Mainos

Puhelinmyyjät – nuo ”ystävämme”

  • 341 160
  • 1 390
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Minusta tuossa kiteytyy puhelinmyynnin suurin ongelma: totaalinen pelisilmättömyys. Se, että on olemassa joku "kolmen EI-vastauksen sääntö", ei tarkoita sitä, että tuosta tulisi pitää kiinni aina ja jokaisessa tilanteessa. Kyllä henkilön pitäisi about ammatissa kuin ammatissa osata tulkita tilannetta ja siihen liittyviä ihmisiä. Useissa tilanteissa tuo on jopa onnistumisen edellytys. Kun tuota pelisilmää ei ole tai sitä ei käytetä, ei ole ihme, että puhelinmyynnillä on tietynlainen maine.

Tietenkin kun on erilaisia asiakkaita on erilaisia tilanteita mutta pointti onkin siinä että melkein jokaisessa tilanteessa on aina omanlainen vastaväite joka pitää kiertää (vastaväitteet ovat monesti aikalailla samoja vaikka asiakas on eri). Kun ne vastaväitteet muistaa ja niitä tulee yhä uudelleen oppii niitä käsittelemään. Ihannetilanteessa keskustelusta ei muodostukaan juupas-eipäs-väittely vaan keskustelu jossa asiakas on kiinnostunut ja ostaa tuotteen/palvelun. Juuri tuota pelisilmää on vastaväitteiden opiskelu ja niiden käyttäminen oikeassa tilanteessa.

Lopuksi totean, että tuo puhe hyvän myyjän vastaväitteiden käsittelemisestä ja kaupan tekemisestä on täyttä höpöhöpö-propagandaa.

Ei ole propagandaa. Kuten aikaisemmin olen sanonut, hyvilläkään myyjillä eivät kaikki puhelut johda kauppoihin ja kaikkia tilanteita ei pystytä ennakoimaan mutta nimenomaan vastaväitteiden käsittelyllä eri tilanteisiin pystytään silti yllättävän hyvin valmistautumaan etukäteen. Vastaväitteiden käsittelyllä voidaan merkittävästi kasvattaa onnistumismahdollisuutta toteutuneisiin kauppoihin. Nimenomaan vastaväitteiden käsittely on ero tuleeko kauppaa mahdollisesti vai ei. Jos vastaväitteitä käsitellään hyvin kauppaa voi tulla mutta jos ei niin kauppaa ei missään nimessä tule. Kaikissa kuulemissani ja/tai suorittamissani puheluissa joissa kauppaa on tullut vastaväitteet on käsitelty hyvin kun taas kaikissa epäonnistuneissa jotain on mennyt pieleen juuri vastaväitteiden käsittelyn osalta.


On lukemattomia puhelinmyyntitilanteita, joissa yksikään myyjä ei saa tehtyä kauppaa, ja joissa jokainen vänkäämään jääminen toimii myyjän kannalta ei-toivottuun suuntaan.

Varmasti näitäkin on. Usein kuitenkin noissa mainitsemissasi tilanteissa on jo tapahtunut puhelun kriittisellä alkupuolella pahoja virheitä.
 
Viimeksi muokattu:

Mace

Jäsen
Tietenkin kun on erilaisia asiakkaita on erilaisia tilanteita mutta pointti onkin siinä että melkein jokaisessa tilanteessa on aina omanlainen vastaväite joka pitää kiertää (vastaväitteet ovat monesti aikalailla samoja vaikka asiakas on eri). Kun ne vastaväitteet muistaa ja niitä tulee yhä uudelleen ja niitä oppii käsittelemään. Lopulta keskustelusta ei muodostukaan juupas-eipäs-väittely vaan keskustelu jossa asiakas on kiinnostunut ja ostaa tuotteen/palvelun. Tämä ei tietenkään aina johda kauppaan mutta juuri tuota pelisilmää on vastaväitteiden opiskelu ja niiden käyttäminen oikeassa tilanteessa.

Puhumme ilmeisestikin hieman erilaisista tilanteista. Tuossa sinä ilmeisestikin kuvaat tällaista Kummelista tuttua Heimo Paila -tyylistä vastaajaa (jollaiset lienevät toki melko yleisiäkin?), joka ei oikein itsekään tiedä, mitä haluaa/tarvitsee vai haluaako/tarvitseeko mitään. Tai jos tietääkin, niin ei ainakaan saa vastausta kakistettua ulos. Tuollaiset henkilöt ovat varmasti hyvinkin johdateltavissa ja heidän väitteisiinsä voi varautua keksimällä jo etukäteen päteviä vastauksia.

Tilanne on kuitenkin aika tavalla toinen silloin, kun vastaaja toteaa hyvin ykskantaan ja jämäkästi, että ei halua tai tarvitse nyt yhtään mitään eikä siksi halua puhelua enää jatkaa. On kovin hankala keksiä mitään vastaväitettä, kun vastaaja ei edes mitään väitettä esitä. Toteaa vain, että kiitos, mutta ei kiitos.

Itse olen päässyt kyllä erittäin kiitettävällä prosentilla ei-toivotuista puhelinmyyjistä eroon, kun olen jo alkusepustusten aikana pahoitellut keskeytystä ja todennut, että koska en osta mitään, molempien aikaa säästyy, kun emme jatka puhelua pidemmälle. Sitten on vain toivoteltu puolin ja toisin mukavat päivänjatkot ja that's it. En voi siis sanoa, että itselläni olisi edes huonoja kokemuksia puhelinmyyjistä, mutta ymmärrän, että toisilla niitä varmasti on.

Varmasti näitäkin on. Usein kuitenkin noissa mainitsemissasi tilanteissa on jo tapahtunut puhelun kriittisellä alkupuolella pahoja virheitä.

Nimenomaan. On tapahtunut se ratkaiseva virhe, ettei ole kuunneltu vastaajan reaktioita, vaan on yritetty puskea väkisin. Pian ollaankin sitten jo lähellä sitä tilannetta, että vastaajaa meinaa tulla lankoja pitkin laittamaan pataan ja taas on puhelinmyynti niittänyt mukavaa mainetta.
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Puhumme ilmeisestikin hieman erilaisista tilanteista. Tuossa sinä ilmeisestikin kuvaat tällaista Kummelista tuttua Heimo Paila -tyylistä vastaajaa (jollaiset lienevät toki melko yleisiäkin?), joka ei oikein itsekään tiedä, mitä haluaa/tarvitsee vai haluaako/tarvitseeko mitään. Tai jos tietääkin, niin ei ainakaan saa vastausta kakistettua ulos. Tuollaiset henkilöt ovat varmasti hyvinkin johdateltavissa ja heidän väitteisiinsä voi varautua keksimällä jo etukäteen päteviä vastauksia.

En ole nähnyt tuota Kummelia jossa mainitsemasi hahmo on mutta kuvauksestasi sanoisin että tuontyyppisiä vastaajia on melko usein ja heidän vastauksistaan vastaväitteet ovat manuaaleihin pääosin kerätty.

Tilanne on kuitenkin aika tavalla toinen silloin, kun vastaaja toteaa hyvin ykskantaan ja jämäkästi, että ei halua tai tarvitse nyt yhtään mitään eikä siksi halua puhelua enää jatkaa. On kovin hankala keksiä mitään vastaväitettä, kun vastaaja ei edes mitään väitettä esitä. Toteaa vain, että kiitos, mutta ei kiitos.

Joo, nämä ovatkin nimenomaan niitä vaikeampia eli yleensä sellaisia ihmisiä joilla on tuotteesta/palvelusta päähänpinttymä ettei sillä kukaan tee mitään tai ei itse sitä tarvitse. Tai sitten näillä on hirveä kiire jolloin he sanovat heti "EI" vaikkeivat sitä tarkoittaisikaan. Nämä ihmiset ovat sellaisia että joko puhelu katkeaa lyhyeen tai jos jotain ehtii sanoa niin tulee heti "EI"-vastaus jonka jälkeen voi sitten sanoa vaikkapa: "Enhän ole ehtinyt Teille juuri mitään kertoakaan ja sanotte jo EI" (ja selittää asian uudelleen) tai "Onko nyt huono hetki? Palataanko parempaan aikaan uudelleen asiaan niin ei pilata hyvää asiaa turhalla kiireellä? Mikä aika sopisi Teille? Sopiiko ......? (ehdotetaan aikaa)" niin jo tuon tyyppiset vastaukset voivat auttaa etenemään keskustelussa ainakin seuraavaan "EI"-vastaukseen tai parempaan soittohetkeen (ja näin uuteen mahdollisuuteen ja soittokertaan jolloin tämä ihminen usein muistaa että myyjä on soittanut aikaisemmin ja on näin monesti helpompi käsitellä) ja jos jommasta kummasta em. vaihtoehdosta selviää niin mahdollisuudet kasvavat. Tuollaisille olen itsekin tehnyt kauppoja vaikkakin useimmat omista kaupoistani ovat olleet ehkä tuota Kummeli-ryhmää.:)
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, nämä ovatkin nimenomaan niitä vaikeampia eli yleensä sellaisia ihmisiä joilla on tuotteesta/palvelusta päähänpinttymä ettei sillä kukaan tee mitään tai ei itse sitä tarvitse.

Sitten on tietysti niitä myyjiä, joilla on tuotteesta/palvelusta päähänpinttymä että sillä kaikki tekee jotain ja kaikki haluavat sen tuotteen/palvelun ostaa.

jos jotain ehtii sanoa niin tulee heti "EI"-vastaus jonka jälkeen voi sitten sanoa vaikkapa: "Enhän ole ehtinyt Teille juuri mitään kertoakaan ja sanotte jo EI"

Eikös sen pitäisi olla melko selvää, että jos vastaus on tuota luokkaa niin silloin sen ihmisen päätöstä pitää kunnioittaa ja antaa asian olla? Tai no, puhelinmyyjä ei kunnioita koska on provikkapalkalla ja tuotetta on pakko myydä, toisinaan jopa aggressiivisesti. Onko käynyt edes mielessä, että te teette siellä puhelimen toisessa päässä rahaa sillä, että asiakas ei enää osaa kieltäytyä, kun manuaaleista on kytätty vastaväite kaikelle mahdolliselle? Ei se asiakas todellakaan aina kaipaa tai tarvitse sitä tuotetta, vaikka se aggressiivisella markkinoinnilla ja vänkäämisellä onkin saatu myytyä. Siitä sitten haetaan fiiiksiä, kun on saatu Maire-mummolle kusetettua sekä Kotiliesi että Avotakka. Kummallakaan Maire ei mitään tee, mutta tarpeeksi vastaväitteitä kuunneltuaan ei ole enää osannut muuta kuin tilata ne läpyskät.

Ei laitonta, mutta moraalisesti melkoisen arveluttavaa touhua.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viime viikolla joku tyttönen soitteli, ja kauppasi lehteä tällä perinteisellä kusetustaktiikalla, että lehden tilaaminen ei maksa mitään, ainoastaan postikulut 2e/viikko veloitetaan... No kuitenkin erästä lehteä olin ajatellut tilata, ja kun tuo lehti "tarjouksen" piiriin kuului, laitoin puoli vuotta tulemaan. Aika lailla sama hinta tuli kuin jos olisin sen tilannut vaikka netin kautta.

Normaalisti jos minulla ei ole mitään intressejä ostaa siltä puhelinmyyjältä hänen kauppaamaansa tuotetta, sanon sen heti hänen esiteltyä tuotteensa että ei kiitos, en tilaa. Yleensä se menee jakeluun, ja myyjä toivottaa hyvät jatkot ja puhelu on ohi n. 20 sekunnissa. Minulla ei ole erityistä tarvetta olla tyly puhelinmyyjiä tai ketään muutakaan kohtaan, ja esim. lyödä luuri suoriltaan korvaan tai haistatella tms. Mutta jos tämän ensimmäisen ein sanomisen jälkeen myyjä tekee jotain muuta kuin lopettaa puhelun, niin silloin lyön luurin korvaan. Jos ei kerrasta älyä, niin olkoon älyämättä. Siinä on kenenkään turha tulle selittämään, että ei se asiakas tarkoita sitä, vaikka sanookin ei. Pakkomyynti on jotain sellaista mitä minä en voi hyväksyä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei tollaista myyjäkään saa alkaa miettimään. Sama kuin esim. jääkiekossa: kun tilanne on mennyt ei sitä saa alkaa enää miettimään.:)
Tottakai sitä mietitään, että tiedetään mikä meni pieleen ja mitä tehdään ensi kerralla toisin ja paremmin. Aika puupää saa olla, jos ei käy läpi edellisiä epäonnistumisiaan eikä edes yritä kehittyä.

No, ehkä joillekin riittää se, että pääsee tilanteeseen. Ihan samantekevää se lopputulos sitten on.

Puhelinmyyjistä veikkaajan kaupustelijat ovat ainoita, jotka saavat multa proviikkansa. Muille sanon tätä nykyää heti puhelun alussa tuotteen kuultuani, että en tilaa mitään ja toivotan hyvät päivänjatkot. Tai riippuen vuorokaudenajasta, perjantainakin mulle soitti joku kaveri vähän ennen yhdeksää illalla ja tarjosi jotain vitun sukkia kolme paria vitosella. Kyllä mä niitä kaupastakin saan.

Olen kyllä täysin sitä mieltä, että edes jotenkuten järjissään oleva ihminen saa tarvitsemansa tuotteet jostain muualta kuin näiltä pakkomyyjiltä ja puhelinmyynnin ylläpitäjät voisi puolestani heittää alimpaan helvettiin. Myyjiä en mistään syytä, sillä jos rahan tarve on kova, niin ihminen on valmis tekemään mitä tahansa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Viime viikolla joku tyttönen soitteli, ja kauppasi lehteä tällä perinteisellä kusetustaktiikalla, että lehden tilaaminen ei maksa mitään, ainoastaan postikulut 2e/viikko veloitetaan... No kuitenkin erästä lehteä olin ajatellut tilata, ja kun tuo lehti "tarjouksen" piiriin kuului, laitoin puoli vuotta tulemaan. Aika lailla sama hinta tuli kuin jos olisin sen tilannut vaikka netin kautta.
Varmaan tuo tekniikka tuottaa edelleen tulosta kun sitä käytetään. Kyse on tosin harhaanjohtavasta markkinoinnista.

Summa, jonka annetaan ymmärtää vastaavan lähetyskuluja, ei tietenkään kata ainoastaan lähetyskuluja. Tuosta rahasta jää rahaa yhtä lailla kustantajalle, puhelinmyyntifirmalle, puhelinmyyjälle kuin postin jakelusta vastaaville tahoille. Voihan sellaista läppää joku heittää, että Itellan hinnaston mukaan maksaisi niin ja niin paljon, jos lehti työnnettäisiin kuoreen ja postitettaisiin yksittäisesti, plus muut välittömät kulut päälle. Kusetusta tuokin tietysti olisi.
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhelinmyyntikielto annettu jo keväällä/kesällä, ja vielä niitä tulee.
Nyt tänään illalla oli vuorossa (numerotiedustelun kautta) Suoramarkkinointi Mega Oy. Olipa muuten ihme, kun puhelu ei tullutkaan "tuntemattomasta numerosta". 04687****2. "No, kun se kielto on ollut jo ikuisuuden voimassa, ja kyllä sitä on jatkettu tarpeeksi useasti jne. Moi." "No, meidän listoissa se ei..." "Päivittäkää ne listanne!"

Ymmärrän, ja en ymmärrä.
 

zucchini

Jäsen
Puhelinmyyntikielto annettu jo keväällä/kesällä, ja vielä niitä tulee.
Nyt tänään illalla oli vuorossa (numerotiedustelun kautta) Suoramarkkinointi Mega Oy. Olipa muuten ihme, kun puhelu ei tullutkaan "tuntemattomasta numerosta". 04687****2. "No, kun se kielto on ollut jo ikuisuuden voimassa, ja kyllä sitä on jatkettu tarpeeksi useasti jne. Moi." "No, meidän listoissa se ei..." "Päivittäkää ne listanne!"

Ymmärrän, ja en ymmärrä.

Riippuu ilmeisen paljon yrityksestä, kuinka usein kiellot ajetaan järjestelmään. Lisäksi riippuu siitä, missä muodossa numerot ovat. Itse tein muutama kesä sitten olosuhteiden pakosta puhelinmyyntiä ja meillä oli kaikki numerot printattuina paperille, eikä esim. tietokoneilla, jotka olisi ollut helppo päivittää. Niinpä työn alle saattoi joutua numeroita, joissa kielto oli laitettu päälle, mutta eipähän sitä siitä paperista nähnyt. Ja muutenkin kiellot taidettiin ajaa vain kerran neljässä kuukaudessa. Turhauttavaa tietysti sille, jolle soitetaan, mutta aika lailla v-mäistä myös sille, joka soittaa, koska ei sitä kieltoa siitä numerosta voi millään nähdä ja sitten langan päässä ollaan vihaisia (ja tietysti ihan syystäkin). Mutta ei ole yksittäisen soittajan vika...

Onneksi ei tarvitse tosin enää noissa töissä olla ja toisaalta eipä minusta siihen ollutkaan, kun ilmeisesti olen liian kiltti ja uskon, kun ihminen sanoo, ettei halua ostaa mitään :) Itseäkin ärsyttää ne myyjät, jotka eivät yhdestä kerrasta usko ja jatkavat vain jankkaamista. Mutta nehän siellä tiliä tekevätkin, joten kaipa ihmiset sitten aika usein taipuu.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Vittu mitä idiootteja koko Saunalahden avukseen palkkaama puhelinmyyntirykmentti. Kauppaavat sitten tyyliin joka toinen päivä uutta parempaa ja halvempaa 3g-liittymää. Kaupatkoot mutta mikä näille saatanan pässeille on niin vaikeaa ymmärtää ettei kiinnosta kun heti kärkeen sanoo kohteliaasti että en ole harkitsemassa pitkän asiakassuhteeni lopettamista operattorini kanssa ja siinä että lisäksi ilmoitan minulla olevan operaattorin kytkyliittymästäkin vielä vuosi jäljellä joten operaattorinvaihto "halvemman" liittymän perässä tulisi aivan järjettömän kalliiksi?
"- No ota toinen." Tuntuu olevan tämän järjenjättiläisporukan ensimmäinen ja viimeinen neronleimaus myyntipuheeksi ja puhelunlopettamiseksi. Eikö nyt saatana järkikin sano että ei se osta. Miten olisi ihan vaan "mukavaa päivänjatkoa!" kun se nyt kuitenkin oli asiallisesti ja kohteliaasti käyttäytyvä eikä alkanut vittuilemaan tai lyönyt luuria korvaan?

Tack & Adjö! Saatanan vajokkijuntit. Kiitos teidän Saunalahden tuotteita ei jatkossakaan meidän talouteen hankita. Olkoon vaikka ilmaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
"- No ota toinen." Tuntuu olevan tämän järjenjättiläisporukan ensimmäinen ja viimeinen neronleimaus myyntipuheeksi ja puhelunlopettamiseksi. Eikö nyt saatana järkikin sano että ei se osta. Miten olisi ihan vaan "mukavaa päivänjatkoa!" kun se nyt kuitenkin oli asiallisesti ja kohteliaasti käyttäytyvä eikä alkanut vittuilemaan tai lyönyt luuria korvaan?
Tämä on itse asiassa hyvin tyypillinen nykytrendi juuri GSM-liittymissä, että kaupataan toista liittymää rinnalle. Sinänsähän tuo ei aina ole edes epäkannattavaa, sillä monesti kaupan päälle saa puheaikaa ja kuukausimaksuttoman liittymän. Itse tosin en myöskään lähtisi tuollaista ottamaan, mutta puhelinmyyjille taidetaan nykyään aika vahvasti teroittaa tuon mahdollisuuden tarjoamista. Ihmisillä on niin paljon määräaikaissopimuksia, että ne ovat yksinkertaisesti ainoita mahdollisuuksia saada uusia liittymiä myydyksi.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Mulle avautui tänään

Tiesikö muu väki tällaista hauskuutta, että jos on markkinointikielto rekisterissä ja osallistuu johonkin arvontaan, se kumoaa robinsonin.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
DIRECTA

Yrityshakemistoa 020300200 ja sitä tarjoavan Directa Oy:n "ystävällisiä" puhelinmyyjiä kannattaa varoa. Monelle tämä kusetus-case on varmastikin tuttu. Tietoa siitä löytyy esimerkiksi sivuston www.huijaa.info keskusteluista.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Minulle puhelinmyyjät soittelevat noin kerran viikossa. Useimmiten keskustelut kestävät alle 10 sekuntia, mutta tänään puhelinkeskustelu kesti päälle minuutin. Vastattuani puhelimeen, henkilö esitteli itsensä ja toimeksiantajansa about sekunnissa. Myyjä tarjosi minulle kodinrakentaja-lehteä vuoden paketin ½ vuoden hinnalla. Ilmoitin, etten ota lehteä vastaan ilmaiseksikaan. Myyjä kysyi, kiinnostaisiko muut lehdet, johon totesin etteivät nekään kiinnosta. Tästä piittaamatta, hän jatkoi sinnikkäästi työtänsä, jolloin totesin, että olen lopettanut kaikkien lehtien tilaamisen, eikä se ole haitannut elämääni vaan päinvastoin, asiat ovat nyt paremmin. Tähän myyjä totesi, että oletpa sinä jääräpää ja hän lopetti tyrkyttämisensä siihen.

Eikö noita perkeleen häiriköitä saada millään kuriin? Kärsitäänkö kaikissa länsimaissa samanlaisesta terrorismista?
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Viime viikolla mulle soitti Alexandriasta joku jannu. Juttelin ihan normisti kundin kanssa ja kysyin, että mitä tarkoittaa "koulutuksen saanut talousneuvoja," jota se mainosti. Ei osannut yllättäen vastata muuta kuin "on saanut koulutuksen." Vastasin, että mäkin olen saanut koulutuksia ihan peruskoulutuksesta alkaen ja totesin, että jos koulutus olisi jotain, joka kannattaa mainita, hän todennäköisesti sen tietäisi. Ihme kyllä, kundi uskoi asian ja puhelu loppui asiallisesti siihen. Mainitaan, että rallailin just himasta ytimeen, joten sattui hyvin olemaan aikaa jutella toi muutama minuutti.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Joo ja laitetaan tänne toinenkin puhelinmyyntisetti, vaikka ei ihan suoraan sitä olekaan.

Eli kaverilla oli käynyt pari viikkoa sitten joku mimmi, joka myy kattiloita ja pannuja. Esittely tapahtuu niin, että mimmi tulee sun luokse himaan, tuo vermeensä, safkat ja kokkailee sulle pöperöt. Soitti eilen mulle ja meinasin ottaa sen meille seuraavalla viikolla kokkaamaan. Siivoaa kyllä kuulemma jälkensä. Saatanan kalliita noi padat kyllä on, kun järjestään hintaa on 300€ kipale. Keittokirja kuulemma 110€ ja yks vitun munakello 75€. Mitään en osta mutta kokatkoon muija. Ihan ok mättöä oli tehnyt.

Päädyin siis soiton uhriksi, koska kaverini oli antanut mun numeron eteenpäin. Ilmoitti toki asiasta. Kai näitä nyt teille muillekin tulee. Jo kokeneet voivat laittaa syitä, miksi muijaa ei kannattaisi ottaa, jos näitä syitä on.
 
Kyllä tänään oli kaiken huippu, soitto tuli ensinnäkin aivan helvetin huonoon saumaan (tästä en kuitenkaan syytä myyjää, kun eihän sitä kukaan tiennyt, että mulla on huono hetki), kun soittivat IS Veikkaajaa tarjotakseen, neiti piti todella nopeatempoisen puheen, mulle ei annettu missään vaiheessa paikka puuttuaa keskustelun kulkuun, loppujen lopuksi ~20 sekunnin supermyyntipuheen jälkeen sain viimein puheenvuoron joka meni kutakuinkin näin: "En tarvi kahta lehteä", Myyjä: "Anteeksi?", Minä: "Olettehan tietoinen, että mulle tulee jo kyseinen lehti", vielä rupesi inttämään, johon oli jo pakko hieman ärtyneenä todeta, että taidanpa tietää paremmin, että mitä sieltä mun postiluukusta tiistaisin putoaa.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Taidanpa todeta seuraavalle lehtimyyjälle, että sen lisäksi, että sokeuduin vastikään en ole ikinä oppinut lukemaan. Lisäksi voisin mainita sen, että minulle ei ole muiden vajavaisuuksieni lisäksi koskaan kasvanut käsiä, ja vaikka ne joskus minulle kasvaisikin, olen tiettävästi allerginen sekä painomusteelle että paperille.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kyllä tänään oli kaiken huippu, soitto tuli ensinnäkin aivan helvetin huonoon saumaan (tästä en kuitenkaan syytä myyjää, kun eihän sitä kukaan tiennyt, että mulla on huono hetki), kun soittivat IS Veikkaajaa tarjotakseen, neiti piti todella nopeatempoisen puheen, mulle ei annettu missään vaiheessa paikka puuttuaa keskustelun kulkuun, loppujen lopuksi ~20 sekunnin supermyyntipuheen jälkeen sain viimein puheenvuoron joka meni kutakuinkin näin: "En tarvi kahta lehteä", Myyjä: "Anteeksi?", Minä: "Olettehan tietoinen, että mulle tulee jo kyseinen lehti

Minulle kävi samalla tavalla pari viikkoa sitten lauantaina. Kivan kuuloinen tyttö soitteli Veikkaajaa tarjoten. Ilmoitin että kyseinen aviisi tulee minulle aina syyskuusta toukokuuhun ja tulee siis tälläkin hetkellä. Ok. kaikki kunnossa mutta mutta... Sama tyttö soitti puolen tunnin kuluttua uudelleen samasta asiasta. Repesin kyllä ihan täysin. Olipahan ilta pelastettu. Ei varmaan ihmeellistä liksaa tule.

Yleensä nuo myyjät soittelevat juuri elokuussa, jolloin olen sen aina ottanut, mutta nyt soitto vähän yllätti. Tyttö taisi puhua jotain Liigapörssistä, joten ilmeisesti tarjoavat tuota pumaskaa pörssin pelaajille ihan umpimähkään.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse kuuntelen aina mielenkiinnolla millaisen "spiikin" lehti ym. myyjät ovat keksineet. Yleensä sieltä tulee perinteiset lipevät ja mielestelevät tarinat, mutta kerran tuli Hesarin myyjältä todella lyhyt ja ytimekäs tarjous.
Minä: Haloo.
Myyjä: Olisiko 15 sekuntia aikaa?
Minä: No joo.
Myyjä: Kahden kuukauden viikonloppuhesarit 25 euroa. Kiinnostaako?
Minä: Ei kyllä oikein kiinnosta.
Myyjä: No tämä on tällä selvä. Hyvät päivän jatkot. Hei.
 
Aku Ankkaa 6kk 29e

Oli pakko tilata eilen puolen vuoden ankat. Yleensä pysyn tiukkana myyjille mutta nyt oli täysin myyjän ansiota että lehdet alkaa luukusta tippumaan.
Soitanko pahaan aikaan?
-No itseasiasssa vähän, kun tässä nyt yritän just syödä.
Justiinsa. Mitäs ruokaa on muija laittanut?
-No...kanaa ja riisiä.
Juu. No maistuuko?
-No joo. Kylhän tää ihan maukasta on.
Mitenkä kiinnostaisko Aku ankka lehti 6kk 29e?
-No ei itseasiassa kyllä kiinnosta...
Jaajaa. Tää on kyl tosi hyvä tarjous ja kyllähän isompikin mies tykkää savella aku ankkaa lukea.
-No niin no...
Laitettais vielä vähä Roope Ankka pokkaria ja kovakantista Mikki Hiirtä jos vaikka tulis isompikin tarve käydä tosiaan savella.
-No...joo...no laita.

Mahtava puhelu. Repesin totaalisesti myyjän savipuheille ja oli pakko tilata...
 

dal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ne parit
Itse kuuntelen aina mielenkiinnolla millaisen "spiikin" lehti ym. myyjät ovat keksineet. Yleensä sieltä tulee perinteiset lipevät ja mielestelevät tarinat, mutta kerran tuli Hesarin myyjältä todella lyhyt ja ytimekäs tarjous.

Tuttuja tarjouksia myös täällä. Aina, kun on joku Hesaria tarjonnut suoraan HS:ltä itteltään, nii puhelu on loppunu lähestulkoon jo sillä hetkellä, ku on ajatellut, että enpäs tilaa vieläkään.

Sais muut ottaa mallia moisesta. Ei tarvi sanallakaan vääntää, että en nyt tilaa vaikka ois kuinka henkilökohtainen supermegahypermukavamahtava-tarjous.

Loppukaneettina mietin, et mistäkähän kapakasta osa lehtimyyjistä soittaa? Pari päivää sitten ilta ysiltä kaupattiin IS Veikkaajaa ja taustalta kuulu lähestulkoon klassinen kapakkameteli. Kai sitä voi töitä sit sieltäki hoitaa :)
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämä on itse asiassa hyvin tyypillinen nykytrendi juuri GSM-liittymissä, että kaupataan toista liittymää rinnalle. Sinänsähän tuo ei aina ole edes epäkannattavaa, sillä monesti kaupan päälle saa puheaikaa ja kuukausimaksuttoman liittymän.

Niin se täsmennyshän multa unohtui täysin eli kyse ei ollut kuvailemastasi liittymästä vaan juurikin kyseisen lafkan 3G-kytkyliittymästä. Jos kyse olisi ollut tavallisesta liittymästä niin eihän se nyt olisi niin paljoa ihmetyttänyt. Eli ei paljoa tässä tapauksessa olisi ilmaiset puheajat lämmittäneet.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onkohan tuolle puhelinmyyntialalle nousemassa ns. uusi sukupolvi? Tuli vaan mieleen että ei ainakaan minulle ole pitkiin aikoihin soittanut yhtään hankalaa tapausta. Tänäänkin viimeksi kun jotain "ainutlaatuista tarjousta melkein ilmaisesta vuosikerrasta" tarjottiin, niin kyseinen myyjä uskoi kerrasta kun sanoin etten halua tätä ainutlaatuista tarjousta nyt käyttää hyväkseni, toivotti hyvät viikonloput ja loppuvuodet ja se oli siinä.

Joskus niistä ei päässyt millään eroon vaikka kuinka sanoi ettei halua tilata, vaan jankutusta tuntui piisaavan loputtomiin.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Eilen soitti joku gallupintekijä. Hänen aiheensa liittyi niin suoraan omaan työskentelyalaani, että keskeytin hänet ja sanoin, että ei tuhlata kummankaan aikaa, koska kysyt kuitenkin parin minuutin päästä, että olenko itse tai onko perheenjäseneni alalla töissä.

Äijä mutisi jotain, mutta kiitti kuitenkin suorasta vastauksesta.

Periaatteessa olisi ollut vaikka aikaa vastatakin, istuin kotona kahvikupin kanssa ja katselin ikkunasta ulos, eli ei mitään kovin tärkeää tekemistä, mutta kun tietää millaisella vakavuudella omalla alallani noihin galluppeihin suhtaudutaan, niin ei viitsinyt edes alkaa valehtelemaan.

Onko gallupkyselijät muuten provisiopalkalla vai kiinteällä liksalla? Ainakin palvelualttius on yleisesti ottaen eri tasolla kuin näillä, jotka yrittävät myydä jotain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös