Perheväkivaltaa ja mustasukkaisuutta
Sen verran vielä lisäepisodeja diabetekseen sairastuneesta tyttökissastani, että kävin hänen kanssaan toissapäivänä eläinlääkärissä kontrollikäynnillä ja verensokerin mittauksilla yms. Aiemmin tänä vuonna vein kummatkin kissani yhtä aikaa eläinlääkäriin vuositarkastukseen, ja vaikka häkkiin meno ja autossa matkustaminen ovatkin traumaattisia, niin itse kotiinpaluu tapahtui mutkattomasti ja nopeasti.
Tällä kertaa oli toisin, koska kissaherrani (jota ei siis viety lääkäriin) närkästyi, suuttui ja pahastui vallan mahdottomasti kun hänen asuinkumppaninsa tuli lääkärin pakeilta takaisin. Oli kuin hän ei olisi ollut tuntevinaan vanhaa ystäväänsä vaan taloon olisi tullut outo muukalainen, joka yritti tulla niin vain tervehtimään. Sähinä ja matala murina seurasivat välittömästi, samoin selän köyristäminen kaarelle ja hyökkäys/kynsintäyritykset heti kun toinen kissa vain vähän meni ohi.
Mustasukkaisuus ja perheväkivalta on jatkunut vielä tänäänkin, tosin vähän jo laantuneena. Välillä kumpikin söi samasta kupista, sitten tuli taas sähinä-, ärinä- ja lyömispuuska ja vetäytyminen tuolin päälle murisemaan. Kissaneitini on ollut peloissaan ja ihmeissään, koska hän ei ole oikein ymmärtänyt, miksi hänen kaverinsa nyt näin käyttäytyy.
Olen pohtinut, että syyn on osaltaan oltava eläinlääkärin hajuissa ja tuoksuissa. Sekä eläinlääkärin vastaanoton tuoksuissa että mahdollisesti erilaisten lääkkeiden, hoitotoimenpiteiden yms. hajujäljissä. Kissaherrani muistaa kyllä eläinlääkärille menon ja eläinlääkärin vastaanoton, ja inhoaa kumpaakin sydämensä pohjasta. Ikävät muistot ja kokemukset saattavat purkautua väkivaltaisena käytöksenä. Toki myös kissaneidinkin oma ominaishaju on vähän peittynyt, ja "hajuvesipilven" alta ei oikein erota, että taloon on tullut vanha asuinkumppani eikä mikään vieras Jezebel.
Kissaneidin koettelemukset siis jatkuvat, ja kaiken lisäksi eläinlääkärillä käynnin jälkeen toinen silmä on alkanut hieman rähmiä. Hetken jo luulin, että häntä on kynsäisty silmäkulmaan, kun toinen kissa antoi käpälää päin pläsiä, mutta ei siinä mitään haavaa näyttänyt olevan, eikä verta.
No, toivottavasti sekä silmä paranee että maahan palaa taas rauha perheväkivallan laannuttua. Varmasti joku äärifeministinen tutkijadosentti saisi tästäkin aihetta apurahapyyntöön ja tekisi tutkimuksen, jossa todettaisiin suomalaisten miesten luontaisen väkivaltaisuuden ja geneettisen puolison pahoinpitelytaipumuksen siirtyvän myös suomalaisiin uroskissoihin. Se hyvä puoli sentään on, että toisin kuin me väitteiden mukaan rutiininomaisesti raiskaavat ja naisia maahan paiskaavat suomalaiset valkoiset heteromiehet, niin kissaherrallani ei ole raiskaushommiin enää fyysistä kapasiteettia. Mitä nyt joskus vähän toisen takapuolta nuuhkaisee ja nuolaisee.