Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[siffa]

Jos lähdetään kiekkoa tarkastelemaan teorioina niin usein - lähes poikkeuksetta - kannattaa valita se yksinkertaisin mahdollinen.

Jääkiekossa on valinta tehty yksinkertaisen ratkaisun puolesta. Toistan taas itseäni:"Jokaisen jääkiekkojoukkueen tavoitteena on tehdä vastahyökkäys tai nopea hyökkäys niin nopeasti, että vastustaja ei ehdi järjestäytyä puolustuspeliin". Ongelme tulee silloin, kun vastustaja on ehtinyt organisoitua puolustusasemiin, jolloin nopean hyökkäyksen lähettäminen ei ole järkevää. Näitä tilanteita varten on ollut keksittävä lisää mahdollisimman yksinkertaisia ratkaisuja eli ns. viivelähtöjä.

 

[Kettumainen]

Minusta hyökkäyksen rytmittelyn seurantaa oleellisempaa on keskittyä kysymykseen: Miksi milloinkin rytmittää milläkin tavalla? Hyökkäykseen lähdon rytmitys tulee päättää juuri sillä hetkellä kun kiekon hallinta siirtyy joukkueelta toiselle. Hallinta voi siirtyä kolmella tavalla:

- Kiekon riistolla
- Puolustuspelaamisella
- Vastustaja luovuttaa pelivälineen

Kiekon riiston tapahtuessa puolustavan pelaajan avauspelaamisen priorisointi menee järjestyksessä: nopea, puolinopea, viivelähtö. Nopea lähtö on todella tehokas, jos vain löytyy pelaaja jolle tarjota. Puolustuspelaamisella hankittu kiekonhallinta syntyy omalla puolustusalueella vastustajan ollessa ryhmittyneenä. Tällöin hyökkäävä joukkue ei ole täysin hyökkäävässä tilassa, jolloin puolustavan pelaajan tulisi korkeintaan hakea enintään puolinopeaa lähtöä, koska harvoin nopealle hyökkäykselle on tarjontaa olemassa. Vastustajan luovuttaessa kiekon (vaihto menossa, pitkä päätyyn) käytännössä viivelähtö on ainoa oikea tapa käynnistää peliä.

Näihin kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi kuinka tarjottavaksi joukkueen pelitapa tekee pelaajat, kiekon haltijan pelinäkemys ja pelinopeus, taito syöttää, vastustajan pelitapa, ottelun tärkeys (kiekon riistoja vähemmän = enemmän viivelähtöjä) jne...

Sitten kun ollaan ylitetty se hyökkäyssiniviiva...siitä keskustelusta haluaisin lukea enemmän.

 

[ms.qvist]

Jääkiekossa on valinta tehty yksinkertaisen ratkaisun puolesta. Toistan taas itseäni:"Jokaisen jääkiekkojoukkueen tavoitteena on tehdä vastahyökkäys tai nopea hyökkäys niin nopeasti, että vastustaja ei ehdi järjestäytyä puolustuspeliin". Ongelme tulee silloin, kun vastustaja on ehtinyt organisoitua puolustusasemiin, jolloin nopean hyökkäyksen lähettäminen ei ole järkevää. Näitä tilanteita varten on ollut keksittävä lisää mahdollisimman yksinkertaisia ratkaisuja eli ns. viivelähtöjä.

Tässä olemme samaa mieltä, eli tarkoitus on tehdä niin nopea hyökkäys kuin mahdollista, jotta vastustaja (toisinaan käytän termiä "vihollinen") ei ehdi järjestäytyä puolustuspeliin. Mitä nopeammin päästään liikkeelle ja mitä epäjärjestäytyneempi (johan on termi) vastustaja on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vastustajan puolustus saadaan revittyä rikki nopein syötöin, joko pelaamalla "pystyyn", levittämällä keskialueella ja pelaamalla ristikkäisiin kulmiin etc. ja saamalla samalla voimakas paine vastustajan päätyyn, jolloin vastustaja ei ehdi järjestäytyä ja tällaisessä tilanteessa he ovat usein juuri sen ratkaisevan potkun kiekkoa ja pelaajaa jäljessä, jolloin organisoitunut puolustautuminen on likimain mahdotonta, ja hyökkääjällä on suunnaton etu puolillaan. Toivottavasti onnistuin selvittämään ajatukseni riittävän selkeästi, tällä hetkellä kun käyn vähän hitaalla henk.koht. syiden takia.

Tietenkin ongelmia tulee tilanteissa, joissa vastustaja on ehtinyt järjestäytyä kunnolliseen puolustusasemaan. Tässä tapauksessa tilanne riippuu siitä millainen vastustaja on ja valmennusportaan tulee tietää tämä ja rakentaa pelisysteemi juuri tältä pohjalta katsoen. Toisinaan näissä tilanteissa riittää se, että lähdetään "viivelähdällä" liikkeelle ja keskialueen jälkeen heitetään kiekko ristikkäiskulmaan ja pistetään paine vastustajan puolustajiin mutta tällöinkään koko "tiimi" ei saa painaa syvälle vastustajan alueelle, vaan järjestyksen täytyy olla organisoitu, esim. kaksi-yksi-kaksi, jossa keskushyökkääjä toimii laitahyökkääjien ja puolustajien välillä "varmistuksena". Toisaalta tilanne voi olla sekin, jos painetaan oikeaan kulmaan niin järjestys on yksi-kaksi-kaksi. Tai jokin muu riippuen täysin vastustajasta ja vastustajan kentällä olevasta ketjusta. Jääkiekko on tietyllä tavalla yksinkertainen peli mutta siinä on kuitenkin otettava huomioon monta seikkaa. Tärkein on sitten se, että tekee maaleja enemmän kuin vastustaja.

Tämäkään ei tietty sovi jokaista vastustajaa vastaan vaan jokaisen vastustajan kohdalle on rakennettava edes jossainmäärin oma systeemi, jonka mukaan pelata. Vastustajan puolustusta voidaan "sahata" rikki monella eri tavalla, keskialue voidaan ylitää monella eri tavalla ja itsessään hyökkäykseen voidaan lähteä useammalla eri tavalla - tästä olemme samaa mieltä, joten en käy sen kummemmin kertaamaan asioita. Mutta jos hyökkäykseen on mahdollista lähteä nopeasti, tuolloin kannattaa valita se yksinkertaisin mahdollinen strategia, ja valmentajan tulisi täsmentää, jokaiselle ketjulle heidän oma roolinta tällaisessa lähdössä. Ei voida olettaa, että jarrukentän pelaajat lähtevät liikkeelle samalla tavalla organisoidussa hylkkäyksessä kuin esim. ensimmäisen ketjun hyökkääjät. Usein jarrukentän kohdalla riittää se, että he nostavat paineen keskialueelle, siirtävät kiekon vastustajan päätyyn (esim. ristikkäiskulmaan) ja siirtävät paineen sinne ja mahdollisimman syvälle ja pelaavat maalille, muistaen samalla sen ettei vastustajalle saa antaa mahdollisuutta yv-hyökkäykseen eli ketjumuodostelman pitää olla harjoiteltu, esim: 2+1+2 tms. Tuloksena voi parhaassa tapauksessa olla maali mutta on jo hyvä, jos he saavat aikaan paineen ja sitä seuraavan pelikatkon - jolloin aloitus jää vastustajan kenttäpuoliskolle ja joukkue on jo voittanut paljon.

vlad.

 

[ms.qvist]

Hallinta voi siirtyä kolmella tavalla:

- Kiekon riistolla
- Puolustuspelaamisella
- Vastustaja luovuttaa pelivälineen

Mietin, että mihin kategoriaan laskea aloitusvoitto puolustuspäässä (tai keskialueella). Tavallaan se on kiekonriisto, koska vastustajalta riistetään kiekko aloitusvoiton seurauksena mutta voidaanko se laskea omaksi keinoksi saada peli hallintaan, vai olenko pudonnut kärryiltä?

Tietyssä mielessä kiekonriisto ja aloitusvoitto muistuttavat toisiaan ja tapa jolla peli siitä avataan on hyvin pitkälti sama, joskin aloitusvoiton seurauksena voi seurata mielestäni myös viivelähtöä, jos vastustaja saa keskikentänsä organisoitua kunnolla, mutta hyvin usein aloitusvoiton seurauksena on kyllä puolinopea lähtö tai viivelähdön ja puolinopean kompromissi. Minusta toisinaan lähtötyyli voi nimittäin olla kompromissi viivelähdön ja puolinopean lähdön välillä riippuen täysin joukkueen normaalista pelitavasta ja tyylistä kuinka he avaavat peliä tai lähtevät liikkeelle puolustuspäästä. Minusta on myös huomioitava se, että jokaisen joukkueen pelistrategiassa voidaan ymmärtää hivenen eritavalla nopea, puolinopea tai viivelähtö. Tästä voi sitten johtua se, että päädytään tarkastellessa kompromissiin siitä, että onko kyseessä viivelähtö vai puolinopea lähtö. Se on tietenkin varsin selkeää, että vaihtoon menoa -tilanteessa viimelähtö on se yleisimmin viljelty lähtömuoto.

vlad.

 

[Kettumainen]

Tietyssä mielessä kiekonriisto ja aloitusvoitto muistuttavat toisiaan ja tapa jolla peli siitä avataan on hyvin pitkälti sama, joskin aloitusvoiton seurauksena voi seurata mielestäni myös viivelähtöä, jos vastustaja saa keskikentänsä organisoitua kunnolla, mutta hyvin usein aloitusvoiton seurauksena on kyllä puolinopea lähtö tai viivelähdön ja puolinopean kompromissi.

Ehdottomasti puolinopea tai viivelähtö, sillä tilanne ei ole kiekonriistomainen tilanne. Kiekon riistossa kaveri yllätetään housut jalassa ja tällöin ehdottomasti nopea, kunhan omat ovat edes hiukan mukana.

Ehkä puolinopeakin on vähän hätiköityä puolustuspään aloitusvoiton jälkeen, ellei sitten pelikirjassa ole kivoja jekkuja mukana.

 

[ms.qvist]

Ehdottomasti puolinopea tai viivelähtö, sillä tilanne ei ole kiekonriistomainen tilanne. Kiekon riistossa kaveri yllätetään housut jalassa ja tällöin ehdottomasti nopea, kunhan omat ovat edes hiukan mukana.

Ehkä puolinopeakin on vähän hätiköityä puolustuspään aloitusvoiton jälkeen, ellei sitten pelikirjassa ole kivoja jekkuja mukana.

Se on totta, että viivelähtö lienee aloitusvoiton jälkeisessä tilanteessa se turvallisin vaihtoehto, siinä saadaan aloitusvoiton jälkeisessä tilanteessa oma miehitys organisoituun järjestykseen ja pelinavaukselle jää se pieni tarvittava hetki aikaa. Tietenkin tässäkin kohdin on useita kombinaatioita riippuen miehityksestä kaukalossa, niin omasta kuin myös vastustajan. Lisäksi huomioon on otettava vastustajan ryhmittäytyminen, onko se järjestäytynyt vai hajalla hävityn aloitusvoiton jälkeen - tällaisessä tilanteessa puolinopeakin lähtö voi onnistua, jos sellaista on harjoiteltu ennalta ja pelaajat osaavat lukea tilannetta. Mutta pääsääntöisesti se viivelähtö on turvallisin, kuten kirjoitit.

vlad.

 

[Fordél]

Kaiken tämän hyvän keskustelun jälkeen huomaamme kuinka paljon jääkiekko on reagointia vastustajan pelaamiseen, jota ei voi liiaksi kahlita etukäteen. Fiksut pelaavat pystyvät reagoimaan oikein kun taas huonomman peliälyn omaavat tarvitsevat apukeinoja. Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?

 

[TosiFani]

... Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?

Siffan tilastoinnilla on hyvin vähän merkitystä, valmentaja voi ehkä todeta, että taktiikkaa noudatetaan avausten osalta. Se, että onko taktiikka tuloksellista, vaatii tarkempaa analyysia eli täytyy tutkia montako hyvää maalitekopaikkaa syntyy erityyppisillä hyökkäykseen lähdöillä. Pelihän voi olla näennäistä hallintaa, mikäli vastustajan taktiikkaan kuuluu oman maalin edustalle ryhmittäytyminen. Tällöin viivelähdöt toimivat loistavasti, mutta johtavat aniharvoin maalintekotilanteisiin.

Hyökkäysten rytmittäminen on ollut normaalia toimintaa jääkiekossa ihan luontaisesti, johtuen pelaajien fyysisestä rasituksesta. Harva joukkue jaksaa pelata aktiivisesti 60 minuuttia. Tästä syystä on helppo yhtyä mielipiteeseen, että menestyvä joukkue tarvitsee hyvän rytmityksen peliin.

Jääkiekko on reagointipeli eli hyökkäyksessä täytyy aina reagoida vastustajan tilanteeseen. Mutta ideaali tapauksessa kaikki mitä kentällä tapahtuu on sovittu etukäteen, jokainen pelaaja osaa tehdä sovittuja liikkeitä vastustajan ratkaisujen mukaan. Tälläinen tosin ei ole mahdollista jääkiekossa, pelin nopeudesta johtuen, tällöin nousevat esiin yksilöt.

 

[tant gredulin]

Jääkiekko on reagointipeli eli hyökkäyksessä täytyy aina reagoida vastustajan tilanteeseen. Mutta ideaali tapauksessa kaikki mitä kentällä tapahtuu on sovittu etukäteen, jokainen pelaaja osaa tehdä sovittuja liikkeitä vastustajan ratkaisujen mukaan. Tälläinen tosin ei ole mahdollista jääkiekossa, pelin nopeudesta johtuen, tällöin nousevat esiin yksilöt.

Agree!

Musiikkiin liittyen 'täytyy osata teema ennenkuin voi improvisoida'. Orkesterissa on joukko soittajia, jotka soittavat nuottien mukaan ja joille yhteistyö on onnistumisen avain. Orkesterissa on kuitenkin muutama solisti - taituri - jolle annetaan vapaammat kädet.

Vähän tuohon tapaan näen joukkueen - 'orkesterimuusikot' (eli ne joiden solistiset kyvyt eivät välttämättä riitä, mutta soittavat orkesterissa hyvin) soittavat nuoteista kun taas 'solistit' saavat melko pitkälle itse valita miten kussakin tilanteessa toimivat... Koska ne muut kuitenkin soittavat sitä teemaa taustalla ja siihen voi aina palata :)

 

[siffa]

Agree!

Musiikkiin liittyen 'täytyy osata teema ennenkuin voi improvisoida'. Orkesterissa on joukko soittajia, jotka soittavat nuottien mukaan ja joille yhteistyö on onnistumisen avain. Orkesterissa on kuitenkin muutama solisti - taituri - jolle annetaan vapaammat kädet.

Vähän tuohon tapaan näen joukkueen - 'orkesterimuusikot' (eli ne joiden solistiset kyvyt eivät välttämättä riitä, mutta soittavat orkesterissa hyvin) soittavat nuoteista kun taas 'solistit' saavat melko pitkälle itse valita miten kussakin tilanteessa toimivat... Koska ne muut kuitenkin soittavat sitä teemaa taustalla ja siihen voi aina palata :)

Tämä on mielenkiintoinen avaus vertailla orkesteriä ja sen soittajia jääkiekkojoukkueeseen ja sen pelaajiin. Mikähän olisi se orkesterin vastustaja, joka määrittelisi osaltaan orkesterin soittajien soittamista? Siitä kai voidaan olla yhtä mieltä, että orkesterin kapellimestari ja jääkiekkojoukkueen valmentaja johtavat joukkojaan ensin harjoituksissa ja sitten yleisön edessä esiintymistilanteissa. Sekin on päivänselvä asia, että pääosan esittäjiä ovat aina soittajat ja pelaajat. Ei huonoista soittajista saa hyvänkään kapellimestarin johtamana laadukasta orkesteriä. Sama tilanne on jääkiekkojoukkueen suhteen. Kapellimestarit ja jääkiekkovalmentajat pitävät tiukasti huolta siitä, että nuottien mukaan mennään. Virtuoosimaiset soolosoittajat vetävät orkesterin muut soittajat hurmioon, jossa myös rivisoittajien on mahdollista päästä hyvälle soittamisen tasolle. Kuitenkin kapellimestari pitää huolen siitä, että pelikirjan eli kulloisenkin sävellyksen nuottien mukaan soitetaan.

Jääkiekko ei ole niin kahlehdittua joukkuetoimintaa kuin orkesterisoittaminen. Jääkiekossa kun on se vastustaja sotkemassa hyvinkin harjoiteltuja kuvioita. Jääkiekossa virtuoosimaisilla solisteilla on paljon enemmän mahdollisuuksia improvisointeihin kuin orkesterin solisteilla. Jääkiekko on ollut ja on edelleen kiekonriisto- ja vastaiskupeli. Taitaville solisteille syntyy kiekonriistojen jälkeen kymmeniä mahdollisuuksia peliä kohden luoviin ratkaisuihin lähteä nopeisiin hyökkäyksiin organisoimatonta vastustajaa kohti. Näissä vastaiskutilanteissa on hyvä saada apua lähimmiltä joukkuekavereilta. On hyvä, jos avun saa tutulta pelikaverilta, jonka kanssa on tottunut luoviin ja oikeisiin ratkaisuihin edetä kohti vastustajan maalia maalintekoon. Toki näitä vastaiskutilanteita pyritään jääkiekossa analysoimaan etukäteen ja jokainen joukkueen jääharjoitus sisältää myös harjoitteita vastaiskupelaamiselle.

Jääkiekossa on orkesterisoittamisen tapaan paljon myös ennalta nuotitettuja elementtejä. Jääkiekossa opetellaan pelaamaan organisoitunutta vastustajaa vastaan ennakkoon harjoiteltujen kuvioiden mukaan huomioiden pelitilanne ja tulostaululla näkyvä tilanne. Omasta päästä lähtevien hyökkäysten suorittamiseen harjoitellaan nopeiden ja puolinopeiden hyökkäyksiinlähtöjen lisäksi myös viivelähtöjä niitä pelitilanteita varten, jolloin vastustaja on organisoitunut alueiden puolustamiseen ns. ohjaupelillä. Luonnollisesti puolustus- ja erikoistilannepelaamista harjoitellaan ja pyritään pelissä toteuttamaan etukäteen pelikirjaan nuotitettuja systeemejä.

 

[tant gredulin]

Jääkiekossa kun on se vastustaja sotkemassa hyvinkin harjoiteltuja kuvioita. Jääkiekossa virtuoosimaisilla solisteilla on paljon enemmän mahdollisuuksia improvisointeihin kuin orkesterin solisteilla. Jääkiekko on ollut ja on edelleen kiekonriisto- ja vastaiskupeli.

Jotenkin olin ymmärtänyt, että 'vastustaja' ei pelikirja-asioissa ollut mielestäsi kovinkaan kiinnostava. Enemmänkin, että toteutetaan vain sitä omaa pelisuunnitelmaa, seitsemän viivelähdön optimilla. Siksi vertaus :)
Mutta nätisti veit kuitenkin ajatusta eteenpäin vastustajaankin asti, kiitos siitä.

 

[Johannes]

Orkesterin tai esim. pianistin vastustajaksi voi mieltää kriitikot ja yleensäkin kritiikin. Vastustaja ei pelaa samaan aikaan, mutta voi vaikuttaa tuleviin konsertteihin ja niiden sisältöön. Esim. edesmennyt HS:n erittäin osaava kriitikko Seppo Heikinheimo sai pianisti Olli Mustosen sydämistymään kritiikistään niin paljon n. parikymmentä vuotta sitten, että Mustonen ei pitkään aikaan suostunut esiintymään Helsingissä. Tämä "heikinheimolainen" kritiikin tarkoituksena on tuoda parhaat kyvyt esiin ja tätä metodia on UL/Sihvonen käyttänyt jääkiekkoanalyyseissään, esim. päävalmentaja Erkka Westerlundista n. vuosina 2006 ja 2007. Sai sitten "parhaan kyvyn" eli Doug Sheddenin korvaamaan Westerlundin, onneksi olkoon Rönkä/Sihvonen-parivaljakolle vielä kerran, että luomanne hahmo "petteri sihvonen" kykeni siihen, että Westerlund sai mittansa täyteen keväällä 2006 ja suostui vain pitkin hampain jatkamaan Leijonien päävalmentajana vielä kauden 2006-07.

Vertaus konsertinjohtamisen ja maajoukkueen päävalmentamisen välillä on siis ainakin tämä konserttimaailman kritiikistä lainattu "heikinheimolainen" metodi kritisoida henkilöitä. Jos lasketaan media tavallaan vastustajaksi, niin konsertteja ja pelitapoja kritisoidaan osittain samalla tavalla. Konserttien analysoinnista puuttuu tietääkseni todennäköisyyksien laskeminen, joten siinä mielessä jääkiekko eroaa konserttien analysoimisesta etukäteen.

 

[steepler]

Jotenkin olin ymmärtänyt, että 'vastustaja' ei pelikirja-asioissa ollut mielestäsi kovinkaan kiinnostava. Enemmänkin, että toteutetaan vain sitä omaa pelisuunnitelmaa, seitsemän viivelähdön optimilla.

Mistä tälläinen juttu on keksitty että pelikirjoissa ei oteta vastustajaa huomioon, johtuuko tämä Kekäläisen jutuista, joissa hänkin on vain todennut jonkun asian ilman mitään sen kummempia perusteluja vai mistä.

Vai mitä tälläinen juttu edes tarkoittaa että ei oteta sitä huomioon että kentällä on vastustaja, eikö se että suunnitellaan kiekkokontrollia tai viivelähtöjä juurikin kerro siitä että ajatellaan että kentällä on vastustajankin tekemässä tiettyjä asioita. Siis jos ajateltaisiin että vastustajaa ei olisi niin mitä järkeä tehdä viivelähtö, siinähän voisi suoraan vaan luistella toiseen päähän ja tehdä maali, siis kuvitteleeko joku että nämä Jalosen 7 viivelähdön optimit ja vastaavat kumpuavat jostain sellaisesta ajatusmaailmasta jossa ei ole vastustajaa olemassa.

Vain tarkoitetaanko näillä jutuilla sitä että pelikirjaan pitäisi kirjoittaa oma kappaleensa erikseen joka ikiselle vastustajalle ja harjoitella pelitapa vastustajakohtaisesti. Onhan tämäkin mahdollista, mutta kuinka järkevään lopulta, jääkiekossa kuitenkin pelataan kohtuullisen paljon pelejä niin välttämättä ei ole tehokkain toimintatapa.

 

[siffa]

Kaiken tämän hyvän keskustelun jälkeen huomaamme kuinka paljon jääkiekko on reagointia vastustajan pelaamiseen, jota ei voi liiaksi kahlita etukäteen. Fiksut pelaavat pystyvät reagoimaan oikein kun taas huonomman peliälyn omaavat tarvitsevat apukeinoja. Näin ollen onkin syytä kysyä, että mikä on esimerkiksi
hyökkäyksiinlähtöjen tilastoinnin anti? Kuinka paljon siinä on vain reagointia vastustajan pelaamiseen ja kuinka paljon ennalta sovittuja määriä kuten tämä legendaarinen Jalosen seitsemän viivelähdön optimi?

Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Ensisijainen tarkoitus on EW:n mukaan aina tilan voittaminen eteenpäin. Silloin, kun se ei ole mahdollista, pelataan kontrollia. Tämän haasteen EW on heittänyt valmentajille. Kyse ei ole siitä, niinkuin sinä tunnut ajattelevan, että pelaajat jätetään heitteille päättämään itse reagoinnin oppimisesta ja toteuttamisesta.

Omasta päästä hyökkäyksiinlähtöjen tilastointi kertoo siitä, mikä on maailman parhaiden jääkiekkojoukkueiden reagointipelaaminen `kontrollipelaamisen`ja `tilan voittamisen eteenpäin`suhteen. Ensi yönä meillä on nähtävissä kahden NHL:n huippu seurajoukkueen reagointipelaaminen. Minä olen tilastoinut vain omasta päästä lähtevät hyökkäykset, joten keskialueelta ja hyökkäysalueelta lähteviä hyökkäyksiä en tilastoi ensi yönäkään. Sen olen havainnoinut, että valtaosa nopeista ja puolinopeista hyökkäyksiinlähdöistä syötetyt kiekot päätyvät vastustajille johtuen siitä, että vastustajan organisoituminen puolustuspelaamiseen tapahtuu yhä nopeammin. Tätä voisi tilastoida ensi kaudella sen lisäksi, että ottaisi K.Pylkkäsen esittämän kulmapelin tilastoinnin kohteeksi.

 

[Wäinö#16]

Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Tästä kappaleesta olen kerrankin samaa mieltä siffan kanssa. Kaikkien joukkueharjoitteiden idea on siinä, että pelaajat tunnistavat tilanteet ja pystyvät reagoimaan mahdollisimman tehokkaasti niihin valmentajan haluamalla tavalla. Jos haluaa puhua pelikirjasta niin se kannattaa varmaan taas kaivaa tässä vaiheessa mukaan.

Haluaisin vielä kysyä siffalta, että onko pakki-pakki-pakki -avaus sen lisäksi, että luokittelet sen viivelähdöksi myös kontrollilähtö? Eli sijoittuvatko siinä hyökkääjät säännönmukaisesti samoin? Ja kuinka sijoittuminen sitten eroaa puolinopeasta avauksesta? Näin joukkuepelejä itsekin pelanneena, mietin vain, että kuinka hyökkääjä tunnistaa tilanteen tullaanko nyt puolinopeana vai pitääkö lähteä ennaltamäärättyyn uuteen hakuun, kun nyt sieltä tuleekin vielä toinen syöttö. Itse ajattelen, että ainoa kontrolliavaus jääkiekossa on se, kun pakki pysäyttää pelin omaan päähän. Tällöin koko viisikko tietää tehtävänsä ja harjoiteltu pelinrakentelu on helpompi suorittaa. Tämä oli ainakin jossain vaiheessa myös ketjun päähenkilön määrittelemä viivelähtö, sen lisäksi on sitten nämä kiekkottelut yms, mutta ne on aina sitten enemmän tai vähemmän muuttuvia tilanteita verrattuna kontrollilähtöön.

Mitä tulee vielä ketjun päähenkilöön, niin Johannes kiteytti myös omat ajatukseni hyvin. Sihvosen arvostus putosi nollaan siinä vaiheessa, kun hän unohti pelin ja lähti mukaan pelinpolitiikkaan. Räikeimmällä tavalla tämä on tullut esiin Suomen maajoukkueen päävalmentajien nostamisessa tai laskemisessa, Summanen, Westerlund, Shedden & Jalonen. Ammattitaitoinen journalisti osaisi katsoa tilannettaa ulkopuolisena, eikä valitsisi puoltaan.,Itse peli on pääosin unohtunut. Se on kuitenkin totta, että jääkiekko tarvitsisi osaavia journalisteja ja nimenomaan journalistia, jolla on intohimo kirjoittamiseen sekä lajiin ja tavoitteet myös siellä, eikä mitään wannabe-valmentajaa, joka samaan aikaan hakee itselleen kulisseissa työpaikkaa. Esko Seppäsellä voisi olla tähän hommaan potentiaalia, mutta hänkin joutuu luovimaan Urheilulehden linjalla ja samalla yrittää olla pahemmin nolaamatta Sihvosta. Siirrypä Seppänen johonkin muuhun lehteen, niin on helpompi hengittää.

 

[Fordél]

Reagointi ei ole mielivaltaista pelaajien toimintaa. Reagoimisessa on kyse jääkiekon perustavimmasta ulottuvuudesta. Valmentajien on toiminnallaan pyrittävä vaikuttamaan reagoimiseen kaikin mahdollisin keinoin. Tämän asian suhteen Erkka Westerlund on ollut hereillä. EW:n mukaan pelaamisessa on kyse siitä, miten valmentajat osaavat jatkossa entistä paremmin opettaa-paino sanalla OPETTAA- pelaajia reagoimaan paremmin kontrollipelaamisen (viive- ja kiekotteluhyökkäyksiinlähdöt) ja tilan eteenpäin voittamisen (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt) suhteen.

Reagointi ei ole todellakaan mielivaltaista vaan pelaaja reagointiin vaikuttaa mm. sovittu pelitapa, vastustajan ja pelikavereiden toiminta, pelaajan fyysinen ja henkinen kunto sekä muut ominaisuudet, pelin tilanne jne. Kuinka moneen seikkaan valmentaja sitten pystyy vaikuttamaan? No aika moneen välillisesti, mutta lopulta ratkaisut tekee pelaaja eikä yhdellä tilastoinnilla voida tehdä kovinkaan suuria johtopäätöksiä.

Ensisijainen tarkoitus on EW:n mukaan aina tilan voittaminen eteenpäin. Silloin, kun se ei ole mahdollista, pelataan kontrollia. Tämän haasteen EW on heittänyt valmentajille. Kyse ei ole siitä, niinkuin sinä tunnut ajattelevan, että pelaajat jätetään heitteille päättämään itse reagoinnin oppimisesta ja toteuttamisesta.

Kyllä, pelissä on kyse jatkuvasta kaksinkamppailuiden ja tilan voittamisesta sekä myös oman itsensä voittamisesta. En todellakaan ajattele, että pelaajat vain itse reagoivat pelin aikana, katso vaikka edellinen kirjoitus. Reagointiin vaikuttaa todella monta asiaa, joiden tukena on niin pelitapa, valmentaja kuin joukkuekaverit.

Omasta päästä hyökkäyksiinlähtöjen tilastointi kertoo siitä, mikä on maailman parhaiden jääkiekkojoukkueiden reagointipelaaminen `kontrollipelaamisen`ja `tilan voittamisen eteenpäin`suhteen.

Mutta jotta näin voitaisiin sanoa, täytyisi myös tilastoida muut ratkaisut. Nyt tilastoit vain osan kontrolliratkaisuista. Et tiedä siis missä suhteessa kontrollipelaaminen on tilan voittamiseen eteenpäin.

 

[siffa]

Mutta jotta näin voitaisiin sanoa, täytyisi myös tilastoida muut ratkaisut. Nyt tilastoit vain osan kontrolliratkaisuista. Et tiedä siis missä suhteessa kontrollipelaaminen on tilan voittamiseen eteenpäin.

Siitähän olen kirjoittanut jo moneen kertaan, että tällä kaudella olen tilastoinut vain omasta päädystä lähteneet kontrollihyökkäykset (viiveet ja kiekottelut). Jääkiekkomaailmassa on vaikuttajia, jotka puhuvat nopean pystysuunnan (nopeat ja puolinopeat hyökkäyksiinlähdöt omasta päästä) jääkiekon puolesta. Monet valmentajat peluuttavat joukkueitaan myös kolmella rytmillä omasta päästä lähtien eli kontrollihyökkäykset kuuluvat niiden pelikirjoihin. Nyt päättyvällä kaudella on tilastointini perusteella osoittautunut, että kansainvälisten turnausten parhaat joukkueet sekä SM-liigan ja NHL:n finaalijoukkueet ovat pelanneet kolmen rytmin omasta päästä avausjääkiekkoa. Nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana.

Tilastoin edelliskaudella muutaman NHL-ottelun kaikki hyökkäyksiinlähdöt omasta päästä ja keskialueelta sekä kiekon riistojen jälkeen myös hyökkäysalueelta aloitetut hyökkäykset. Se oli liian rankkaa, joten keskityin tällä kaudella selvittämään omasta päästä hyökkäyksiinlähdöt nähdäkseni sen kehityksen, mihin suuntaan voittavassa jääkiekossa niiden suhteen mennään. Tilastointini perusteella päädyin edelliskaudella, että kolmella rytmilla hyökkäyksiään rytmittävät joukkueet pelaavat omasta päädystä lähtien kontrollihyökkäyksiä kaikista omasta päädystä lähtevistä hyökkäyksistä 15%-25%. Kun huomioidaan keskialueelta ja hyökkäysalueelta lähteneet hyökkäykset, ovat kontrollihyökkäysten osuudet 8%-17% kaikista hyökkäyksiinlähdöistä. Nopean pystysuunnan jääkiekon joukkueet keräävät vaihtotilanteissa muutaman kerran peliä kohti viisikon kasaan, jolloin niiden kontrollipelaaminen kaikista hyökkäyksistä on 4%:n luokkaa.

Kahdessa viimeisessä NHL:n finaaliottelussa pelin tulostilanne kahden erän jälkeen ratkaisi Philadelphian kolmen rytmin avauspelaamisen kolmannessa erässä omasta päädystä. Neljännessä ottelussa Philadelphia johti peliä kahden erän jälkeen 3-1 ja pelasi 3. erässä vain yhden kontrollihyökkäyksen omasta päästä lähtien. Viidennessä ottelussa Philadelphia oli kahden erän jälkeen häviöllä 2-5 ja pelasi kolmannen erän kolmen rytmin jääkiekkoa tehden kahdeksan kontrollihyökkäystä omasta päästä lähtien.

 

[Johannes]

Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.

 

[Fordél]

Nyt päättyvällä kaudella on tilastointini perusteella osoittautunut, että kansainvälisten turnausten parhaat joukkueet sekä SM-liigan ja NHL:n finaalijoukkueet ovat pelanneet kolmen rytmin omasta päästä avausjääkiekkoa. Nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana.

Jos hitaat lähdöt muodostavat hyökkäyksiinlähdöistä noin kuudes tai seitsemäsosan, ei voida mielestäni sanoa, että nopean pystysuunnan jääkiekko on menettänyt suuremmin otettaan. Varsinkin kun niiden kautta ne maalit pääasiassa syntyvät.

Jokatapauksessa sinulla ei ole siis tietoa siitä mikä on hitaiden hyökkäyksiinlähtöjen suhde muihin ratkasuihin (vai onko juuri tuo 1/7?), joten et tiedä missä suhteessa harrastetaan kontrollipelaamista tilan voittamiseen eteenpäin. Tilastointi on siis hyvin vailinaista kuten tunnustit ja täten johtopäätöksiäkään ei voi suuremmin tehdä.

 

[Wäinö#16]

Sanopas siffa vielä se, missä mielessä nämä pakki-pakki-pakki-lähdöt ovat kontrollilähtöjä. Kuinka paljon ne varioituvat ja kuinka paljon niissä on säännönmukaisuutta. Ja onko niissä eroa joukkueiden välillä esim. nyt NHL-finaaleissa? Mielestäni mielenkiintoisempi asia on juuri nämä erot hyökkästen rakenteiden välillä kuin määrälliset erot rytmityksessä.

 

[Kersakovi]

Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.

Osa totuutta tietysti tämäkin, mutta eiköhän tuossa viivelähtöjen lisääntymisessä tai vähenemisessä päällimmäisenä syynä ole juuri ottelun tilanne kolmannessa erässä.

Neljännessä ottelussa Philly johti ottelua kolmannen erän alussa 3-1, jolloin Chicago tietenkin nostaa karvaustaan ja pyrkii ahnaasti kiekonriistoihin hyökkäysalueella. Tästä syystä kontrolloituja viivelähtöjä ei yksinkertaisesti ehditä tekemään.

Viidennessä ottelussa Philadelphia taas oli kolme maalia tappiolla kolmannen erän alkaessa, jolloin Chicago ymmärrettävistä syistä välttää turhien riskien ottamista hyökkäyspäässä ja vetäytyy mieluummin keskialueelle organisoituun puolustusryhmitykseen. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että Flyersilla on useammin kiekko omassa päässään ja vastassa organisoitu puolustus, jolloin on tietenkin järkevää kerätä viisikko kasaan ja lähteä hyökkäämään rintamana.

Aikamoisia itsestäänselvyyksiä tuli näköjään ladeltua, mutta mielestäni viivelähtöjen kyttääminen on täysin turhaa, koska niiden määrään vaikuttaa erittäin oleellisesti ottelun tilanne ja vastustajan karvaus. Ottelun ollessa tasan viivelähtöjen määrä kertoo lähinnä sen, kuinka heikko on ottelun intensiteetti. Jos molemmat tekevät paljon viivelähtöjä, tarkoittaa se sitä, että molemmat myös karvaavat laiskasti ja pelailevat varman päälle.

 

[siffa]

Jep, kun pelataan 4 pakilla, kuten Flyers lähes koko ajan tekee, niin viivelähdöt lisääntyvät 3. erässä. Taitaa väsy tulla pojille ja seen takia on kiva huilata välillä 2-3 sekuntia oman maalin takana. Epäilen, että Flyersin viivelähdöt lisääntyvät tulevissa peleissä, kun energiavarastot tyhjenevät pareilta Pronger-Carle ja Timonen- Coburn, yhä enemmän. Pelitapaa vai tervettä järkeä, miettikää itse.

Pelaajien väsymisellä ei ole mitään tekemistä viivelähtöjen kanssa. Tulkoon nyt tämä TosiFanin ja Johanneksen asiantuntematon väittämä kumottua. Yleisesti voin sanoa, että keskimäärin eniten viivelähtöjä pelataan 1. erässä ja vähiten 3. erässä, jolloin pelaajien rasitus on kovimmillaan.

Nopean pystysuunnan jääkiekkokoulukunnan valmentajat eivät peluuta pakki-pakki-pakki tai kiekotteluhyökkäyksiinlähtöjä ollenkaan. Tilastointini yksi tarkoitus on selvittää, miten tämän koulukunnan joukkueet pärjäävät kansainvälisissä turnauksissa, SM-liigassa ja NHL:ssä. KHL:ssä on lähes pelkästään kolmella rytmillä pelaavia joukkueta niinkuin Elitserienissäkin. Edelliskaudella nopean pystysuunnan koulukunnan joukkueet JYP ja Vaasan Sport voittivat sarjojensa mestaruudet, joten ei tästä nyt niin kauaa ole, kun myös nopeasti ja puolinopeasti omasta päästä hyökkäävät ja näin ollen jatkuvaa painetta vastustajalle antaneet joukkueet ja valmentajat menestyivät erinomaisesti sarjoissaan. JYP:n esimerkin mukaisesti esim. Lukko muutti peltapansa täksi kaudeksi nopeaksi pystysuunnan kiekkoiluksi ja oli syyskaudella ylivoimainen. Tilanne elää koko ajan SM-liigassa, mutta NHL:ssä kiekkokontrollijoukkueet jylläävät jo ainakin neljättä vuotta peräkkäin.

 

[siffa]

Jos hitaat lähdöt muodostavat hyökkäyksiinlähdöistä noin kuudes tai seitsemäsosan, ei voida mielestäni sanoa, että nopean pystysuunnan jääkiekko on menettänyt suuremmin otettaan. Varsinkin kun niiden kautta ne maalit pääasiassa syntyvät.

Tästähän on ollut yksimielisyys koko ajan. Jo vaikka kuinka monennen kerran: tehokkain tapa hyökätä on nopea hyökkäys organisoitumatonta vastustajaa vastaan. Näin on siis myös kiekkontrollilla hyökkäyksiä omasta päästä rytmittävillä joukkueilla.

Seuraappa seuraavassa NHL:n finaaliottelussa, kuinka Timonen-Coburn, Pronger-Carle, Keith-Seabrook ja Campbell-Hjalmarson puolustajaparit avaavat varmuudella muutaman kerran pakki-pakki-pakki hyökkäyksiä. Kun nuo avaukset oppii näkemään automaationa, selviää, että ne eivät ole nopeita pystysuunnan hyökkäyksiinlähtöjä. Niinkuin Antti Mäkinen 4SportPro:n jääkiekkoselostajana poikkeuksellisesti rekisteröi niitä 1. finaalisarjan ottelussa: "Seabrook levittää TAKAISIN Keithille". Eli Keith sai kiekon omassa päädyssä ja levitti pakki-pakin Seabrookille ja Seabrook levitti takaisin pakki-pakin Keithille ja syntyi tämä pakki-pakki-pakki viivelähtö kahden levityksen jälkeen. Finaalisarjassa on nähty myös muutama pakki-pakki-pakki-pakki kiekottelu, joita Suomessa erityisesti KalPa, mutta myös kevään HPK pelasivat SM-liigassa.

 

[Fordél]

Nopean pystysuunnan jääkiekkokoulukunnan valmentajat eivät peluuta pakki-pakki-pakki tai kiekotteluhyökkäyksiinlähtöjä ollenkaan. Tilastointini yksi tarkoitus on selvittää, miten tämän koulukunnan joukkueet pärjäävät kansainvälisissä turnauksissa, SM-liigassa ja NHL:ssä. KHL:ssä on lähes pelkästään kolmella rytmillä pelaavia joukkueta niinkuin Elitserienissäkin. Edelliskaudella nopean pystysuunnan koulukunnan joukkueet JYP ja Vaasan Sport voittivat sarjojensa mestaruudet, joten ei tästä nyt niin kauaa ole, kun myös nopeasti ja puolinopeasti omasta päästä hyökkäävät ja näin ollen jatkuvaa painetta vastustajalle antaneet joukkueet ja valmentajat menestyivät erinomaisesti sarjoissaan. JYP:n esimerkin mukaisesti esim. Lukko muutti peltapansa täksi kaudeksi nopeaksi pystysuunnan kiekkoiluksi ja oli syyskaudella ylivoimainen. Tilanne elää koko ajan SM-liigassa, mutta NHL:ssä kiekkokontrollijoukkueet jylläävät jo ainakin neljättä vuotta peräkkäin.

Tässä vedetään kyllä mutkia niin suoriksi että oikein hirvittää. Ensin tilastoidaan yksi asia pelistä ja sen jälkeen tuijotetaan lopputulosta, josta vedetään päätelmiä siitä miten eri koulukunnan joukkueet pärjäävät. Tällaisessa yhtälössä jää niin paljon muuttujia pois, että mielestäni tälle "tutkimukselle" ei voi antaa juurikaan mitään arvoa.

 

[Fordél]

Tästähän on ollut yksimielisyys koko ajan. Jo vaikka kuinka monennen kerran: tehokkain tapa hyökätä on nopea hyökkäys organisoitumatonta vastustajaa vastaan. Näin on siis myös kiekkontrollilla hyökkäyksiä omasta päästä rytmittävillä joukkueilla.

Miksi sitten "nopean pystysuunnan jääkiekko on tavallaan menettänyt otettaan menestyvänä ja sarjoja voittavana pelitapana"?

Eikö viivelähtöjä ole kuitenkin harrastettu aina, joten mikä tässä paletissa on muuttunut, jonka myötä voit sanoa tuon lainatun kohdan?