Mainos

Romanit

  • 1 501 742
  • 3 746
Tila
Viestiketju on suljettu.

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskustelu koetaan uhkaksi, koska se osoittaa, etteivät kaikki ajattele niin kuin kotona on opetettu ja asiat eivät ehkä olekaan niin yksinkertaisia. Onhan se hieman absurdia, että tämä näkyy myös keskustelupalstoilla, jotka luulisi keräävän erilaisista mielipiteistä kiinnostuneita.

Itse asiassa täällä on useita kirjoituksia, joissa romaneista on sanottu jotain positiivista. Mutta kai se hyvänen aika jostain kertoo, jos lähes jokaisella suomalaisella kaupan alan työntekijällä on omakohtaista kokemusta romanien perseilystä, kyllä siinä silloin on peiliinkatsomisen paikka ennen kaikkea romaniyhteisöllä, että saavat tuon erityispiirteen kulttuuristaan ns. kuriin.

Itsellä on omakohtaista kokemusta sekä romanien opettamisesta että heidän kanssaan työkaverina olemisesta, ollaanpa (romani)kollegan ja hänen miehensä kanssa baarissa iltaakin istuttu, oli kyllä liiankin reilu mies ennen kaikkea juomien tarjoamisen suhteen, ja totta kai myös loistava laulaja karaokessa. Oppilaana romanit ovat pääosin olleet hyväkäytöksisiä, mutta harmittavasti varsinkin tyttöjen poissaolot alkavat lisääntyä seiskaluokan jälkeen, tämän takia päättötodistuksen saaminen tuottaa monelle haasteita. Lahjakkaiden oppilaiden kohdalla tämä harmittaa erityisen paljon.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Itse asiassa täällä on useita kirjoituksia, joissa romaneista on sanottu jotain positiivista. Mutta kai se hyvänen aika jostain kertoo, jos lähes jokaisella suomalaisella kaupan alan työntekijällä on omakohtaista kokemusta romanien perseilystä, kyllä siinä silloin on peiliinkatsomisen paikka ennen kaikkea romaniyhteisöllä, että saavat tuon erityispiirteen kulttuuristaan ns. kuriin.

Et ymmärtänyt. Huonoja kokemuksia varmasti on ja kyllä niistä kertoa saa. Mutta minusta retoriikka, jossa romaneja kutsutaan roskakansaksi ja toistetaan muita fraaseja, on huonoa keskustelua. Vaikka kaikki maailman romanit olisi todistettu olevan varkaita, voisi siitä käydä keskustelua epä-älyllisen julistamisen sijaan. @T1971:n viesti muistuttaa keskustelun sijaan räkimistä maahan.

Keskustelukulttuuri on paitsi valtaväestön myös yksi romanikulttuurin sisäisistä ongelmista. Tai sellaiseksi näen sen, mitä Rainer Frimanin sanomisista aikoinaan seurasi.
 
Pekkis

Jäsen
Muutama vuosi sitten tuli Poliisit- sarjassa jakso, jossa tökerösti kolmion takaa tuli partion eteen vanha Opel. Vilkut päälle ja auto pysäksiin, ei ihan ongelmitta muuten sujunut sekään. Romaninaiset siinä lastensa kanssa vähän ajelulla. Osa valoista pimeenä, lapset ja turvaistuin irrallaan sekä vakuutusmaksut rästissä. Sopivat sitten siinä kameroiden kuvatessa, että ei tästä nyt mitään tule, mutta jos voisitte hoitaa noi rästit pois.

Mitä etuoikeuksia yhtään kellään voi näissä asioissa olla?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Et ymmärtänyt. Huonoja kokemuksia varmasti on ja kyllä niistä kertoa saa. Mutta minusta retoriikka, jossa romaneja kutsutaan roskakansaksi ja toistetaan muita fraaseja, on huonoa keskustelua. Vaikka kaikki maailman romanit olisi todistettu olevan varkaita, voisi siitä käydä keskustelua epä-älyllisen julistamisen sijaan. @T1971:n viesti muistuttaa keskustelun sijaan räkimistä maahan.

Keskustelukulttuuri on paitsi valtaväestön myös yksi romanikulttuurin sisäisistä ongelmista. Tai sellaiseksi näen sen, mitä Rainer Frimanin sanomisista aikoinaan seurasi.

Kyllä vain, tässä meillä on tietenkin parannettavaa. Mutta kuten sanoit, romanikulttuurin sisäisen keskustelun puute modernissa yhteiskunnassa on myös iso ongelma, mm. romaninuorten väliset seurustelusuhteet ja niihin liittyvät säännökset ovat kyllä ihan muinaisjäänteitä menneiltä ajoilta, samoin kuin tyttöjen asema.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllä vain, tässä meillä on tietenkin parannettavaa. Mutta kuten sanoit, romanikulttuurin sisäisen keskustelun puute modernissa yhteiskunnassa on myös iso ongelma, mm. romaninuorten väliset seurustelusuhteet ja niihin liittyvät säännökset ovat kyllä ihan muinaisjäänteitä menneiltä ajoilta, samoin kuin tyttöjen asema.

Olen samaa sanonut muslimeista. En näe ongelmaksi valtaväestön ja vähemmistön yhteiselon, vaan vanhan ja nuoren kulttuurin ristiriitaisuudet. Keskustelu Suvivirrestä käyty keskustelu on samaa perua. Vanhat ihmiset pahoittavat mielensä kulttuurimuutoksesta, jota heidän ei tarvitse edes itse kokea.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Keskustelu koetaan uhkaksi, koska se osoittaa, etteivät kaikki ajattele niin kuin kotona on opetettu ja asiat eivät ehkä olekaan niin yksinkertaisia. Onhan se hieman absurdia, että tämä näkyy myös keskustelupalstoilla, jotka luulisi keräävän erilaisista mielipiteistä kiinnostuneita.
Minun mielestäni romanit pitäisi saada keskusteluun mukaan, sillä ei heidän kulttuurinsa tai reagointitapansa muuten avaudu.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos meinaat kritisoida viestiäni, niin opettele tägäys.

Pahoittelut. Mobiililla kaikki ei ole osaltani yhtä helppoa kuin pöytäkoneelta.

Muutan suhtautumistani romaneihin... t ovat itse suurimpia rasisteja ja täällä vedotaan heihin kohdistuvaan rasismiin ja syrjintään.

Minä en odota muutosta sinun suhtautumiseesi romaneihin, mutta toivon parempaa suhtautumista käytävään keskusteluun. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä odotat saavasi keskustelulta, jossa mainitset romanien olevan roskasakkia?

@finnjewel, näin kyllä. Mielestäni tätä yritettiin joitakin vuosia sitten, minkä seurauksena Rainer Friman ja Kiba Lundberg saivat tappouhkauksia. Romaniväestön hankala keskustelukulttuuri ei kuitenkaan pidä johtaa valtaväestön hyväksyvään ja toteuttamaan rasismiin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eli kun tuomitsee rasistisen käytöksen ja retoriikan, suhtautuu puolustavasti huonosti käyttäytyviä romaneja kohtaan. Ja sitten pitäisi vielä käydä musta-valkoista keskustelua. Taidan jättää asian tähän ja kaivaa mieluummin nenääni. Se on kaikin tavoin antoisampaa kuin sinunlaistesi vastakkainasettelijoiden kanssa keskusteleminen. @T1971
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä en puolustele romanien huonoa käytöstä, vaan romanien oikeutta tulla tuomituiksi yksilöinä. Jokaisella tulee olla oikeus syrjimättömyyteen, vaikka oman viiteryhmän ihmisistä 99% osuisi johonkin määriteltyyn stereotypiaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kenellä on valta poistaa päähän kohdistuvat taklaukset jääkiekosta? Jääkiekkoyhteisöllä alkaen varhaisesta juniorityöstä jatkuen vastustajaa kunnioittavan kulttuurin ylläpitämisestä kaikilla tasoilla.

Kenellä on valta vähentää romanikulttuurin huonoja puolia ja vahvistaa sen hyviä puolia?
Yksi silmiin usein osuva piirre on törkeästi julkisella paikalla käyttäytyvä romanivanhus. Kulttuurin hyvänä puolena usein esitellään vanhojen ihmisten kunnioittamista. Paskaa. Huonosti käyttäytyvä kusipää ei ansaitse kunnioitusta pelkästään sillä, että on syntynyt aiemmin kuin muu seurue. Romanit voisivat lopettaa kusipäämummojensa (rouvia ne rähjääjät useimmiten ovat olleet) paapomisen ja sanoa niinkuin asia on: "Mummo, lopeta tuo. Meitä hävettää."
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
@Radiopää
@Walrus21
En ole nähnyt teidän käyvän tällaista keskustelua, kun puhutaan vaikka perussuomalaisten kannattajista tai prätkäkerholaisista.
Eikös nämä ansaitse myös saman kohtelun yksilöinä, mutta kummasti nuo voi joukkiona natseiksi tms. niputtaa. Sanoisin, että kovin on kaksinaismoralistista.

Poliittinen aate ei ole etninen tekijä. Se on sinusta kaksinaismoralistista, koska et ymmärrä. Tai sitten ymmärrät, mutta terrorisoit keskustelua leikkimällä tyhmää.

Turhaa alkaa jeesustelemaan siitä, että noihin liittymisen voi valita, koska sen romani(paska)kulttuurin noudattamisen voi valita myös.

Voiko romani valita, saako hän osakseen rasistista kohtelua asioidessaan esimerkiksi ravintolan tai huoltoaseman tiskillä? Jos voi, niin kerrot varmaan varmaan miten.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No laitetaan sulle esimerkiksi vaikkapa lestadiolaisten yleistäminen pedofiileksi. Montako puolusteluviestiä löytyy tuohon teiltä, ettei voi yleistää ja on kohdeltava yksilöinä?
Turhaa pakoilua, seiskää mielipiteittenne takana, älkääkä yrittäkö jeesustella jollain mitä ette oikeasti tarkoita. Te puolustelette feminismiä, romaneja ja vaikkapa islamin uskoisia, mutta jätätte tuomitsematta syrjinnän,kun se kohdistuu ryhmään mikä ei aja agendaanne.

Siinä vaiheessa, kun joku paskahousu alkaa kutsua lestadiolaisia roskasakiksi, ja puolustaa heidän kokemaa rasistista kohtelua, tuomitsen sen aivan varmasti. Sinä et nyt ymmärrä, että romanien puolustaminen ja heidän kokemansa rasistisen kohtelun hyväksyminen ovat eri asioita. Liekö syy agendanssasi vai oletko oikeasti vain tyhmä.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi olla mahdotonta uskoa, mutta käytökselläni suhtaudun heihin yksilöinä, kun törmään. Olen kohtelias samalla tavalla kuin muillekin, enkä provosoi käytökselläni.

Näinhän se on, itse noudatan samaa kaavaa. Romanien kanssa en asioi ellei ole pakko(tulevat itse vuorovaikuttamaan jotenkin). Kokemusta on liikaa siitä negatiivisesta puolesta. Pummataan rahaa, tupakkaa tai jotain muuta palvelusta. Joskus yrittävät myydä jotain jolloin vain selkeän jämäkästi ’ei kiitos’.

Sama kaava pätee kaikkiin mutta romanit ovat hieman erillään; olen esim. opastanut somaliperhettä kun olivat Töölössä eksyksissä jotain autokoulua etsimässä. Aasialaisia turisteja tulee neuvottua vähän väliä. Onpa myös täysin päissään olevaa idän pariskuntaa tullut sanoitettua kun alkoivat bussissa heilumaan epäilyttävästi skidini rattaiden lähellä.
Mitään tällaista en romanien kanssa tee ja syy on yksinkertainen; ei ne siedä tippaakaan että niille tulee vaalea sanomaan mistään. Itse ovat kokemukseni pohjalta liian ylpeitä pyytämään apua ja that’s fine, kukin tavallaan. Painotetaan nyt että tämä on omien kokemusteni pohjalta tehty päätös ja hyvin on mennyt sitä noudattamalla. Jätän rauhaan ja odotan sitä vuorovastaisesti myös heiltä. Jos tulevat niin sitten tilannekohtaisesti selvitän asian. Bensapumpulla kerran yksi nuori kolli rupesi uhittelemaan kun ei saanut korkkiaan auki ja kysyin tarviiko jeesiä. Hymähdin ja ajoin seuraavalle pumpulle. Kerta riitti.

Onko mulla rasistisia ajatuksia heistä? Varmasti. Käyttäydynkö niiden mukaisesti? En avoimesti. Ei tässä maailmassa kuitenkaan tarvi jokaisen kanssa vaikuttaa. Asiallisesti voi ignoorata.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kukaan ei voi valita etnisyyttään, mutta kulttuurin ja pukeutumisen voi valita. Romaneilla on täysi vapaus olla noudattamatta oman kulttuurinsa huonoja puolia, mutta siitä huolimatta valtaosa heistä niitä kuitenkin noudattaa.

Suurin syy romanien haasteellisuuteen on heidän jäykkä ja muuttumaton kulttuurinsa. Virhe on tehty siinä, että ei ole vaadittu romanikulttuurin muuttamista paremmaksi. On pystyttävä kertomaan mitkä seikat romanikulttuurissa ovat huonoja ja vaadittava niiden muuttamista/hylkäämistä. Tätä ei yleisesti ottaen voida kuitenkaan tehdä, koska kulttuuria saa nykyisen käsityksen mukaan arvostella vain siihen kulttuuriin kuuluva.
 
Viimeksi muokattu:

Näinhän se on. Voidaan miettiä miksi romanikulttuuri näkee valtayhteisön ja yhteiskunnan muutenkin vihollisena. Eräänlaisena hyväksikäytettävänä organismina, mille ei tarvitse antaa itse mitään ellei ole ihan pakko mutta kaikki mitä saadaan revitään irti ja sitten vähän lisää sääntöjen ulkopuolelta. Vuosisatojen diskriminointi ei mun silmissä enää mene läpi syynä tälle käytökselle. Suomessa jos missä ollaan oltu valmiina ottamaan vastaan vähemmistö ja integroimaan se yhteisöön. Se, että romanikulttuuri on tälle antanut piut paut on johtanut nykytilanteeseen kun vastakaikuna valtaväestön asenteet ovat vielä koventuneet.

Mutta onhan sitä toivoa paremmasta. Koulutuksen kautta lienee moni romani löytänyt polun missä voi edetä menestykseen muutoinkin kuin oman kulttuurin asettamissa rajoissa. Nämä kai ovat sitten niitä outcast- romaneita oman yhteisönsä silmissä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
"En ole rasisti, mutta". Jatkoaika alkaa olla taas entisensä.
Joskus silloin maahanmuuttobuumin ruuhkavaiheessa Tampereella oli jokin rajat-auki -tapahtuma, jossa puhuja Minna Minkkinen sanoi tuon oikein radion kuulemana että "Rasistin tuntee parhaiten siitä, että hän aloittaa sanomalla 'en ole rasisti mutta...'".

En ole rasisti, mutta kysyn silti, että miten rasistisuus ilmenee pelkästään tuosta, jos sen perään tulevalla, sen alustamalla näkökulmalla ei ole mitään merkitystä?
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole rasisti, mutta kysyn silti, että miten rasistisuus ilmenee pelkästään tuosta, jos sen perään tulevalla, sen alustamalla näkökulmalla ei ole mitään merkitystä?
Yleisen elämänkokemuksen perusteella silloin, kun joku etukäteen kiistää jonkun asian mitä kukaan ei ole kiistanalaiseksi edes asettanut, niin silloin varsin usein se kiisto on valheellinen. Esim business esittelyssä alkuun todettu "tämä ei ole mikään pyramidihuijaus".

Kun joku aloittaa tarinansa sanomalla "en ole rasisti mutta", on varsin selvää, että seuraavaksi tulee jotain sellaista, mitä sanoja itsekin pitää rasistisena. Mitäs muutakaan syytä siihen kiistoon olisi. Ei sitä terveiden kirjoissa kovin kauaa pysy, jos säännöllisesti päästelee suustaan vaikkapa että "en ole rasisti, mutta toivottavasti Tappara tänään voittaa".

Aloituksen käyttäjä siis tietää itsekin, että on sanomassa jotain rasistista, mutta haluaa painottaa, että siitä huolimatta hän ei ole rasisti. Ja onhan se tietysti niinkin, että ei yksittäinen rasistinen kommetti ihmisestä vielä rasistia tee. Toki omassa kuplassani ne, jotka tuota "en ole rasisti, mutta" ilmaisua käyttävät, ovat juurikin niitä, joilla erityyppisiä rasistisia ajatusmalleja riittää huomattan paljon. Ja sitten taas ne, joita ei rasistiksi voi millään muotoa kutsua, eivät tuota sanontaa käytä, vaikka joskus satunnaisesti jonkun rasistisen kommentin sanoisivatkin. Miksipä sitä kiistäisi jo etukäteen jotain, mitä kukaan ei ole koskaan edes epäillyt.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Yleisen elämänkokemuksen perusteella silloin, kun joku etukäteen kiistää jonkun asian mitä kukaan ei ole kiistanalaiseksi edes asettanut, niin silloin varsin usein se kiisto on valheellinen. Esim business esittelyssä alkuun todettu "tämä ei ole mikään pyramidihuijaus".

Kun joku aloittaa tarinansa sanomalla "en ole rasisti mutta", on varsin selvää, että seuraavaksi tulee jotain sellaista, mitä sanoja itsekin pitää rasistisena. Mitäs muutakaan syytä siihen kiistoon olisi. Ei sitä terveiden kirjoissa kovin kauaa pysy, jos säännöllisesti päästelee suustaan vaikkapa että "en ole rasisti, mutta toivottavasti Tappara tänään voittaa".
....

En ole rasisti, mutta... - Vastapaino

Tämä kirja on siis nimetty huonosti? Tosin lienee kirja joka joidenkin ehkä kannattaisi lukea?

"Kirja on ennen kaikkea kollektiivinen puheenvuoro asiallisen ja muita ihmisiä kunnioittavan keskustelun puolesta. Eri näkökulmia ja runsaasti asiatietoa sisältävänä kirja soveltuu myös oppikirjaksi kaikille niille, jotka tarvitsevat valmiuksia osallistua maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta käytävään keskusteluun."

Tosin osa kirjoittelijoista heittää rasismikortin tiskiin joillekin kirjoittelijoille koska nämä ovat juuri niitä joitakin kirjoittelijoita - heidän mielipiteensä näet on jo valmiiksi määritelty toisten mielestä. Kovin kätevää.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Kun joku aloittaa tarinansa sanomalla "en ole rasisti mutta", on varsin selvää, että seuraavaksi tulee jotain sellaista, mitä sanoja itsekin pitää rasistisena. Mitäs muutakaan syytä siihen kiistoon olisi.
Syy kiistoon voisi maalaisjärjellä ajateltuna olla se, että sanoja itse ei pidä sanomisiaan rasistisena, eikä itseään rasistina, mutta rasismipoliisit väittävät maahanmuuttokriittisyyden olevan silkkaa rasismia. Myönnän toki että eräillä on vaikeuksia ymmärtää tätä suht' simppeliä logiikkaa.
 
Joukka

En usko, että tätä esittämääsi teoriaa paremmin ajattelevat voivat hyväksyä. Siinä nimittäin täytyy oikeamielisen ajatella oman kuplansa ulkopuolisia asioita ja ehkä jopa laajentaa omaa maailmankatsomustaan. Tästähän ei voi seurata heille kuin vakavia allergiaoireita, joten helpompi vain huutaa rasistia ja rasismia.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Syy kiistoon voisi maalaisjärjellä ajateltuna olla se, että sanoja itse ei pidä sanomisiaan rasistisena, eikä itseään rasistina, mutta rasismipoliisit väittävät maahanmuuttokriittisyyden olevan silkkaa rasismia.
On varmasti ihan totta, että moni rasisti ei pidä itseään rasistina ja siinä mielessä kirjoittamasi on totta.

Mutta toisaalta, jos mä väitän, että sun mielestä maapallo on litteä, niin aloitatko sen jälkeen kaikki kirjoituksesi "minun mielestäni maapallo ei ole litteä, mutta..."?

Tai jos sinä kirjoitat nettiin, että "toivottavasti jokerit voittaa tänään" ja rasismipoliisi vastaa sinulle, että "tuo on rasismia", niin kirjoitatko sen jälkeen, että "en ole rasisti, mutta toivottavasti jokerit voittaa tänään"?

Pointti on siis siinä, että ei sitä etukäteiskiistoa kirjoiteta jos ei oikeasti ajatella etukäteen, että sitä mitä minä nyt aion kirjoittaa, pidetään yleisesti rasistisena.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosin osa kirjoittelijoista heittää rasismikortin tiskiin joillekin kirjoittelijoille koska nämä ovat juuri niitä joitakin kirjoittelijoita - heidän mielipiteensä näet on jo valmiiksi määritelty toisten mielestä. Kovin kätevää.
Oma kirjoituksesi oli vallan mainio esimerkki tästä ongelmasta, mistä tässä lainauksessa kirjoitat. Varmaankin teit sen ihan tarkoituksella, ironinen pilke silmäkulmassa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Pointti on siis siinä, että ei sitä etukäteiskiistoa kirjoiteta jos ei oikeasti ajatella etukäteen, että sitä mitä minä nyt aion kirjoittaa, pidetään yleisesti rasistisena.
Tai sitten olettaa tai tietää, että oikeamieliset olisivat heti huutamassa rasismia, vaikka kirjoittaja ei ole rasisti eikä kirjoitus sisällä rasismia.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Tai jos sinä kirjoitat nettiin, että "toivottavasti jokerit voittaa tänään" ja rasismipoliisi vastaa sinulle, että "tuo on rasismia", niin kirjoitatko sen jälkeen, että "en ole rasisti, mutta toivottavasti jokerit voittaa tänään"?
Hyvä esimerkki. En ole varma oletko nyt jäljillä, mutta voi olla, että alat päästä jälkien jäljille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös