Katsoin päivällä noita Maradonan arkunvalvojaisia Buenos Airesin kaupungintalolta, kun oli töissä vähän väljää aikaa. Suurin osa jengistä käyttäytyi hienosti, moni heitti arkulle suudelmia tai jotain tavaraa, kukkia, pelipaitoja tai vastaavaa. Suunnilleen jokainen teki ristinmerkin.
Tuli taas mieleen se, miten paljon arvostankaan tuollaisia urheiluun niin tiukasti liittyviä kulttuureita. Se on niin kaunista. Kun noissa maissa käy, niin sen huomaa. Se on kuin uskonto. Pelaajista isoja muraaleja. Sitä on Suomessa niin vaikea ymmärtää. Onhan meillä kendo ja mömmöm-leijonat, mutta ei se pääse lähellekään sitä kiihkeää rakkautta, mitä noissa maissa on.
Livelähetyksessä tuli tosin pieni yllätys, kun joku janari puski sisään Che Guevaran lipun kanssa ja alkoi möykätä. Järkkärit kyllä reagoivat nopeasti.
El Diego on juuri niin iso Argentiinassa kuten odotinkin. Ja Napolissa nimetään stadion uudelleen Diegon mukaan.
Minä rakastan sitä mahtipontisuutta, mikä näissä kulttuureissa on. Ja mitä Diegokaan muuta oli kuin mahtava ja mahtipontinen. Numeronsa mukainen.