Perinteisesti juuri näin pelattu tilanne on ns. hidaslähtö, olkoon se sitten viive-viive tai ihan mitä tahansa. Näin pelasi myös ennen kaikkia Jalosen HPK. Koska Jortikka on selvästi älykäs ihminen ja viittaamissaan kisoissa näitä maalintakaa lähteviä harjoiteltuja lähtöjä ei juurikaan nähty, ajattelen hänen viittaavaan juuri niihin. Selvä asia on kuitenkin, että kaukalon ja hyökkäysalueen koko vaikuttaa sekä karvaus, että avauspeliin. Sinänsä peliä voi toki rytmittää vaikka tulitikkulaatikossa, mutta kiekkokontrollipeliä on huomattavasti helpompi toteuttaa, kun kaukalossa on enmmän tilaa.
Yksi tapa on jakaa hitaat lähdöt viivelähdöiksi ja kiekottelulähdöiksi. Viivelähdöt voidaan jakaa vielä maalin taakse pysähtymiseen, pakki-pakki-pakki lähdöt ja ns. volttilähdöt, joissa haetaan vauhtia alhaalta. KalPa ja HPK pelasivat kiekottelulähtöjä, joissa jo aloitettu hyökkäys keskeytettiin ja syötettiin alaspäin omille ja taas lähdettiin esim. pakki-pakki-pakki lähdöllä uudestaan liikkeelle. Kiekottelulähtöjä ei juurikaan NHL-peleissä ole. HPK pelasi kaikkia viivelähtöjä sekä kiekottelulähtöjä, ei siis mitenkään selvästi vain maalin taakse pysähtymällä ja viisikon kokoon kasaamalla.
Kaukalon koko ei näy käytännön pelaamisessa. Suomessa Lukko, JYP, HIFK ja Blues pelasivat nopeaa ja puolinopeaa (pakki-pakki) pystysuunnan kiekkoa jatkuvasti. Viivelähdöt olivat näillä joukkueilla harvassa. NHL:ssä monet joukkueet pelaavat kapeassa kaukalossa kolmella rytmillä enemmän kuin ym. suomalaiset joukkueet. Ensi yönä nähdään, mitkä ovat valmentajien käskytykset pelin rytmityksen suhteen NHL:n kahden parhaan joukkueen suhteen.
Nämä pakki-pakki-kiekottelut menee omasta mielestäni enemmän tänne puolinopea-osastoon, koska näihin hyökkäyskolmikon on huomattavasti vaikeampi tehdä mitään harjoitelua avauskuviota, toisin kuin maalintakaa lähteviin kiihtyviin lähtöihin, joihin ajoitukset on paljon helpompi tehdä. Puolinopeissa peli on yhä enemmän järkevää sijoittumista sekä vaisto- ja reagointipeliä. Ylipäänsä aivan turha tilastoida noita hitaita lähtöjä, koska ne on riippuvaisia pelitilanteesta. Enemmän kertoisi vaikkapa kiekonhallintaprosentti.
Tyypillisiä NHL-viivelähtöjä ovat pakki-pakki-pakki lähdöt ja ne eivät ole millään nopeita tai puolinopeita lähtöjä. Timonen-Coburn, Keith-Seabrook, Pronger-Carle ja Cambpell-Hjalmarsson pelaavat niitä identtisesti. Keith syöttää omassa päässä Seabrookille, Seabrook nostaa jalalla ylöspäin, Keith siirtyy lähelle keskustaa ja jää syötettäväksi Seabrookista taaksepäin, Seabrook syöttää takaviistoon takaisin Keithille. Nopeassa lähdössä Keith olisi nostanut itse jalalla ylös ja syöttänyt avauksen hyökkääjälle tai syöttänyt heti hyökkääjälle. Puolinopeassa Keith olisi syöttänyt Seabrookille, joka olisi nostanut jalalla ylöspäin ja syöttänyt hyökkääjälle tai kiekon saatuaan olisi heti avannut hyökkääjälle. Pakki-pakki-pakki hyökkäyksessä viiveen hyökkäykseen aiheuttaa Seabrookin takaisin syöttö Keithille.
Minähän seuraankin vain sitä, miten joukkueet hyökkäyksiään rytmittävät. Rytmittämisellä täytyy olla merkittävä vaikutus pelaamiselle, koska kaikki maailman parhaat joukkueet rytmittävät peliään kolmella rytmillä eli hyökkäävät nopeasti, puolinopeasti ja viiveellä.
Mikä estää sinua seuraamasta kiekonhallintaprosenttia. Se ei vaan onnistu kertakatsomalla vaan vaatii sitten niitä valmentajien öisiä video/cd/dvd-kelauksia. Minä katson kunkin pelin vain kerran ja ehdin häiriintymättä seurata ja tilastoida joukkueiden hitaat lähdöt tämän kauden teemana.
Edit: Siitä Antti Mäkisestä, joka selostaa 4SportPro:lla NHL:n finaaliottelut, on tulossa asiantunteva ja sujuvasanainen jääkiekkoselostaja. Hän ehtii huomioida pelistä Seabrookin takaisin levityksen Keithille tai toisin ilmaisten niin, että Chicagon puolustajat pelaavat keskenään useampia pakki-pakki syöttöjä toisilleen ja rauhoittavat näin peliä.