Mainos

Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 846 165
  • 13 136

Fordél

Jäsen
Kaiken tämän hyvän keskustelun jälkeen huomaamme kuinka paljon jääkiekko on reagointia vastustajan pelaamiseen, jota ei voi liiaksi kahlita etukäteen. Fiksut pelaavat pystyvät reagoimaan oikein kun taas huonomman peliälyn omaavat tarvitsevat apukeinoja. Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?

Siffan tilastoinnilla on hyvin vähän merkitystä, valmentaja voi ehkä todeta, että taktiikkaa noudatetaan avausten osalta. Se, että onko taktiikka tuloksellista, vaatii tarkempaa analyysia eli täytyy tutkia montako hyvää maalitekopaikkaa syntyy erityyppisillä hyökkäykseen lähdöillä. Pelihän voi olla näennäistä hallintaa, mikäli vastustajan taktiikkaan kuuluu oman maalin edustalle ryhmittäytyminen. Tällöin viivelähdöt toimivat loistavasti, mutta johtavat aniharvoin maalintekotilanteisiin.

Hyökkäysten rytmittäminen on ollut normaalia toimintaa jääkiekossa ihan luontaisesti, johtuen pelaajien fyysisestä rasituksesta. Harva joukkue jaksaa pelata aktiivisesti 60 minuuttia. Tästä syystä on helppo yhtyä mielipiteeseen, että menestyvä joukkue tarvitsee hyvän rytmityksen peliin.

Jääkiekko on reagointipeli eli hyökkäyksessä täytyy aina reagoida vastustajan tilanteeseen. Mutta ideaali tapauksessa kaikki mitä kentällä tapahtuu on sovittu etukäteen, jokainen pelaaja osaa tehdä sovittuja liikkeitä vastustajan ratkaisujen mukaan. Tälläinen tosin ei ole mahdollista jääkiekossa, pelin nopeudesta johtuen, tällöin nousevat esiin yksilöt.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkiekko on reagointipeli eli hyökkäyksessä täytyy aina reagoida vastustajan tilanteeseen. Mutta ideaali tapauksessa kaikki mitä kentällä tapahtuu on sovittu etukäteen, jokainen pelaaja osaa tehdä sovittuja liikkeitä vastustajan ratkaisujen mukaan. Tälläinen tosin ei ole mahdollista jääkiekossa, pelin nopeudesta johtuen, tällöin nousevat esiin yksilöt.

Agree!

Musiikkiin liittyen 'täytyy osata teema ennenkuin voi improvisoida'. Orkesterissa on joukko soittajia, jotka soittavat nuottien mukaan ja joille yhteistyö on onnistumisen avain. Orkesterissa on kuitenkin muutama solisti - taituri - jolle annetaan vapaammat kädet.

Vähän tuohon tapaan näen joukkueen - 'orkesterimuusikot' (eli ne joiden solistiset kyvyt eivät välttämättä riitä, mutta soittavat orkesterissa hyvin) soittavat nuoteista kun taas 'solistit' saavat melko pitkälle itse valita miten kussakin tilanteessa toimivat... Koska ne muut kuitenkin soittavat sitä teemaa taustalla ja siihen voi aina palata :)
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Agree!

Musiikkiin liittyen 'täytyy osata teema ennenkuin voi improvisoida'. Orkesterissa on joukko soittajia, jotka soittavat nuottien mukaan ja joille yhteistyö on onnistumisen avain. Orkesterissa on kuitenkin muutama solisti - taituri - jolle annetaan vapaammat kädet.

Vähän tuohon tapaan näen joukkueen - 'orkesterimuusikot' (eli ne joiden solistiset kyvyt eivät välttämättä riitä, mutta soittavat orkesterissa hyvin) soittavat nuoteista kun taas 'solistit' saavat melko pitkälle itse valita miten kussakin tilanteessa toimivat... Koska ne muut kuitenkin soittavat sitä teemaa taustalla ja siihen voi aina palata :)

Tämä on mielenkiintoinen avaus vertailla orkesteriä ja sen soittajia jääkiekkojoukkueeseen ja sen pelaajiin. Mikähän olisi se orkesterin vastustaja, joka määrittelisi osaltaan orkesterin soittajien soittamista? Siitä kai voidaan olla yhtä mieltä, että orkesterin kapellimestari ja jääkiekkojoukkueen valmentaja johtavat joukkojaan ensin harjoituksissa ja sitten yleisön edessä esiintymistilanteissa. Sekin on päivänselvä asia, että pääosan esittäjiä ovat aina soittajat ja pelaajat. Ei huonoista soittajista saa hyvänkään kapellimestarin johtamana laadukasta orkesteriä. Sama tilanne on jääkiekkojoukkueen suhteen. Kapellimestarit ja jääkiekkovalmentajat pitävät tiukasti huolta siitä, että nuottien mukaan mennään. Virtuoosimaiset soolosoittajat vetävät orkesterin muut soittajat hurmioon, jossa myös rivisoittajien on mahdollista päästä hyvälle soittamisen tasolle. Kuitenkin kapellimestari pitää huolen siitä, että pelikirjan eli kulloisenkin sävellyksen nuottien mukaan soitetaan.

Jääkiekko ei ole niin kahlehdittua joukkuetoimintaa kuin orkesterisoittaminen. Jääkiekossa kun on se vastustaja sotkemassa hyvinkin harjoiteltuja kuvioita. Jääkiekossa virtuoosimaisilla solisteilla on paljon enemmän mahdollisuuksia improvisointeihin kuin orkesterin solisteilla. Jääkiekko on ollut ja on edelleen kiekonriisto- ja vastaiskupeli. Taitaville solisteille syntyy kiekonriistojen jälkeen kymmeniä mahdollisuuksia peliä kohden luoviin ratkaisuihin lähteä nopeisiin hyökkäyksiin organisoimatonta vastustajaa kohti. Näissä vastaiskutilanteissa on hyvä saada apua lähimmiltä joukkuekavereilta. On hyvä, jos avun saa tutulta pelikaverilta, jonka kanssa on tottunut luoviin ja oikeisiin ratkaisuihin edetä kohti vastustajan maalia maalintekoon. Toki näitä vastaiskutilanteita pyritään jääkiekossa analysoimaan etukäteen ja jokainen joukkueen jääharjoitus sisältää myös harjoitteita vastaiskupelaamiselle.

Jääkiekossa on orkesterisoittamisen tapaan paljon myös ennalta nuotitettuja elementtejä. Jääkiekossa opetellaan pelaamaan organisoitunutta vastustajaa vastaan ennakkoon harjoiteltujen kuvioiden mukaan huomioiden pelitilanne ja tulostaululla näkyvä tilanne. Omasta päästä lähtevien hyökkäysten suorittamiseen harjoitellaan nopeiden ja puolinopeiden hyökkäyksiinlähtöjen lisäksi myös viivelähtöjä niitä pelitilanteita varten, jolloin vastustaja on organisoitunut alueiden puolustamiseen ns. ohjaupelillä. Luonnollisesti puolustus- ja erikoistilannepelaamista harjoitellaan ja pyritään pelissä toteuttamaan etukäteen pelikirjaan nuotitettuja systeemejä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkiekossa kun on se vastustaja sotkemassa hyvinkin harjoiteltuja kuvioita. Jääkiekossa virtuoosimaisilla solisteilla on paljon enemmän mahdollisuuksia improvisointeihin kuin orkesterin solisteilla. Jääkiekko on ollut ja on edelleen kiekonriisto- ja vastaiskupeli.

Jotenkin olin ymmärtänyt, että 'vastustaja' ei pelikirja-asioissa ollut mielestäsi kovinkaan kiinnostava. Enemmänkin, että toteutetaan vain sitä omaa pelisuunnitelmaa, seitsemän viivelähdön optimilla. Siksi vertaus :)
Mutta nätisti veit kuitenkin ajatusta eteenpäin vastustajaankin asti, kiitos siitä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Orkesterin tai esim. pianistin vastustajaksi voi mieltää kriitikot ja yleensäkin kritiikin. Vastustaja ei pelaa samaan aikaan, mutta voi vaikuttaa tuleviin konsertteihin ja niiden sisältöön. Esim. edesmennyt HS:n erittäin osaava kriitikko Seppo Heikinheimo sai pianisti Olli Mustosen sydämistymään kritiikistään niin paljon n. parikymmentä vuotta sitten, että Mustonen ei pitkään aikaan suostunut esiintymään Helsingissä. Tämä "heikinheimolainen" kritiikin tarkoituksena on tuoda parhaat kyvyt esiin ja tätä metodia on UL/Sihvonen käyttänyt jääkiekkoanalyyseissään, esim. päävalmentaja Erkka Westerlundista n. vuosina 2006 ja 2007. Sai sitten "parhaan kyvyn" eli Doug Sheddenin korvaamaan Westerlundin, onneksi olkoon Rönkä/Sihvonen-parivaljakolle vielä kerran, että luomanne hahmo "petteri sihvonen" kykeni siihen, että Westerlund sai mittansa täyteen keväällä 2006 ja suostui vain pitkin hampain jatkamaan Leijonien päävalmentajana vielä kauden 2006-07.

Vertaus konsertinjohtamisen ja maajoukkueen päävalmentamisen välillä on siis ainakin tämä konserttimaailman kritiikistä lainattu "heikinheimolainen" metodi kritisoida henkilöitä. Jos lasketaan media tavallaan vastustajaksi, niin konsertteja ja pelitapoja kritisoidaan osittain samalla tavalla. Konserttien analysoinnista puuttuu tietääkseni todennäköisyyksien laskeminen, joten siinä mielessä jääkiekko eroaa konserttien analysoimisesta etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jotenkin olin ymmärtänyt, että 'vastustaja' ei pelikirja-asioissa ollut mielestäsi kovinkaan kiinnostava. Enemmänkin, että toteutetaan vain sitä omaa pelisuunnitelmaa, seitsemän viivelähdön optimilla.

Mistä tälläinen juttu on keksitty että pelikirjoissa ei oteta vastustajaa huomioon, johtuuko tämä Kekäläisen jutuista, joissa hänkin on vain todennut jonkun asian ilman mitään sen kummempia perusteluja vai mistä.

Vai mitä tälläinen juttu edes tarkoittaa että ei oteta sitä huomioon että kentällä on vastustaja, eikö se että suunnitellaan kiekkokontrollia tai viivelähtöjä juurikin kerro siitä että ajatellaan että kentällä on vastustajankin tekemässä tiettyjä asioita. Siis jos ajateltaisiin että vastustajaa ei olisi niin mitä järkeä tehdä viivelähtö, siinähän voisi suoraan vaan luistella toiseen päähän ja tehdä maali, siis kuvitteleeko joku että nämä Jalosen 7 viivelähdön optimit ja vastaavat kumpuavat jostain sellaisesta ajatusmaailmasta jossa ei ole vastustajaa olemassa.

Vain tarkoitetaanko näillä jutuilla sitä että pelikirjaan pitäisi kirjoittaa oma kappaleensa erikseen joka ikiselle vastustajalle ja harjoitella pelitapa vastustajakohtaisesti. Onhan tämäkin mahdollista, mutta kuinka järkevään lopulta, jääkiekossa kuitenkin pelataan kohtuullisen paljon pelejä niin välttämättä ei ole tehokkain toimintatapa.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kaiken tämän hyvän keskustelun jälkeen huomaamme kuinka paljon jääkiekko on reagointia vastustajan pelaamiseen, jota ei voi liiaksi kahlita etukäteen. Fiksut pelaavat pystyvät reagoimaan oikein kun taas huonomman peliälyn omaavat tarvitsevat apukeinoja. Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?

Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Ensisijainen tarkoitus on EW:n mukaan aina tilan voittaminen eteenpäin. Silloin, kun se ei ole mahdollista, pelataan kontrollia. Tämän haasteen EW on heittänyt valmentajille. Kyse ei ole siitä, niinkuin sinä tunnut ajattelevan, että pelaajat jätetään heitteille päättämään itse reagoinnin oppimisesta ja toteuttamisesta.

Omasta päästä hyökkäyksiinlähtöjen tilastointi kertoo siitä, mikä on maailman parhaiden jääkiekkojoukkueiden reagointipelaaminen `kontrollipelaamisen`ja `tilan voittamisen eteenpäin`suhteen. Ensi yönä meillä on nähtävissä kahden NHL:n huippu seurajoukkueen reagointipelaaminen. Minä olen tilastoinut vain omasta päästä lähtevät hyökkäykset, joten keskialueelta ja hyökkäysalueelta lähteviä hyökkäyksiä en tilastoi ensi yönäkään. Sen olen havainnoinut, että valtaosa nopeista ja puolinopeista hyökkäyksiinlähdöistä syötetyt kiekot päätyvät vastustajille johtuen siitä, että vastustajan organisoituminen puolustuspelaamiseen tapahtuu yhä nopeammin. Tätä voisi tilastoida ensi kaudella sen lisäksi, että ottaisi K.Pylkkäsen esittämän kulmapelin tilastoinnin kohteeksi.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Tästä kappaleesta olen kerrankin samaa mieltä siffan kanssa. Kaikkien joukkueharjoitteiden idea on siinä, että pelaajat tunnistavat tilanteet ja pystyvät reagoimaan mahdollisimman tehokkaasti niihin valmentajan haluamalla tavalla. Jos haluaa puhua pelikirjasta niin se kannattaa varmaan taas kaivaa tässä vaiheessa mukaan.

Haluaisin vielä kysyä siffalta, että onko pakki-pakki-pakki -avaus sen lisäksi, että luokittelet sen viivelähdöksi myös kontrollilähtö? Eli sijoittuvatko siinä hyökkääjät säännönmukaisesti samoin? Ja kuinka sijoittuminen sitten eroaa puolinopeasta avauksesta? Näin joukkuepelejä itsekin pelanneena, mietin vain, että kuinka hyökkääjä tunnistaa tilanteen tullaanko nyt puolinopeana vai pitääkö lähteä ennaltamäärättyyn uuteen hakuun, kun nyt sieltä tuleekin vielä toinen syöttö. Itse ajattelen, että ainoa kontrolliavaus jääkiekossa on se, kun pakki pysäyttää pelin omaan päähän. Tällöin koko viisikko tietää tehtävänsä ja harjoiteltu pelinrakentelu on helpompi suorittaa. Tämä oli ainakin jossain vaiheessa myös ketjun päähenkilön määrittelemä viivelähtö, sen lisäksi on sitten nämä kiekkottelut yms, mutta ne on aina sitten enemmän tai vähemmän muuttuvia tilanteita verrattuna kontrollilähtöön.

Mitä tulee vielä ketjun päähenkilöön, niin Johannes kiteytti myös omat ajatukseni hyvin. Sihvosen arvostus putosi nollaan siinä vaiheessa, kun hän unohti pelin ja lähti mukaan pelinpolitiikkaan. Räikeimmällä tavalla tämä on tullut esiin Suomen maajoukkueen päävalmentajien nostamisessa tai laskemisessa, Summanen, Westerlund, Shedden & Jalonen. Ammattitaitoinen journalisti osaisi katsoa tilannettaa ulkopuolisena, eikä valitsisi puoltaan.,Itse peli on pääosin unohtunut. Se on kuitenkin totta, että jääkiekko tarvitsisi osaavia journalisteja ja nimenomaan journalistia, jolla on intohimo kirjoittamiseen sekä lajiin ja tavoitteet myös siellä, eikä mitään wannabe-valmentajaa, joka samaan aikaan hakee itselleen kulisseissa työpaikkaa. Esko Seppäsellä voisi olla tähän hommaan potentiaalia, mutta hänkin joutuu luovimaan Urheilulehden linjalla ja samalla yrittää olla pahemmin nolaamatta Sihvosta. Siirrypä Seppänen johonkin muuhun lehteen, niin on helpompi hengittää.
 

Fordél

Jäsen
Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Reagointi ei ole todellakaan mielivaltaista vaan pelaaja reagointiin vaikuttaa mm. sovittu pelitapa, vastustajan ja pelikavereiden toiminta, pelaajan fyysinen ja henkinen kunto sekä muut ominaisuudet, pelin tilanne jne. Kuinka moneen seikkaan valmentaja sitten pystyy vaikuttamaan? No aika moneen välillisesti, mutta lopulta ratkaisut tekee pelaaja eikä yhdellä tilastoinnilla voida tehdä kovinkaan suuria johtopäätöksiä.

Ensisijainen tarkoitus on EW:n mukaan aina tilan voittaminen eteenpäin. Silloin, kun se ei ole mahdollista, pelataan kontrollia. Tämän haasteen EW on heittänyt valmentajille. Kyse ei ole siitä, niinkuin sinä tunnut ajattelevan, että pelaajat jätetään heitteille päättämään itse reagoinnin oppimisesta ja toteuttamisesta.

Kyllä, pelissä on kyse jatkuvasta kaksinkamppailuiden ja tilan voittamisesta sekä myös oman itsensä voittamisesta. En todellakaan ajattele, että pelaajat vain itse reagoivat pelin aikana, katso vaikka edellinen kirjoitus. Reagointiin vaikuttaa todella monta asiaa, joiden tukena on niin pelitapa, valmentaja kuin joukkuekaverit.

Omasta päästä hyökkäyksiinlähtöjen tilastointi kertoo siitä, mikä on maailman parhaiden jääkiekkojoukkueiden reagointipelaaminen `kontrollipelaamisen`ja `tilan voittamisen eteenpäin`suhteen.

Mutta jotta näin voitaisiin sanoa, täytyisi myös tilastoida muut ratkaisut. Nyt tilastoit vain osan kontrolliratkaisuista. Et tiedä siis missä suhteessa kontrollipelaaminen on tilan voittamiseen eteenpäin.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mutta jotta näin voitaisiin sanoa, täytyisi myös tilastoida muut ratkaisut. Nyt tilastoit vain osan kontrolliratkaisuista. Et tiedä siis missä suhteessa kontrollipelaaminen on tilan voittamiseen eteenpäin.

Siitähän olen kirjoittanut jo moneen kertaan, että tällä kaudella olen tilastoinut vain omasta päädystä lähteneet kontrollihyökkäykset (viiveet ja kiekottelut). Jääkiekkomaailmassa on vaikuttajia, jotka puhuvat nopean pystysuunnan (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt omasta päästä) jääkiekon puolesta. Monet valmentajat peluuttavat joukkueitaan myös kolmella rytmillä omasta päästä lähtien eli kontrollihyökkäykset kuuluvat niiden pelikirjoihin. Nyt päättyvällä kaudella on tilastointini perusteella osoittautunut, että kansainvälisten turnausten parhaat joukkueet sekä SM-liigan ja NHL:n finaalijoukkueet ovat pelanneet kolmen rytmin omasta päästä avausjääkiekkoa. Nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana.

Tilastoin edelliskaudella muutaman NHL-ottelun kaikki hyökkäyksiinlähdöt omasta päästä ja keskialueelta sekä kiekon riistojen jälkeen myös hyökkäysalueelta aloitetut hyökkäykset. Se oli liian rankkaa, joten keskityin tällä kaudella selvittämään omasta päästä hyökkäyksiinlähdöt nähdäkseni sen kehityksen, mihin suuntaan voittavassa jääkiekossa niiden suhteen mennään. Tilastointini perusteella päädyin edelliskaudella, että kolmella rytmilla hyökkäyksiään rytmittävät joukkueet pelaavat omasta päädystä lähtien kontrollihyökkäyksiä kaikista omasta päädystä lähtevistä hyökkäyksistä 15%-25%. Kun huomioidaan keskialueelta ja hyökkäysalueelta lähteneet hyökkäykset, ovat kontrollihyökkäysten osuudet 8%-17% kaikista hyökkäyksiinlähdöistä. Nopean pystysuunnan jääkiekon joukkueet keräävät vaihtotilanteissa muutaman kerran peliä kohti viisikon kasaan, jolloin niiden kontrollipelaaminen kaikista hyökkäyksistä on 4%:n luokkaa.

Kahdessa viimeisessä NHL:n finaaliottelussa pelin tulostilanne kahden erän jälkeen ratkaisi Philadelphian kolmen rytmin avauspelaamisen kolmannessa erässä omasta päädystä. Neljännessä ottelussa Philadelphia johti peliä kahden erän jälkeen 3-1 ja pelasi 3. erässä vain yhden kontrollihyökkäyksen omasta päästä lähtien. Viidennessä ottelussa Philadelphia oli kahden erän jälkeen häviöllä 2-5 ja pelasi kolmannen erän kolmen rytmin jääkiekkoa tehden kahdeksan kontrollihyökkäystä omasta päästä lähtien.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.
 

Fordél

Jäsen
Nyt päättyvällä kaudella on tilastointini perusteella osoittautunut, että kansainvälisten turnausten parhaat joukkueet sekä SM-liigan ja NHL:n finaalijoukkueet ovat pelanneet kolmen rytmin omasta päästä avausjääkiekkoa. Nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana.

Jos hitaat lähdöt muodostavat hyökkäyksiinlähdöistä noin kuudes tai seitsemäsosan, ei voida mielestäni sanoa, että nopean pystysuunnan jääkiekko on menettänyt suuremmin otettaan. Varsinkin kun niiden kautta ne maalit pääasiassa syntyvät.

Jokatapauksessa sinulla ei ole siis tietoa siitä mikä on hitaiden hyökkäyksiinlähtöjen suhde muihin ratkasuihin (vai onko juuri tuo 1/7?), joten et tiedä missä suhteessa harrastetaan kontrollipelaamista tilan voittamiseen eteenpäin. Tilastointi on siis hyvin vailinaista kuten tunnustit ja täten johtopäätöksiäkään ei voi suuremmin tehdä.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Sanopas siffa vielä se, missä mielessä nämä pakki-pakki-pakki-lähdöt ovat kontrollilähtöjä. Kuinka paljon ne varioituvat ja kuinka paljon niissä on säännönmukaisuutta. Ja onko niissä eroa joukkueiden välillä esim. nyt NHL-finaaleissa? Mielestäni mielenkiintoisempi asia on juuri nämä erot hyökkästen rakenteiden välillä kuin määrälliset erot rytmityksessä.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.

Osa totuutta tietysti tämäkin, mutta eiköhän tuossa viivelähtöjen lisääntymisessä tai vähenemisessä päällimmäisenä syynä ole juuri ottelun tilanne kolmannessa erässä.

Neljännessä ottelussa Philly johti ottelua kolmannen erän alussa 3-1, jolloin Chicago tietenkin nostaa karvaustaan ja pyrkii ahnaasti kiekonriistoihin hyökkäysalueella. Tästä syystä kontrolloituja viivelähtöjä ei yksinkertaisesti ehditä tekemään.

Viidennessä ottelussa Philadelphia taas oli kolme maalia tappiolla kolmannen erän alkaessa, jolloin Chicago ymmärrettävistä syistä välttää turhien riskien ottamista hyökkäyspäässä ja vetäytyy mieluummin keskialueelle organisoituun puolustusryhmitykseen. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että Flyersilla on useammin kiekko omassa päässään ja vastassa organisoitu puolustus, jolloin on tietenkin järkevää kerätä viisikko kasaan ja lähteä hyökkäämään rintamana.

Aikamoisia itsestäänselvyyksiä tuli näköjään ladeltua, mutta mielestäni viivelähtöjen kyttääminen on täysin turhaa, koska niiden määrään vaikuttaa erittäin oleellisesti ottelun tilanne ja vastustajan karvaus. Ottelun ollessa tasan viivelähtöjen määrä kertoo lähinnä sen, kuinka heikko on ottelun intensiteetti. Jos molemmat tekevät paljon viivelähtöjä, tarkoittaa se sitä, että molemmat myös karvaavat laiskasti ja pelailevat varman päälle.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.

Pelaajien väsymisellä ei ole mitään tekemistä viivelähtöjen kanssa. Tulkoon nyt tämä TosiFanin ja Johanneksen asiantuntematon väittämä kumottua. Yleisesti voin sanoa, että keskimäärin eniten viivelähtöjä pelataan 1. erässä ja vähiten 3. erässä, jolloin pelaajien rasitus on kovimmillaan.

Nopean pystysuunnan jääkiekkokoulukunnan valmentajat eivät peluuta pakki-pakki-pakki tai kiekotteluhyökkäyksiinlähtöjä ollenkaan. Tilastointini yksi tarkoitus on selvittää, miten tämän koulukunnan joukkueet pärjäävät kansainvälisissä turnauksissa, SM-liigassa ja NHL:ssä. KHL:ssä on lähes pelkästään kolmella rytmillä pelaavia joukkueta niinkuin Elitserienissäkin. Edelliskaudella nopean pystysuunnan koulukunnan joukkueet JYP ja Vaasan Sport voittivat sarjojensa mestaruudet, joten ei tästä nyt niin kauaa ole, kun myös nopeasti ja puolinopeasti omasta päästä hyökkäävät ja näin ollen jatkuvaa painetta vastustajalle antaneet joukkueet ja valmentajat menestyivät erinomaisesti sarjoissaan. JYP:n esimerkin mukaisesti esim. Lukko muutti peltapansa täksi kaudeksi nopeaksi pystysuunnan kiekkoiluksi ja oli syyskaudella ylivoimainen. Tilanne elää koko ajan SM-liigassa, mutta NHL:ssä kiekkokontrollijoukkueet jylläävät jo ainakin neljättä vuotta peräkkäin.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Jos hitaat lähdöt muodostavat hyökkäyksiinlähdöistä noin kuudes tai seitsemäsosan, ei voida mielestäni sanoa, että nopean pystysuunnan jääkiekko on menettänyt suuremmin otettaan. Varsinkin kun niiden kautta ne maalit pääasiassa syntyvät.

Tästähän on ollut yksimielisyys koko ajan. Jo vaikka kuinka monennen kerran: tehokkain tapa hyökätä on nopea hyökkäys organisoitumatonta vastustajaa vastaan. Näin on siis myös kiekkontrollilla hyökkäyksiä omasta päästä rytmittävillä joukkueilla.

Seuraappa seuraavassa NHL:n finaaliottelussa, kuinka Timonen-Coburn, Pronger-Carle, Keith-Seabrook ja Campbell-Hjalmarson puolustajaparit avaavat varmuudella muutaman kerran pakki-pakki-pakki hyökkäyksiä. Kun nuo avaukset oppii näkemään automaationa, selviää, että ne eivät ole nopeita pystysuunnan hyökkäyksiinlähtöjä. Niinkuin Antti Mäkinen 4SportPro:n jääkiekkoselostajana poikkeuksellisesti rekisteröi niitä 1. finaalisarjan ottelussa: "Seabrook levittää TAKAISIN Keithille". Eli Keith sai kiekon omassa päädyssä ja levitti pakki-pakin Seabrookille ja Seabrook levitti takaisin pakki-pakin Keithille ja syntyi tämä pakki-pakki-pakki viivelähtö kahden levityksen jälkeen. Finaalisarjassa on nähty myös muutama pakki-pakki-pakki-pakki kiekottelu, joita Suomessa erityisesti KalPa, mutta myös kevään HPK pelasivat SM-liigassa.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Nopean pystysuunnan jääkiekkokoulukunnan valmentajat eivät peluuta pakki-pakki-pakki tai kiekotteluhyökkäyksiinlähtöjä ollenkaan. Tilastointini yksi tarkoitus on selvittää, miten tämän koulukunnan joukkueet pärjäävät kansainvälisissä turnauksissa, SM-liigassa ja NHL:ssä. KHL:ssä on lähes pelkästään kolmella rytmillä pelaavia joukkueta niinkuin Elitserienissäkin. Edelliskaudella nopean pystysuunnan koulukunnan joukkueet JYP ja Vaasan Sport voittivat sarjojensa mestaruudet, joten ei tästä nyt niin kauaa ole, kun myös nopeasti ja puolinopeasti omasta päästä hyökkäävät ja näin ollen jatkuvaa painetta vastustajalle antaneet joukkueet ja valmentajat menestyivät erinomaisesti sarjoissaan. JYP:n esimerkin mukaisesti esim. Lukko muutti peltapansa täksi kaudeksi nopeaksi pystysuunnan kiekkoiluksi ja oli syyskaudella ylivoimainen. Tilanne elää koko ajan SM-liigassa, mutta NHL:ssä kiekkokontrollijoukkueet jylläävät jo ainakin neljättä vuotta peräkkäin.

Tässä vedetään kyllä mutkia niin suoriksi että oikein hirvittää. Ensin tilastoidaan yksi asia pelistä ja sen jälkeen tuijotetaan lopputulosta, josta vedetään päätelmiä siitä miten eri koulukunnan joukkueet pärjäävät. Tällaisessa yhtälössä jää niin paljon muuttujia pois, että mielestäni tälle "tutkimukselle" ei voi antaa juurikaan mitään arvoa.
 

Fordél

Jäsen
Tästähän on ollut yksimielisyys koko ajan. Jo vaikka kuinka monennen kerran: tehokkain tapa hyökätä on nopea hyökkäys organisoitumatonta vastustajaa vastaan. Näin on siis myös kiekkontrollilla hyökkäyksiä omasta päästä rytmittävillä joukkueilla.

Miksi sitten "nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana"?

Eikö viivelähtöjä ole kuitenkin harrastettu aina, joten mikä tässä paletissa on muuttunut, jonka myötä voit sanoa tuon lainatun kohdan?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelaajien väsymisellä ei ole mitään tekemistä viivelähtöjen kanssa. Tulkoon nyt tämä TosiFanin ja Johanneksen asiantuntematon väittämä kumottua. Yleisesti voin sanoa, että keskimäärin eniten viivelähtöjä pelataan 1. erässä ja vähiten 3. erässä, jolloin pelaajien rasitus on kovimmillaan...

Jälleen Siffa tekee päätelmiä vajaan datan perusteella eli jättää liikaa muutujia huomioimatta. Jätät analysoimatta vastustajan karvauksen, ottelu tilanteen/ hallinnan, viivelähtöjen tekijät jne. Et kerro, miksi viivelähtöjen määrä vaihtelee pelien sisällä ja välillä. Ja kaikki joukkueet pelaavat vähintään kolmella rytmillä, myös Sportin ja Jypin pelikirjaan kuluu vähintään pari viivelähtöä jokaisessa erässä eli onko se n. neljä viivelähtöä/ erä ratkaisevaa?

Itse kritisoin ainoastaan sinun jääkiekon nollatutkimusta. Jos väkisin haluat esiintyä "analyytikkona" tällä palstalla tee työsi paremmin.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Jääkiekko on ollut ja on edelleen kiekonriisto- ja vastaiskupeli. Taitaville solisteille syntyy kiekonriistojen jälkeen kymmeniä mahdollisuuksia peliä kohden luoviin ratkaisuihin lähteä nopeisiin hyökkäyksiin organisoimatonta vastustajaa kohti.

Jos näin olisi, Tsekki voittaisi joka vuosi maailmanmestaruuden.

Tämä on niin suomalainen ajattelutapa, että levisi kunnon hymy taas kasvoille. Viimeeksi kun tarkistin, enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelut.

Sitten kun me tämän hyväksymme, emmekä jatka tätä jokavuotista tekosyiden keksimistä, miten kiekkopelit voi voittaa, me otamme Ruotsin kiinni.

Toki kaikki täälläkin jauhettu kuuluu jääkiekkoon, mutta ne ovat seurausta pyrkimyksestä maalintekoon päästä sinne maalintekoon. Tai niinhän sitä luulisi.

Jotenkin me olemme kääntäneet tämän asian täysin päälaelleen, että tulos tulee ikään kuin itsestään, kunhan jaksetaan jauhaa omaa systeemiä ja lauotaan riittävästi. Mutta laukaus ei ole maali, vaikka paikan luomisesta meillä saa melkein isommat selkään taputukset kuin maalista.

Jotenkin huvittavaa on seurata sitä, miten pelaajatkin näihin muoti-ilmiöiden perään saadaan. 2000-luvun alussa kaikki puhuivat, että pitää liikkua paremmin, siksi hävittiin. Siiten muutaman vuoden päästä tuli, että pitää puolustaa paremmin, oltaisiin voitettu jos oltaisiin puolustettu paremmin. Ja nyt sitten selitys tappiolle on, ettei noudatettu meidän omaa pelisysteemiä.

Vaikka kaikki näkivät, että taas siellä Suomi poika ampui kiekon ainakin 20 kertaa kohti vastustajan maalivahdin vatsaa, kakkoskiekolla ei ollut kertaakaan ketään ja tilanteen jälkeen kukaan ei edes jäänyt maalille nahistelemaan. Miksi? Nämä tulevat selkärangasta, ja kun ei ole opetettu ja vaadittu, niin se vaikea sitä on enää myöhemmin oppia. Luontainen halu tehdä sitä maalia puuttuu suurimmalta osalta täysin, kunhan nyt kikkaillaan kiekko päätyyn asti ja sitten vaihtoon.

Mutta kivahan se on jauhaa pelisysteemeistä, niin päättymätön suo se näyttää olevan. Pelisysteemi on kuitenkin vain sapluuna, ei mitään muuta. Maaleja se ei tee ainuttakaan, korkeintaan lisää maalintekopaikkoja ja todennäköisyyttä päästä niille. Huipputasolla on vuodesta toiseen kuitenkin samat kaverit tilastojen kärjessä, poislukien haamukautta pelaavat. Kertonee siitä, että jääkiekko on sittenkin ennen kaikkea maalintekopeli.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka kaikki näkivät, että taas siellä Suomi poika ampui kiekon ainakin 20 kertaa kohti vastustajan maalivahdin vatsaa, kakkoskiekolla ei ollut kertaakaan ketään ja tilanteen jälkeen kukaan ei edes jäänyt maalille nahistelemaan. Miksi?
Koska reboundeilla ei ole väliä vaan se voittaa ottelun joka tekee enemmän maaleja?

Pelisysteemi sekin on, että mennään ahkerasti reboundeille.
 

Fordél

Jäsen
Pelisysteemi sekin on, että mennään ahkerasti reboundeille.

Kuuluiko Jalosen pelisysteemiin se, että mennään ahkerasti reboundeille ja jos kuului niin miksi siitäkin huolimatta Suomi ei päässyt niihin käsiksi ja tekemään maaleja?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei kovin vahvasti Jalosen pelikirjaan kuulunut, mutta johonkin pelikirjaan kuuluu. Pointti oli että Jussi Saarisen lausuma "manageri" kritisoi ajatusmallia, että tulos tulee kuin itsestään kun jauhetaan jotain systeemiä, ja sitten esittää että tulos tulee kuin itsestään kun vain ajetaan reboundeihin.
 

Fordél

Jäsen
Ei kovin vahvasti Jalosen pelikirjaan kuulunut, mutta johonkin pelikirjaan kuuluu. Pointti oli että Jussi Saarisen lausuma "manageri" kritisoi ajatusmallia, että tulos tulee kuin itsestään kun jauhetaan jotain systeemiä, ja sitten esittää että tulos tulee kuin itsestään kun vain ajetaan reboundeihin.

Niin aika pahaa kärjistämistä harrastat. Kyllä molemmat "leirit" tunnustavat niin pelisysteemin kuin muidenkin tekijöiden vaikutuksen lopputulokseen. Toiset vain korostavat analyyseissaan ja kirjoituksissaan pelisysteemiä kun taas toiset näkevät muut pelin osa-alueet ja siellä tapahtuvat muutokset merkittävimpinä, mitä tulee esimerkiksi maajoukkueemme menestymiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös