Mainos

Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

  • 938 231
  • 4 657

Kyle

Jäsen
Itse olen oikeastaan joutunut vähän pakostakin siirtämään omat treenini aamuun. Vähän reilu puolivuotta on takana tällä rytmillä. Kaiken kaikkiaan olen ollut nykyiseen rytmiin tyytyväinen, mutta haluaisin kuulla vähän mitä jengi tankkaa ennen aamusalia?

Itse olen mennyt perus puurolla reilulla täytteillä (marjat, banaani, raejuusto jne) tuntia ennen salia. Vähän tuntunut että energiataso jää monesti vajaaksi. Mitä kannattaa syödä ennen salia jos aikataulu on maksimissaan. 1,5 tuntia tyhjällä mahalla heräämisestä siihen että on salilla?
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Itsellä aamupala samanmoinen ja aikataulukin. Herään siis 1-1.5h ennen treeniä. Enemmän tuntuu merkitykselliseltä se että on nukkunut hyvin ja lämmittelee riittävän hyvin, muuten tahtoo koneen käynnistämisessä olevan vaikeuksia.
 
Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tuossa alkuvuodesta tuli aamusalia harrastettua enemmän, niin itsellä toimivin tapa oli laittaa kahvinkeitin päälle heti aamulla, kaksi kuppia kahvia naamariin ja siitä suoraan salille. Aamiainen sitten salilta palaamisen jälkeen. Itsellä ei kulkenut salilla yhtä hyvin kun ensin söi aamiaisen ja lähti salille sen n. tunnin aamiaisen jälkeen.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse olen mennyt perus puurolla reilulla täytteillä (marjat, banaani, raejuusto jne) tuntia ennen salia. Vähän tuntunut että energiataso jää monesti vajaaksi. Mitä kannattaa syödä ennen salia jos aikataulu on maksimissaan. 1,5 tuntia tyhjällä mahalla heräämisestä siihen että on salilla?

Kannattaisiko kokeilla sitä, että ronttaat vaikka jonkun banaanin mukaan treenille, jos tuntuu siltä ettei energiat oikein riitä.

Kunnon aamupala tietysti naamaan myös.
 
Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Jos aamutreenejä olisi pakko vetää, niin söisin tuhdihkon, hiilaripitoisen iltapalan. Aamulla sitten joku kevyempi setti esim. marja/banaani/kaurahiutale/maito/ proteiinijauhepirtelö. Mahdollisesti sitten jotain itselle toimivaa piristettä, kahvia tai pre-workouttia tilanteen näin vaatiessa.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen oikeastaan joutunut vähän pakostakin siirtämään omat treenini aamuun. Vähän reilu puolivuotta on takana tällä rytmillä. Kaiken kaikkiaan olen ollut nykyiseen rytmiin tyytyväinen, mutta haluaisin kuulla vähän mitä jengi tankkaa ennen aamusalia?

Itse olen mennyt perus puurolla reilulla täytteillä (marjat, banaani, raejuusto jne) tuntia ennen salia. Vähän tuntunut että energiataso jää monesti vajaaksi. Mitä kannattaa syödä ennen salia jos aikataulu on maksimissaan. 1,5 tuntia tyhjällä mahalla heräämisestä siihen että on salilla?
Perheellisenä viimeiset reilu 10 vuotta myös joutunut treenaamaan pitkälti aamuisin. Kroppa on siihen jo aika tottunut ja juoksulenkit, sali yms. menee aika samalla kaavalla eli klo 5.00 herätys ja klo 5.30 alkaa treeni. Sali on tien toisella puolella eli siirtymä on aika nopea. Juoksulenkkejä ennen juon lasin vettä, salille mennessä taas latausjuoman, jossa on lähinnä kofeiinia. Treenin aikana sitten aminohappojuomaa ja palkkari heti perään. Aamupalaksi treenin syön puuroa, jossa päällä raejuustoa, mustikoita, mangojogurttia ja mustikkajogurttia, sekä pari palaa leipää.

Salitreeniä on nyt tehnyt noin 5-8 h/vko eikä energioiden kanssa aamuisin ole ollut ongelmia. Vaikeampaa on mennä työpäivän jälkeen, kun tuntuu että voimat loppuu, vaikka mitä olisi päivällä syönyt. Mutta tottumisesta se on varmasti paljon kiinni ja kroppa adaptoituu aika hyvin ihan mihin vaan.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes

Täältä löytyy kohtuu samantyylinen treeniaikataulu perhe-elämän ja muiden kiireiden takia. Aiemmin treenasin illalla kun lapset saatiin nukkumaan, mutta ongelmana oli usein se, että nukahtamisessa kesti aikaa. Vitutustaso oli korkealla ja väsytti jo valmiiksi kun treeni venyi ja venyi.

Nyt olen muutaman kuukauden herännyt 6:00 ja noin 6:15 alkaa treeni. Ehkä pitäisi vielä vartti aiemmin, jotta herää kunnolla. Syön tukevan iltapalan ennen nukkumaan menoa, joten en tarvitse sen kummempaa syötävää. Runsas aamupala sitten treenin jälkeen. Treenin aikana tulee välillä juotua jotain urheilujuomaseosta. Mutta kaikenkaikkiaan loistava muutos ollut; treenit kerkeää aina tehdä, päivälle saa fressin startin eikä loppupäivän aikana tarvitse miettiä missä välissä kerkeää treenata.
 
Kyle

Jäsen
Itsellä aamupala samanmoinen ja aikataulukin. Herään siis 1-1.5h ennen treeniä. Enemmän tuntuu merkitykselliseltä se että on nukkunut hyvin ja lämmittelee riittävän hyvin, muuten tahtoo koneen käynnistämisessä olevan vaikeuksia.

Aamutreenissä olen huomannut, että tulee paljon niitä päiviä että ei vaan lähde. Ehkä se on sitten enemmän tuo kuinka olen nukkunut.

.....

En ole kokeillut tuota tyhjälle mahalle treeniä. Jaksaako tosiaan vetää? Mitä ennen treeniä juomia käytätte?

Itsellä selkeästi juuri ravinnon suhteen vähän hakemista koska käytännössä aina aikaisemmin se treeni on ollut 3-4 tuntia lounaan jälkeen ja 1h välipalan jälkeen. Jolloin siihen on tottunut, että jaksaa treenata vaikka kuinka kovaa ja energiataso on tapissa.
 
Jeffrey

Jäsen
Eipä ole aamutreeneistä juuri omakohtaista kokemusta. Yleensä oma kroppa vaatii vähintään sen lounaan alle ja kellonviisarit sinne yhteen jotta treenistä saa järkevästi irti.

Aamusyömisen osalta jotkut kovemman luokan harrastajat ovat puhelleet heräävänsä etukäteen syömään. Eli heräävät pari tuntia ennen varsinaista herätystä, syö ja menee takaisin nukkumaan siihen herätykseen saakka.

Tuskin sopisi itselle kun tuskin saisin enää uudelleen unta. Tällä tavoin voisi kuitenkin olla mahdollista syödä järkevä määrä ennen treeniä. Joko reilu ruoka ja heti herättyä salille tai sitten "aamipala" ennen heräämistä ja lounas heti heräämisen jälkeen ennen salia.

Noh, vähän hifistelyksi menee, mutta jos kuullostaa kokeiltavalta ajatukselta niin voihan sitä kokeilla.
 
Täällä oli taannoin puhetta Hesarin mielipidekirjoituksesta, jossa ylipainoisen nuoren kuntosaliharjoittelu oli loppunut salilla tapahtuneen tuijottamisen ja julkean irvailun takia. Hesari oli tutkinut aihetta lisää ja ilmiö on valitettavan todellinen.

Poimintoja:
”Miehet koetaan kuntosalilla ajoittain ehkä pelottaviksi tai heiltä tulee ei-toivottuja katseita. Olen kuullut jopa ahdistavista tilanteista, että on saatettu seurata tai kosketella”
”Kun on käynyt pari–kolme vuotta naisten salilla ja menee sekasalille, eron fiiliksessä kyllä huomaa. Kaikki, jotka käyvät naisten saleilla, varmasti tietävät syyn siihen, miksi naisten saleja on olemassa”
”YLEENSÄ se on tuijottelua, seuraamista ja liian lähellä treenaamista. Joskus nämä tyypit myös etsivät Instasta ja alkavat pommittaa siellä viestein. Tekijät ovat oikeastaan aina miehiä.”

Eihän sitä kukaan kuntosaliharjoittelija myönnä toksisen ilmapiirin olevan totta, varsinkaan jos itse on osa ongelmaa. Jännästi näissä häirintätapauksissa toistuu eräs ryhmä: MIEHET.

Hän muistuttaa myös, että toisten asiakkaiden neuvominen salilla ei kuulu asiakkaiden tehtäviin, ellei neuvoja kysytä.

Tämä pointti osui silmään artikkelista. Noihin törmää aina aika ajoin kuinka joillakin on ihme tarve yrittää opastaa tuntemattomia, tai alkaa selittää jotain omista treeneistä. Joo, kiitti vaan neuvoista, mutta jos mä koen tarvitsevani opastusta, niin kysyn henkilökunnalta. Vielä tuo että jotain naista pitää neuvoa meiningillä että naisten ei pitäisi nostaa liian suuria painoja.

”Saan jatkuvasti kommenttia siitä, miten näin ’hennon tytön’ ei pitäisi nostella suuria painoja”, kertoo 24-vuotias oululaisnainen. Häiritsevää käytöstä tapahtui hänen mukaansa erityisesti silloin, kun salilla ei juuri ollut muita ihmisiä.
”Eräällä kuntosalilla myöhäiseen kellonaikaan tein erilaisia vatsalihasharjoitteita lattialla. Mies, joka oli muutenkin häiritsevästi tuijotellut, tuli seisomaan aivan viereeni ja kommentoi, että treenaamistani on kiva katsoa. Sävy oli seksistinen. Tunsin jopa pelkoa, sillä salilla ei juuri ollut muita ihmisiä”, kertoo lähes 40-vuotias nainen.

Hän pyysi miestä poistumaan. ”Mies ei poistunut, joten lähdin itse”, nainen kertoo.

Itse en koskaan varsinaista häirintää kokenut, mutta sen olen huomannut, kuinka pukuhuoneissa jotkut enemmän tai vähemmän häveliäästi vilkuilevat toisten vaatteiden vaihtoa, taikka viihtyvät sielä hieman tarpeettoman pitkään "kännykkää selaamassa".

Sinne pukuhuoneeseen ei mielestäni myöskään tarvitsisi jumahtaa seurustelemaan kaverin kanssa. Yleensä saleilla on respan vieressä tila jossa voi vaikka ostaa kahvin ja palaveerata, eikä sitä tarvitse tehdä pukeutumistiloissa.

Aivan viimeisimpänä haluan että kukaan tuntematon alkaa juttelemaan kanssani kun olen vaihtamassa vaatteita. Pukuhuone on sellainen välttämätön paha missä haluan viettää mahdollisimman vähän aikaani.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Onko kellään kokemusta kivuista forkkujen alueella? Googlediagnosoin itselleni golfkyynärpään. Alkuvuodesta huomasin hauiskääntöjä tangolla tehtäessä, että forkut ovat aivan tulessa kun tangon laski takaisin telineeseen. Nyt pikkuhiljaa huomannut, että tuntuu myös joissain muissakin liikkeissä, ja pihalla kun lunta viskoi lapiolla, niin vihlaisi samassa paikassa.

Penkkipunnerrus ei esimerkiksi tunnu, eli on nimenomaan tuossa koukistavan puolen lihaksessa tuo kipu. Ja liittyy usein raskaisiin puristaviin liikkeisiin, tosin maastavedossa en ole huomannut samaa tuntemusta.

En tiedä pitäisikö tuo ottaa parin viikon tauko yläkroppatreenista ja keskittyä jalkoihin + coreen. Lisäksi voisi olla paikallaan fyssärillä käynti. Voisikohan jostain lihashuoltovasaralla jyskäämisestä olla tuohon mitään hyötyä?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Oikea polvi on napsahdellut jonkin aikaa, mutta kivuttomasti, joten en ole erityisemmin kiinnittänyt alkukyykkyjen jälkeen huomiota. Tänään kuitenkin alkoi lievä kuumotus viimeisen sarjan aikana ja nyt kun reidenojennusta teen, tuntuu lumpiossa tai sen alueella kuumotusta todella lievä mutta terävän tuntuinen "kipu".

Any ideas? Jep, lääkäri vastaa huomenna, mutta kuka nyt ei tahtoisi etukäteen tietää kokemuksia vastaavasta.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Salilla on kyllä itellä ainakin vaikeaa kun treenaa, niin ei tiedä mihin katsoa sarjojen välissä. Ihan koko aikaa ei jaksa silmiäkään pitää kiinni. Ihan monesti ajattelen tätä, että kukaan ei saa fiilistä et tuijottelisin niitä, koska se ei ole tarkoitus.
 
rpeez

Kärsin vähän samasta. Luulen, että se on seurausta paljosta ahdistelu, setämies, woke ynnä muusta vastaavasta nykyuutisoinnista. Olen päätymässä siihen tulokseen, että sitä on itselleen liian ankara ja ei olla oikealla ahdistavalla tuijotuslevelillä kuitenkaan jos sattuu katse vähän viivähtämään.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Olisiko perus kotilihaskuntotreenaajalle ja salibandypelurille suosituksia palautusjuomaksi?

Olen pakkomielteisesti käyttänyt Olimb Carbonoxia hiilarina ja M-Nutritionin HydroISO:a proteiinina.

Tuota proteiinia mainostetaan näillä ominaisuuksilla:

"Sisältää CFM-menetelmällä puhdistettua heraproteiini-isolaattia.
Esipilkkominen (hydrolysointi) nopeuttaa tuotteen imeytymistä"

Olimpin hiilari on vielä ihan kohtalaisen hintaista eli noin 13€/ kilo. HydroISO:n hinta on kuitenkin yli kaksinkertaistunut viime tilauksesta, jolloin sai 1,6 kg:n pöntön 31€:lla black fridaysta. Nyt 900g maksaa 44,90€ joka paikassa.

Löytyykö näihin millaisia vaihtoehtoja hintalaatusuhteeltaan? Oma tarve on varmaan todellisuudessa aika vähäinen, joten proteiinivalinta on voinut olla melkoista hifistelyä. Nyt hinnat ovat kuitenkin niin korkealla, että tekisi mieli kuulla vaihtoehtoja. Älyttömästä valikoimasta en osaa omalla tietämyksellä tehdä vertailua. Jotain makua niissä saisi olla edes toisessa, että tulee juotava yhdistelmä.

Tilasin aikoinaan jotain maustamatonta, halpaa proteiinijauhetta ja sen maun hirveyden jäljeen en ole tilannut muuta kuin HydroISO:n suklaata ja Carbonoxin greippiä. Tämä yhdistelmä on mennyt alas ihan hyvin. Olen nauttinut tuota tarvittaessa kesken treenin, mutta yleensä treenin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Olimpin hiilari on vielä ihan kohtalaisen hintaista eli noin 13€/ kilo. HydroISO:n hinta on kuitenkin yli kajsinkertaistunut viime tilauksesta jolloin sai 1,6 kg:n pöntön 31€:lla black fridaysta. Nyt 900g maksaa 44,90€ joka paikassa.

Tuota Hydroisoa lähtee välillä -25-30% alesta bodykaupasta ja sportheavysta. Pari kolme purnukkaa tulee yleensä otettua ja niillä pärjää yleensä seuraavaan aleen asti. Itse kanssa tulee käytettyä vaan Hydroisoa, kun refluksivaivaisena se sekoittuu nätisti ja pysyy myös vatsassakin ilman, että alkaa kiipeämään ruokatorvea ylös.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen nyt itse käyttänyt tätä jonkun aikaa: Osta laadukas heraproteiinijauhe SUPER WHEY ISOLATE osoitteessa mwebstore.fi!

Suurin osa halvemmista pistää vatsan ainakin jollain tasolla sekaisin, laktoosi-intoleranssi tätä vielä vauhdittaa. Tämä on laadukkain mitä olen kokeillut ja sekottuu todella hyvin. Ei mitään ongelmia ole tuottanut. Hinta on kova, mutta tuosta kaupasta tulee jatkuvasti meiliin isoa tarjousta, eli 30-40% hinnasta saa pois kunhan odottelee.
 
Jeffrey

Jäsen
Palautusjuomien osalta niiden käyttö on jäänyt jo muutama vuosi sitten, ja myös pelkän heran käyttö rajoittuu nykyään ajoittaisiin pika-iltapala smoothieen.

Oma suositus siis olisi kokeilla olla ilman. En ole itse havainnut minkäänlaisia kielteisiä vaikutuksia, mutta sen sijaan esimerkiksi vatsa voi huomattavasti paremmin kukkarosta nyt puhumattakaan. Viisi kertaa vuorokaudessa aterioidessa keho saanee joka tapauksessa riittävän usein ravinteita ja säännöllisellä syömisellä pidempiaikaisempikin urheilusuoritus pitäisi luonnistua ilman välipaloja. Mitä nyt sitten ehkä se maailmanhuippu jää saavuttamatta mikäli kaikki ei ole täysin optimoitua. Samalla säästyy siltä vaivalta joka pulvereiden kuljettelussa on. Vaikeinta pre-workout ja palautusjuoman jättämisessä oli se henkinen puoli ja ehkä aterioinnin suunnitelmallisuuteen huomion kiinnittäminen, loppu onkin sitten vain hyvästä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Loppuviimein monipuolisesta ruokavaliosta peruskuntosalimarkku saa riittävät proteiinit ja hiilarit, kun ajoittaa nuo sopivasti treenin jälkeen. Mitään niin mullistavaa nuo eivät sisällä, mitä ei terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla saavutettaisi. Ymmärrän noiden käytännöllisyyden eli harva maitoja kantaa mukanaan, mutta välillä tapaa näitä lisäravinneharrastajia, jotka ovat ymmärtäneet perusasiat aivan väärin.
 
Filari

Jäsen
Samaa mieltä kuin @Jeffrey, varsinkin jos kotilihaskuntotreenaaja ja salibandypeluri (en toki tiedä mikä tässä on taso).

Varsinkin jos seuraa makroja edes sen jokusen viikon ja kuukauden, niin saa kyllä tietoonsa että mitä se kroppa tarvitsee. Itse kasvisyöjänä käytän Starin Soy Proteinia, että saa helpommin prodet täyteen, muuten ei kyllä mitään palautuksia yms, muuta tarvitse.

Toki kaikki riippuu tasosta, mutta perussalijantterina monipuolinen ja hyvä ruokavalio on se kaiken a ja o.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loppuviimein monipuolisesta ruokavaliosta peruskuntosalimarkku saa riittävät proteiinit ja hiilarit, kun ajoittaa nuo sopivasti treenin jälkeen.
Tykkään aina kertoa, että itse nostin penkistä 120 kiloa ennen kuin olin edes maistanut heraproteiinia tai mitään muutakaan lisäravinteita. Toki palkkarin, kreatiinin ja yöproteiinin ottaminen käyttöön on parantanut tuloksia ja mahdollistanut kovemman treenaamisen, mutta usein kummastuttaa, kun nuoret aloittelevat salitreenaajat ovat heti hankkimassa kaiken maailman purnukoita ja treenibuustereita. Oma buusteri on muuten ollut iso kuppi kahvia n. puoli tuntia ennen treeniä.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Tuota Hydroisoa lähtee välillä -25-30% alesta bodykaupasta ja sportheavysta. Pari kolme purnukkaa tulee yleensä otettua ja niillä pärjää yleensä seuraavaan aleen asti. Itse kanssa tulee käytettyä vaan Hydroisoa, kun refluksivaivaisena se sekoittuu nätisti ja pysyy myös vatsassakin ilman, että alkaa kiipeämään ruokatorvea ylös.

Olen ollut ihan tyytyväinen tuohon. Hinta vaan kismittää niin siksi lähdin kyselemään vaihtoehtoisia tuotteita. Tuo -30% tietenkin kiinnostaisi, mutta ei jaksaisi odottaakaan. Jos ei muuta löydy tilalle niin nappaan varmaan yhden tuollaisen ja tarjouksesta sitten isomman satsin.

Samaa mieltä kuin @Jeffrey, varsinkin jos kotilihaskuntotreenaaja ja salibandypeluri (en toki tiedä mikä tässä on taso).

Varsinkin jos seuraa makroja edes sen jokusen viikon ja kuukauden, niin saa kyllä tietoonsa että mitä se kroppa tarvitsee. Itse kasvisyöjänä käytän Starin Soy Proteinia, että saa helpommin prodet täyteen, muuten ei kyllä mitään palautuksia yms, muuta tarvitse.

Toki kaikki riippuu tasosta, mutta perussalijantterina monipuolinen ja hyvä ruokavalio on se kaiken a ja o.

Taso on alin mahdollinen. Meinaa tulla joskus vähän huono olo varsinkin 2h treenien jälkeen. Nämä pitävät varmasti paikkaansa ja perusruokajutuilla pärjännee. Onhan tämä sekoitus toisaalta kätevä napata heti pelien jälkeen tai aloittaa jopa pelien aikana. Monesti tulee rupateltua siinä jälkipuinneissa ja jopa kauppaankin pitäisi mennä niin ehtii joskus vähän uuvahtaa ja jopa migreeniä tulla.

Menin pirulainen kuitenkin tilaamaan 5x1 kg tuota Olimbin Carbonoxia, joten pakko tähän yhteen satsiin on vielä proteiinit hommata. :)
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Noita olen viimeisen vuoden ajan ostellut. Jokainen saa itse analysoida, kuinka laadukasta kamaa ja minkälaisesta myrkystä on kyse. Käsittääkseni tuo herneproteiini imeytyy huomattavasti hitaammin kuin hera, en tiedä. Koostumus on tomumainen; nappasin tuollaisen aluksi tyttöystävälleni, kun hän elää maidotonta elämää.

Käytän koodia CUPONATIONMYP ja sillä lähtee 42 paunaa pois. 2.5 kg suklaahernettä lähtisi siis nyt 31.89 eurolla ja ilmaisella toimituksella. Tuo milk tea -hera on mielenkiintoinen juttu. Se tulee aina silloin tällöin pienellä erällä takaisin myyntiin 1, 2.5 tai 5 kg:n pakkauksessa ja jostain syystä huomattavasti halvemmalla kilohinnalla kuin muut myproteinin vastaavat tuotteet. Pari viikkoa sitten oli 5 kg pussi 92 euron normihinnalla, josta vielä lähti sivuston yleistarjouksella 10 prossaa pois ja siitä vielä 42 prossaa tuolla em. koodilla. 5 kiloa lähti lopulta siis vajaalla 5-kympillä. Aiemmat ostot on toukokuulta 2.5 kg 25.64 eurolla ja helmikuulta 2x1kg 19.36 eurolla. Herneprotsku on lähtenyt tämän vuoden aikana 2.5 kg 29-31 eurolla.
 
Viimeksi muokattu:

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vetipä mielen matalaksi, kun penkissä ei uusi PR noussut sitten kuitenkaan. Olen keväällä hyvin niheästi 85kg nostanut ja nyt muutaman kuukauden hyvän edistyksen jälkeen 90kg jäi puoliväliin. Ei mahdu pään sisään miten on mahdollista. Sarjapainot nousseet ja erityisesti tekniikka parantunut, mutta ei vaan noussut ylös. Toki systemaattista treenausta nyt vasta viime lokakuusta asti takana ja penkkiä olen tehnyt muistaakseni vasta maaliskuusta. 2015-16 kävin salilla tosissaan, kun oli opiskelijana aikaa.

Omat välitykset ja massa eivät ole ihan optimaaliset penkkiin (188cm pituus, 83kg paino ja 197cm syliväli), mutta silti tuntuu kohtuuttoman hankalalta kehitys penkissä. Mavessa kehitystä tulee ihan vaan jos jaksaa yrittää, eilen penkistä suuttuneena riuhtaisin uuden maksimin 175kg melko helposti ylös.

Olen treenannut penkkiä nyt pääosin 5x5 tai 5x4 ja hiljalleen lisännyt sarjapainoa, viimeksi vedin 5x4 75 kilolla. Lisäksi olen toisena treenipäivänä viikossa tehnyt kevyempää sarjaa, joissa keskittynyt enemmän pumppaamaan ja tekniikkaan. Lisäksi toki vinopenkit käsipainoilla jne. muut liikkeet rintalihaksille. Muuten vähän kiirettä viikossa kun lätkätreenejä 2-3 kertaa, golfia pitäisi ehtiä pelaamaan ja salilla 3-4 kertaa.

Onko mitään vinkkejä tai ohjelmaa penkin kehitykseen? Tässä itse pohdiskelin, että pitäisi ehkä myös alkaa tekemään 2 tai 3 toiston sarjoja isommilla painoilla, niin tottuisi vähän kroppa myös niihin. Tietysti jos alkaisi tosissaan syömään ja painoa nostamaan niin homma helpottuisi, mutta olen pyrkinyt pitämään painon samana, vaikka ehkä 2-3 kiloa mahtuisi kroppaan lisää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös