Kun täällä näin kovasti keskustellaan journalismin yleisistä periaatteista ja sen tarkoituksesta, niin mielestäni siinä on unohtunut yksi tärkeä seikka: ne yleiset säännöt eivät välttämättä päde yksittäisissä tapauksissa eikä niiden tarvitsekaan.
Esim. Helsingin Sanomissa on hyvinkin monta erilaista lähestymistapaa tiedonvälitykseen: on perinteistä uutistiedottamista, reportaasia, kritiikkiä, yleisökirjoitusta, pääkirjoitusta, pakinaa ja jopa satiiria. Kaikki tämä löytyy lehden sisältä, jota pidetään ennen kaikkea uutislehtenä, eikä asia hämmästytä ketään.
Urheilulehdessä on käsittääkseni myös sisäistä variaatioita, eli artikkeleita, kolumneja, mielipidekirjoituksia yms. A-lehtien kotisivuilla lehteä kuvataan näin (en tee tätä mainostamistarkoituksessa!):
" Urheilusta niin että tuntuu!
Urheilulehden jokaperjantainen täyslaidallinen urheilun värikästä sisäpiiritietoa on makupala, jota yksikään urheilun tosiystävä ei jätä nauttimatta. Silloin ei tyydytä pintaraapaisuun, uutishyssyttelyyn tai tuloskertaukseen.
Urheilulehti ottaa räväkästi kantaa, puhuttaa, paljastaa ja kertoo sisäpiiritiedot – useimmiten jo etukäteen. Lähikuviin ja kommenttien kohteeksi pääsevät niin urheilun tähtikaarti kuin näkymättömät taustapersoonatkin. Urheilulehti tarjoaa maan puhutuimmat urheilu-uutiset ja laajimman lajivalikoiman jääkiekon ja jalkapallon huippuhetkistä moottoriurheilun ja talvilajien jännitysnäytelmiin."
Jos nyt unohdetaan ne ylevät journalismin periaatteet, ja katsotaan, miten lehti itse profiloi itsensä, niin kyllä monet lehden jutut tuohon kuvaukseen mahtuvat. Ei tee edes tiukkaa. Eli vaikka jokaisen journalismia oppiaineenaan tarjoavan yliopiston lattiaan ja seinille olisi kaiverrettu, mitkä journalismin kulmakivet ovat, Urheilulehdellä ja Sihvosella on oikeus rikkoa näitä sääntöjä (lain puitteissa tietenkin) ja tuottaa lehteä, kuten haluavat. Jää sitten lukijan tehtäväksi arvoida, saako siitä irti haluamaansa.
Toinen seikka, minkä perusteella Sihvosta on hyvä arvioida, on hänen julistamansa missio suomalaisten jääkiekkoymmärryksen lisäämisestä (ja sitäkin täällä on tehty). Voidaan kritisoida hänen valitsemaanasa kärkevää tapaa julistaa messiaanisesti jääkiekon totuuksia, joita kukaan ei voi kiistää, sillä tuollainen lähestymistapa aiheuttaa joissakin välittömän hylkimisreaktion. Edelleenkin peräänkuulutan niitä esimerkkejä, sillä pelkkä julistaminen ei riitä, vaan julistamisen sisältö pitää näyttää toteen esimerkein. Silloin alan asiantuntijatkin voivat näyttää kyntensä ja joko todeta teorian paikkansapitäväksi tai sitten osoittaa omine esimerkkeineen sen puutteellisuuden. Tällä tavalla joukosta erottuvat myös ne, jotka eivät asiaa edes ymmärrä, sillä heidän kritiikkinsä luultavasti kohdistuu aivan muualle kuin itse asiaan tai sitten se ei kestä lähempää tarkastelua. Tässä on sekin etu, että silloin ei enää tarvitse pohtia sitä, kuinka monta vuotta kukainenkin on opiskellut journalismia tai montako vuotta on toiminut valmentajana. Asiasisältö ratkaisee.
Ymmärrän kyllä, että ainakaan UL:n nettisivujen lähestymistapa ei ole paras mahdollinen. Siellä on uutisten alla otsikkoja tyyliin "Jantunen ja Komarov Pelicansiin" ja "Sihvonen: Ongelma on pelaajien lataaminen". Toinen näistä jutuista ei ole uutinen perinteisessä mielessä, ja tästä voikin perustellusti vetää jopa sellaisen johtopäätöksen, että UL ei ymmärrä uutisen ja mielipiteen eroa tai ei tarkoituksella erottele niitä toisistaan. Jos kerta jääkiekkotermistössä pyritään täsmällisempään ilmaisuun, miksi UL vesittää uutisen käsittämään melkein mitä vain?
