Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 627 881
  • 18 877

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Näillä on hyvin pieni vaikutus kun ministereitä valitaan. Puolueissa ministeripestit ovat palkintoja tehdystä työstä puolueen hyväksi.

Näin on valitettavasti asianlaita. Minun etu ja sinun etu ovat tärkeitä puolueen kannalta. Siinä vähät välitetään mistään Suomen kansantalouden kannalta tärkeistä asioista näin kärjistettäen.

Hyväveliverkosto toimii jatkuvasti halusimme tai emme.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mielestäni Suomi on jo tehnyt kaikkensa sen eteen, jotta Venäjän kanssa ei tule sotaa. Olemme nimittäin liittoutuneet sotilaalisesti naton kanssa. Eli sen organisaation, jota Jungner myös parjaa. En ihan ymmärrä miten Suomi voisi vaikuttaa Kiinan liittoutumiseen Venäjän kanssa. Tosin en ole siitäkään ihan varma, että onko kyseessä enemmän Kiinan hyväksikäytöstä, vai puhtaasta liittoutumisesta.

Toki näinkin mutta itse en pidä retoriikasta jota jatkuvasti viljellään. Tulee tunne että menossa on kisa kuka uskaltaa vuosikymmenten suomettumisen jälkeen tiukemmin sanoa itänaapurille.

Näin minä sen näen eikä mielestäni ole järkevää.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Toki näinkin mutta itse en pidä retoriikasta jota jatkuvasti viljellään. Tulee tunne että menossa on kisa kuka uskaltaa vuosikymmenten suomettumisen jälkeen tiukemmin sanoa itänaapurille.

Näin minä sen näen eikä mielestäni ole järkevää.
Juuri näin on asianlaita. Välillä kannattaa olla hiljaa ja tarkkailla rauhassa tilannetta joka suunnalta ennenkuin tehdään hätiköityjä hölmöilyjä. Maailmantilanne on arvaamaton nyt. Ukrainan sota voi päättyä ihan miten tahansa.

Jenkkien vaalit voivat päätyä ihan miten sattuu. Onko lopputulema Suomen kannalta katsottuna positiivinen? Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 
Jos olen ison kaverin kanssa grillijonossa, ei välttämättä kannata sille paikkakunnan kusipäälle aukoa päätään vaikka mieli tekisi. Voi olla että seuraavalla kerralla iso kaveri ei ole mukana. Sillä ei välttämättä ole merkitystä mutta tällä minimoin sen etten saa turpaani.

Tuo grillijonovertaus mielestäni on aivan toimiva tässä tilanteessa. Meidän ei tarvitse nöyristellä mutta ei myöskään tarvitse pitää kilpalaulantaa Venäjälle sanomisilla. Välillä voi olla viisasta ihan pelkkä ignooraaminen niin grillijonossa kuin maailmanpolitiikassa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kaikille niille, joiden mielestä tunnin juna on järjetön infraprojekti, niin miltäs kuulostaisi keskustatunneli? Sellainen ollaan nyt ainakin valtion toimesta rahoittamassa ja tietysti (!) Raisioon (!!!). Tosiaan n. 150M€ maksaa tämä projekti, kun samaan aikaan esim Vantaan ratikkaan irtoaa 143M€.

Jos ette tunne Raisiota, niin pääkaupunkiseutulaiset voi miettiä, että miltä kuulostaisi valtion rahoilla tehty keskustatunneli Sipooseen? Suurin piirtein samasta asiasta on kyse siis.

Alejandro

Jäsen
Toki näinkin mutta itse en pidä retoriikasta jota jatkuvasti viljellään. Tulee tunne että menossa on kisa kuka uskaltaa vuosikymmenten suomettumisen jälkeen tiukemmin sanoa itänaapurille.

Näin minä sen näen eikä mielestäni ole järkevää.
Mitä retoriikkaa jatkuvasti viljellään? Saisiko konkreettisia esimerkkejä, kiitos. Ja mielestäni on hyvä, että Venäjälle vastataan tiukasti. Kukkuu, YYA-aika meni jo. Suomi on itsenäinen valtio.
Juuri näin on asianlaita. Välillä kannattaa olla hiljaa ja tarkkailla rauhassa tilannetta joka suunnalta ennenkuin tehdään hätiköityjä hölmöilyjä. Maailmantilanne on arvaamaton nyt. Ukrainan sota voi päättyä ihan miten tahansa.
Mitä hätiköityjä hölmöilyjä meidän valtionjohto on nyt tehnyt. Olemme mielestäni varautuneet kylmänrauhallisesti Venäjää vastaan liittoutumalla sotilaalisesti, solmimalla erilaisia kahdenvälisiä puolustusyhteistyöhankkeita, ostamalla hävittäjiä jne.
Jos olen ison kaverin kanssa grillijonossa, ei välttämättä kannata sille paikkakunnan kusipäälle aukoa päätään vaikka mieli tekisi. Voi olla että seuraavalla kerralla iso kaveri ei ole mukana. Sillä ei välttämättä ole merkitystä mutta tällä minimoin sen etten saa turpaani.
Ah, niin ihanan klassista Venäjän karhua kumartavaa kerrontaa. Se paikkakunnan kusipää ei ole lyömässä meitä varmaan enää ikinä, koska kyseinen jantteri kiusaa vain pienempiään, jos ei ole odotettavissa lyöntiä takaisin.

--

Oletteko sattumalta Urho Kekkosen valtakauden/YYA-ajan kasvatteja? Näen tämän tilanteen nähtävästi ihan eri tavalla, kuin te.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kaikille niille, joiden mielestä tunnin juna on järjetön infraprojekti, niin miltäs kuulostaisi keskustatunneli? Sellainen ollaan nyt ainakin valtion toimesta rahoittamassa ja tietysti (!) Raisioon (!!!). Tosiaan n. 150M€ maksaa tämä projekti, kun samaan aikaan esim Vantaan ratikkaan irtoaa 143M€.

Jos ette tunne Raisiota, niin pääkaupunkiseutulaiset voi miettiä, että miltä kuulostaisi valtion rahoilla tehty keskustatunneli Sipooseen? Suurin piirtein samasta asiasta on kyse siis.

Ei voi olla totta. Härskiä peliä totta tosiaan. Kannatan investointeja infraan ja infrastruktuurin parantamiseen, mutta kotiinpäin veto näyttää olevan pääasia eräille henkilöille. Suupohjan rata on tärkeä rakennuskohde Pohjanmaalla, mutta sen annetaan rapistua käyttökelvottomaksi ilman tunnon tuskia. Hävitöntä toimintaa kaikenkaikkiaan.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mykkäsen titteliin voisi jo lisätä huoletta heittomerkit. ”Ympäristö”ministeri. Onneksi hallituskausi on niin lyhyt ettei siinä ajassa ehdi ihan kaikkea tuhoamaan.
Mykkänen oli mies paikallaan, paikkaa vaan ei oikein ollut.
Elokapinan seuraavien miekkareiden yhteydessä pitää taas muistaa kertoa lapsille kärsivällisesti, että on parempi äänestää ja vaikuttaa demokraattisesti. Isona voi sitten päästä vaikka ympäristöministeriksi olemaan päättämättä hiilinieluista ja luontokadon torjumisesta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itse toivoisin sitä, ettei maantiede ratkaise ministeri valintoja samoin kuin kuinka monta naista tai miestä on hallituksessa. Ammattitaito ja ymmärrys siitä miten pitää toimia kussakin tilanteessa ovat tärkeitä tekijöitä.

Selvennettäköön, että tässä maantiede nimenomaan ei ole se "yleinen syy". Sen osaltahan puheena olleet nimet sopisivat todennäköisesti mitä mainioimmin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ah, niin ihanan klassista Venäjän karhua kumartavaa kerrontaa. Se paikkakunnan kusipää ei ole lyömässä meitä varmaan enää ikinä, koska kyseinen jantteri kiusaa vain pienempiään, jos ei ole odotettavissa lyöntiä takaisin.

Tästä en olisi ihan varma. Kannattaa tutustua historiaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos olen ison kaverin kanssa grillijonossa, ei välttämättä kannata sille paikkakunnan kusipäälle aukoa päätään vaikka mieli tekisi. Voi olla että seuraavalla kerralla iso kaveri ei ole mukana. Sillä ei välttämättä ole merkitystä mutta tällä minimoin sen etten saa turpaani.

Tuo grillijonovertaus mielestäni on aivan toimiva tässä tilanteessa. Meidän ei tarvitse nöyristellä mutta ei myöskään tarvitse pitää kilpalaulantaa Venäjälle sanomisilla. Välillä voi olla viisasta ihan pelkkä ignooraaminen niin grillijonossa kuin maailmanpolitiikassa.
Ovatko suomalaiset poliittiset avainhenkilöt tai muut keskeiset toimijat sitten "aukoneet päätään" Venäjälle, vai mihin viittasit? Yksityishenkilöiden ja ynnä muiden kommentit ovat eri asia, näitä ei tarvinne noteerata.

Venäjän hyökkäyssodan ja siihen liittyvien kaikkinaisten rötöstelyjen tuomitseminen ei tietenkään ole minkäänlaista päänaukomista.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Mulle tästä ajattelusta tulee aina mieleen, että jos joku painostaa ja uhkailee niin suu kiinni kiltisti, ettei tule turpaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos katsotaan kirjoitusta, josta yllä oleva keskustelukin sai alkunsa, se oli Jungnerin. Hän totesi, että varsinkin ulkopolitiikassa Suomessa näyttää nyt monella olevan kova uho päällä. Tavallaan ymmärrettävää, sillä takana on melko traumaattisia suomettumisen vuosia, erityisesti vanhemmalla väellä. On kuitenkin monta syytä ottaa rauhallisemmin, harkiten ja viisaasti.

Jungnerin mukaan ”Suomen uhon” tukijalat eli jäsenyydet EU:ssa ja Natossa, ovat jäsenyyksiä ”hiipuvissa organisaatioissa”.

Vaikka olen osin eri mieltä (en näe uhoa) Jungnerin kanssa, hän osui silti monen vasemmistolaisen ja myös muiden mielestä oikeaan. Eniten olen kuullut kritiikkiä lennoista lähellä Venäjän rajaa koneilla, joissa voisi olla ydinaseita.

Ymmärrän Jungnerin näkökulman. On myös aika keskustella avoimesti. Siitä pisteet Jungnerille. Meidän muiden tulee sitten käsitellä ja pohti asiaa ja vastata siihen. En minä ja tuskin kukaan muukaan haluaa saman toistuvan kuin monissa muissa maissa. Rauhaa Venäjän kanssa halutaan jopa niin paljon, että osa kansansa uppoaa Venäjän disinformaatioon ja ryhtyy osaksi hybridisotaa somessa.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos ette tunne Raisiota, niin pääkaupunkiseutulaiset voi miettiä, että miltä kuulostaisi valtion rahoilla tehty keskustatunneli Sipooseen? Suurin piirtein samasta asiasta on kyse siis.

En tunne Raisiota sen tarkemmin, mutta Väyläviraston perusteet miksi tuo pitäisi tehdä ovat mielestäni ihan loogisia. Toki joku Raisiolainen voi toki kumota tämän jos on parempaa tietoa.

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
En tunne Raisiota sen tarkemmin, mutta Väyläviraston perusteet miksi tuo pitäisi tehdä ovat mielestäni ihan loogisia. Toki joku Raisiolainen voi toki kumota tämän jos on parempaa tietoa.

En ole raisiolainen, mutta ihan näin pohdintana - onko järkevää, jos kerta kyseessä niin kriittinen reitti, että se menee keskustan läpi? Tunnelin hinnalla saa rakennettu aika paljon ja monta kaistaa maantietä, vaikka ajettavaa tulisikin sitten jokunen kilometri lisää.
 
En minä osaa sanoa miksi se alunperin tuosta on rakennettu, mutta karttaa katsomalla "jokunen" kilometri ei tuohon kyllä riitä jos keskusta halutaan kiertää.

Se että autot ajelevat 60 kymppiä ja seisahtelevat liikennevaloissa taas on asia johon tuota rahamäärää tulee vertailla. Näkisin että ehkä vertautuisi Lahden eteläiseen kehätiehen joka sinällään korjasi saman ongelman.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jos katsotaan kirjoitusta, josta yllä oleva keskustelukin sai alkunsa, se oli Jungnerin. Hän totesi, että varsinkin ulkopolitiikassa Suomessa näyttää nyt monella olevan kova uho päällä. Tavallaan ymmärrettävää, sillä takana on melko traumaattisia suomettumisen vuosia, erityisesti vanhemmalla väellä. On kuitenkin monta syytä ottaa rauhallisemmin, harkiten ja viisaasti.

@Alejandro lle vastataan samalla.

Kyse oli todellakin Jungnerin kolumnin aiheuttamista ajatuksista jotka minulla syntyivät. Minulla on tullut tunne että Suomi on aika usein valtionjohdon suullakin kommentoinut räväkämmin Venäjää kuin välillä olisi ollut tarpeellista. Kyllä suoraan saa puhua eikä nöyristellä tarvitse mutta tarvitseeko aina?

Emme sentään Baltian maiden tasolle ihan ole päässeet, hyvä niin. Venäjä on naapurimme tulevaisuudessakin enkä ollenkaan ole luottavainen NATOsta puhumattakaan EU:sta että he meidän tulevaisuuden kriisejä ehkäisivät kovin pitkään? NATO on 75 vuotta vanha, nahinat itänaapurin kanssa ovat vuosisatojen ajalta.

NATO on ollut aikamoinen paperitiikeri viime aikoina, se mietityttää. Asioita perspektiiviin. Jungner kirjoitti myös että 75% maailman maista ovat länsivastaisia. Onko meidän sökössä nyt ns.All In lännelle ja ovet suljetaan lopullisesti muualle? Ei ehkä viisasta. No Venäjän kanssa ei tarvitse tässä hetkessä olla tekemisissä. Kannatan nimenomaan jyrkempää suhtautumista Venäjään mutta pienenä rajavaltiona meidän ei tarvitse olla se äänitorvi samalla kun Saksan kansleri soittelee Putinille terveisiä.

Niin ja olen YYA-aikana syntynyt, onko niin että boomereita ollaan ja sinä aikana kaikki oli paskaa paitsi kusi. Kannustan edelleen historiaan tutustumista.
 
rpeez

Jäsen
Niin ja olen YYA-aikana syntynyt, onko niin että boomereita ollaan ja sinä aikana kaikki oli paskaa paitsi kusi. Kannustan edelleen historiaan tutustumista.
Siinä ajassa oli se ero, ettei NL:llä ollut Stalinia eikä Putinia johdossa korjaamassa omasta mielestään historiallisia vääryyksiä, vaan elo oli suhteellisen pragmaattista parhaimmillaan Gorba vetovastuussa. Sellaisen NL:n kanssa tuli toimeen puolueettomuuspolitiikalla ilman jatkuvaa pelkäämistä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
On olemassa sanonta: Ei ole muuta huumoria kuin vahingonilo. Tämä laittaa väkisinkin hymyilyttämään vaikkei suomalaiselle tilanne hauska olekaan. Jotenkin tämäkin varmaan käännetään Marinin syyksi.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
En tunne Raisiota sen tarkemmin, mutta Väyläviraston perusteet miksi tuo pitäisi tehdä ovat mielestäni ihan loogisia. Toki joku Raisiolainen voi toki kumota tämän jos on parempaa tietoa.

Tokihan siis tuossa menee tuo valtaväylä läpi kylän, mutta ihan pelkästään tunnelin en usko ratkaisevan kapasiteettihaasteita. Tuossahan menee jo nyt 4-kaistainen viheralueella erotettu pääväylä. Ja tuo tunneli siis poistaa tasan yhdet liikennevalot matkalta.

Sitten taas tuo 8-tien ylittävä liittymä lienee ihan järkevää parantaa, koska suuri osa liikenteestä liittyy jo siitä kohdasta pois ohikulkutieltä, joko Turkuun tai sitten 8-tietä pohjoiseen. Tässä nyt siis tuo keskustatunnelin osuus on mielestäni se puljaus, koska vaikka se onkin varmasti epämiellyttävää Raisiolaisille, niin tuo tie on tuosta kyllä kulkenut jo paljon kauemmin kun siihen on keksitty "keskustaa" rakentaa. Tosiasiassahan tuossa on pari ruokakauppaa ja oikeasti sitten kaupat ja keskusta on Myllyssä tai Turussa. Raisiohan on tunnetusti Suomen ainoa risteys jolla on kaupunkioikeudet.

"Nykyiset liikennejärjestelyt vaikeuttavat Raision keskustan maankäytön kehittämistä ja aiheuttavat häiriötä" todetaan tuolla sivullakin. Suosittelen käymään Street Viewissa katsomassa Raision "keskustaa".
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Juuri näin on asianlaita. Välillä kannattaa olla hiljaa ja tarkkailla rauhassa tilannetta joka suunnalta ennenkuin tehdään hätiköityjä hölmöilyjä. Maailmantilanne on arvaamaton nyt. Ukrainan sota voi päättyä ihan miten tahansa.

Perjantain Stiller päättyi kuta kuinkin loppusanoihin, että "tässä puhuu suomettumisen vetaraani. Viesti kaikille nuoremmille joiden nykypuheista voisi saada käsityksen, että Venäjä on siirretty johonkin Uralin taakse. Mutta Venäjää ei ole siirretty Uralin taakse".

Toimittaja Arja Paananen myös sanoi ymmärtävänsä vastenmielisyyden Venäjää kohtaan tällä hetkellä, mutta samalla miten maan ymmärtämisen, oman edun ja kenties turvallisuudenkin kannalta meillä olisi hyvä olla jatkossakin venäjän kielen taitoisia ihmisiä, asiantuntijoita jne. Ilmeisesti jossain piireissä on jotenkin negatiivinen kaiku tämänkin osalta.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Siinä ajassa oli se ero, ettei NL:llä ollut Stalinia eikä Putinia johdossa korjaamassa omasta mielestään historiallisia vääryyksiä, vaan elo oli suhteellisen pragmaattista parhaimmillaan Gorba vetovastuussa. Sellaisen NL:n kanssa tuli toimeen puolueettomuuspolitiikalla ilman jatkuvaa pelkäämistä.

Sepä se. Silloinen maailma oli kohtuullisen hyvässä tasapainossa. Nyt se on järkkynyt monesta syystä. On Kiina, nousevat taloudet Aasiassa muutenkin, Etelä-Amerikka aina hieman kysymysmerkkinä ja huomattavasti isossa kuvassa painoarvoaan menettänyt Venäjä. Olihan se odotettavissa ettei lännen hegemonian annettu samassa muodossaan jatkuvan, siitä ovat maailmassa se 75% samaa mieltä. Tämän vuoksi Venäjä saa kyllä kavereita tuohon tanssiin joko aktiivisesti tai vähän hiljaa hyväksyen. Eikä tule tällä menolla lännen voittoon loppumaan. Alusta asti oli selvää ettei kovia piippuun laiteta. Lähi-Itä on valtavasti isompi kysymys, siellä on ne rakkaat öljyvarat mitä ilman emme toimeen tule.

Ukraina ei siinä mielessä Euroopan ulkopuolella ole kuin pienen pieni sotilas shakkilaudalla, se ei itsessään taida ketään kiinnostaa. Vallan tasapainoa tässä haetaan ja muu maailma lienee päättänyt ettei lännen anneta ainakaan voimistua.

Lännen osana pienenä rajavaltiona olemme kokoamme isompi mutta myös etulinja, halusimme tai emme. Sen mukaan meidän tulee elää, tiukkana pienestä kiusasta välittämättä mutta myös suuta soittamatta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös