Olen kovasti miettinyt tykönäni tätä tematiikkaa. Sen pohjalta pari huomiota tai retorista kysymystä.
1) Mikä siinä nopeassa pelinvälineen takaisin riistämisessä on se pointti? Mitä se kehittää enemmän kuin se, että suljetaankin ensin keskusta - tai mennään muotoon, kuten kai futiksessa sitten sanotaan - ja vasta sen jälkeen ryhdytään riistotoimiin? Onko nopea takaisin riistäminen enemmän hyväksi taktisella tasolla vai onko se hyväksi yksilöille?
2) Kun hyökkäämisen lyhytsyöttöpelirakenne on kunnossa, oikeastaan koko keskustelu siitä, prässätäänkö vai mennäänkö ensin muotoon jotenkin muuttuu kokonaan ei-relevantiksi. Nähdäkseni on ollut vain suurta viisautta mennä ensin muotoon, jos oma lyhytsyöttöpelaamisen rakenne ei ole ollut kunnossa, koska prässäämäänhän ei kannata luistella tai juosta matkaa. Prässi on järkevää, jos sen tekee niiltä sijoiltaan yhdessä ja kimpassa, jossa peliväline menetetään.
3) Havaintoni on, että kun junioreille opettaa kunnolla lyhytsyöttöpelaamisen viisikkotasolla, ei tarvitse antaa mitään ohjeita prässäämiseen tahi trappaamiseen ja niiden välillä tehtävään valintaan. Pelaajat tekevät valinnan itse ja suurimmaksi osaksi ihan oikein, eikä senkään ole niin väliä, vaikka joskus valitsisivatkin väärin. Tämä on nähdäkseni se piste, jossa on siirrytty puolustuspelisuunnitelmien valmentamisesta hyökkäyspelisuunnitelmien valmentamiseen ja sitä kautta pelin jatkumoon, jossa hyökkääminen ja puolustaminen limittyvät kuten pärekaton päreet päällekkäin.
4) Tie pelin jatkumoon kulkee hyökkäyspelisuunnitelmien kautta, siihen ei pääse käsiksi, jos etenee puolustuspelisuunnitelmat edellä.
Huomaan, että meillä eagle ei ole oikeastaan mitään kiistaa tästä aiheesta, mutta ymmärtänet rivienväleistä, että pyrin johonkin vielä aiempaa pidemmälle pelaamisen filosofian suhteen.
1) Se miksi haluan tuota nopeata pelivälineen voittamista heti menetyksen jälkeen on juurikin yksilön itsensä oppimisen kannalta. Sekä sen pelivälineen juuri menettäneen, että myös pelivälineen voittaneen. Tämä aiheuttaa ensinnäkin sen, että menettänyt ymmärtää taistella heti uudestaan pelivälinettä itselleen(opit reagoimaan tilanteen vaihtumiseen nopeasti). Sekä samalla ymmärtää, että yleensä juuri riiston jälkeen on pelivälineen riistänyt pelaaja heikoimmillaan kontrollin kanssa. Tämä korostuu toki jalkapallossa vielä enemmän, jossa iso tila antaa mahdollisuuden yleensä hyvillä etäisyyksillä liikutta pelivälinettä niin että vastustaja ei pääse enää edes prässämään. Toisaalta jääkiekossa tilanne on myös isossa kaukalossa ajoittain sama, varsinkin omalla puolustusalueella missä yleensä kiekollisena on selkeähkö pelaaja ylivoima, jolloin karvaaminen on vaikeaa.
Kiekon(tai pallon) saanelle pelaajalle taas tämä kehittää sitä sen takia, että jos tilaa ja aikaa on vähän, niin joudut tekemään hyviä ratkaisuja nopeasti pienessä tilassa. Eli et voi pelivälineen riiston jälkeen vain jäädä katselemaan että mihis pelaisin(vaikkapa nyt alas, kun sinne voi aina pelata). Jälleen jalkapallossa homma korostuu entisestään. Useat joukkueet pelaavat nätisti palloa kierrättäen alhaalla, kun on aikaa ja tilaa, mutta ylöspäin pelaaminen pieniin väleihin onkin vaikeaa ja siihen ei sitten riitä taito/uskallus myöhemminkään. Kuitenkin jääkiekossakin pitäisi osata reagoida tilanteeseen kun voitat kiekon ja on mahdollisuus pelata heti sitä ylöspäin tai muuten pienessä tilassa pitää pystyä ratkaisemaan tilanne niin että siitä on maksimaalinen hyöty omalle joukkueelle.
Koen siis, että tuo on tärkeää sekä yksilön, että myös taktisella puolella, mutta ennenkaikkea ensimmäistä.
2) Tästä hyvinkin samaa mieltä. Varsinkin siis siitä, että turha prässätä/karvata yksin, vaan etäisyydet pitää olla kunnossa. Pitää osata havainnoida kaverien liike ja liikkua sen mukaan. Jääkiekossa toki etäisyyksien välinen ero hyökkäys->puolustus on selkeästi pienempi kuin jalkapallossa, mutta siinäkin tavoite kiekollisena on saada itselle tilaa ja välejä mihin pelata kiekkoa. Ja taas kiekottomana viedä tila pois ja tukkia ne välit.
3) Voi olla että jääkiekon puolella on erilaista, mutta ainakin jalkapallon puolella(missä nykyisin tulee selvästi enemmän oltua) juuri se että ei prässätä heti aggressiivisesti luo mielikuvan siitä että osataan syötellä hyvin, vaikka todellisuudessa sitten kovassa temmossa/tiukkoihin väleihin ei uskalleta/osata pelata. Tämän takia varsinkin nuorissa joutuu kokoajan korostamaan prässiä ja 1vs1 pelaamista. Sen terävyyden kasvaessa kun samalla luo parempaa ympäristöä syöttää paremmin, hyökätä terävämmin, jne.
4) Tästä olemme samaa mieltä. Itselläni on ollut ohje jalkapallon puolella 7-9vuotiaille puolustattessa vain että lähin iskee kiinni ja muut miettivät samalla mihin pallo voisi mennä seuraavaksi. Muuten koko homma mennyt hyökkäyksen kautta. Pelikeskeisessä valmennuksessa tuo toimii erittäin hyvin. Toki vähän tässä kärjistin, mutta kuitenkin pääpiirteissään näin.
Tässä toki tullaan siihen, että varmasti lajien välillä on eroavaisuuksia, mutta toisaalta yllättävän paljon yhteneväisyyksiä. Valmentamisen suhteen varsinkin.
Lisättäköön tähän se miksi puhun tästä asiasta. Eli jalkapallon puolella, nyt kun Barcelona ja Espanja ovat menestyneet, niin on alettu "kopioida" näiden pelaamista. Tämä tosin tehty vain niin että syötellään päämäärättömästi, ilman painetta tai suuntaa. Tämä sitten aiheuttaa sen, että Suomessa on tällä hetkellä paljon juniorijoukkueita jotka hienosti kierrävät paineettomassa tilanteessa palloa alhaalla kun pelataan tyyiin 3vs1 tai 4vs1 tilanteita. Kuitenkaan peli ei edisty, kun ei edes uskalleta pelata ylöspäin. Vähän vastaava tilanne, kuin jääkiekon puolella on paljon pelaajia jotka pelkäävät kiekon menetystä ja tämän takia sitten kiekko a) heitetään päähän b) mennään kulmiin pyörimään.