Tässä kohtaa on varmaan aihetta sanoa se, joka monella unohtuu. Kannabiksen käyttö ei ole terveellistä sanan yleisessä merkityksessä. Kannabiksella on haittavaikutuksia ja kaiken kaikkiaan kannabiksen käyttämättömyys lienee terveydelle parempaa kuin käyttäminen, jos mahdollisia psykologisia, sosiaalisia jne. tekijöitä ei oteta mukaan.
Olisin ehkä voinut täsmentää, että en tokikaan näe kannabista minään itsestäänselvänä terveystuotteena, mitä se ei ole. Se on päihde ja vaaratonta päihdettä ei ole olemassakaan, sellaista minkä voisi nähdä täysin harmittomana ja vaarattomana. Näitäkin kannabiksen puoltajia toki on ja mielestäni kyseinen suhtautuminen tekee hallaa koko dekriminalisaatio/laillistustoiminnalle, kun asiaan suhtaudutaan täysin huolettomasti. Kannabiksen kanssa on aina oltava tietty etäisyys ja varovaisuus ja yleensäkin liian kevytmielinen suhde päihteeseen on mielestäni kasvanut riski.
Tässä siis oma näkemykseni. Laillistamista puoltaa ihan muut asiat kuin se, että kannabis on ehkä suhteellisen harmiton päihde ja esim. tutkimuksissa alkoholia vaarattomampaa. Ei se silti siitä tee vaaratonta ainetta.
Toki jos sitä polttaa sellaisenaan tai tupakan kanssa se on turmiollista. Se on myös nuorten aivoille turmiollista.se on myös liiallisella käytöllä turmiollista kaikille käyttäjille. Kuten esim viini. Se on ihan ok ottaa lasi tai kaksi viikossa tai vastaavasti gramma pari kannabista viikossa..
Nämä on tietysti hyvin yksilöllisiä juttuja, mutta minusta tuo 1-2 grammaa kannabista viikossa kuulostaa kyllä aika paljolta. Riippuu tietysti vähän miten käyttää, mutta siltikin tuntuu aika isolta määrältä, ainakin jos yksin kuluu.
Oma arvio on, että suunnilleen tuo määrä itselläni riittäisi 3-4 kuukaudeksi. Sis. sen, että tarjoaa myös kaverille. En tokikaan pössyttele (no oikeastaan en pössyttele lainkaan, vaan mieluiten vapotan tai syön, koska varsinaisen savun vetäminen keuhkoihin ei oikein miellytä) ihan joka viikko ja jos, niin yleensä yksi pesällinen riittää. Olen sen verran herkkä oikeastaan kaikille päihteille, että kannabistakin riittää yksi pesällinen vaporisaattorissa ja menen jo aika vahvasti vaikutusten mukana useammaksi tunniksi aistitarhaan. Toki lajikkeetkin vaikuttaa aina asiaan jonkun verran. Tupakkaa en tykkää käyttää seassa, koska siitä menen tosi helposti aika pihalle ja koordinaatio kärsii. Niin ikään alkoholi ja kannabis ei ole mielestäni kovinkaan hyvä yhdistelmä ja siitäkin tosi huonoja, jopa karmaisevia kokemuksia. Ehkä joku yksi hyvä olut voi toimia kyytipoikana, mutta vahva humala ja pilvi... no no no. Pidän enemmän siitä fiiliksestä mikä kannabiksella tulee kun on siitä itsestään kyse. Pysyy kontrolli. Itse asiassa pidän enemmän kannabiksen vaikutuksista noin muutenkin, kuin alkoholin. Jälkimmäisestä seuraavat tilat ja vaikutukset mielialaan tulevina päivinä on vuosi vuodelta alkanut tuntua huonommilta. Tässä kohtaa toki muistetaan, että jos käyttää kannabista paljon ja monia kertoja viikossa, niin siitäkin toki seuraa jälkitiloja jotka ei ole aina suotuisia. Oikeastaan en ole vielä kohdannut yhtäkään päihdettä, jossa ei olisi jonkinlaatuinen krapula mahdollinen. Nämäkin tietysti taas yksilöllisiä ja kuten sanoin, tunnun olevan aika herkkä päihteiden vaikutuksille ja kannabiskin on usein kokemuksena todella diippi (vielä erityisesti syötynä). Väärässä ympäristössä voi siitä johtuen olla tosi epämukavaa, minkä takia tykkään olla rauhallisessa paikassa pääsääntöisesti.
Edit. Mitä tulee tuohon kannabiksen "sivuvaikutukseen", eli päihtymystilaan, niin ihmettelen suhtautumista, että se pitäisi eristää pois lääkinnällisessä mielessä. Mielestäni se on kiinteä osa kokemusta ja merkittävässä roolissa, oli kyse sitten fyysisten tai psyykkisten vaivojen hoito. On olennaista, että mieli rentoutuu ja kykenee vapaammin assosioimaan ja "taipumaan", jos on jotain todella lukittuneita suhtautumisia. Tämä on nyt vahvasti oma mielipide ja näkemys (jonka toki varmaan moni muukin kyllä jakaa), mutta tämänkaltaisissa aineissa jos niitä ajatellaan lääkkeinä on se muuntunut mielentila todella keskeinen osa ja tuntuu, että lääketieteessä jotenkin sitä seikkaa väheksytään liiaksi ja jotenkin pidetään vääristyneenä ja ihmisen oletetaan mielen perusasetuksillaan läpikäyvän ja sopeutuvan tilanteisiin. Onneksi suhtautuminen on muuttumassa, kun esimerkiksi psykedeeleillä käytäviä terapiamuotoja tutkitaan nykyään laajemmin ja niistä on jo dataa olemassa (totta kai ei täysin kattavaa ja mitään minkä pohjalta voisi tehdä perustavaa laatua olevia päätelmiä.) Suomessakin siihen ollaan havahduttu ja täällä on suunnitteilla kaksikin eri tutkimusta psilosybiinillä. Tässä kohtaa pitää toki muistaa, että tuontyyppisten terapioiden tutkiminen ei ole sinänsä uusi juttu, vaan ulottuu 50-luvulle.