Jaa-a. Tammisen mukaan kyse on symbioosista. Yleisön ja joukkueen välillä. Kumpi osapuoli tahansa voi olla sytyttämässä liekkiä, mutta joukkue voi olla sitä myös sammuttamassa, mikäli esitykset ovat nyt nähdyn laisia. Sellaista keski-eurooppalaista kannatuskulttuuria ei ole suuressa mittakaavassa, jotta pidettäisiin hirveää mekkalaa 0-4 tilanteessa; joskin, aika ajoin kriittinen porilaisyleisö herää tällaisessakin kannattamaan maassa makaavan potkimisen sijasta. Jos joukkue yrittää, niin katsomo kiittää.
Pienehkö halli; iso ja helposti mukaansa äänekkäästi tempautuva seisomakatsomo, joka hengittää pelin mukana; Ässät on Porissa kova ja tunteita herättävä juttu. Tohon taisteleva ja taklaava Ässäryhmä, niin sitä meteliä rupeaa löytymään keskiverto liigakaupunkia enemmän. Sitä en kiellä etteikö joukkueen onnistumiset monilla eri tasoilla (menestys, pelityyli kotona, porilaisten rakastama särmä) olisi olleet luomassa viime kevään ilmiötä, ei tuollaista voi synnyttää tyhjästä keskinkertaisen joukkueen ympärille. Mutta toisaalta, tuollaista ilmiötä ei olla Suomessa viime vuosina nähty, Porissa ja Isomäessä tuo on mahdollista. Jos joku haluaa fiilistellä termillä Porilainen Hulluus, niin suotakoon hänelle tämä. Taustalla kai ajatus siitä, että tietynlaisella asenteella ja porilaisen hulluuden lietsonnalla voidaan kaataa, tai ainakin haastaa, ennakolta kovempi vastus. Siihen tietysti vaaditaan pelillisten asioiden ja roolitusten natsaaminen, mutta ei nyt tehdä asiaa liian monimutkaiseksi. Porissa rakastetaan fyysistä peliä, ylilyöntejäkin, äijäilyä, suoraviivaista kiekkoa. Omiaan lietsova katsomo on sytyttämässä joukkuetta, joukkue on sytyttämässä katsomoa, parhaimmillaan tuosta syntyy loistava vuorovaikutuksen jatkumo.