Huh huh...
Sanattomaksi vetää.
Kaksi oman alansa erikoismiestä ja omien aikakausiensa jättiläistä omassa lajissaan on poissa.
Unskia ja Masaa suurempia tai oikein edes samalle tasolle pääseviä tavallaan ei ole helppo löytää.
Ensimainittu kun sattui olemaan myös suomalaisen maalivahtipelin eräänlainen kanta-isä.
Vaikka eihän kaikki helppoa ollut aina Unskillakaan.
Etenkään vielä Jääkarhuja vastaan pelatessa 1950-luvulla.
Junnu-Maisteri/Junnu-Enska (Maisteri kun oli oli Pulli ja kun Matista ei ikinä monien uskomaa ja toivomaa Suomen seuraavaa mäkihyppyvalmentajaa tullut tai edes merkittävää oheishenkilöä ja isä oli Ukko-Enska.) oli rosoinen, karismaattinen, monisärmäinen, räiskyvä, rauhaton ja monin tavoin pohjimmiltaan eläessään rauhaa kaipaava herkkä ihminen josta tuli suurta niin hyvässä kuin valitettavasti myös pahassakin.
Hänellä oli paljon äitiänsä, mutta myös hämmästyttävän paljon isäänsäkin muistuttavia luonteenpiirteitä.
Tällainen vaikutelma minulle jäi ainakin Matti Ensio Nykäsestä.
Unski ja Dynamo olivat vuorostaan jääkiekon ja sen ulkopuolella sitten niitä kaiken tietäviä isoisä tai joskus ehkä vaikeampina päivinään sellaisia vähän tarkempina ja äkkijyrkän oloisina, aina silti lähestyttävinä sellaisia isoisän isä-tason hahmoja joilta sai kuulla paljon ja oppia uskomattoman määrän asioita. Ja ennen kaikkea myös tiedostaa mielipiteitä jotka monet nuoremmat ja jopa vanhemmat polvet ovat unohtaneet tai jopa tieten tahtoen halunneetkin jättää tietämättä kun siitä tietämättömyyden/oppimattomuuden itsepäisyydestä olivat myös molemmat nämäkin herrat huolissaan aikanaan eläessään.
Kovia juttuja viime päiviä ajatellessa.
Sanattomaksi vetää.
Kaksi oman alansa erikoismiestä ja omien aikakausiensa jättiläistä omassa lajissaan on poissa.
Unskia ja Masaa suurempia tai oikein edes samalle tasolle pääseviä tavallaan ei ole helppo löytää.
Ensimainittu kun sattui olemaan myös suomalaisen maalivahtipelin eräänlainen kanta-isä.
Vaikka eihän kaikki helppoa ollut aina Unskillakaan.
Etenkään vielä Jääkarhuja vastaan pelatessa 1950-luvulla.
Junnu-Maisteri/Junnu-Enska (Maisteri kun oli oli Pulli ja kun Matista ei ikinä monien uskomaa ja toivomaa Suomen seuraavaa mäkihyppyvalmentajaa tullut tai edes merkittävää oheishenkilöä ja isä oli Ukko-Enska.) oli rosoinen, karismaattinen, monisärmäinen, räiskyvä, rauhaton ja monin tavoin pohjimmiltaan eläessään rauhaa kaipaava herkkä ihminen josta tuli suurta niin hyvässä kuin valitettavasti myös pahassakin.
Hänellä oli paljon äitiänsä, mutta myös hämmästyttävän paljon isäänsäkin muistuttavia luonteenpiirteitä.
Tällainen vaikutelma minulle jäi ainakin Matti Ensio Nykäsestä.
Unski ja Dynamo olivat vuorostaan jääkiekon ja sen ulkopuolella sitten niitä kaiken tietäviä isoisä tai joskus ehkä vaikeampina päivinään sellaisia vähän tarkempina ja äkkijyrkän oloisina, aina silti lähestyttävinä sellaisia isoisän isä-tason hahmoja joilta sai kuulla paljon ja oppia uskomattoman määrän asioita. Ja ennen kaikkea myös tiedostaa mielipiteitä jotka monet nuoremmat ja jopa vanhemmat polvet ovat unohtaneet tai jopa tieten tahtoen halunneetkin jättää tietämättä kun siitä tietämättömyyden/oppimattomuuden itsepäisyydestä olivat myös molemmat nämäkin herrat huolissaan aikanaan eläessään.
Kovia juttuja viime päiviä ajatellessa.