jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän sinne Nassaulle pääsee vaikka Kaliforniasta kävellen, jos aikaa on. Niille, jotka haluavat mennä sinne julkisilla, ei riitä yksi juna. Lähinkin juna-asema on yli kolmen kilometrin päässä, joten taksivalintaanne loppupätkälle en ihmettele yhtään. Minä menin sen loppupätkän bussilla. Sama juttu takaisin päin.

Eihän Nycin joukkoliikenne toki esim. kiinalaisille kaupungeille pärjää, mutta kyllä se Turun vastaavaa parempi selkeästi on. Siitä huolimatta tuo Nassau sijaitsee hevon perseessä joukkoliikenteen kannalta. Ihan samoin kuin Artukaisten halli Turussa.
Ensinnäkin, musta on todella koomista että vertaat Islandersin Nassaun kotihallia saavuttavuudeltaan Gatoradeen, koska gatoradelle pääsee turun keskuststa joka peliin sille dedikoidulla bussilla, jonka matka kestää 15-20min. Sekä tietenkään kaikki TPS:n fanit ei asu keskustassa. En myöskään ymmärrä miten NYC:in joukkoliikenne liittyy Nassauhin mitenkään, koska se ei edes sijaitse NYC:issä, vaan Hempsteadissä, jossa väki luku on 759757 (2010).

Toi "perseessä" on aika suhteellista. Oleellista on katsoa, mistä fanit ovat. New York Islandersin fanit ovat pääasiassa Long Islandin saarelta. Ei Manhattanilta. Voisin kuvitella, että Islandersin fanien mielestä nykyinen pelipaikka Barclay's Center on hevonperseessä ja vaikeammin saavutettavissa vaikka se on hyvin lähellä Manhattania (Brooklyn). Ihan vain siitä syystä, että fanit ei ole Manhattanilta vaan Long Islandilta pääosin.

Asiaa kun myös hieman tutkii niin Islandersin fanit eivät olleet yhtään iloisi siirrosta Brooklyniin. Tästä syystä osa kotipeleistä pelattuun jo taas Nassaulla viime kaudella. Ja ensi kaudeksi joukkue siirtyy Nassauhin takaisin. Islandersille ollaan myös rakentamassa uutta areenaa Long Islandille samaiseen Hempsteadin kuntaan, jossa Nassau. Tämä on hieman lähempänä Manhattania, mutta sinun näkemyksen mukaan todennäköisesti edelleen 'Hevonperseessä'.

Tässä erään fani kommentti Brooklyniin muutosta: "They should have never left," said David Levy, a fan from Melville who attended a game at the Coliseum with his son and two nephews. "We used to come here all the time. I go to Brooklyn, it’s beautiful but it’s a very, very long commute. … This is much more convenient. They blew it when they didn’t just rebuild the arena here."

Se sitten ison meren takaisista halleista, koska mielestäni tilanne ei mitenkään ole vertailukelpoinen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Minähän kommentoinkin koko asiaa vierasfanin näkökulmasta. Niin Islesin kuin Tepsinkin hallia. Sama juttu se on Turussakin. Artukaisissa asuvalle halli on helvetin hyvällä paikalla. Mutta jos itse tulisin sinne satunnaisvierailijana, sijainti radan varressa olisi huomattavasti parempi.

Jos ja kun nyt puhutaan hallista, jossa on tarkoitus järjestää muitakin tapahtumia kuin kiekkopelejä paikallisille, kyllä teidän täytyy ottaa huomioon myös muualta maasta saapuvat. Ei ole sattumaa, että Hartwall vetää tapahtumia puoleensa. Ja aivan varmasti näin tulee tekemään myös Tampereen kansiareena. Kun lähden vaikkapa Oulusta liikkeelle, pääsen molempiin yhdellä junalla, tarvitsematta vaihtaa kertaakaan, vaikka etäisyyttä on 500 ja 600 kilometriä.
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki

No vierasfanin näkökulmasta tottakai ratapiha on parempi. Sen sanoin itsekkin aiemmin, että muualta tuleville se on parempi vaihtoehto. Mutta vierasfaninkaan näkökulmasta Gatorade ei ole vaikea, koska matsibussi menee päärautatieaseman edestä suoraan hallin pihalle. Myös on todettu, että raiteet menevät hyvin lähelle hallia. Investoinneilla saisi muualta tulevat myös junalla hallille todennäköisesti.

Vaikea uskoa, että Gatorade on tapahtumissa jäänyt kakkoseksi sijainnin takia. Hartwall todennäköisesti vetää ihan siitäkin syystä enemmän tapahtumia, että on pääkaupungissa ja suurempi. Toki sijainti kaupungin sisällä saattaa olla yksi factori, mutta oma mutu on että taustalla on paljon muita syitä. Koska sen jälkeen, kun Turku Live otti gatoraden vuokraustoiminnan haltuun, niin suurempia tapahtumia on ruvennut tulemaan turkuun. Enemmän tuntuu siis siltä, että Hartwallilla on tehty parempaa työtä tapahtumien eteen. Mutta selvä se on tietenkin, että halli päärautatieaseman ja bussiaseman vieressä helpottaa tapahtumiin tuloa ulkopaikkakuntalaisille. Sitä en kiistä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Boston Bruins
Siis mitä täällä oikein jauhetaan? Kyllähän tuo uusi sijainti olisi 100 kertaa parempi kuin nykyinen.
  • Kuten täällä on jo todettu niin uusi halli olisi keskustassa ja sekä päärautatieaseman että bussiaseman vieressä eli muualta tullessa huomattavasti helpompaa. Myös majoitukset/muut palvelut hoituu keskustassa helpommin eli kaikki sujuu helpommin.
  • Kyllä nuo julkiset yhteydet hallille ovat selvästi paremmat paikallisille myös. Ja jos ymmärsin oikein niin raitiovaununkin on tarkoitus kulkea tuota kautta kun/jos joskus valmistuu. Itse kävelisin varmasti usein matseihin vaikka asunkin toisella puolella keskustaa.
  • Vieressä Logomo ja elämyskeskus. Paljon synergiahyötyjä kun vieressä on hotelleja ja muita palveluja.
  • Keskustassa asuu enemmän porukkaa. Turussa keskustan suuralueen asukasmäärän ennustetaan Turun kaupungin väestöennusteen mukaan kasvavan nykyisestä noin 56 000:sta arviolta 68 000:een vuoteen 2030 mennessä. Väestötiheys aivan toista luokkaa kuin nykyisen hallin lähimaastossa.
  • Firmat tykkää. Enemmän yrityksiä löytyy keskustasta eli kyllä ainakin minun logiikan mukaan olisi helpompi järjestää firmailtoja ym. matsien yhteydessä heti työpäivän jälkeen kun halli sijaitsee keskustassa. Piristäisi varmasti ravintoloidenkin elämää ja kun matsiin on lähdössä niin matkan varrelta löytyy muutakin valinnanvaraa kuin kebab Kristalissa (vaikka onkin kelpo mesta).
  • Ja turha väittää ettei tuo sijainti toisi myös imagohyötyjä.
Tuli muuten mieleen kun tuosta rahoituksesta nyt väännetään että miten paljon Tampereella kaupunki pisti rahaa tiskiin? Wikipedian mukaan lähemmäs 30 miljoonaa mutta pitääköhän tuo paikkansa?
 
- Hallille tultiinkin miten sattuu. Vain huoltajamme onnistui tänään kun ei kaatanut yhtään mehupulloa. // Hannu Jortikka

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli muuten mieleen kun tuosta rahoituksesta nyt väännetään että miten paljon Tampereella kaupunki pisti rahaa tiskiin? Wikipedian mukaan lähemmäs 30 miljoonaa mutta pitääköhän tuo paikkansa?
Koko projektiin Tampere pisti 60 miljoonaa tämän Kansi ja Areena - Tampereen uusi maamerkki - Kansiareena.fi mukaan.

"Kun koko projekti summataan yhteen on sen kustannusarvio tällä hetkellä noin 500 miljoonaa euroa, mistä areenan ja harjoitushallin osuus on noin 100 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus projektista on noin 60 miljoonaa euroa."
 
Ainoa hyvä puoli on ensi kauteen lähdettäessä, että uuden päävalmentaja Raimo Helmisen aikakaudella ei voi mennä enää tämän huonommin.

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
On kyllä outo juttu tämä uuden Areenan suunnittelu. Tai ennemminkin se miten G-pistettä kehitetään isosti kokoajan ja hulluimmissa skenaarioissa tuo puretaan muutaman vuoden kuluttua. Nyt on rakenteilla joku isohko harjoitteluhalli siihen naapuriin joka pitää sisällään tekonurmet, juoksuradat, kuntosalit jne..Kaikki mitä jääkiekkoilijan harjoitteluun kuuluu.
Ei vaan nyt mahdu kalloon mikä järki tässä on??
 
Jonne Virtanen
"Jokerit pahoittelee virheellistä ilmoitusta Karalahden siirron kariutumisesta heinäkuussa!"

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS

Eihän Gatoradea ole uudistettu enää pariin vuoteen mitenkään "isosti". Ledit taisi olla viimeinen iso uudistus ja ne tuli kuitenkin jo kaksi kautta sitten. Uuden areenan kehittely ja rakentaminen tulee viemään itse taas sen pari vuotta, niin jos ja kun uuteen halliin muutetaan on viimeisimmästä uudistuksesta kulunut jo joku about 7v.
 
2016 uusittiin äänentoisto, ravintolat remontoitiin, mediakuutio, uusi jääkone.. Rahaa paloi reilu 2miljoonaa, sen jälkeen ledit ja katsomoravintola ja nyt tuo treenihalli. Ja eikös pukukopit rempattu myös jossain vaiheessa.. Kyllä tuo mun mielestä on perin outoa jos Areenaa uhkaa purku.
 
Jonne Virtanen
"Jokerit pahoittelee virheellistä ilmoitusta Karalahden siirron kariutumisesta heinäkuussa!"

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
2016 uusittiin äänentoisto, ravintolat remontoitiin, mediakuutio, uusi jääkone.. Rahaa paloi reilu 2miljoonaa, sen jälkeen ledit ja katsomoravintola ja nyt tuo treenihalli. Ja eikös pukukopit rempattu myös jossain vaiheessa.. Kyllä tuo mun mielestä on perin outoa jos Areenaa uhkaa purku.
Eikai tuo treenihalli mitenkään Tepsiin liity? Käsittääkseni siis ei vaikuta mitenkään Turun Palloseuraan tai ole muutenkaan Palloseuran hanke?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eikai tuo treenihalli mitenkään Tepsiin liity? Käsittääkseni siis ei vaikuta mitenkään Turun Palloseuraan tai ole muutenkaan Palloseuran hanke?
Lähinnä tässä Areenasta ja sen kohtalosta kirjoitan, en Tepsistä.
En tiedä tuosta treenihallista muuta kuin mitä Hunajacastissa puhuttiin.
 
Jonne Virtanen
"Jokerit pahoittelee virheellistä ilmoitusta Karalahden siirron kariutumisesta heinäkuussa!"

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
2016 uusittiin äänentoisto, ravintolat remontoitiin, mediakuutio, uusi jääkone.. Rahaa paloi reilu 2miljoonaa, sen jälkeen ledit ja katsomoravintola ja nyt tuo treenihalli. Ja eikös pukukopit rempattu myös jossain vaiheessa.. Kyllä tuo mun mielestä on perin outoa jos Areenaa uhkaa purku.
En muista olenko ihan lukenut jostain vai antanut itseni niin vain ymmärtää. Mutta käsittääkseni mediakuutio siirtyisi uuteen halliin jos tälläinen rakennettaisiin. Ja varmaan leditkin on sellaista tavaraa, että luulis pystyvän siirtää.

Toi äänentoisto on hämmentävä gatoradessa ylipäätään. En tiedä, onko sinne ostettu B-luokan vehkeet vai onko halli geometriseltä suunnitelultaan akustisesti niin huono että äänentoisto ei vaan toimi. Mutta, vaikka äänentoisto on parannus entiseen, niin eise mielestäni edelleenkään oikeasti hyvä ole. Tai sitten sitä käytetään väärin. Jääkoneenki voi varmaan ajaa ratapihalle tai käyttää gatoradella jos se jää.

Toki siellä on paljon myös remonttia, jotka jää haliin eikä voi uusiokäyttää. Kuka nämä upgradet on muuten viime kädessä maksanu. Eikös kaupunki kuitenkin hallin ole omistanut remonttien aikaan, mutta onko käyttäjä eli TPS remontit maksanu? Vai miten.
 
Jazzy76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän vielä mustavalkoinen
En muista olenko ihan lukenut jostain vai antanut itseni niin vain ymmärtää.
Olet antanut ymmärtää. Taulu on halliyhtiön - tai on ainakin ollut. En tiedä, miten operaattorisopimus vaikuttaa omistussuhteisiin. Hallin kiertävät ledit ovat seuran omistamat. Ne on mitoitettu juuri tähän halliin. Jos uusi halli valmistuu esim. 2026, ei välttämättä kannata edes harkita kamojen mukaan viemistä. Sen verran tekniikka kehittyy koko ajan.

Äänentoiston kilpailutuksessa oli porsaanreikä tuollaiseen äänentoistomalliin. Esim. Hartsulla äänentoisto on hajautettu useaan pisteeseen.

Valtaosa remonteista on halliyhtiön (kaupungin) maksamia. Hallin operointi siirtyi kaupungilta Tepsille vasta remonttien jälkeen. Sinänsä hyvä Tepsille.
 
Ehkä ensi vuonna. – Suomalainen faniviisaus

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

"Uudistukset Turku-Areenat tekee yhteistyössä Turkuhallin Palvelut Oy:n ja HC TPS:n kanssa. Rahoittajina toimii näin ollen useampi taho. Kurkilahti-Haartemo ei siksi kommentoi uudistusten kokonaiskustannuksia.

– Kallein uudistuksista on videonäyttö, joka hankitaan yhteistyössä TPS:n kanssa. Sen hinta lähentelee 600 000 euroa, Kurkilahti-Haartemo paljastaa"

Noin aamusetin uutisessa mainitaan. Itse saan tuosta sellaisen käsityksen, että ainakin osittain HC omistaa tuon mediakuution.
 
Petteri Nummelin sääntömuutoksista:"Omaan peliin ei vaikuta. Puolustaa ei osaa kuitenkaan, joten hyökätään minkä keritään."

Jazzy76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän vielä mustavalkoinen
"Uudistukset Turku-Areenat tekee yhteistyössä Turkuhallin Palvelut Oy:n ja HC TPS:n kanssa. Rahoittajina toimii näin ollen useampi taho. Kurkilahti-Haartemo ei siksi kommentoi uudistusten kokonaiskustannuksia.

– Kallein uudistuksista on videonäyttö, joka hankitaan yhteistyössä TPS:n kanssa. Sen hinta lähentelee 600 000 euroa, Kurkilahti-Haartemo paljastaa"

Noin aamusetin uutisessa mainitaan. Itse saan tuosta sellaisen käsityksen, että ainakin osittain HC omistaa tuon mediakuution.
Juuri näin. Taulun mainospaikkaosiot.
 
Ehkä ensi vuonna. – Suomalainen faniviisaus

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Uusi Arveen esitys Ratapihaan osallistumisesta jäi myös pöydälle. Uutta vaatimus 10M valtion osallisuudesta, ehtona myös aikataulu. Yle Turun lyhyt juttu, oli kai myös TS:ssä maksumuurin takana. Ilmeisesti nyt SDP alkoi epäröimään. Jotenkin tuntuu että nyt etsitään ulospääsyä. Ainakin tuo valtionosuus hidastanee projektia, samalla kun vaaditaan 400M:n edestä valmista kamaa 2025 mennessä.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

mtallskog

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jep, valtiolta voi olla hiemn anihkeää saada rahaa tällä havaa. Hyvänä pointtina oli tämä: "Kaupungille ei saa myöskään asettaa lisämaksuvelvollisuuksia projektin aikana."
Kaupungin projekteissa, kun nuo budjetit tuntuvat aina paisuvan huomattavan paljon. Ja vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan kaupungin projekti, niin helposti ollaan kuitenkin kaupungin kirstulla etsimässä lisää rahaa, kun budjetit paukkuu.

Tässä kaupungin esityslista Esityslistat/pöytäkirjat

"Päätösehdotusta koskevassa keskustelussa on noussut esiin myös riski siitä, että kaupunki voi joutua kasvattamaan sijoitusta, mikäli hankkeen kustannukset nousevat rakennusvaiheessa tai areenayhtiön taloudellinen tila myöhemmin edellyttäisi lisäpääomitusta. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että ilman valtuuston uutta päätöstä hankkeeseen ei voida missään olosuhteissa sijoittaa enempää kuin 30 M€. Rakennusvaiheessa tämä tarkoittaa sitä, että mikäli hankkeen kustannukset nousevat, tulee hankeyhtiön etsiä uusia rahoittajia ja kaupungin omistusosuus yhtiössä pienenee. Lisäksi kaupunginvaltuustolle esitetään, että reunaehdoissa todetaan kielto asettaa kaupungille lisämaksuvelvollisuuksia lopullisessa sijoituspäätöksessä. "
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kaupungin projekteissa, kun nuo budjetit tuntuvat aina paisuvan huomattavan paljon.
Siis ne vähintään tuplaantuvat.
Logomon silta
Jumikulaari
Teatteriremontti

Ulkopaikkakuntalaisena onkin ollut herkullista seurata ratikkakeskustelua. Sehän tulee maksamaan laajuudesta riippuen 1-2 miljardia. Hyvä Turku.

Ratapiha on toki kovan rahan hanke, mutta vaikkapa Kuappatorin lämmityskeissi toimikoon siinä ohjenuorana miten apinaa koijataan, apinaa puijataan.
 
"Varmistaaksemme mahdollisimman korkeatasoiset keskustelupalstat,
emme valitettavasti myöntää kirjoitusoikeuksia automaattisesti kaikille hakijoille" -Modet

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis ne vähintään tuplaantuvat.
Logomon silta
Jumikulaari
Teatteriremontti

Ulkopaikkakuntalaisena onkin ollut herkullista seurata ratikkakeskustelua. Sehän tulee maksamaan laajuudesta riippuen 1-2 miljardia. Hyvä Turku.

Ratapiha on toki kovan rahan hanke, mutta vaikkapa Kuappatorin lämmityskeissi toimikoon siinä ohjenuorana miten apinaa koijataan, apinaa puijataan.
Vielä ainakin taidemuseon remontti pitää lisätä tähän. Turun saldo näissä projekteissa on aivan järkyttävää luokkaa. Ei tuo nyt kuitenkaan niin yleistä muualla Suomessa ole että budjetti täytyy kertoa kahdella-kolmella. Mitenköhän Toriparkilla taloudellisesti menee?
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ovatko muut hallihankkeet saamassa valtiolta avustusta? Jos ovat niin meille kans. Jos eivät niin vähän outoa laittaa ehdoksi.

Menokatto on hyvä olla, juuri noiden muiden kalliiksi käyneiden projektien takia. Lisätään listaan vielä Musiikkitalo. Ratapihan tapauksessa tosin on ainoana saada laskettavissa olevaa tuottoa jos sitä on tullakseen, muissa hyöty realisoituu palveluna.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ymmärrä rakentamisesta juurikaan, mutta sopimussisällöt aina ihmetyttävät. Kaikki riski kustannuksien noususta ja siten katteen pienentymisestä saadaan aina neuvoteltu/sovittua tilaajan kannettavaksi. Siitä huolimatta, että tilataan ns. avaimet käteen -periaatteella. Näin näyttää käyneen myös Turussa mikä ei lisää luottamusta tällaisissa keisseissä. Kun huomioidaan, että alkuperäisessä projektisuunnitelmassa ei budjetoitu juurikaa yhteiskunnan riihikuivaa, on muutokset vaikeita hyväksyä tällaisella taustalla. Epärehellinen makuhan tästä suuhun jää.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rahastavat koukkupolvet

Tässä vaikuttaa sopimuslainsäädäntö. Suunnittelijat ovat vastuussa virheistään maksimissaan suunnittelupalkkion verran, jos käytetään KSE:tä (Konsulttisopimusehdot). Suunnittelupalkkio ei ole kovin häävi kun laskee kokonaisurakalle hintaa. Esimerkiksi korjausrakentaminen on hyvin riskialtista tilaajan kannalta, koska vaikka suunnittelija töppäilisi, kuten ne usein tekevät, ollaan joka tapauksessa tilanteessa että tarvittavat lisätyöt on pakko toteuttaa. Korjausrakentamisessa urakan edetessä yleensä ilmenee asioita joita suunnittelija ei ole voinut ottaa huomioon jos vanhat piirustukset ovat vähänkin väärässä. Esimerkiksi taloyhtiöiden linjasaneeraukset ovat sellaisia jotka eivät yleensä mene putkeen [sic].
Esimerkiksi Logomon sillassa suunnittelija ei ollut osannut laskea tarvittavan teräksen määrää oikein -> lisäkuluja. Funikulaarissa taas louhittavan kiven määrä oli laskettu väärin -> lisäkuluja. Turussa on kyllä hankkeiden kanssa ryssitty myös tilauspuolella. Logomon silta kuulemma tilattu kun suunnitelmat ovat olleet vielä kesken, joka kuulostaa aika käsittämättömältä. Siellä rakennuspuolella on kyllä tehty muutoksia, ymmärtääkseni Jouko Turto on siirretty muihin tehtäviin.

Nykyään on toteutettu urakoita allianssimallilla, jossa kustannukset pysyvät kurissa. Näin esimerkiksi Tampereen rantatunnelin ja ratikan kanssa. On melko varmaa, että Turun ratikka ainakin toteutettaisiin tällä mallilla. Toivottavasti ainakin.

Ratapihan hankkeessa kun ollaan mukana rajallisella osuudella muutoin yksityisessä hankkeessa, niin en näkisi siinä niin isoja riskejä.
 
"Bertrandin maila on Tapparan pelaajan mailan luistimessa kiinni."

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä itselle näitä sopimuksia on vastaan tullut, niin jokainen sisältää useita klausuuleja, jotka turvaavat urakoitsijan näkemystä esim lisätöiden osalta. Ja näitä lisätöitähän aina ilmenee. Itselle on kyllä jäänyt kuva, että näissä sopimuksissa yhteiskuntaa kupataan armotta. Toivottavasti kulut pysyvät kurissa tulevissa hankkeissa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun jengit, yksilöinä Rantanen ja Kakko
Ulkopaikkakuntalaisena onkin ollut herkullista seurata ratikkakeskustelua. Sehän tulee maksamaan laajuudesta riippuen 1-2 miljardia. Hyvä Turku.
Itsellä tähän on kovin kaksijakoinen asenne. Turkuun (ja varsinkin keskustaan) ei oikein mahdu autoja enempää seuraavina vuosina, eli julkista liikennettä pitäisi parantaa. Ratikan reitti toki myötäilisi ratapihaa, jossa niitä ihmismassoja olisi.

Tässä itse mietin, kuinkas hyvin osattiinkaan katsoa tulevaisuuteen, kun Toriparkki tänne juonittiin. Ainiin, puhutaan Turun politiikasta (jolle luvalla sain antaa palautetta juuri).

Keskustassa asuu enemmän porukkaa. Turussa keskustan suuralueen asukasmäärän ennustetaan Turun kaupungin väestöennusteen mukaan kasvavan nykyisestä noin 56 000:sta arviolta 68 000:een vuoteen 2030 mennessä. Väestötiheys aivan toista luokkaa kuin nykyisen hallin lähimaastossa
Itse keskusta-asukkina usein mietin, että moni laidempaa kommentoiva ei tajua, paljonko täällä asukkaita onkaan (kauppojen ja palvelujen lisäksi) ja mitä toisimmekaan uudelle monitoimihallille. Olemme myös se hiljainen osasto, joka ei kulkumuodoista kitise, koska jalat kantaa varsin kiitettävästi.
 
Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen keskustelun kulun mukaiseksi
Suosikkijoukkue
TPS, Boston Bruins
Koko projektiin Tampere pisti 60 miljoonaa tämän Kansi ja Areena - Tampereen uusi maamerkki - Kansiareena.fi mukaan.

"Kun koko projekti summataan yhteen on sen kustannusarvio tällä hetkellä noin 500 miljoonaa euroa, mistä areenan ja harjoitushallin osuus on noin 100 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus projektista on noin 60 miljoonaa euroa."
Eli Turun kaupungin osuus olisi puolet pienempi kuin Tampereen kaupungin? Vai onko nämä suoraan verrattavissa? Ainakin omaan korvaan kuulostaa erittäin hyvältä diililtä. Toisaalta kaupunki näköjään luuli että kyse olisi täysin yksityisellä rahalla toteutettavasta hankkeesta eli tuo 30 miljoonan sijoitus tuli päättäjille yllätyksenä. Ihan ymmärrettävää että tässä tilanteessa otettiin aikalisä. Kaupunki olisi joutunut melko kummalliseen valoon jos olisi heti pyydettäessä lyönyt rahat tiskiin isolle areenahankkeelle aikana jolloin yli 10 henkilön kokoontumiset on kielletty.

Ovatko muut hallihankkeet saamassa valtiolta avustusta? Jos ovat niin meille kans. Jos eivät niin vähän outoa laittaa ehdoksi.
Kaivelin hieman tuossa Googlea ja näköjään ainakin Uros Live on saanut 18 miljoonan euron valtiontuen. Eli ihan ymmärrettävä ehto.

Itse liputan vahvasti Ratapiha-hankkeen puolesta. Se on hienoa että Turkuhalliin ollaan viime vuosina panostettu ja näin seuran 100 v. juhlavuosi saa arvoisensa puitteet. Tämän lisäksi tuo uuden hallin aikataulu on täysi arvoitus eli voi olla että tässä vierähtää vielä muutama vuosi niin että pelataan vanhassa hallissa eli ei nuo uudistukset nyt ihan hukkaan ole menneet. Mutta jos tähän mahdollisuuteen ei nyt tartuta, niin väittäisin että tulevaisuudessa harmittaa. Nyt saataiisin tuo kauan parjattu sijainti korjattua. Ja täytyy muistaa että Turkuhalli on syntynyt hyvin erilaiseen maailmaan kuin missä tänään elämme. Eiköhän Turkuhallista ole jo saatu kaikki irti, mitä vaan on otettavissa. Kuten täällä aiemmin mainittiin niin äänentoisto uusittiin ja vaikka äänentoisto on parannus entiseen, niin ei se uskomaton vieläkään ole. Vanhan omakotitalon omistajana tiedän että kun vanhaa lähdetään uudistamaan niin ei ole väliä miten paljon rahaa siihen panostaa - uutta siitä ei kuitenkaan saa. Jos Turkuhallin kehittämistä jatketaan 20 vuotta lisää niin kyllä sekin hintalappu kasvaa samalla kun rakennuksen ikä vanhenee. Rohkenen veikata että Kodisojan ja Paanasen visio modernista monitoimiareenasta on aika erilainen kuin Hannu Ansaksen visio Suomen ensimmäisestä monitoimihallista 90-luvun alussa.

Eli minusta pääkysymys tässä on kaupungin (ja seuran) kannalta miten nykyinen halli palvelee kaikkia pitkässä juoksussa. Eikä kyse ole ainoastaan jääkiekosta. Olemme kuulleet vuosien saatossa useaan kertaan että viihdetapahtumat Turkuhallissa eivät vedä väkeä ja että tapahtumanjärjestäjille Turku ei ole heidän ykkösvaihtoehtonsa, eikä edes kakkos- tai kolmosvaihtoehto. Uusi halli on osa isompaa suunnitelmaa jossa kaupungin kulttuuri- ja elämystarjonta keskitetään uudenlaiseen kaupunkikeskukseen. Kyllähän se on tosiasia että isot tapahtumat ovat kaupungille vetovoimatekijä ja varmasti uusi "elämyskeskus" tekisi Turusta houkuttelevamman kohteen. Toivottavasti hankkeen vetäjät ja kaupunki löytävät yhteisymmärryksen ja saadaan prosessi taas käyntiin lähiaikoina...
 
Viimeksi muokattu:
- Hallille tultiinkin miten sattuu. Vain huoltajamme onnistui tänään kun ei kaatanut yhtään mehupulloa. // Hannu Jortikka
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy