Missä Sihvonen jankkaa kolmannen erän kohdalla viivelähtöjen merkityksestä? Tämä Urheilulehden jutusta:
Olisiko Leijonien sitten hyökätä viiveellä enemmän kolmannessa erässä?
Ei. Se ei olisi ollut sinänsä mahdollista sanan varsinaisessa merkityksessä. Saksalaiset ajoivat Leijonien pakkeja ulos maalin takaa. Mutta kiekotella olisi pitänyt paljon enemmän. Olisi pitänyt syöttää monipuolisempiin syöttösuontiin.
Eikös tuossa nimenomaan myönnetä, ettei sellaista mahdollisuutta olisi edes ollut? Oletko muuten itse sitä mieltä, että kolmannen erän roiskiminen oli paras tapa pelata pois paineen alta? .
Hienoa, että täällä on tarkkoja lukijoita, ettei pääse sivuun kirjoittaneellakaan mopo liikaa keulimaan.
Myönnettäköön, että vähän huolimattomasti tuossa yhdistin asioita, vaikka kritiikkini kohdistuikin vähän isompaan kuvaan Sihvosen kirjoittelussa, kuin jonkun hyökkäyslähdön määrittelyyn. En tunne niin tarkasti Sihvosen määrittelemiä eri hyökkäykseen lähtötapoja, että voisin yksiselitteisesti sanoa, mikä ero on kiekottelulla ja viivelähdöllä? Tähän sivistykselliseen tyhjiöön otan mielelläni täytettä valistuneilta nimimerkeiltä, vaikkei asia nyt niin mahdottomasti kiinnostakaan. Ymmärtääkseni molemmat hyökkäystyypit ovat kuitenkin jonkunlaisia vastakohtia nopealle pystysuunnan jääkiekolle vai..?
Se mikä tuossa Sihvosen kirjoittelussa ärsyttää, on tämä pelikirja jankkaaminen (johon alunperinkin viittasin), mikä kaiken lisäksi pelkistyy usein näissä kirjoituksissa hyökkäykseen lähtöihin. Mutta tästä aiheesta täällä on jauhettu toistaiseksi riittävästi, ettei siitä sen enempää.
Siihen, mitä Suomen olisi pitänyt tehdä toisin kolmannessa erässä, on vaikea sanoa mitään, koska ei voida tietää, minkalaista ohjeitusta Jalonen nyt antoi. En usko, että Jalonen roiskimaan käski, enkä usko, että se olisi milloinkaan hyvä taktiikka. Uskon kuitenkin, että pelin muuttuminen roiskivaksi johtui vähintään yhtä paljon vastustajasta kuin Suomen omista pelikirjoista tms.
Vastustaja sai valmennuksen tai yleisön avulla tai ties mistä syystä paremman psyykkisen draivin kolmanteen erään kuin Suomi. Ja tähän reagoimattomuus tai jopa tämän ennakoimattomuus, johon jo viitattiinkin, teki pelin edelleen hankalammaksi. Olisko tarvittu vaikka vanhaa kunnon Jay Tammista huutamassa "mikään ei muutu" korvaan suputtelun sijaan.
Suomella oli paskat housussa ajoittain ja se ei ole mikään taktinen pelikirja -kysymys.