja toki se, että kenkä on sulavamman ja enemmän sellaisen sukkamaisen tuntuinen jalassa, on tärkeää.

Mikään ei ole paskemman tuntuinen treenatessa, kuin kömpelöt kengät. Olettaen siis, että meinaa jotain muutakin tehdä kun leukoja vedellä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Varmaan pärjää, mutta heitän toisenkin idean omien kokemusten pohjalta. Osta laadukkaat koriskengät. Itse ainakin kokenut nuo yleensä paremmiksi kuin mitkään kohdalle sattuneet sisäpelikengät.

Koriskengät ovat mielestäni vähän turhan tanakasti tuetut, varmaankin lajin hyppelevän luonteen vuoksi.

Kokeilin joitain Niken vähän parempia futsal-kenkiä, mutta eivät olleet mieleeni. Tuntuma oli jotenkin kova, pohja liian liukas... Lopulta päädyin Adidas Counterblasteihin. Niihin olenkin ollut todella tyytyväinen! Tuomitsin saman tien aiemmat kenkäni liian kiertojäykiksi, jotenkin saa paremmin räjähtävyyttä juoksuun kun päkiällä saa kunnon kontrollin alustaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä kun on vuosikausia vannonut mahdollisimman kevyiden ja vaimentamattomien lenkkitossujen nimiin, tuli nyt varmuuden vuoksi jalkavaivoista viime aikoina ikävästi kärsineenä ostettua kevään kynnyksellä täysin tapojeni vastaisesti kunnon vaimennuskengät eli mallia Asics Gel Nimbus 14.

Muut säännöllisessä käytössä olevat ovat Asicsin viime kesän mallin DS Trainerit ja Sky Speedit, nyt sitten näillä Nimbuseilla on tarkoitus juosta pidemmät treenilenkit ja toivotaan että tuo voisi jollain tavalla ennaltaehkäistä etenkin oikean jalan sääriluun tienoilla ajoittain vihlonutta kipua ja rasitusta.

Ihan kauheasti en noiden juoksutuntumasta ole hullaantunut kuten odotinkin, mutta siinähän ne jalassa menee vaikka vähän raskaammilta ja kömpelömmiltä tuntuvat.

Katsellaan nyt mitä City Runin kanssa tulee vajaan viiden viikon päästä tehtyä, mukaan on ilmoittauduttu mutta jos ei homma vaikuta järkevältä niin saa jäädä se lauantai muuhun puuhasteluun. Siitä nyt kuitenkin lähden että mukana ollaan ja juoksun jälkeen illalla taas hyvät saunomiset perinteisellä porukalla päälle.

Edelleen viimeisen puolen vuoden aikana on tullut juostua tasan yksi yli 12 kilometrin lenkki, joskus n. kuukausi sitten Espoossa sisäradalla 23 kilometriä pariin tuntiin ja sittemmin taas pelkkiä 7-10 kilometrin pätkiä juoksumatolla tai ulkona 8-11 kilometrin lenkkejä. Lisäksi ohjelmassa on ollut hieman aiempaa enemmän jalkojen vahvistamiseen tähtäävää lihaskuntoilua, eli erinäköisiä kyykkimisiä ja muuta vastaavaa on tullut tehtyä hieman aiempaa harkitummin muun lihastreenin yhteydessä.

Jos vaan jalat tuntuvat hyviltä ja siltä että lenkki maistuu, eiköhän sitä nyt kevään kunnolla hiljalleen tullessa ala taas isommat kilometrit ulkona juostuna maistua tämän viimeaikoina hallinneen juoksumatto/punttisali -yhdistelmän lisäksi. Maaliskuussa tuli käytyä salilla kaikkiaan 22 kertaa, pari kertaa taisi olla pelkkä punttitreeni ja pari kertaa pelkkä juoksutreeni, muuten yhdistelminä sulkis/punttis tai se tavallisempi eli juoksumatto/punttis, eli siitä voisi jokusen kerran jättää perinteisen ulkona toteutetun lenkkeilyharrastuksen tieltä pois.

Katsellaan miten kulkee tulevat viikot ja mahdollinen City Run, sunnuntaina juoksin 10 km. matolla 46 minuuttiin niin, että jossain 5 km ja 8 km kohdalla otin tasan 4 min/km vedot. Saihan siinä pinkoa ja hikeä vuodattaa, mutta kiva ottaa koneesta vähän tehoja välillä irti.
 
Viimeksi muokattu:

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Mites onko oman elämänsä Forrest Gumpit jo päässeet kunnolla vauhtiin?

Ite tuli jolkoteltua Länsiväyläjuoksu (17 ja risat km) tuossa sunnuntaina läpi vähän alle 5:15/km vauhtiin. Korvalapuissa Suomi-iskelmää ja Malminkartano-räppiä. Mahtava keli ja olihan tuo nyt ihan saamarin siistiä olla taas mukana. Alle kerkesi vetäisemään semmoiset 90 km lenkkiä 6-12 kilsan pätkissä kuukauden aikana. Jos sitä tänä vuonna veivaisi tonnin juoksukilometrejä täyteen. Viime vuonna tuli ehkä 20 km yhteensä.

Seuraavat lenkkeilyn motivaattorit ovatkin sitten Jukola ja syssymmällä joko pääkaupunkijuoksu tai Espoon rantapuolikas (rantamaratonin puolikas). Täysi amatöörilätkyttäjä siis olen. Ekaa kertaa elämässäni ei pakotettuna tuli juoksulenkki vedettyä, ehkä 4 vuotta sitten päälle kaksvitosena ja tässä välissäkin on ollut taas pitkään hiljaista. Nuo kisat vaan ovat se maali johon tähdätä ja jotka innostavat lenkkipolulle 2-3 kertaa viikossa. Taistelua itseä ja kelloa vastaan.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites onko oman elämänsä Forrest Gumpit jo päässeet kunnolla vauhtiin?

Reilu 500 kilsaa on tänä vuonna tullut nylkytettyä, ja jonkun verran on takana myös hallissa tehtyä hieman räväkämpää settiä. HCR:llä tuli poikkeuksellisesti lähdettyä, vaikka en sellaisesta ruuhkassa juoksemisesta niin älyttömästi olekaan innostunut.

Alkavan kesän tavoitteet ovat 1/2-maraton alle 1:30 ja kymppi alle 40. Jos nämä menevät, niin syksyllä harkitsen sitten täysmatkaa. Ja Jukola on tavoitteena tietysti myöskin, kuten jokunen muukin suunnistuskisa.

Pidemmän tähtäimen tavoitteena on ikuinen nuoruus.
 

Fordél

Jäsen
Mites onko oman elämänsä Forrest Gumpit jo päässeet kunnolla vauhtiin?

Kyllähän tässä ollaaan jonkinlaisessa vauhdissa. Treenitaulukko näyttää tällä hetkellä reilua 760 km. Olisiko siis tulossa ekaa kertaa yli 2000 km vuosi? Toivottavasti. Motivaatiosta ei jää kiinni. Kunhan paikat ja terveys pelittäisivät. Tähän mennessä tuntuu oikein hyvälle. Paino on vähän tippunut hyvän treenamisen ja ruokavalion päivittämisen myötä. Luvassa pitäisi olla siis kesällä vähän kevyempiä kilsoja.

Nyt on menossa harjoitusohjelman viimeinen viikko ja seuraavaksi edessä on yksi puolimaraton. Sen jälkeen alkaa toinen harjoitusohjelma, joka huipentuu loppukesän maratoniin. Jos kaikki menee kuin suomenruotsalaisilla niin loppuvuodesta olisi tarkoitus koittaa toista maratonia ulkomailla.
 
Täälläkin odotellaan jo jännittyneenä tämän vuosituhannen ensimmäistä juoksukisaani. Loppukesästä aloitetun harrastuksen optimistisesti suunniteltuista kilsoista on toteutunut selvästi alle puolet, ja treeni on jäänyt valitettavan yksipuoliseksi pk-junnaukseksi, joten en HCR:llä varmastikaan juokse ihan lähtönumeroni mukaista kyytiä. Harrastuksen alkumetreillä meni suht kylmiltään 16 km alle kutosen vauhdeilla, mutta tämänhetkinen kunto ja HCR:n tavoitevauhti taitaa olla lähempänä seiskaa. Mutta mitäpä tuosta, ennätykset ehtii tekemään myöhemminkin, päätavoitteenani kuitenkin on saada hauska kokemus elämäni ensimmäisestä massajuoksusta. Suuri huolenaihe/kysymysmerkki kisaan on kuitenkin kengät. Vanha pari (Reebok Zigfly 2) on tuskallisen pieni yli 1,5h lenkeillä ja uusilla (Saucony Kinvara 3) olen ehtinyt juosta vasta yhden vetotreenin ja yhden alle tunnin hissuttelulenkin. En kylläkään näiden jälkeen huomannut jaloissa mitään tavanomaisesta poikkeavaa, ja omaan silmääni tekniikkanikin on aloittelijaksi sen verran hyvällä mallilla ettei pienempään droppiin ja vaimennukseen totuttelun pitäisi olla kovin vaikeaa. Askel uudella kengällä tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin vanhalla. Mutta voiko puolimaralla tulla yllätyksiä? Kumman parin jatkoajan kokeneemmat juoksijat paikkaisivat mukaan?

Tämän kesän päätavoitetta (HCM/Varala) kohden ollaan kuitenkin menossa hyvässä aikataulussa, ja mikä tärkeintä, juoksu maistuu sairaan hyvältä ja on osaltaan ollut poikimassa muunkinlaista kiinnostusta omaan hyvinvointiin.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vähän on vaatimattomampi vauhti mulla, kaksi kertaa olen uskaltautunut lenkille viikon sisällä. Ihme homma, kun alkoi kiristää tolkuttomasti takareittä kesken juoksun. Ei sitä nyt kivuksi voi sanoa, mutta kiristys tai särky kuvaisi ehkä jotenkin. Venäytin sen lievästi salilla tuossa talvella ja välillä se on vihoitellut salin jälkeenkin, tosin ei niin kovasti kuin juostessa. Lisäksi nyt on alkanut pistellä jalkaa, parhaillaakin pohjetta ja jalkaterää pistelee kummasti.
 

Fordél

Jäsen
Suuri huolenaihe/kysymysmerkki kisaan on kuitenkin kengät. Vanha pari (Reebok Zigfly 2) on tuskallisen pieni yli 1,5h lenkeillä ja uusilla (Saucony Kinvara 3) olen ehtinyt juosta vasta yhden vetotreenin ja yhden alle tunnin hissuttelulenkin. En kylläkään näiden jälkeen huomannut jaloissa mitään tavanomaisesta poikkeavaa, ja omaan silmääni tekniikkanikin on aloittelijaksi sen verran hyvällä mallilla ettei pienempään droppiin ja vaimennukseen totuttelun pitäisi olla kovin vaikeaa. Askel uudella kengällä tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin vanhalla. Mutta voiko puolimaralla tulla yllätyksiä? Kumman parin jatkoajan kokeneemmat juoksijat paikkaisivat mukaan?

Periaatteessahan kaikki on mahdollista ja pahimmillaan uudet kengät voi aiheuttaa vaikka keskeytyksen. Sulla on kuitenkin tässä pari viikkoa vielä aikaa sisäänajaa Sauconyja eli voit hyvin saada vaikka jonkun viisi lenkkiä vielä alle uusilla kengillä. Lisäksihän niitä voi käyttää myös kävelyssä ja ajaa siten myös sisään. Jos ne kaikilla näillä lenkeillä tuntuu hyviltä niin miksipä niillä ei uskaltaisi lähteä puolikkaalle. Varsinkin jos tietää, että vanhat Reebookit aiheuttavat tuskaa.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Mites onko oman elämänsä Forrest Gumpit jo päässeet kunnolla vauhtiin?

Kangerrellen lähtenyt juoksuvuosi liikkeelle. Kevättalvesta oli tarkoitus hiihtää aktiivisesti tuollainen kahden kuukauden siivu, mutta 3vk flunssa ja 1vk selän jumittaminen lyhensi settiä kuukaudella. Nyt sulilla teillä on juostu parisen viikkoa ja heti penikkatautia puskee sääriin. Tympeä vaiva kun aiheuttaa poikkeuksetta 5-7 päivän pakkolevon. Laitoin tilaukseen Asicsin Kayanot nykyisten Mizunoiden rinnalle, saa nähdä auttaako asiaa. Jospa nuo pehmeämmän alustan lenkkipolut sulaisi viikon sisään, niin ei tarvitsisi juosta asfaltilla ja pomppia pientareilla koiranpaskoja väistellen.
 
Periaatteessahan kaikki on mahdollista ja pahimmillaan uudet kengät voi aiheuttaa vaikka keskeytyksen. Sulla on kuitenkin tässä pari viikkoa vielä aikaa sisäänajaa Sauconyja eli voit hyvin saada vaikka jonkun viisi lenkkiä vielä alle uusilla kengillä. Lisäksihän niitä voi käyttää myös kävelyssä ja ajaa siten myös sisään. Jos ne kaikilla näillä lenkeillä tuntuu hyviltä niin miksipä niillä ei uskaltaisi lähteä puolikkaalle. Varsinkin jos tietää, että vanhat Reebookit aiheuttavat tuskaa.
Kiitoksia vastauksesta, arvasin että Forkkaan voi luottaa! Ajattelin kyllä maksimissaan kolmea lenkkiä joista yksi voi olla selkeästi kuormittava, juoksua viime kuukausina on kertynyt niin luvattoman vähän.

Jotenkin tällä hetkellä on enemmän sellainen "all in" fiilis uusien kenkien kanssa, meinaan että jos tuleekin ongelmia niin se on sitten otettava syyt omille niskoilleen tietoisen riskin otosta. Ajatus kisan juoksusta vanhalla parilla puistattaa, vaikka viimeisimmillä pitkiksillä varpaiden teippaus on pitänyt pahimmat rakot ja kivut poissa.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Kahdelle 5-6 km asvalttilenkille kahden viikon aikana päässyt 11 vuotta vanhoilla Mizunoilla ja oikean jalan akilles ilmoitteli salin, lukkopainin ja sählyn lomassa ettei tykkää. Näinköhän sitä tarvitsisi käydä kenkäkaupalla jos meinaa kesäkuussa kympin juosta... Nykyisin ilmeisesti urheilukaupassa mittailevat koneella askellusta ym. että osaavat suositella jalkaan sopivaa kenkää vai miten tää homma on kehittynyt?
 
Mä en lukemani ja kokemani perusteella voi katua valintaani, joka oli ostaa heti löysät ja vähän vaimennetut kengät ja välttää loukkaantumiset opettelemalla tekniikka jossa jalat hoitavat vaimennusta kenkien sijaan. Olisi vaan pitänyt ostaa vielä löysempi ja kovempi ja pienemmän dropin kenkä alkuun kuin tuo Reebok. Tämä vaimennuksen ja pronaatiotuen tarve on kyllä mielenkiintoinen aihe, kun toiselle myydään mielikuvia tuen tarpeesta ja toiselle mielikuvia luonnollisesta askeleesta. Itse ostin jälkimmäisen ajatuksen ja olen tyytyväinen, moni on varmaan toiminut toisin ja on yhtä tyytyväinen. Ja kenkävalmistajatkin ovat tyytyväisiä. Mä onneksi sain molemmat parini noin viidelläkympillä, toiset merkin outletista Pietarissa ja toiset kerran juostuna eBaysta.
 

Fordél

Jäsen
Kenkien suosittelujen kanssa täytyy olla hyvin varovainen. Yksilöllisiä juttuja. Se mikä toimii yhdellä, voi olla toiselle aiheuttaa kipuja. Jollekin voi toimia pienellä dropilla olevat vaimentamattomat kengät. Toisilla taas ne voivat vaiheuttaa akillesjänne- ja pohjeongelmia, varsinkin jos siirtyy liian nopeasti uudenlaisiin kenkiin. Osa tarvitsee oikeasti tuettuja kenkiä ja homma toimii niillä.

Kait se pääsuositus, jonka lähes kaikki voi allekirjoittaa, on että kenkiin kannattaa panostaa. Ne on kuitenkin tärkeimmät välineet tässä lajissa (ellei harrasta paljasjalkajuoksua). Oikeilla ja laadukkailla kengillä (osa toki vetää ilosesti halvoilla Lidlin kengillä) säästyy pääsääntöisesti monilta vaivoilta ja juokseminen on mielekästä.

Kannattaa siis tinkezionenkin suunnata asiantuntevan urheilukauppaan ja vetästä myyjää hihasta. Myyjiäkin on paljon parjattu, mutta todennäköisesti onnistuvat valinnassa paremmin kuin täysin ummikko.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Mites onko oman elämänsä Forrest Gumpit jo päässeet kunnolla vauhtiin?

On teillä huikeita kilometrejä, hattua pitää nostaa.

Tämän vuoden puolella takana noin 300 juoksukilometriä (kaikki mattokilsat eivät ole luvussa) ja 650 hiihtokilometriä. Pyöräilyä vasta muutama kymmenen. Silti vakaana tavoitteena juosta Jukolassa pitkä kolmososuus ja Finlandia Marathon syyskuulla. Jälkimmäiseen asetan aikatavoitteen, mutta en vielä tiedä mikä se on. Varsinaisen maratonille tähtäävän ohjelman aloitan noin kuukauden päästä ja olen sen ohjelmoinut tarkoituksella noin yhtä lenkkiä viikossa kovemmaksi kuin vuosi takaperin. Alkuvuosi on painettu enempi lyhempää ja kovavauhtisempaa.

Paljoa enempää ei kyllä kykene (jalat hajoaa) eikä varsinkaan ehdi (töissäkin pitää käydä ja perheen parissa viihtyä). Aikaa olisi kenties enemmän viikonloppuisin (tehdä siis pitempää lenkkiä), mutta ei minun koivet ainakaan kestä esim. kahta kolmen tunnin lenkkiä viikonloppuna vaikka ylipainoakaan ei enää ole. Sitähän tämä kesä taas tulee olemaan, tasapainottelua jalkojen kestämisen ja harjoitushalujen kanssa.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Omalla kohdalla kaikkia kilometrejä on talven jäljiltä noin kolmasosa vähemmän kuin viime vuonna. Syynä on se että harjoituspäiväkirja muistuttaa enemmänkin potilaskertomusta vaikka syksyllä tarkoituksena oli vielä harjoitusmäärien selvä lisääminen. Ensin teloin polveni ja sitten keräsin kaikki talven aikana kiertäneet flunssat. Aavistuksen on välillä harmittanut kun syksyllä ehdin saamaan jalat viimeinkin parin vuoden takaisen leikkausoperaation jälkeen siihen kuntoon että olisi oikeasti voinut takoa talvella juoksukilometrejä. Nyt taas sitten totutellaan jalkoja juoksemiseen ja kuntopyörä on tullut tutuksi. Onneksi lumet sulaa ja kohta pääsee metsiin juoksemaan eikä tarvitse enää yrittää juosta pelkästään kovalla asvaltilla. Talvella sentään pääsi juoksemaan sen vähän mitä pystyi lähialueiden koiranulkoiluttajien tekemiä polkuja metsässä niin sai hieman säästettyä jalkoja. Painoa on vähemmän ja lihaskunto jonkin verran parempi, siinä positiiviset asiat tällä hetkellä.

Sen verran kuitenkin panostin juoksuun että hain kaupasta Adidas Energy Boost kengät. Kevyet, kimmoisat ja istuu hyvin jalkaan. Hieman on tosin sulattelemista vielä siinä että viimeiset kaksikymmentä vuotta on tullut juostua ihan periaattesta vain ja ainoastaan Asicseilla...
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Kait se pääsuositus, jonka lähes kaikki voi allekirjoittaa, on että kenkiin kannattaa panostaa. Ne on kuitenkin tärkeimmät välineet tässä lajissa (ellei harrasta paljasjalkajuoksua). Oikeilla ja laadukkailla kengillä (osa toki vetää ilosesti halvoilla Lidlin kengillä) säästyy pääsääntöisesti monilta vaivoilta ja juokseminen on mielekästä.

Näinhän se on, oma terveyshän siinä on kyseessä. Nyt kun mainitsit paljasjalkajuoksemisesta, niin onko palstalaisilla Vibram five-fingerseistä kokemuksia? Jotkut kaveripiiristä pelailevat jopa sählyä moisilla, mutta useammat juoksentelevat enkä ole oikein saanut kiinni, että onko tuossa hyöty- tai ennen kaikkea riskitekijöitä? Kiinnostaa lähinnä kuriositeettina, ei niinkään minään uutena jeesusaspektina.
 

Fordél

Jäsen
Näinhän se on, oma terveyshän siinä on kyseessä. Nyt kun mainitsit paljasjalkajuoksemisesta, niin onko palstalaisilla Vibram five-fingerseistä kokemuksia? Jotkut kaveripiiristä pelailevat jopa sählyä moisilla, mutta useammat juoksentelevat enkä ole oikein saanut kiinni, että onko tuossa hyöty- tai ennen kaikkea riskitekijöitä? Kiinnostaa lähinnä kuriositeettina, ei niinkään minään uutena jeesusaspektina.

Omakohtaisia kokemuksia ei ole juuri five-fingerseistä. Noin yleisesti uskallan sanoa, että on siinä ehdottomasti riskitekijöitä, etenkin jos niihin siirtyy liian nopeasti. Riskit ovat mm. nuo mainitsemani akilles- ja pohjeongelmat. Paljasjalkajuoksu vaatii jalalta erilaista liikkuvuutta ja silloin voi mm. pohkeet olla tiukoilla. Itse käytin kevyttä ja vähäisen dropin kenkää viime kesänä. Juoksin niillä vain radalla, mutta liian pitkiä vetoja, jolloin vasen nilkka kipeytyi ja oli pidettävä taukoa juoksusta. Olisi pitänyt totutella pidemmän aikaa ja siirtyä pikku hiljaa.

Toisaalta ei pidä kuitenkaan missään nimessä teiltakaan niitä. Kyllähän ne vahvistavat ja aktivoivat myös jalkojen lihaksistoa ihan uudellta tavalla. Joillekin tuetut kengät ja kanta-askellus ovat myös aiheuttaneet mm. polviongelmia eikä juoksemisesta ole tullut mitään. Siirtyminen päkiäaskellukseen ja jopa noihin paljasjalkakenkiin ovat mahdollistaneet juoksun, kun jalan oma iskunvaimennus ottaa sen iskun vastaan.

Mutta joo, ehkä se ajatus voisi olla se, että jos ongelmia ei ole ollut niin kannattaa lähteä liikkeelle tutulla ja turvallisella eikä ainakaan siirtyä liian nopeesti uusiin trendeihin. Jos ne kiinnostaa niin kannattaa testailla ja pikku hiljaa ajaa uutta juttua sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös