Ratapihalle uusi monitoimihalli?

  • 258 561
  • 1 703

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings, Saksa (futis)
Hallikysymykseen. Olen salolainen perheellinen ihminen ja käyn Turussa töissä Kupittaalla. Täytyy sanoa, että nykyisin on alkanut korpeamaan tuo hallin sijainti. Lähinnä se, että kuinka helppo matseihin olisi mennä enemmän keskustassa sijaitsevaan halliin. Töihin kuljen pääasiassa julkisella ja itselle tuo on iso miinus, että hallille ei pääse järkevässä ajassa julkisella ja niin, että paluukin onnistuu näppärästi. Turhaa napinaa pitkälti tämä kyllä, sitä on vaan vanhemmiten niin vaativa kaiken suhteen :) . Hallin on vaan logistisesti tosi huonossa paikassa. Sinne täytyy ns. erikseen kulkea ja sovitella aikatauluja ellei tosiaan autolla paikalle saavu eikä ole senkään suhteen aivan toimivin ympäristö.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mutta silti 90 luvulla vaivauduttiin tulemaan hallille kannustamaan TPS:ää vaikka ongelmat on edelleen samat mitä tänä päivänä. Tämä osoittaa sen että ihmisten asenteessa on näköjään se suurin ongelma. Ihmistenhän nykyään pitäisi päästä omalla autolla aina oven eteen (mieluiten vaikka sisälle) josta on aina se lyhin kävelymatka.
Nonni. Mietippä nyt vielä onko asia ihan noin. Asenne on kyllä varmaan yksi syy laskeviin katsojamääriin. Onko niin, että koska liikennejärjestelyt toimi jo ysärillä päin helvettiä, niin ne voi pitää nykyiselläänkin päin helvettiä koska ysärillä kävi ihmiset silti hallilla? Oliko Veivin lounaspöydässä tänään Italianpataa ja porkkana-ananasraastetta sunnuntaiherkkuna?
 
TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings, Saksa (futis)
Jos uusi halli olisi Ratapihankadulla niin olen 100 varma että silloin esiin nousee taas toinen joukko, joka kertoo tulevansa maaseudulta matseihin ja joilla on suuren suuria vaikeuksia löytää parkkipaikkaa keskustan alueelta.
Eli niin tai näin koskaan kaikkia ihmisiä ei saada tyytyväiseksi kaikissa asioissa.
Ja kuten jo aiemmin mainitsin, kaikki on vain ja ainoastaan kiinni siitä, mihin rajalliset rahavarat priorisoidaan.
Tämä lienee aivan totta. Olkoonkin tosiaan, että itse olen "maalaisena" tämän suhteen poikkeus. Tottunut kulkemaan julkisella töihin niin huomannut sen näppäryyden ja hyvät puolet.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hallikysymykseen. Olen salolainen perheellinen ihminen ja käyn Turussa töissä Kupittaalla. Täytyy sanoa, että nykyisin on alkanut korpeamaan tuo hallin sijainti. Lähinnä se, että kuinka helppo matseihin olisi mennä enemmän keskustassa sijaitsevaan halliin. Töihin kuljen pääasiassa julkisella ja itselle tuo on iso miinus, että hallille ei pääse järkevässä ajassa julkisella ja niin, että paluukin onnistuu näppärästi. Turhaa napinaa pitkälti tämä kyllä, sitä on vaan vanhemmiten niin vaativa kaiken suhteen :) . Hallin on vaan logistisesti tosi huonossa paikassa. Sinne täytyy ns. erikseen kulkea ja sovitella aikatauluja ellei tosiaan autolla paikalle saavu eikä ole senkään suhteen aivan toimivin ympäristö.
Mitä kohtaa en ymmärrä? Sitä että Salosta on huonot yhteydet vai Kupittaalla? Salosta oli suora kuljetus hallille ja Kupittaalta kun hyppää neljäkakkoseen, pääsee hyvin lähelle. Missä kohtaa tuo on nyt tehty vaikeaksi?

Olen ennenkin sanonut sitä että kun ysäriltä asti kun ihmisten päähän takoo tasaisesti että halli on paskassa paikassa, kyllä se sit jossain kohtaa on paskassa paikassa. Mä en oo tuohon vielä taipunut vaikka yritetty on. Kuljen omalla autolla, ja mielummin ajan Asetuksiin kuin ratapihalle.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nonni. Mietippä nyt vielä onko asia ihan noin. Asenne on kyllä varmaan yksi syy laskeviin katsojamääriin. Onko niin, että koska liikennejärjestelyt toimi jo ysärillä päin helvettiä, niin ne voi pitää nykyiselläänkin päin helvettiä koska ysärillä kävi ihmiset silti hallilla? Oliko Veivin lounaspöydässä tänään Italianpataa ja porkkana-ananasraastetta sunnuntaiherkkuna?
Niin .... ?
 
TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings, Saksa (futis)
Mitä kohtaa en ymmärrä? Sitä että Salosta on huonot yhteydet vai Kupittaalla? Salosta oli suora kuljetus hallille ja Kupittaalta kun hyppää neljäkakkoseen, pääsee hyvin lähelle. Missä kohtaa tuo on nyt tehty vaikeaksi?

Olen ennenkin sanonut sitä että kun ysäriltä asti kun ihmisten päähän takoo tasaisesti että halli on paskassa paikassa, kyllä se sit jossain kohtaa on paskassa paikassa. Mä en oo tuohon vielä taipunut vaikka yritetty on. Kuljen omalla autolla, ja mielummin ajan Asetuksiin kuin ratapihalle.
Sori en ole tiennytkään et Salosta suora yhteys bussilla vai? Mun tietämättömyyttä, pahoittelut. Lähinnä junayhteyden puutetta harmittelen. Tämä toki isossa kuvassa huono puoli muutenkin, jos käyt Turussa muualla töis kuin keskustassa/Kupittaalla. Menee bussien vaihtamiseen ja ajallisesti ongelmalliseksi. Tämä OT liittyen työssäkäyntiin.Turhaa valitusta tämä nyt minulta oli alkujaankin.
 
Karvanoppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Kings
Mun mielestä tuntuu ihmeelliseltä lukea tätä ketjua, kun osa jengistä valittaa, että Gatorade on liian böndellä ja liikennejärjestelyt ei toimi sillain, että jaksaisi mennä peleihin, niin sit taas toiset kertoo että ei näin voi olla koska kyllä 30v sitten jaksettiin kyllä ajella/jos tuote on kunnossa niin ei se paha matka ole ajella. Kyllähän tuo varmasti osittain totta on, mutta tuskin tuosta asiasta (sijainti) kumminkaan noin moni huviksensa valittaa?

Itsellä on käytännössä sama matka Hakametsään ja Nokialle (5km). Nokiaan on jotenkin matalampi kynnys mennä, kun ennen peliä on kaikki keskustan palvelut tosi lähellä ja esim. ennen peliä on monta eri mestaa minne mennä vaikka syömään. Hakametsässä lähistöllä ei ollut lähellekkään samoja palveluita, ja pelin jälkeen on helpompaa mennä puimaa peli pakettiin johonkin lähikuppilaan, kun niitä on siinä lähistöllä useita. Myös julkinen liikenne vie nyt paremmin uudelle hallille. Itsellä käynyt vielä tuuri että pääsen bussilla suoraan hallin oven eteen.

Ja joo, ei mulla ollut ongelmaa ajaa autolla katsomaan peliä Hakametsään, missä meni pelin jälkeen 10-30min riippuen minne sait jätettyä auton. Mutta noi kaikki asiat vaan vaikuttaa siihen, minkälainen kokemus sulla ottelutapahtumasta jää käteen, ja varsinkin vielä nyt, kun jengit joutuu taistelemaan Telian ja Cmoren kanssa asiakkaista.

Kyllä ainakin omissa papereissa uusi halli on kääntynyt kaikin puolin onnistuneeksi hankkeeksi.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Boston
Tuli mieleen et jos tulevaan halliin mahtuu vähemmän kuin nykyiseen niin ei se menestyvän joukkueen vaatimuksia vastaa. Niin ja uskon et turussa on jatkossakin menestyvä joukkuea. Khl kaatuminen tuo jatkossa parempia pelaajia liigaan
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tummia pilviä kasaantuu Ratapihan ylle.
Saisiko näihin maksumuurin takana oleville jutuille edes lyhyttä referointia? Mikä aiheuttaa hankkeelle vastatuulta?
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Saisiko näihin maksumuurin takana oleville jutuille edes lyhyttä referointia? Mikä aiheuttaa hankkeelle vastatuulta?
"Turku valmistautuu jo elämyskeskuksen jäätymiseen – kaupunki saattaa ostaa 35 miljoonalla Ratapihan kiinteistöjä VR:ltä
Turun kaupunginhallitus saa maanantaina eteensä kasan esityksiä, jotka koskevat Turun Ratapihaa ja vuodesta 2017 saakka vireillä ollutta suunnitelmaa Elämyskeskuksesta. Omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen, kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi, kaupunkilakimies Riikka Lehtimäki ja maankäytön suunnittelija Juha Lipponen ovat laatineet mallin, jonka ykköstavoitteena on turvata yksityisen Turun Ratapihan Kehitys Oy:n (TRK) hankkeen toteutusedellytykset sekä edistää käynnissä olevia ratahankkeita.

Tavoitteena on lisäksi "toissijaisesti varmistaa alueen kehittyminen myös siinä tilanteessa, että elämyskeskushanke ei jostakin syystä toteutuisi suunnitellun mukaisesti".

Elämyskeskuksen jätti-investointi käsittäisi muun muassa uuden Areenan tulon Ratapihalle, erilaista elämystoimintaa ja korkeita asuintorneja 1 400 turkulaiselle. Alueen asemakaavoitusta on tehty vuodesta 2018 alkaen, mutta kaavoitus on pysähtynyt erilaisten epävarmuuksien takia. TRK:n projektipäällikkö Ilkka Kilpimaa kertoi helmikuussa Turun Sanomille, että tähän astiseen 600–700 miljoonan euron hinta-arvioon voisi laittaa 50–100 miljoonaa lisää.
--
Nyt Turku, VR ja TRK ovat valmiit jatkamaan rauennutta kumppanuussopimusta kesäkuun 2023 loppuun saakka. Jos VR:n ja TRK:n kiinteistökauppa toteutuu siihen mennessä, Turku jatkaa jäissä olevaa Ratapihan alueen asemakaavoitusta. Valmis asemakaavaesitys vietäisiin valtuustoon vuoden 2023 loppuun mennessä.
– TRK nimenomaan halusi tätä jatkoaikaa, Turun omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen tähdentää.
--
Elämyskeskuksen edellytyksenä on, että VR:n konepajan alueella sijaitseva ratavarikko Iso-Heikkilän alueelle. Siirto tarvitsisi rahoituksen. Hinta on 15–16 miljoonaa euroa. Hinta kasvaa, ellei siirtoa toteuteta Kupittaa–Turku-kaksoisraiteen rakentamisen yhteydessä.
--
Tuon vaihtoehtoisen rahoituksen turvaamiseksi Turku ja VR ovat neuvotelleet kumppanuussopimuksen. Sen tavoitteena on kahden VR:n omistaman alueen – Konepajan alueen ja Rautatieaseman – kehittäminen kaavoituskumppanuudella. Kuvioon sisältyy ehdollinen kiinteistökauppa alueista, joilla on yhteensä kokoa 7,4 hehtaaria. Kauppa tehdään siis siinä tapauksessa, että TRK ei ajoissa osta samoja alueita VR:ltä."

Tuossa ei taida olla koko juttu, mutta tuon nopeasti löysin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Juna

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tummia pilviä kasaantuu Ratapihan ylle.

Niitä kasautuu tällä hetkellä koko rakennusalan ylle, valitettavasti. Kuulemma esimerkiksi betonielementtejä kerrostaloihin ei tahdo saada tällä hetkellä kovin nopeasti niin tällaisista tekijöistä syntyvät dominoefektit eivät povaa välttämättä kovin valoisaa tulevaisuutta rakennusfirmoille.
Ei tuossa linkin artikkelissa toki siihen suoraan viitattu, mutta ei tämän vallitsevan tilanteen valossa tuo kovin yllättävä uutinen ollut.

No, tuo ylläoleva on osin omaa mutuilua. Toivottavasti olen väärässä ja tämänkin hankkeen kanssa päästäisiin eteenpäin.
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nykyiset materiaalien saatavuusongelmat ja hintojen korotukset lyövät tällä hetkellä isosti kapuloita uudisrakentamisen rattaisiin. Tuon kokonaisuuden hintalappuun saisi tällä hetkellä lyödä aika monta prosenttia lisää. Hankkeen kanssa ollaan valitettavasti muutaman vuoden myöhässä, mutta eihän tätä tilannetta kukaan olisi voinut ennustaa. Nykyiset budjettilaskelmat on ainakin heitettävä hetkeksi roskakoriin.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli tuosta strategiasta mieleen, että joko kaivut on aloitettu? Vai kaivetaanko vaan itseämme syvämmälle kuoppaan…
 
The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
6/2017 Turun kaupunki julkaisi uutisen Ratapihahankkeesta. Ote julkaisusta: Maa-alueen omistaa VR Group ja suunnitelman mukaisesti rakentaminen alueella voisi alkaa vuonna 2020.

Ja kilin vitut :DDD.
En usko, että areena on pystyssä kymmenenkään vuoden jälkeen. Turun politiikka näissä asioissa on ihan kuralla. Kesti Tampereen areenakin kanssa puheissa ennen kuin rakentaminen alkoi, mutta siellä sentään tehdään asioita. Ratikka jne. jne. Olen oikeasti hiukan kateellinen tuolle kaupungille ja sen kehitykselle.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies

En tiä, että uskaltaako tänne enää kirjoittaa mitään, kun joku kumminkin vetää purut nokkaan. Se on totta, että Turun (vanhan kotikaupunkini ja siellä 36 vuotta asuneena) ja Tampereen (en ole päivääkään asunut) välinen ero on se, että Tampereella ne saa asioita tapahtumaan ajallisesti sovitussa tai sitä nopeammassa ajassa ja usein alle budjetoidun. Turussa nuo molemmat tuntuu kaikissa isommissa projekteissa kusevan perusteellisesti. Et ei se ihme ole, jos uusi halli on töiden aloittamista vajaa valmis.
 
Ja tähän vielä se, että jos jotain saadaan tehtyä niin siitä tulee vitsi koko valtakunnan tasolle(FUNikulaari, sillat jne.)
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sillat? Jos meinaat tuota Myllysiltaa niin kyllä se on jo vanha juttu eikä sitä ketään enää muista.

Ei tuo Logomon siltakaan tainnut ihan putkeen mennä:

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Meneekö ylipäätään koskaan Suomessa tuon kokoiset hankkeet suunniteltujen kustannusten mukaan.
Hankkeen urakoitsijan on pakko pitää tarjousta mahdollisimman halpana, että saadaan ylipäätään urakoita.
Hankkeen kustannukset lasketaan tosi useesti liian tiukoiksi. Hankkeet venyvät aikatauluista ja kustannukset kasvavat väkisin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös