Evan veroekspertin mukaan kireän ansiotuloverotuksen vuoksi kannusteet ahkerointiin ja uralla etenemiseen jäävät vaatimattomiksi.
www.iltalehti.fi
Tuota uutista uskottaessa talous jatkaa alamäkeä tai ei ainakaan kasva, verojen jälkeen keskiluokallekkaan ei juuri jää kulutettavaa.
Itse kokeilin Ylen laskuria.
Suomalaiset saavat rahoilleen yhä selvästi aiempaa vähemmän vastinetta kaupoissa, ravintoloissa ja palveluissa. Ylen kone kertoo, millainen on oma tilanteesi.
yle.fi
Yllätyin että omalla kohdalla verrattuna vuoteen 2020, pitäisi nyt saada reilut 400€ / kk enemmän. Eipä ole palkka noussut tuohon tahtiin, joten en enää ihmettele omankin rahankäytön muutosta. Kaikki on itsellä pois juurikin kotimaisista palveluista, ravintolat ja matkailu etupäässä.