Katsokaapa hyvikseen, kun tilaistoitte nuita viivelähtöjä muna pystyssä, että kuinka monessa viivelähdössä on ns. vaihto päällä. Hyökkäävän tai puolustavan joukkueen osalta. Viivelähtö ei todellakaan ole mikään kiekkokontrollia pelaavan joukkueen maaginen taktinen oivallus. Sekä kiekkokontrollia ja ns. pystysuunnan jääkiekkoa pelaavat joukkueet sitä harjoittavat.
Ja miten esim. jos vastustaja pelaa agressiivista 2-1-2:sta, jossa laiturin tehtävä on paineistaa(ei ohjata) kiekollista puolustajaa jatkuvasti, mikä on viivelähtöjen määrä ?
Henkilökohtaisesti jonkun tietyn viivelähdön määrän määrittäminen per erä on silkkaa paskaa. Ihan sama, mitä Jalonen tai Sihvonen tai Scotty Bowman on sanonut.
Kaikki joukkueet haluavat pelata kiekkokontrollia, koska se on ylivoimaisesti paras tapa puolustaa. Ja jos mietitään pelaajia, pysyä pelissä kiinni. Jokainen, joka on joskus joukkuepallopelejä pelannut, tietää että on mukavempi, kuin pallo on omilla. Jokainen jalkapalloseura haluaa pelata kuin Barca. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, että riittääkö yksilötaito. Ei ole mitään järkeä lähteä pelaamaan paskalla joukkueella kiekkokontrollia.
Mielestäni ei voida edes puhua "Meidän Pelistä", jossa nostetaan jalustalle liian pelitaktiset ominaisuudet. Kanadalla on oma peli-identiteetti, Venäjällä on oma, Ruotsilla oma, Suomella oma. Pelillinen identiteetti on paljon syvempi asia, kuin joku valmentajan määrittelemä 1-3-1 puolustus tai aktiivinen alivoima neliö. Pelaisiko KalPa kiekkokontrollia jos vastassa olisi New York Rangers? Miten SaiPa pelaisi, jos vastassa olisi Peräsuolen Supistukset? Taktisia muutoksia = aivan varmasti, pelillinen identiteetti = varmasti sama.
Jos mietitään Suomen maajoukkueetta, on täysin typerää sihvosmaisesti väittää, että Teemu Selänne ei mahtuisi joukkueeseen, koska ei osaa pelata Jalosen määrittelemällä tavalla. "Joku laituri heittää pakan ihan sekaisin". Mitä vittua?
No sitä vittua, että Suomessa ollaan liian valmennuskeskeisiä, tai ainakin sellaisen kuvan saa keskusteluista. Roudataan mestiksestä parikytä jätkää SM-liigaan Kai Suikkasen alaisuuteen, ja jos he noudattavat täydellisesti Suikkasen pelikirjaa, he voittavat mestaruuden. Mutta ei se vaan niin mene. Tai vaihtoehtoisesti parikytä pistepörssin kärkinimeä Mika Toivolan alaisuuteen, ja voitetaan mestaruus. Höpö Höpö.
Vaikka joku Mixu Paatelainen olisi mikäkin nero ja joulukuusien valmistaja, ei Suomi tule pääsemään mihinkään kisoihin hänen aikakaudellaan. Miksi? Koska pelaajat ovat paskoja. Siitä ei pääse yli, eikä ympäri. Vaikka hän keksisi taktiikan, jossa pelaajat pomppisivat päällän nurmella ja potkisivat palloa ilmassa täydellisesti, siitä ei tulisi lasta eikä paskaa.
Valmentajan täytyy aina ottaa huomioon, millaisella pelaajamateriaalilla hän toimii. Jos kiekkokontrollia ei voida pelata, OK, pelataan sitten jotain muuta. Tottakai jokaisessa seurassa tai maajoukkueessa, johon pelaajia valitaan, mietitään heidän sopivuuttaan joukkueeseen ja pelitaktiikkaan. Se on päivänselvä asia ; halutaan paras pelaaja tietylle osa-alueelle. Mutta on typerää alkaa muovaamaan pelaajaa johonkin tiettyyn lokeroon, jossa hän ei voi käyttää omia vahvuuksiaan parhaiten. Valmentajan tehtävä on ulosmitata pelaajista täydellinen potentiaali. Yksilöt tekevät joukkueen, Hyvä Joukkue tuo Hyvät Yksilöt esille.
Pelitaktiikka ja pelaajamateriaali on oltava tasapainossa. On typerää jättää Selänne ulos joukkueesta, on typerää lokeroida häntä johonkin tiettyyn pelitaktiseen muutokseen, jos hänestä ei silloin saada parasta irti. On järkevää antaa hänen pelata omilla vahvuuksillaan, mutta ei tietenkään kurittomasti. Pelaajien ei voida antaa tehdä ihan mitä he haluavat, mutta heitä pitää kannustaa tekemään ihan mitä he haluavat. Valmentajan dilemma.
Sihvonen on sanonut, että puolella NHL-valmentajista on pelikirja hukassa. Minä sanon, että Sihvosella on pelikirja hukkunut jo ajat sitten. NHL-valmentajat tietävät tasan tarkkaan mitä tekevät. Jokaisella valmentajalla on oma käsitys, millaista jääkiekkoa he haluavat pelata. Jokaisella on oma raami, mutta se ei ole ehdoton. Vaihtuvuus on suurta joka kausi, täytyy adaptoitua joka kausi uudestaan. Kilpailu on kovaa ja pelaajia vaihtuu. Loukkaantumiset, pelaajasiirrot yms. Jokainen pelaaja pitää ajaa sisään, jokaisen pelaajan pitää tuntea olevansa osa joukkuetta. Valmentaminen on ennenkaikkea erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä, joista kaikista pitää saada mahdollisimman paras tulos ulos. Valmentajan täytyy mukautua tilanteeseen, kuten pelaajien. Ei ole olemassa tiettyä yhtä tapaa, joiden kaikkien pitäisi kulkea.
Arvostan kovasti Sihvosta siinämielessä, että hän on avannut uusia ovia meille tavallisille jääkiekon suurkuluttajille. Mutta tuntuu kuin hän yrittäisi keksiä pyörää uudestaan. Pelikirja, kolme kaistaa, lyhytsyöttöpeli, ristipisto... Puhuu modernista jääkiekosta, mutta tuntuu kuin hän ei olisi ikinä edes seurannut koko lajia ja sen kehitystä. En tiedä mikä on taustalla, oman egon pönkittäminen vaiko lajin avaaminen "idiooteille".
Jääkiekko on pelaajien peli, nyt, aina ja ikuisesti. Valmentaja ei ole jumala, jeesus eikä messias.