metsänpeikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
siffa kirjoitti:Tämä ristiriita on syytä selvittää.
Löytyykö JA:ssa sellaista jääkiekon asiantuntijaa, joka pystyy tämän ristiriidan purkamaan?
Ei löydy, Petteri Sihvonen tekee sen itse, UL:n nettisivuilla 7.5. 2006 :
Mutta Jarkko Ruutuhan sanoi lehdessämme, ettei Itävallan ja Torinon välillä ollut juurikaan muutoksia Leijonien pelikirjassa. Miten tätä kommentoit?
”Yritän sanoa asian kauniisti. Katselin piruuttani videolta J.Ruudun luisteluratoja Itävallassa ja vertasin niitä Torinoon. Itävallassa hän karkaa jatkuvasti omilta pakeilta kohti vastustajan siniviivaa, kun puolustajalla on kiekko omalla alueella hitaassa lähdössä tai puolipaineen alla. Torinossa hän vastaavasti tulee ohjelmallisesti lähelle pakkeja tarjoten itseään pelattavaksi. Eli kyse on siitä, että hyvin pitkälle laiturit tekevät tämän lyhytsyöttöpelaamisen mahdolliseksi. Samoin sentteripeli keskustasta on mahdollista vain, jos laiturit eivät karkaa keskushyökkääjiltä. Mutta minulla on täällä siis tavallaan mustaa valkoisella siitä – J.Ruudun pelit Itävallassa ja Torinossa videolla -, että Leijonien pelaamisen rakenne on aivan toinen.”
Mutta miksi J.Ruutu muisteli, ettei muutoksia tapahtunut, vaikka hän itsekin pelasi ihan eri tavalla?
”Tuo on hyvä kysymys. Pelaajan muisti on lyhyt. Se yltää ja toimii aina turnauksen kerrallaan. Veikkaan, että vain joku Ville Peltonen kykenisi piirtämään taktiikkataululle vaikkapa Maailmancupin 2004 pelikirjan, jos hänkään.”
Miksi pelaajan muisti on sitten niin lyhyt?
”Filosofi Jyri Puhakainen antaa tähän hyvän vastauksen. Urheilijan kokemus urheilusta on kehollinen. Se ei ole käsitteellinen tai sanallinen.”
Ei kai pelaajien näitä pelikirja-asioita niin paljoa tarvitse pohtiakaan?
”Juuri noin. Jos Torinossa J.Ruutua on pyydetty olemaan karkaamatta pakeilta, hän on toteuttanut sen ja piste. Ei hän ole miettinyt hetkeäkään, että joskus muulloin ei annettu tuollaista tai tuon tapaista ohjetta. Tai puhumattakaan, että hän olisi miettinyt eri toteutustapojen erojen syytä. Tämän takiahan minä en jaksa kuunnella televisiokommentaattoreina pelaajia ollenkaan, koska heiltä puuttuu perspektiivi ja syvyys. Ja siinä he joutuvat tekemään juuri sen, mihin heillä ei ole kunnollisia edellytyksiä eli muuttamaan ruumiillista kokemusta käsitteiksi ja sanoiksi. Tämän tähden syntyy usein se tuntu, että studioisäntä tai selostaja ikään kuin jo vastaa pelaajan puolesta omassa kysymyksessään.”
Tyhmänä miehenä Jarkko Ruutu ei vain muista.