Mainos

Puhelinmyyjät – nuo ”ystävämme”

  • 341 191
  • 1 390

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suurin osa viimeisimmistä puhelinmyyjistä jotka meikäläiselle ovat soittaneet, aloittavat puhelun juuri niin että "olet meiltä joskus tilannut jotain ja voittanut sen ansiosta palkinnoksi tämän ja tämän lehden". Kun keskustelu hetken jatkuu, tuleekin ilmi että lehti pitää sisällään käsittely ja toimitusmaksut, jotka jälkikäteen tarkastettuna ovat aikalailla tasan sama hinta kuin lehden tilaaminen. En siis ole mitään noista ottanut, enkä koskaan ota. Itse olen vähän sellainen semi-materialismin vastustaja, eli mietin hyvin tarkkaan mitä oikeasti tarvitsen ja mitä vaan haluaisin ostaa. Siksi en ikinä tee "heräteostoksia", vaan jos koen tarvitsevani jotain, selvitän mistä sen saa parhaaseen hinta/laatu -suhteeseen ja ostan. En koskaan osta mitään puhelinmyynnistä. Myös siksi että vaikka luvattaisiin kuu ja tähdet taivaalta niin puhelimessa on helppo puhua mitä vaan, kun sitten lopullinen todellisuus eroaa huomattavasti luvatusta. Kun teen itse tilauksen netistä, tulostan aina sopimuksen, johon sitten on helppo vedota jos tulee erimielisyyksiä.

Varmasti kova ala tuo puhelinmyynti, mutta kyllä todella vituttaa kun välillä soi puhelin perjantai-iltana kahdeksalta, tai sunnuntai-päivällä, kun taas tuputetaan jotain uutta tuotetta.

Mielestäni suurelta osalta puhelinmyyjistä myös puuttuu totaalisesti pelisilmä asiakkaiden kanssa.Yhtenä hyvänä esimerkkinä keskuteluni puhelinmyyjän kanssa jokunen vuosi sitten, joka meni suunnilleen niin että myyjä sanoi minulle että nyt olisi erinomainen tarjous OHO -lehdestä, johon vastasin että en lue sellaista paskaa. "Mutta tässä kerrotaan kattavasti julkkisten elämästä, yms" johon vastasin että ei vaan voisi vähempää kiinnostaa, johon sitten että "tässä on mm. tv-ohjelmat jne... kauan jatkoi eri argumenteilla kunnes löin luurin kiinni. Luuliko tosiaan tuon ensimmäisen kommenttini jälkeen saavansa taivuteltua minut?

Nykyään annan puhelinmyyjän esitellä itsensä ja totean heti perään että ei ole mitään mielenkiintoa mihinkään tilauksiin, palveluihin tai lahjoihin ja jos ei mene perille tai jos myyntipuhe jatkuu suoraan esittelyn perään niin ettei anneta suunvuoroa niin lyön vaan luurin kiinni. Erityisesti kyrsii jos puhelut tulevat omalla vapaa-ajallani, esim. perjantai-iltana.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhelinmyyjälle kannattaa sanoa jo ennen spiikin loppua, että ei kiinnosta ja suljen nyt puhelimen ja hyvää päivänjatkoa. Sillähän se on selvä, eivät soita uudelleen, ennen kun taas olet kierrossa vuorossa.

Eipä muuten kannata.

Tein viime vuonna osa-aikaista puhelinmyyntiä jonkin aikaa. Väitän myös tuntevani kuluttajansuojalain opiskeluideni johdosta varsin hyvin. Myyntityö oli useimmiten tylsää, parhaimmillaan ihan mukavaa ja huonoimmillaan aivan perseestä.
Pääasiassa myin aikakausilehtiä joiden kylkiäisenä asiakkaalle tarjottiin yleensä lehden tyyppiin täysin liittymätöntä lahjaa. Lahjaa mainostettiin arvokkaana ja upeana, mutta todellisuudessa se oli useimmiten laadultaan aivan paska. Pohjalla oli valmiiksikirjoitettu myyntipuhe, joka sisälsi asiakasta hauskuttavia kirjoitettuja vitsejä. Myyntipuhe sisälsi myös tiettyjä laittomia sanoja kuten ”lahja” ja ”ilmainen”. Huomautin tästä esimiestäni, joka totesi jotakuinkin näin ”onhan se totta joo, mutta lipsahtaahan meistä jokainen muutaman km/h ylinopeuden puolellekin joskus”. Vai niin…Teki mieli sanoa jotain pomon 15-vuotiaasta tyttärestä ja ihan vähän sakkolihan puolelle lipsahtamisesta jotain…mutta jätin sanomatta.
Alaikäisille ja suomen kieltä ymmärtämättömille ei saanut myydä, vanhoille ja juopuneille ihmisille sen sijaan sai.

Myyjiä koulutettiin vastaväittelyyn sekä rummuttamaan myyntipuheitaan läpi vaikka väkisin. Koulutusajalta ei maksettu palkkaa. Työsuhteen loppuaikoina lähdin lupia kyselemättä tauolle silloin kun oli koulutustuokio. Esimiesten kaavoihin kangistuneisuutta kuvastaa myös se, että minun piti irtisanomisaikana ja jopa viimeisenä työpäivänäkin osallistua johonkin vastaväitekoulutuspaskaan.

Toisaalta olihan tuossa työssä myös hetkensäkin. Vaikka palkka oli paska, niin kyseisessä elämäntilanteessa pienikin palkka kelpasi. Toisinaan oli myös ihan mukaviakin asiakkaita ja osa oli ihan tyytyväisiä soittoihin. Myyjän kannalta parhaita asiakkaita olivat ne jotka ketjuttivat tarjouksia ja ottivat mielellään vastaan puheluita. Näitä tosin oli melko vähän, mutta omiin suosikkeihin niitä lisäilin ja n. kerran kuussa soittelin ja tarjosin heille jotain uutta. Yllättävintä puhelinmyynnissä on se, että kuinka naurettavan helposti ihmiset lankeavat ansoihin. Myyntipuheet, tuotteet, kylkiäislahjat yms ovat rehellisesti sanottuna aika surkeita, mutta hyvin usein ihminen onnistutaan puhelimessa puhumaan ympäri.


Joitakin voi kiinnostaa syy, miksi myyjien pitää soitella ”luureille” ja kiinnostumattomille uudestaan ja uudestaan. Myyntispiikki pitää pystyä sanomaan loppuun ennenkuin numero voi poistaa kierrosta. Puhelinmyyntifirma toimii jonkin lehtifirman/kustantamon edustajana joka ostaa aina X määrän numeroita kerrallaan jotka jaetaan esimiehille, jotka edelleenjakavat ne myyjille. Puhelinmyyntifirmat asettavat jokaiseen ”listaan” (=kasa ostettuja numeroita) myyntitavoitteet ja muut tavoitteet jotka ovat X % listasta. Jaostoille eikä sitäkautta myyjille anneta uusia listoja ennen kuin edellisen tavoitteet on täytetty. Myyjän kannalta tämä on perseestä, koska 9/10 vittuilee ja huutaa (ja näille pitää siis soittaa vielä uudestaan). Ei siinä mitään, kestäisin kusipäitä vaikka koko päivän jos siitä maksettaisiin. Listojen ”siivous” teetetään täysprovikapalkkamyyjillä ja tämä osuus duunista on käytännössä palkatonta (ja siihen menee kuukaudessa useampi päivä).


Lopuksi vielä vinkkejä puhelinmyyjistä eroon pääsemiseksi:

- ota Robinson-suoramarkkinointikielto!
- käytä prepaid- tai salaista numeroa!
- lataa Fonecta Caller tai muu vastaava numerontunnistusohjelma! Maksaa 0,25senttiä. Ei muita maksuja.
- jos soittaja osoittautuu puhelinmyyjäksi niin laita numero blacklistille!
- älä anna numerosi mihinkään kinkkubingoon yms nettiarpajaisiin! Jos puhelinmyyjät tällöin sinulle soittavat, se on oma mokasi eivätkä Robinsonit tai prepaidit välttämättä auta.
- älä vastaa outoihin numeroihin!
- jos kuitenkin päätät vastata, niin kuuntele ensin myyntipuhe loppuun ja kieltäydy jämäkästi
- älä yritä sanoa mitään nasevaa tyyliin ”anna oma numerosi niin soitan takaisin”! Puhelinmyyjät ovat kuulleet jo vitsisi. Yleensä useamman kerran jo samalla viikolla. Puhelinmyyjille on kyseisessä talossa onnistuttu tekemään vain yksi onnistunut jippo *(tästä alempana)
- älä myöskään räyhää, huuda, uhkaile! Puhelinmyyjistä et pääse eroon tällä tavalla


* tämä tapahtui työtoverilleni. Joku oli esittänyt kiinnostunutta tuotteesta ja kysellyt myyntifirmamme nimeä, omia myyntikokemuksia yms. Sen jälkeen hän oli kuunnellut tarjouksia kiltisti ja lopuksi pyytänyt soittamaan uudestaan seuraavalla viikolla, mutta soittamaan tällöin hänen henkilökohtaiseen numeroonsa, koska oli muka lomalla. Höpöttelyn lomassa hän oli ilmeisesti googlannut toimistomme puhelinnumeron ja antanut sen muka hänen omana numeronaan. Tämän seurauksena joku soittaa aina silloin tällöin esimiesten koppiin viiden metrin päähän.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Trecnchtown; mm. vakuutusyhtiöt soittelevat, esimerkiksi asiakkaille, joilla on yksi vakuutus heiltä ja muut jossain muualla. Näille soitetaan ja kartoitetaan muu vakuutustarve, tehdään tarjous ja yritetään myydä/siirtää muutkin vakuutukset heille.



Tai soitetaan vaikka jonkun tietyn (ammatti-)liiton jäseniä läpi, liiton, jolla yhteistyösopimus vakuutusyhtiön kanssa ja samalla lailla koetetaan saada lisää asiakkaita...



Eroaa aika helvetisti kaikilta osin lehtimyynnistä.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Trecnchtown; mm. vakuutusyhtiöt soittelevat, esimerkiksi asiakkaille, joilla on yksi vakuutus heiltä ja muut jossain muualla. Näille soitetaan ja kartoitetaan muu vakuutustarve, tehdään tarjous ja yritetään myydä/siirtää muutkin vakuutukset heille.

Näissä mua on pari kertaa yritetty kusettaa. Soitto tulee, jos haluaisin käydä vakuutuksia läpi ja käydä sitten tapaamassa edustajaa. Kerron puheluissa aina, että meillä on pari pikkukundia, joiden molempien hoitokuluvakuutuksista on aikoinaan hoidettu luunmurtumia, molemmilla lievä astma sekä laktoosi-intoleranssi enkä usko teidän näitä ottavan vastuullenne. Ifillä esim väitettiin pokkana, että otetaan kyllä täysin vastuulle, mutta kun menin (onneksi tohon lähiostarille) tapaamaan vakuutusmyyjää, ei ollut ko hommaan mitään saumaa. Muut vakuutukset kyllä olis voinu siirtää, mutten viitsinyt autovakuutuksesta maksella ylihintaa. Totesin kundille ystävällisesti, et laita palaute puhelinmyyjälle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eroaa aika helvetisti kaikilta osin lehtimyynnistä.

Kyllä joo, monenlaista kauppaa voi yrittää puhelimitse tehdä. En tosin noita vakuutusmyyjiä jne. pidä niin tunkeilevina tai ärsyttävinä kuin vaikkapa lehtiä myyviä "kollegojaan". Jos vaikka soiton kohteella on jo yksi vakuutus heidän firmassaan, niin useinhan nuo pystyvät tarjoamaan ja tarjoavatkin jotain kokonaispakettia, jossa viivan alle jää vähemmän maksettavaa, mikäli siirtää kaikki vakuutukset ko. yhtiöön. Tämähän hyödyttää asiakasta ihan rahallisestikin, kuten myös myyjää ja kaikki voittavat. Lehtien tai vaikka kalsarien myyminen puhelimessa ei vaan mielestäni vertaudu vaikkapa nyt noihin vakuutusmyyjiin. Tai joo jos soittelisivat ainoastaan vanhoille asiakkaille, mutta tämän epäloogisuuden ymmärtänevät kaikki.

Ifillä esim väitettiin pokkana, että otetaan kyllä täysin vastuulle...

Tästä tuli mieleeni, kun taannoin vaihdettiin kaikki vakuutukset Ifiltä pois, niin lupaili LähiTapiolan mimmi puhelimessa kovasti, että ms-taudistani huolimatta saisin heiltä ihan normaalin tapaturmavakuutuksen. Sanoin kyllä, että en usko ja kun sitten varsinaisen myyjän kanssa päästiin kasvokkain juttelemaan, niin tämä vahvisti epäilyni ja ihmetteli kovasti läpiä päähänsä puhuneen, puhelimessa asiaa hoitaneen asiakaspalvelijan toimintaa.

En kuitenkaan kokenut tuota millään lailla ärsyttävänä tai mitään, ilmeisesti joku ajatuskatko puhelimessa asiaa hoitaneelta tytöltä. Ja nimimerkki miksen tavoin tiesin jo heti tuon kuultuani, että ei voi pitää paikkaansa ja eihän se sitten pitänytkään. Pikkujuttu, kunhan tuli tuosta lainaamastani viestistä mieleen.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
En ole vielä törmännyt sellaiseen puhelinmyyjään, joka olisi "rehellisesti" myynyt tuotettaan vaan aina on lähdetty "ilmaisilla tuotteilla" yms. liikkeelle. Onko sellaisia olemassa?

Taisin palstallakin avautua, mutta nettioperaattorin kanssa tällaiseen ilmiöön törmäsin. Duunin aikana oli tullut pari puhelua ja numeroa selvittäessä sitten tuli huomattua uusi kampanja. Tarvekin tuolle oli, joten odotin jo puhelua. Ei se mimmi siellä langan päässä luvannut mitään ylimääräistä tai extraa, tosin ei meinannut ymmärtää "myyntiä". Ehdot olivat samat kuin netissä, olin alusta asti ottamassa tarjousta ja silti piti hokea myyntilitanjaa. Vittu, opettakaa ne myyjät kuuntelemaan asiakasta. Jos heti olen ottamassa tarjousta, niin ei siinä tarvitse samoja myyntipuheita käydä kuin Seiskaa kauppaavan myyjän.

Noh, sai tuo myyjä myyntinsä ja minäkin opin jotain. Nimittäin en varmasti osta mitään enää puhelimessa. Laiskana miehenä kuvittelin, että tuleva puhelu on luokkaa "joo laita tulemaan, tässä tiedot...". Pienemmällä vaivalla olisin tilannut vastaavan paketin netistä ja ajallisestikin olisi todennäköisesti selvinnyt nopeammin. Rahallisesti puhutaan samasta summasta, eli ostoskanava ei sinänsä merkinnyt mitään.

edit: Ja puhelimessa roikkuessa mielessä kävi hetken aikaa jopa kilpailjalle siirtyminen. Hirveän vahvaa kuvaa ei antanut se, että jopa puhelinmyyjältä ostaminen tuntui tavallaan vaikealta. Tähän voisi jopa etsiä jotain hauskaa kuvaa siitä, kuinka pitäisi vain pystyä ostamaan jotakin. "Just take my money and..."
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tuli oltua viime kesänä pari viikkoa puhelinmyyjänä. Tuota pidempää en jaksanut ennen kuin otin loparit. Eniten duunissa otti päähän se, että joutui myytävistä tavaroista täysin kiinnostumattomille ihmisille silti väen vängällä niitä työntämään. Omatunto kolkutti ensimmäisestä soittopäivästä alkaen ja parin viikon jälkeen jo liikaa, vaikka kuinka yritin hokea itselleni että se oli minun työtäni ja ihan kunnollinen tapa hankkia rahaa. Kaiketi olen liian "kiltti" tuollaiseen työhön, voin kuvitella että jos on oikein häikäilemätön ja suustaan nopea kaveri niin voi tehdä hyvääkin tulosta. Ja todellakin myös tuo spiikin läpi lukeminen joka ikinen helvetin kerta kävi vanhaksi jo parin päivän työnteon jälkeen. Kuulostin varmaan aivan masentuneelta sitä lukiessa jo ensimmäisen työviikon jälkeen...
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Tuli näistä vakuutusmyyjistä mieleen, kun pari on nyt kertonut kuinka puhuvat ihan mitä vaan että saavat ajan varattua. Nämä ovat siis ns. ajanvaraajia. Itse olin vastaavassa työssä yhtenä kesänä B2B-puolella, ja kyllä vitutti ja nöyryytti se touhu, kun oli palkka aivan paska ja meininki oli juuri sellaista mistä monet on kertoneet. Pomo kyttää selän takana että varmasti se asiakas kieltäytyy ainakin 3 kertaa, se saatanan litania piti osata lukea niin ettei asiakas pääse sanomaan mitään väliin jne. Mutta oli pakko jotain duunia tehdä että sai työharjoitteluviikot täyteen. Alan töitä kun ei tahtonut tuolloin löytyä millään.

Joka tapauksessa, hommana oli että soitettiin tietyn alueen yrityksille, ja yritettiin suurin piirtein keinolla millä hyvänsä soittaa aikoja paikallisille saman firman myyntiedustajille, että pääsevät esittelemään paikan päälle firman tuotteita. Provikat muodostuivat hankittujen aikojen mukaan. Periaatteena oli, että ensin yritetään vain saada se asiakas suostumaan siihen että myyntiedustaja pääsee paikan päälle ja sittenhän se varsinainen myynti vasta alkoikin, joskin siitä en sen pahemmin tiedä.

Tämän(kin) kokemuksen jälkeen olen kyllä pyrkinyt välttämään viimeiseen asti mitään puhelimitse myytävää/markkinoitavaa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Olin joskus kakarana "puhelinmyyjänä" hetken aikaa. Firman nimi oli Finalistit Oy. Tunnettu kusetusfirma. Sanoivat ensimmäisenä työpäivänä, että aluksi on kuukauden "koeaika", ja vasta tämän koeajan jälkeen tehdään työsopimus. Kävelin ulos ovista välittömästi sen jälkeen kun kuulin tämän järjettömän käytännön.

Sen jälkeen olen kuullutkin todella useilta, että juuri ennen tämän kuukauden koeajan päättymistä jaellaan potkuja kesäpojille ja kesätytöille.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olin joskus kakarana "puhelinmyyjänä" hetken aikaa. Firman nimi oli Finalistit Oy. Tunnettu kusetusfirma. Sanoivat ensimmäisenä työpäivänä, että aluksi on kuukauden "koeaika", ja vasta tämän koeajan jälkeen tehdään työsopimus. Kävelin ulos ovista välittömästi sen jälkeen kun kuulin tämän järjettömän käytännön.

Sen jälkeen olen kuullutkin todella useilta, että juuri ennen tämän kuukauden koeajan päättymistä jaellaan potkuja kesäpojille ja kesätytöille.

Aika huikea firma näköjään, kun eivät ole tietoisia neljän kuukauden koeajasta jonka aikana kumpi tahansa osapuoli voi purkaa sopimuksen.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli oltua viime kesänä pari viikkoa puhelinmyyjänä. Tuota pidempää en jaksanut ennen kuin otin loparit. Eniten duunissa otti päähän se, että joutui myytävistä tavaroista täysin kiinnostumattomille ihmisille silti väen vängällä niitä työntämään. Omatunto kolkutti ensimmäisestä soittopäivästä alkaen ja parin viikon jälkeen jo liikaa, vaikka kuinka yritin hokea itselleni että se oli minun työtäni ja ihan kunnollinen tapa hankkia rahaa. Kaiketi olen liian "kiltti" tuollaiseen työhön, voin kuvitella että jos on oikein häikäilemätön ja suustaan nopea kaveri niin voi tehdä hyvääkin tulosta. Ja todellakin myös tuo spiikin läpi lukeminen joka ikinen helvetin kerta kävi vanhaksi jo parin päivän työnteon jälkeen. Kuulostin varmaan aivan masentuneelta sitä lukiessa jo ensimmäisen työviikon jälkeen...

Samanlaisia kokemuksia täällä suunnalla.
Kesällä 2010 en saanut 16-vuotiaana muita hommia, joten vaihtoehdoksi (kesä)työttömyyden ohella puhelinmyynti. "Haastattelussa" mainostettiin paljon sitä, että hyvin myymällä saa todella hyvät ansiot. Jo tässä vaiheessa kyseenalaistin sen aika vahvasti ja syystäkin, kun ensimmäisenä työpäivänä selvisi todellinen palkka. Palkka tuli nimittäin pelkästään myytyjen lehtien kautta ja yhtestä tilauksesta palkkaa tuli joku 4,90€ (tjsp). Ja kun normaali kesätyöntekijä myy päivässä sen 0-4 tilausta, niin palkka olisi ollut aika murheellinen.
Ensimmäisenä päivänä soittoja tehdessä avautui myös se, miten väärällä alalla olin. Ajattelin itseni lähinnä puhelimen toisessa päässä olleen ihmisen rooliin ja en jäänyt inttämään kenellekään, että "ota nyt". Suurimman osan päivästä pyörittelin peukaloita ja soittelin lähinnä silloin, kun pomo tuli vaeltelemaan taka-alalle.
Seuraavana aamuna sitten lähetin "pomolle" viestin, ettei Tähtipakkia enää niissä maisemissa toistamiseen nähdä. En ole tuota ratkaisua katunut kyllä kertaakaan tämän neljän vuoden aikana.
 
Aika huikea firma näköjään, kun eivät ole tietoisia neljän kuukauden koeajasta jonka aikana kumpi tahansa osapuoli voi purkaa sopimuksen.
Mistä tiedät, etteivät ole tietoisia? Jos olisin suuri ja mahtava puhelinmyyntikingpin, en minä ainakaan antaisi puhelinmyyjilleni 4kk koeaikaa. Eiköhän firman kannalta jo kuukaudessa selviä onko myyjällä kykyä tehdä tulosta vai annetaanko kenkää ja otetaan tuolille uusi kakara sönköttämään spiikkiä.

Ajattelin ensin kirjoitella pidemmältikin, mutta eipä moinen taitaisi olla uhratun energian arvoista. Vittu mitä paskaa, kieltäkää nyt saatana jo koko homma lailla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mistä tiedät, etteivät ole tietoisia? Jos olisin suuri ja mahtava puhelinmyyntikingpin, en minä ainakaan antaisi puhelinmyyjilleni 4kk koeaikaa. Eiköhän firman kannalta jo kuukaudessa selviä onko myyjällä kykyä tehdä tulosta vai annetaanko kenkää ja otetaan tuolille uusi kakara sönköttämään spiikkiä.

Eihän tuo neljä kuukautta tarkoita sitä, etteikö työsopimusta voisi purkaa koeaikaan vedoten jo aiemminkin. Sen voi tehdä vaikka ensimmäisenä päivänä. Neljän kuukauden määräaika tarkoittaa ainoastaan sitä, että sen jälkeen koeaikapykälää ei saa enää käyttää.
 
Eihän tuo neljä kuukautta tarkoita sitä, etteikö työsopimusta voisi purkaa koeaikaan vedoten jo aiemminkin. Sen voi tehdä vaikka ensimmäisenä päivänä. Neljän kuukauden määräaika tarkoittaa ainoastaan sitä, että sen jälkeen koeaikapykälää ei saa enää käyttää.
Mutta jos kuukaudessa joka tapauksessa selviää onko työntekijästä myyntitykiksi, ei firman kannalta ole järkeä jatkaa koeaikaa pidempään, koska se tarkoittaa työntekijälle oikeutta irtisanoutua ilman irtisanomisaikaa.

Macnevis ihmetteli eikö firma ole kuullut 4kk koeajasta, olen 100% varma että on kuullut, mutta ei halua käyttää.
 

Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Itselleni sattui pari viikkoa sitten pitkästä aikaa positiivinen puhelinmyynti - soitto. Ensin esitteli asiallisesti itsensä ja firman, jonka puolesta soittelee (Soneran nettiasioilla). Tarjouksessa sain päivitettyä entisen 3G yhteyden 4G:ksi, samaan hintaan kuin aiemmin tehty määräaikainen hitaampi yhteys. Lopputuloksena nyt netti toimii hitaimmillaankin samalla tasolla kuin aiemmin nopeimmillaan - ja bonuksena nykyinen toimii parhaimmillaan vähintään 8 kertaa nopeammin kuin ennen.

Meinasin alkuun etten kuuntele tarjousta, mutta tässä tapauksessa olisi jäänyt win-win tilanne toteutumatta molemmille osapuolille.

Eli tapauksesta viisastuneena aion kuunnella jatkossa ensin mitä tarjous koskee ja millä ehdoilla ja sen jälkeen asiallisesti ilmoittaa olenko kiinnostunut vai en. Tietenkin pyysin puhelintarjouksen myös kirjallisesti sähköpostiin, eikä tämä tuottanut ongelmia tässä tapauksessa.
 

oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
En ole vielä törmännyt sellaiseen puhelinmyyjään, joka olisi "rehellisesti" myynyt tuotettaan vaan aina on lähdetty "ilmaisilla tuotteilla" yms. liikkeelle. Onko sellaisia olemassa?

Itselleni on useampaan kertaan myyty Tekniikan Maailmaa rehellisesti. Myyntipuhe on ollut suurin piirtein seuraava:

"Sinulla on näemmä Tekniikan Maailman tilaus loppunut xx viikkoa sitten. Meillä olisi nyt tarjous jossa saa ..."

Ei turhaa paskanjauhantaa arvontavoitoista, ilmaisista lehdistä yms.

# respect

valitettavasti ei ole mitään muistikuvaa minkä firman myyjät ovat TM meikäläiselle kaupanneet
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Vakuutuspuolella on näiden ajanvaraajien lisäksi myös "asiantuntijamyyjiä", jotka hoitavat asiakkaan asian a:sta ö:hön itse ja ovat varmasti saaneet kattavan koulutuksen työhönsä. Kaikki puhelut nauhoitetaan ja asia ratkaistaan asiakkaan eduksi, jos myyjä on puhelimessa puhunut läpiä päähänsä.



Itse asiassa tästä syystä vakuutusasiointi on turvallisinta juuri puhelimitse tai verkkopalvelun kautta, koska kaikki mitä on sanottu on dokumentoitu... Konttoreilla ei ole kuuntelulaitteita ;)



Mahtuuhan vakuutusmaailmaankin vaikka millaisia edustajia ja kenellä palkka juoksee pelkistä provisioista lienee kiusaus suurin. Siis luvata sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Mutta on sielläkin rehellisiä ja suoraselkäisiä tyyppejä varmasti suurin osa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Itselleni on useampaan kertaan myyty Tekniikan Maailmaa rehellisesti. Myyntipuhe on ollut suurin piirtein seuraava:
Minullekin on myyty Urheilulehteä ihan rehellisellä tavalla kahteen kertaan. Ekalla kerralla soitettiin muistaakseni syksyllä 2008 että kun olin täyttänyt jonkun A-lehtien lappusen (joku kilpailu se oli, ja muistan vielä raksittaneeni sen kohdan että saa pistää tarjouksia), niin soittavat nyt niitä ihmisiä läpi jotka ovat lappuja täyttäneet. Joku arvontahan se taisi silloinkin olla, ja eivätkä edes yrittäneet mitään paskanjauhantaa siitä että olisin voittanut jonkun sähköhammasharjan tai miniradion, vaan ihan rehellisesti sanoivat että kun täytin sen paperin niin nyt on sulle Roogeri tällainen tarjous. Saiko siinä nyt muistaakseni 1,5 vuoden lehdet yhden vuoden hinnalla, tai jotain vastaavaa. Oli muuten vieläpä määräaikainen tilaus...

... muistan sen siitä, koska toisen kerran soittivat sitten vajaat 1,5 vuotta myöhemmin että nyt kun on tämä määräaika kohta päättymässä, niin mitäs sanot jos pistetään lehti tulemaan jollain pienellä alennuksella vuodeksi tästä eteenpäin. Sanoivat sitten myös että se tilaus pitää itse katkaista jos ei halua jatkaa, ja sanoivat tämän myös ihan suoraan, ei siis suinkaan mitenkään ohimennen jossain lopussa. Tyytyväinen olen näihin myyntipuheisiin ollut, koska asiat on sanottu suoraan.

Itse on tullut tehtyä puhelinmyyntiä useampi vuosi. Myytyä on tullut ihan kaikkea mahdollista laidasta laitaan, joten väitän tuntevani myyjien soittotavat kohtuullisen hyvin, ja minua on mahdoton kusettaa millään "ilmaisilla" näytteillä, koska tulee sanottua myyjälle yleensä että olen luultavasti myynyt sitä samaa tavaraa kuin mitä sinä nyt minulle myyt.

Ihan jees hommaa jos vaan osaa kunnolla. Voin myös myöntää että olen ainakin pyrkinyt olemaan siten että en kusettaisi asiakkaita, koska tietoon ei ole tullut että kauppojani olisi reklamoitu. Tokihan minä en voi sitä varmaksi sanoa että onko siellä joku dementoitunut mummeli toisessa päässä, mutta aika usein vedän/vedin linjat kiinni silloin jos vaikuttaa sille ettei siellä toisessa päässä ihan tajuta. Ja sama juttu jos siellä toisessa päässä on sellainen henkilö joka ei osaa suomea, niille ei tule edes tarjousta kerrottua vaan toivotellaan mukavat jatkot heti.

Niin ja sitten niistä paikoista joissa on tullut oltua, niin niissä on noudatettu ihan yleisesti palvelualojen TESiä, ja on ainakin pyritty siihen ettei työntekijöitä painosteta heti parin viikon jälkeen hulluun myyntiin, vaan annetaan aikaa kehittyä ja autetaan esim. kuuntelemalla puheluita.

Onhan se tietyllä tavalla haastavaa homma, ja ymmärrän täysin jos siitä ei pidä ja että miksi alalla on paska maine. Fakta on se että puhelinmyyntialalla on toimijoita ihan maan perkeleesti, ja varmasti näistä moni (suurin osa?) on ihan täysiä kusetusfirmoja joissa ei paljon työntekijöitä ajatella. Joillekin puhelinmyynti sopii, mutta se vaatii sellaisen tietyn ajatusmallin että pitää laittaa "aivot narikkaan". Mutta tosiaan mihinkään kusettamiseen ei saa lähteä, ja paikoissa joissa minä olen ollut niin kauppapuhelutkin kuunnellaan ja jos niissä on jotain epäilyttävää, niin soitellaan sitten asiakkaalle perään tai perutaan kauppa suoraan.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tuossa puolisen tuntia sitten puhelin soi ja riensin vastaamaan kun sattuneesta syystä odotin puhelua. Kun yritin vastata puhelu katkesi välittömästi. Soitin numeroon takaisin josta ilmeisen tarkoituksella epäselvä äänite kertoi että minua on yritetty tavoittaa jonkin toimeksiannon takia. Yrityksen nimestä ei äänitteestä saanut mitään tolkkua.

Fonecta osasi kertoa numeron perusteella että kyseessä olisi Prime Sales Oy -niminen puhelinmyyntiyritys Oulusta. Ei siis todellakaan mitään toimeksiantoja ole vireillä kyseisen paskalafkan kanssa.

Jäi vain mietityttämään olisiko ollut kyseessä takaisinsoittohuijaus eli saisin laskua kun soitin numeroon takaisin.

Puhelu tuli numerosta +358447798312.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
@Jari66

Saattoi olla myös ns. soittokone eli soittaa yhtäaikaa moneen numeroon ja yhdistyy puhelimyyjälle, kun joku vastaa. Toisinaan kaksi vastaa yhtäaikaa ja silloin toinen -luonnollisesti- saa luuria korvaan.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Ei ollut minun alani puhelinmyynti. Vähän yli viikon tuota hommaa tein, mutta aika kauas jäin noista myyntitavoitteista. Parhaimpana päivänä sain huimat neljä tilausta. Huonoimpana kauppoja ei syntynyt yhtään. Myyntikeskiarvo taisi olla noin 2 tilausta/päivä ja tuollahan ei vuokraa tai muita menoja makseta.
 
Ei ole vuosiin puhelinmyyjät soitelleet, mutta eilen aamulla kävi tosi kummallinen tilanne. Nimittäin puhelu alkoi jotenkin näin "xxxxx firmasta blaablaa soittelee hei, te ilmeisesti tunnette Timo Soinin?
Menin lievästi hämilleni, että anteeksi mitä, kenet ja mistä soititte? Tähän tämä myyjä vastas firman nimen, mikä ei jäänyt päähän mutta just sellainen haistapaska-meininki tyyliin Bulckline company tai Frostitude Oy tai Grauzer Ab eli nimi mistä ei voi mitenkään päätellä yhtään mitään ja ei varmasti voi jäädä mieleen. Mutta tämä myyjä siis jatkoi: "Timo Soinin, mutta hän ilmeisesti tuntee Teidät tai jonkun Teidän perheestänne ja hän oli niin tyytyväinen puhdistuspalveluumme, että halusi suositella teille tätä blablabla tällähän saa rahanarvoista etua ja blabla".

Olin aika töttöröö aamupöhnässä, että saatoin kyllä kuulla nimen väärinkin mutta välittömästi ärsytti suunnattomasti tuo valehtelu "teidät tai jonkun teidän perheestä." Ei varmasti tunne, enkä varmasti tunne. Varmaan joku puhelinmyyjien kikka kolmonen tuo. No, laitoin vain puhelimen yöpöydälle sulkematta ja jatkoin unia, sinne se myyjä jäi vetämään monologia. Olenko paha ihminen? Toisaalta vois sanoa tiukasti että EI, mutta jotenkin tuo valehtelu sai ärsyyntymään että ei ole edes ansainnut nopeaa, kieltävää vastausta.

Onko jollekkulle joku soittanut ja kaupitellut jotain puhdistukseen liittyvää? Olis pitänyt kuunnella, kun jäi vaivaamaan :)
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mulle ei ole onneksi enää muut soitelleet (robinson-kiellon takia), mutta noista Suomensähkö (tms.) sähköyhtiöistä on muutaman kerran soiteltu. Aina hirveä vauhti päällä, että nyt sähkönne maksaa sen ja sen ja meillä olisi tän ja tän ja että tyhmäähän se on maksaa enemmän, että eikös laitetakin tulemaan. Vituttaa toi tyyli, että puoliväkisin on jo entteriä painamassa ja ties mitä tilausta tulemassa. Ekalla kerralla googlasin firman ja pelkkää paskaa olivat saaneet netissä osakseen, nyt kerroin että sähkösopimus kuuluu taloyhtiölle ja vastaksena sain että "ei oikein ymmärtänyt ja kävi väärinkäsitys". Sellaiset negatiiviset fibat saanut tuosta tyylistä, että vaikka seuraava tarjoaisi ilmaiset sähköt loppuelämäksi, punainen luuri tulisi varmasti jo pelkästä sähköön liittyvästä puhelusta.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Suoranaista puhelinmyyntiä taida olla, mutta Alexandria ottaa kyllä päähän. Ovat nyt soitelleet vuodenpäivät, kaikista pyynnöistä/kielloista huolimatta. Tarjoavat poikkeuksetta edullisia sijoituspalveluita (hoidan jokatapauksessa henk.koht. verkkopankin kautta, jonka sivuuttavat paremmalla tietämyksellään) ja ylipäätään ihan kaikkea mahdollista a-ö-kategoriassa. Ihmetyttää myös tuo pitkäjänteisyys noilla "myyjillä", kun sama nainen soittelee 2-3 kertaa viikossa samasta asiasta noin vuoden ajan. Kukin tottakai tyylillään, mutta jos mahdollinen asiakas kieltäytyy niin miksi pitää jatkuvasti soitella?

Hesarissa oli tänään hyvä juttu jossa entinen firman pomo avaa tuota toimintaa: Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia” - Talous - Helsingin Sanomat

Lisäksi Kauppalehti on ko. lafkaa suolannut pitkin kevättalvea.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alexandriasta soitettiin minulle tällä viikolla. Puhelu alkoi jotenkin niin, että koska Alexandria täyttää tänä vuonna 20 v., niin soitamme jokaiselle suomalaiselle palkansaajalle. Ettäs tiedätte mitä odottaa, palkansaajat!

Minulle soittaneella naishenkilöllä oli rajallinen kyky ymmärtää EI-sanaa, hän varmisti vielä lopuksi, että oliko tämä nyt tässä vai saisiko hän soittaa vielä uudestaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös