Projekti: Kissa

[ace]

Jouduin lähettämään 13v. kissaherrani eilen sateenkaarisillalle pahenneen nivelsairauden vuoksi. Suru on suunnaton, kyynelten läpi vaikeaa kirjoittaa.

Reilu viikko tästä ja joka aamu tai päivä kuulen hänen askeleet.

Kiitos kaikille tsemppajille täällä, ette arvaakkaan kuin paljon se merkitsee!

 

[Nelfor]

Reilu viikko tästä ja joka aamu tai päivä kuulen hänen askeleet.

Kiitos kaikille tsemppajille täällä, ette arvaakkaan kuin paljon se merkitsee!

Sun viesteistä tulee mieleen omat tunteet reilu vuosi sitten, kun jouduin samaan tilanteeseen 10v kissani kanssa. Itken todella harvoin, mutta silloin itkin. Kyyneleet meinaa vieläkin tulla silmin, kun asiaa enemmän ajattelee.

Muistutin silloin itselleni, että vaikka se suru ei koskaan kokonaan poistu, eikä kuulukaan poistua, niin aika tekee tehtävänsä. Sitä on tuossa kohtaa vaikea uskoa ja ymmärtää, mutta totta se silti on. Hiljalleen se pahin tunne helpottaa ja lopulta pystyy muistelemaan rakasta karvakaveria lähinnä positiivisten muistojen kautta.

Toivotan sulle paljon voimia tässä vaikeassa tilanteessa!

 

[Ötökkä]

Reilu viikko tästä ja joka aamu tai päivä kuulen hänen askeleet.

Kiitos kaikille tsemppajille täällä, ette arvaakkaan kuin paljon se merkitsee!

Aina se auttaa että joku ymmärtää ❤️ Kissaa eivät kaikki osaa arvostaa tai ymmärrä miten rakkaita nuo voivat olla.

Lemmikin menetyksessä muuttuu myös rutiinit aika paljon. Kuka enää pakottaisi nousemaan sängystä tai tulisi illalla lämmittämään kainaloon?

Onneksi muistot säilyy. Joskus sitten on ehkä valmis ottamaan sen uuden herättelijän vaatimaan aamupalaa

 

[Straight Edge]

Vanha kissa (noin 20-v) käyttäytyy toisinaan, kuin uhmaikäinen lapsi. Esimerkiksi tänään on sellainen päivä.

Ei millään halunnut mennä aamupalan jälkeen tavalliseen tapaan nukkumaan, vaan kärisee ja kikuttelee. Kannoin muutamaan kertaan hyviin nukkumispaikkoihin, mutta aina palasi pahantuulisena pyörimään kintereille ja huutamaan :D Nyt punkesi surkeana sohvalle kainaloon, kun on niin paha mieli. Voi voi reppanaa. Tytär oli justiinsa tuommoinen silloin joskus 15 vuotta sitten.

 

[rpeez]

Vanha kissa (noin 20-v) käyttäytyy toisinaan, kuin uhmaikäinen lapsi. Esimerkiksi tänään on sellainen päivä.

Ei millään halunnut mennä aamupalan jälkeen tavalliseen tapaan nukkumaan, vaan kärisee ja kikuttelee. Kannoin muutamaan kertaan hyviin nukkumispaikkoihin, mutta aina palasi pahantuulisena pyörimään kintereille ja huutamaan :D Nyt punkesi surkeana sohvalle kainaloon, kun on niin paha mieli. Voi voi reppanaa. Tytär oli justiinsa tuommoinen silloin joskus 15 vuotta sitten.

Onkohan kissalla jotain kipuja tuli vain mieleen, kun tuolla iällä varmaan voi jo jokin vaivatakin.

 

[Straight Edge]

Onkohan kissalla jotain kipuja tuli vain mieleen, kun tuolla iällä varmaan voi jo jokin vaivatakin.

Alkaahan sillä olla. Joinakin päivinä liikkeelle lähtö on oikein hidasta, ja kävely kankeaa. Toisaalta hetkittäin tuokin vetää 666, ja sekoilee ihan huolella. Että onko tuo se sama katti, joka äsken tuskin pääsi kävelemään? Ja vetelee nuorempaa (15-v) läskiä turpaan ihan vittumaisuuttaan. Kissat <4

 

[Bruno]

Viikko pari sitten lueskelin näitä teidän kirjoituksia enkä pystynyt edes kuvittelemaan sitä tuskaa, mikä menetyksestä aiheutuu. No, nyt sen tiedän.

Meidän vanhempi kissaherra jouduttiin eilen laittamaan autuaammille hiiriniityille, kun yhtäkkiä kondis romahti aivan totaalisesti.
Vielä lauantaina äijä eleli normaalia elämää, söi ja liikkui ihan virkeästi. Illalla vatsasta alkoi kuulua ihmeellistä ääntä, mutta ajateltiin sen olevan lähinnä jotain ruoansulatushommaa tai vastaavaa. Sunnuntaiaamuna tarjosin kissoille ruokaa aamulla, mutta ei kelvannut. Selvä, normijuttu, tämä oli nyt paskaa. Mutta, kun ei herkkupalat tai edes kinkunsiivu uponnut ja tuli vetinen oksennus oli selvä homma, että nyt on mentävä nopeasti lääkäriin.
Sunnuntaina arvot olivat vielä lääkärin mukaan ihan ok ja pahoinvointipistoksen ja reseptin kanssa takaisin kotiin.
Eipä alkanut ruoka maistumaan ja lipitteli vain vettä rauhassa, mutta oli kuitenkin meidän kanssamme levollisen näköisenä makoilemassa.
Eilen aamulla ei vieläkään ollut syönyt mitään, joten päätimme lähteä uudestaan lääkäriin. Lääkäri tutki ja pyysi jättämään ukkelin vielä tarkempiin tutkimuksiin ja ilmoittavansa sitten.
Puheluun vastattuani meinasi lähteä jalat alta. Munuaiset ovat käytännössä lakanneet toimimasta, suurentuneita imusolmukkeita löytyi ja vatsassa lillui jotain epämääräistä, kenties sulamatonta ruokaa.
Lääkäri sanoi suoraan, että ennuste on huono, vaikka yritettäisiin hoitaa niin edessä oli meidän elämämme vaikein päätös eikä varsinaisesti hulvatonta ollut olla kissan kanssa sen viimeisiä hetkiä.
Keski-ikäinen äijäkin voi itkeä kuin pieni lapsi, kun kuulee sanat "sydän on nyt pysähtynyt".
Melkein 12 vuotta kuitenkin ukko minun/meidän kanssa hengaili. Siihen mahtuu paljon hienoja hetkiä ja kivoja muistoja, jotka tosin tässä vaiheessa vielä odottavat vaihtumistaan surusta haikeudeksi.
Koti ei kuitenkaan jäänyt tyhjäksi vaan 4-vuotias tyttökissa vielä jäi elämäämme riemastuttamaan. Mikä tietysti itsekkäästi ihmisenä ajatellen helpottaa oloa, mutta huolestuttaa miten tuo pärjäilee.
Välillä näyttää etsivän papparaista ja makoilevan vähän masentuneen ja kaipaavan oloisena. Ja haluaa huomiota enemmän kuin ennen. Onneksi kuitenkin syö.
Pikkumuija on elämänsä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hän on ainoana kissana. Pitää seurailla miten sopeutuu ja pohtia mahdollisesti uutta pentua taloon.

 

[Individual]

@Bruno
Osanotot karvakaverin poismenosta.

 

[Sonny Burnett]

Siinähän se kaveri naattii jouluyöstä.

 

[douppi]

Viikko pari sitten lueskelin näitä teidän kirjoituksia enkä pystynyt edes kuvittelemaan sitä tuskaa, mikä menetyksestä aiheutuu. No, nyt sen tiedän.

Meidän vanhempi kissaherra jouduttiin eilen laittamaan autuaammille hiiriniityille, kun yhtäkkiä kondis romahti aivan totaalisesti.
Vielä lauantaina äijä eleli normaalia elämää, söi ja liikkui ihan virkeästi. Illalla vatsasta alkoi kuulua ihmeellistä ääntä, mutta ajateltiin sen olevan lähinnä jotain ruoansulatushommaa tai vastaavaa. Sunnuntaiaamuna tarjosin kissoille ruokaa aamulla, mutta ei kelvannut. Selvä, normijuttu, tämä oli nyt paskaa. Mutta, kun ei herkkupalat tai edes kinkunsiivu uponnut ja tuli vetinen oksennus oli selvä homma, että nyt on mentävä nopeasti lääkäriin.
Sunnuntaina arvot olivat vielä lääkärin mukaan ihan ok ja pahoinvointipistoksen ja reseptin kanssa takaisin kotiin.
Eipä alkanut ruoka maistumaan ja lipitteli vain vettä rauhassa, mutta oli kuitenkin meidän kanssamme levollisen näköisenä makoilemassa.
Eilen aamulla ei vieläkään ollut syönyt mitään, joten päätimme lähteä uudestaan lääkäriin. Lääkäri tutki ja pyysi jättämään ukkelin vielä tarkempiin tutkimuksiin ja ilmoittavansa sitten.
Puheluun vastattuani meinasi lähteä jalat alta. Munuaiset ovat käytännössä lakanneet toimimasta, suurentuneita imusolmukkeita löytyi ja vatsassa lillui jotain epämääräistä, kenties sulamatonta ruokaa.
Lääkäri sanoi suoraan, että ennuste on huono, vaikka yritettäisiin hoitaa niin edessä oli meidän elämämme vaikein päätös eikä varsinaisesti hulvatonta ollut olla kissan kanssa sen viimeisiä hetkiä.
Keski-ikäinen äijäkin voi itkeä kuin pieni lapsi, kun kuulee sanat "sydän on nyt pysähtynyt".
Melkein 12 vuotta kuitenkin ukko minun/meidän kanssa hengaili. Siihen mahtuu paljon hienoja hetkiä ja kivoja muistoja, jotka tosin tässä vaiheessa vielä odottavat vaihtumistaan surusta haikeudeksi.
Koti ei kuitenkaan jäänyt tyhjäksi vaan 4-vuotias tyttökissa vielä jäi elämäämme riemastuttamaan. Mikä tietysti itsekkäästi ihmisenä ajatellen helpottaa oloa, mutta huolestuttaa miten tuo pärjäilee.
Välillä näyttää etsivän papparaista ja makoilevan vähän masentuneen ja kaipaavan oloisena. Ja haluaa huomiota enemmän kuin ennen. Onneksi kuitenkin syö.
Pikkumuija on elämänsä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hän on ainoana kissana. Pitää seurailla miten sopeutuu ja pohtia mahdollisesti uutta pentua taloon.

Osanottoja ja voimia, onneksi voitte vähän purkaa tuskaisia tunnelmia ja antaa lämpöä 4v kisulle pahimman hetkellä.

Meillä 2 edellistä kissaa molemmat tossa samassa 11-12v iässä poistuneet, ja on se vaan kova pala. Tosi kova. Surkaa ja kattokaa kuvia ja kaikkia, varsinkin kun just tapahtunut tuo. Ei tarvii lykätä tai peitellä mitään hetkeen.

 

[Bruno]

Osanottoja ja voimia, onneksi voitte vähän purkaa tuskaisia tunnelmia ja antaa lämpöä 4v kisulle pahimman hetkellä.

Meillä 2 edellistä kissaa molemmat tossa samassa 11-12v iässä poistuneet, ja on se vaan kova pala. Tosi kova. Surkaa ja kattokaa kuvia ja kaikkia, varsinkin kun just tapahtunut tuo. Ei tarvii lykätä tai peitellä mitään hetkeen.

Kiitoksia. Se kyllä helpottaa, ettei koti tyhjäksi jäänyt. Kurjaa vain katsoa, kun mimmi välillä etsii kaveriaan.
Onneksi kuvia ja videoita on paljon, vaikka toistaiseksi katsominen onkin melko vaikea paikka.

 

[Tuusa]

Mites teidän kissat suhtautuu ilotulituksiin? Oma kissa meni eka poksauksesta nojatuolin alle piiloon, eikä ole sieltä nyt 3,5 tuntiin pois tullut. Sen verran pelottaa, että tuskin tuleekaan ennen kuin joskus yöllä, kun nuo posauttelut ulkona loppuu. Surullista, mutta minkäs teet..

Täksi päiväksi ja huomiseen asti hoitoon tullut naapurin kissa taas ei välitä noista paukutteluista tuon taivaallista. Nytkin vetelee unta palloon ikkunan vieressä, vaikka koko ajan jysähtelee ulkona. Kissoja on tässäkin asiassa monenlaisia..

 

[Rinksu]

Mites teidän kissat suhtautuu ilotulituksiin?

Levottomia nuo vähän ovat ja kiertävät lasista toiseen ihmettelemässä pauketta, mutta muuten kyllä ihan normaalia.

Huomenna varmaan vedetäänkin varmaan sitten unta palloon koko päivä :)

 

[Triplaexpresso]

Mites teidän kissat suhtautuu ilotulituksiin? Oma kissa meni eka poksauksesta nojatuolin alle piiloon, eikä ole sieltä nyt 3,5 tuntiin pois tullut. Sen verran pelottaa, että tuskin tuleekaan ennen kuin joskus yöllä, kun nuo posauttelut ulkona loppuu. Surullista, mutta minkäs teet..

Täksi päiväksi ja huomiseen asti hoitoon tullut naapurin kissa taas ei välitä noista paukutteluista tuon taivaallista. Nytkin vetelee unta palloon ikkunan vieressä, vaikka koko ajan jysähtelee ulkona. Kissoja on tässäkin asiassa monenlaisia..

Hieman pää kallellaan ihmettelevät kuten aina ovat tehneet. Onneksi ei kauheasti täälläpäin kukaan ole nyt ammuskellut. Ja onneksi vähentyy ihmisten paukuttelut vuosi vuodelta (tai tuntuu ainakin siltä). Monille eläimille todella stressaava päivä.

 

[magnum37]

Mites teidän kissat suhtautuu ilotulituksiin? Oma kissa meni eka poksauksesta nojatuolin alle piiloon, eikä ole sieltä nyt 3,5 tuntiin pois tullut. Sen verran pelottaa, että tuskin tuleekaan ennen kuin joskus yöllä, kun nuo posauttelut ulkona loppuu. Surullista, mutta minkäs teet..

Täksi päiväksi ja huomiseen asti hoitoon tullut naapurin kissa taas ei välitä noista paukutteluista tuon taivaallista. Nytkin vetelee unta palloon ikkunan vieressä, vaikka koko ajan jysähtelee ulkona. Kissoja on tässäkin asiassa monenlaisia..

Kolmen kissan kokemuksella, joista vielä yksi on elävien kirjoissa, ei kukaan ole ymmärtänyt pelätä. Nuorempana "veljesten" piti päästä niitä oikein parvekkeelle pällistelemään ja ihmettelemään.

Yksi kissoista oli kyllä muuten jopa lievästi yliherkkä monille muille asioille muttei ilotulitteille.

 

[Tincat]

Mulla on elämäni aikana ollu 5 kissaa eikä yksikää ole onneksi pelänny paukuttelua. Nämä nykyisetki vaa nukkuvat tyytyväisenä vaikka ulkona paukuteltii kovasti.

 

[Numero13]

Ei ole katti pelännyt ilotulitteita aiemmin, mutta tänään ihmettelin neljän aikoihin (kai kuuli jo jotain pauketta tuohon aikaan) iltapäivästä kun oli levoton eikä edes herkut maistuneet. Nyt on sitten paukkeen voimistuessa ollut illan syömättä ja luimistellut korvat höröllä levottomana ympäri asuntoa. Ei kylläkään varsinaisesti ole piilotellut, mutta selvästi pieni paniikki koko ajan päällä.

Ja kattihan on kohta 13-vuotias, joten näköjään niitä paukkuja voi oppia pelkäämään vanhemmallakin iällä. Viedäänpä ensi vuodenvaihteessa mökille vähän rauhallisempiin maisemiin jos vielä henki kummassakin pihisee.

 

[rpeez]

Joo, sama täällä kuin useimmilla, ex-kissat ei jostain syystä suuremmin reagoineet ilotulitteisiin. Ennemminkin sellaista, että huomaavat ettei kaikki ole nyt normaalia kun ulkona paukkuu. Joka on hieman erikoista, kun kissat osaa olla säikkyjä monille asioille, mutta raketit ei kyllä kuulu pahimpien joukkoon.

 

[Straight Edge]

Meillä ei ikäloput viiksineidit kiusaannu paukuista ollenkaan. Ihmeellistä, koska ukkosta pelätään ihan tosissaan. Ja imuria, tietty.

 

[Tuusa]

Ja imuria, tietty.

Imuri on suurin mörkö. Ei tarvitse kuin avata eteisen kaappi missä imuri on, niin silloin hävisi kissa..

 

[Rinksu]

Imuri on suurin mörkö. Ei tarvitse kuin avata eteisen kaappi missä imuri on, niin silloin hävisi kissa..

Mua aina hämmästyttää ne pätkät tuolla netissä, joissa omistajat imuroivat kissojaan ja katti makaa vaan tyytyväisenä tassut taivasta kohden.

Omat kissoille imuri on myös ollut kaikille saatanasta seuraava.

 

[rpeez]

Yksi kauhun aiheuttajista on pihalla jyristelevä ja kolahteleva traktori lumilinko toiminnassa.

 

[Straight Edge]

Otus, joka punkee pimeimpien kolojen uumeniin tappamaan jotain rapistelevaa ällötystä pelkää imuria. Järkevää.

 

[hooceebruins]

Toiselle kissalle suurin mörkö on pienet ihmiset. Ei vaan voi millään sietää lapsia ja painelee aina vintille omaan turvaansa, kun on lapsia kylässä. Ei se oikein siedä kyllä muutenkaan vieraita ihmisiä, mutta lapset ovat pahinta kryptoniittia. Toinen on taas tuollainen höppänä, joka tulee kaikkien kanssa toimeen.

Tämä höppänämpi taas sitten kauhistelee vähän raketteja, mutta arempi kissa ei ole niistä moksiskaan.

 

[Chespa]

Mites teidän kissat suhtautuu ilotulituksiin? Oma kissa meni eka poksauksesta nojatuolin alle piiloon, eikä ole sieltä nyt 3,5 tuntiin pois tullut. Sen verran pelottaa, että tuskin tuleekaan ennen kuin joskus yöllä, kun nuo posauttelut ulkona loppuu. Surullista, mutta minkäs teet..

Täksi päiväksi ja huomiseen asti hoitoon tullut naapurin kissa taas ei välitä noista paukutteluista tuon taivaallista. Nytkin vetelee unta palloon ikkunan vieressä, vaikka koko ajan jysähtelee ulkona. Kissoja on tässäkin asiassa monenlaisia..

Meidän 17-vuotiaan mielestä parasta viihdettä. Onneksi.