Uusimmassa Urheilulehdessä Sihvonen kirjoittaa, että liigamestariksi tuleminen on yhtä lottoa, koska joukkueiden pelikirjat ovat niin sekalaisia tai niitä ei ole ollenkaan.
Jos oikein ymmärsin, niin jutun punainen lanka on se, että liigassa pitäisi käytännössä pelata yhtenäisellä pelikirjalla, joka on Westerlundin johdolla opastettu liitosta ja tätä kautta sitten luotaisiin myös koko Suomelle yhtenäinen pelitapa. Tämähän on tietenkin kysymättäkin selvää, että se on Pekka Virran ja Sihvosen mestaroima pelitapa, vaikkei sitä jutussa taidettukaan mainita.
Ei kai nyt sentään yhtenäisellä (samalla?) pelikirjalla vaan siten, että hyökkäyspelaaminen olisi kaikilla joukkueilla pelin "keskiössä" tai johtava ajatus. Aiemmin se on ollut Suomessa puolustuspelaaminen jonka pohjalta pelitapoja on luotu. Ja siinä mentiin niin pitkälle, että nähtiin jopa kiekon hallussapitäminen niin vaarallisena oman pään kannalta, että kiekostakin oli parempi luopua. Sitten syntyivät legendat suomalaisista huippumaalivahdeista ja arvostettiin kovasti työmyyriä ja puolustavia senttereitä sekä peruspakkeja. Jotenkin unohtui, että Jere Lehtisen lisäksi tarvitaan myös Teemu Selänne.
Nyt kun nollatoleranssiaika vei jääkiekon täysin päinvastaiseen suuntaan niin pitäisi panostaa kiekkokontrolliin ja hyökkäyspelaamiseen. Muuttaa siis ajattelua niin, että sen sijaan, että annettaisiin aloite vastustajalle niin nyt se on vahvoilla joka ottaa sen itselleen. Tämä johtuu yksinkertaisimmillaan ihan siitä, ettei kentällä saa kahvata jolloin tilaa on automaattisesti enemmän ja hyökkäävä joukkue on aina vahvoilla pelin lainalaisuuksista johtuen (= aloite vs. reagointi).
Yhtenäinen pelityyli siis olisi enemmänkin sitä, että asioista ajateltaisiin suunnilleen samalla tavalla ja siitä syntyisi rakentavaa keskustelua siellä missä pitää keskustella. Samalla taas pelaajat osaisivat tämän "suomalaisen" kiekon kuten he osasivat aiemmin, se taas auttaisi pitkässä juoksussa maajoukkuetta.
Sitten tosin herää kysymys, että kun kaikki pelaavat samalla pelitavalla, niin tuleeko loton tilalle takaisin se, että kevään sijoitukset voidaan katsoa jo kesällä suoraan pelaajabudjetista? Ja toisaalta eikö pelin kehityksen kannalta ole tärkeää, että joukkueiden pelitavoissa on varianssia. Tällöin fiksuimmat pärjäävät ja kehittävät tekemistään, kuten esim. Pekka Virta, ennemmin kuin toistetaan jotain ylhäältä annettuja ohjeita. Muutenkin Sihvonen tuntuu olevan kovin auktoriteettilähtöinen henkilö; kärjistäen joku jossain, valmentaja ja ylivalmentaja, piirtää kuviot valmiiksi ja pelaajat näitä sitten robottina toteuttavat.
Tuo ensimmäinen kysymys on ihan hyvä. Itse mietin sitä myös ja tulin siihen tulokseen, että tavallaan kyllä. Tämä tasaisuus vähän sokaisee ja toisaalta SM-Liigalle se tarjoaa jatkuvasti hyvän pakokeinon, kun voidaan aina vedota tasaisuuteen puheen siirtyessä liigan tasoon. Tietenkin pitää muistaa, että aina on ollut mm. Jokerit joka on jo malliesimerkki siitä, miten sisältöasiat ovat aina numero yksi, eli pelaajabudjetti ei takaa mitään. Mutta sen se tekee, että mikäli valmentajat olisivat pelitavallisesti suurin piirtein samalla viivalla niin silloin toki pelaajat ottavat isomman roolin menestyksen kannalta.
Itse en voi sille mitään, että en ikinä oikein täysillä ole osannut arvostaa joukkueita jotka nousevat "puskista" eli runkosarjan sijoilta 7-8 vaikkapa välieriin. Se johtuu siitä, että näen tämän aina niin, että paremmat joukkueet ovat ennemminkin epäonnistuneet kuin heikommat onnistuneet. Runkosarja ei niin paljoa voi valehdella, ja jos voi niin sitten puhutaan lottomestareista, eli kenellä nyt sattuu ns. kulkemaan keväällä.
Kaikki kunnia Rautakorvelle ja HPK:lle mutta miten puolessa vuodessa voidaan ottaa kiinni kaikki muut kärkijoukkueet? Suikkanen ja "puoliorganisoitu flow-kiekko" taas nojaa valtavasti tunteeseen kuten tuo flow-kiekko jo viittaa. Pelaajille mahtava pelitapa mutta kuuluisiko sillä voittaa ammattilaissarjaa ja varsinkaan runkosarja kutospaikalta? Minä siis näen, että piikki kohdistuu vahvasti SM-Liigan valmentajiin ja heidän osaamiseensa. Itse en ota siihen mitään kantaa, koska minulla ei ole kompetenssia siihen.
Ihan loppuun ihmettelen, että eikö herra Sihvonen todellakaan näe 1999-2003 Tapparaa tunnistettavana pelikirjajoukkueena? Minusta se oli aikanaan Jalosen Kerhon lisäksi yksi tunnistettavimpia joukkueita koko Suomessa.
EDIT. Suomalaisesta pelityylistä siis vielä sen verran, että se pitäisi nimenomaan kehittää suomalaisista lähtökohdista, eikä pelkästään alkaa pelata modernia kiekkoa. Tähän jutussa viitattiin tuolla vertauksella USA:n maajoukkueeseen ja siihen, että nykyisillä pelaajilla ja samalla pelitavalla USA pyörittelee Suomen aivan solmuun.
Jumaleissön, koskahan futiksen puolella löytyisi puhelin ja Westerlundin numero? Ihan kuin tämä sama keskustelu olisi ollut vireillä jossain muuallakin :)