Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 791
  • 18 847

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Konservatiivien ja hihhuleiden johdolla mennään kohti pohjolan takapajulaa. Hiljaiseksi vetää tämän maan touhut. Suomen saatua itsenäisyyden, ensimmäisiä tekoja mitä tehtiin oli säädettiin itsellemme kieltolaki. Samat dinot taitaa maan asioita edelleen säätävän.

Noh, ei kai siinä mitään.

Me kuitenkin ollaan valittu itsellemme edustajat, joiden mielestä on parempi, että huumeidenkäyttäjät rännittävät esimerkiksi leikkipuistoissa ja yleisissä vessoissa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Me kuitenkin ollaan valittu itsellemme edustajat, joiden mielestä on parempi, että huumeidenkäyttäjät rännittävät esimerkiksi leikkipuistoissa ja yleisissä vessoissa.
Näin on. Nykyinen ja näemmä jatkossakin toteutettava huumepolitiikka lisää huumekuolemia ei vähennä. Maan ylintäjohtoa myöten tätä halutaan, jätetään vain kertomatta miksi.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole ihan varma, onko tämä paras ketju tälle, mutta hallituksen toimia tämäkin on.
Eduskunta on päättänyt poistaa rikoslaista uusiutuvan ensikertalaisuuden äänin 112-53. Ensikertalainen voi jatkossa olla vain kerran. Linkki Joakim Vigeliuksen X:ssä olevaan postaukseen aiheesta.

Sanoisin hiha-arviolla, että tämä lainmuutos vastaa hyvin kansan yleistä oikeustajua. Rikoksesta tuomitusta vankeusrangaistuksesta ensikertalainen kärsii puolet ja muut kaksi kolmasosaa. Se, että ensikertalaisuuden status on palautunut, jos viiteen aiempaan vuoteen ei ole ollut istumassa ei ole vastannut yleistä oikeustajua.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
On tämä niin helvetin pateettista - sairaalaverkostoa pitäisi ihan oikeasti järkeistää kovalla kädellä. Ei ole ideaalista ei, mutta taloudellinen tilanteemmekaan ei ole ideaali. No, hallitus sitten tässä paineessa esittää suht kosmeettisia parannuksia, ja nekin joutuvat nyt täyteen ryöpytykseen ja niitäkin ehkä lievennetään hallituksen omien rivien painostuksesta. Ei hyvää päivää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Unohdit vielä, että hallituksen esityksessä karsitaan suomenkielisillä alueilla, mutta ruotsinkielisillä alueilla pienemmällä asiakasmäärällä ylläpidetään parempaa palvelua. Sipsipuolue on uusi kepu. Pienemmässä mittakaavassa toki.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
En ole ihan varma, onko tämä paras ketju tälle, mutta hallituksen toimia tämäkin on.
Eduskunta on päättänyt poistaa rikoslaista uusiutuvan ensikertalaisuuden äänin 112-53. Ensikertalainen voi jatkossa olla vain kerran.
Tämä on kyllä erinomainen muutos. Vielä kun saataisiin rikosten paljousalennus poistettua, niin olisi hyvä.

Oma oikeustaju ei kyllä ole koskaan taipunut tuohon uusiutuvaan ensikertalaisuuteen.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Käyttäjä ei keskittynyt järkevään kirjoittamiseen Löylyhuoneessa, joten käyttäjän löylyttelyoikeudet on poistettu.
Hallituksen Kiuru-vihanlietsojat saivat mitä halusivat.

Paras hyväksyä, että tämä on sitten jatkossa tällaista.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hallituksen Kiuru-vihanlietsojat saivat mitä halusivat.

Paras hyväksyä, että tämä on sitten jatkossa tällaista.

Kun nyt syytät tästä hallitusta, niin laitatko vielä ihan vaikka lainauksena kaikki kommentit, joissa tällaista toivotaan Krista Kiurulle.

Vai olisiko kyseessä sittenkin vanha kunnon provoilu?
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kun nyt syytät tästä hallitusta, niin laitatko vielä ihan vaikka lainauksena kaikki kommentit, joissa tällaista toivotaan Krista Kiurulle.

Vai olisiko kyseessä sittenkin vanha kunnon provoilu?
X:ssä lietsotaan perskokkareiden toimesta Kiuru-vihaa, ja tällaiseen se johtaa, kun tuollaista lukee vähälahjaisempi aines. Eihän kukaan tuollaista suoraan ”toivo”, mutta kaikenlainen vihapuheen normalisoiminen johtaa tällaisiin.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
X:ssä lietsotaan perskokkareiden toimesta Kiuru-vihaa, ja tällaiseen se johtaa, kun tuollaista lukee vähälahjaisempi aines. Eihän kukaan tuollaista suoraan ”toivo”, mutta kaikenlainen vihapuheen normalisoiminen johtaa tällaisiin.

Eikös tällaista samanlaista vihaa lietsota vasemman laidan toimesta myös Petteri "Lapanen" Orposta, Riikka "Saksikäsi" Purrasta ja Jani "MTJ" Mäkelästä? Varmaan sieltä vasemmaltakin löytyy sitä vähälahjaisempaa ainesta toimimaan näin. Mutta se on ilmeisesti sitten sitä parempaa vihan lietsomista, kun se kuitenkin kohdistuu oikeistopuolueisiin?
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Tämähän on vähän kuin se rasismikeskustelu, oikeiston rasismi on pahapahapaha asia, mutta vasemmiston rasismi (antisemitismi) kaikin puolin ok ja hyväksyttävää.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Eikös tällaista samanlaista vihaa lietsota vasemman laidan toimesta myös Petteri "Lapanen" Orposta, Riikka "Saksikäsi" Purrasta ja Jani "MTJ" Mäkelästä? Varmaan sieltä vasemmaltakin löytyy sitä vähälahjaisempaa ainesta toimimaan näin. Mutta se on ilmeisesti sitten sitä parempaa vihan lietsomista, kun se kuitenkin kohdistuu oikeistopuolueisiin?
Parempi väkivalta on juurikin sitä oikeiston lanseeraamaa pelikirjaa, että kaatakaa itsellenne vaan. Hienosti spinnataan taas keskustelu kaikkeen muuhun.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Parempi väkivalta on juurikin sitä oikeiston lanseeraamaa pelikirjaa, että kaatakaa itsellenne vaan. Hienosti spinnataan taas keskustelu kaikkeen muuhun.

En minä ole spinnaamassa mitään. Pyysin lainaamaltani kirjoittajalta lainauksia niistä hallituslähteistä, jotka tällaista toivoivat Kiurulle. Vastauksena oli "mutkun heidän vihamielinen kirjoittelunsa", johon sitten halusin samalta kirjoittajalta mielipiteen myös vasemmalta tulevasta vihapuheesta oikeistohallitusta kohtaan. Ei liene spinnaamista, kun kuitenkin hallitusketjussa ollaan?

Jos hallitusöyhöttäjien kirjoittelu Kiurusta voi (jonkun mielestä) johtaa tällaiseen, niin eikö se ihan samalla lailla ole mahdollista myös oppositiopuolueiden kirjoitteluiden perusteella?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
X:ssä lietsotaan perskokkareiden toimesta Kiuru-vihaa, ja tällaiseen se johtaa, kun tuollaista lukee vähälahjaisempi aines. Eihän kukaan tuollaista suoraan ”toivo”, mutta kaikenlainen vihapuheen normalisoiminen johtaa tällaisiin.

Niin. Sanoista tekoihin vai miten se meni.

Kenties tämä on sitten uusi normaali. Hieman kyyninen näkemys mutta eipä siltä näkökulmalta voi välttyä.

On haluttu vähän rapsakampaa keskustelukulttuuria politiikan tiimoilta, on saatu sellasta, sananvapauden sankarit, mouhot ja populistit ovat valaneet bensaa liekkeihin ja pitkässä juoksussa se tuottaa sitten hedelmää. Mikäänhän ei enää yllätä.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jos hallitusöyhöttäjien kirjoittelu Kiurusta voi (jonkun mielestä) johtaa tällaiseen, niin eikö se ihan samalla lailla ole mahdollista myös oppositiopuolueiden kirjoitteluiden perusteella?
Sanoisin, että riski ei ole niin suuri. Tiedät mitä tarkoitan, niin mun ei tarvi avata sitä enempää.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Eikös tällaista samanlaista vihaa lietsota vasemman laidan toimesta myös Petteri "Lapanen" Orposta, Riikka "Saksikäsi" Purrasta
Itsehän Purra irvaili köyhille saksiensa kanssa, mikä oli mielestäni hyvin asiatonta. Tuo varmasti muistetaan pitkään ja se on jättänyt lähtemättömän leiman Purraan poliitikkona. Tässä kontekstissa mielestäni ei ole vihan lietsomista kutsua Purraa saksikädeksi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino" - tuntematon ajattelija.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Ihan älytöntä. Vasemmiston ja oikeiston kahtiajakautuminen ja molempien tahojen likasankojen heittely johtaa vaan yhä syvenevään kierteeseen, missä yhden seonneen ihmisen tekemä pahoinpitely johtaa koko hallituksen syyttelyyn. Samalla molempien tahojen öyhötyssiivet saa entistä enemmän tulta alleen. Mikä meidät tästä pelastaisi takaisin jonkinlaiseen yhtenäisyyteen
 
SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Saatan olla monenkin mielestä hakoteillä todetessani, että tässä eletään vähän niin kuin sadan vuoden takaisia aikoja - tai ainakin ollaan ajautumassa niitä kohti. Sen ajan yhteiskunnalliset luuserit olivat punikkeja, tänä päivänä työttömiä ja muita syrjäytyneitä. Äänessä olevat lisäävät räksytyksellään kahtiajakoa, eikä tarvita kuin sopivasti vinksahtanut pipipää, kun tapahtuu jotain väkivaltaisempaa kuin nyrkinisku. Joku roti tähän nyt tarvittaisiin.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Ihan älytöntä. Vasemmiston ja oikeiston kahtiajakautuminen ja molempien tahojen likasankojen heittely johtaa vaan yhä syvenevään kierteeseen, missä yhden seonneen ihmisen tekemä pahoinpitely johtaa koko hallituksen syyttelyyn. Samalla molempien tahojen öyhötyssiivet saa entistä enemmän tulta alleen. Mikä meidät tästä pelastaisi takaisin jonkinlaiseen yhtenäisyyteen
Jos vasemmalta kysyy niin ei ole mitään kahtiajakoa, on vain persut.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Enpä tiedä, karuja aikojahan nämä ovat - länsi horjuu. Noin materiaalisesti ajatellen ei pitäisi horjua, mutta horjuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös