Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 628 413
  • 18 842

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisiko näihin jotain lähdettä? Duunarit käsittääkseni pärjäävät asiantuntijoita paremmin suhteessa muuhun Länsi-Eurooppaan, mutta eivät kai nekään palkat ihan kärkitasoa ole. Ja tietysti on olennaista muistaa, että elintaso ei synny pelkästä bruttopalkasta, vaan verotus ja hintataso ovat olennaisia, ja niissä kahdessa Suomi ei ole vahvoilla.
Tällaisen vertailun olen nähnyt, jossa Suomi oli länsimaiden keskitasoa alempana ostovoimakorjattuna korkeastikoulutettuen palkoissa, mutta kärkipäässä muiden osalta. Valitettavasti googlaaminen ei nyt tuonut oikeaa tulosta ja luovutan sen suhteen.
 
Jeffrey

Jäsen
Se on totta - ja tämän ole monta todennut yksityiskohtaisesti - että nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton osalta myös oikeita toimia.

Kokemuksena lähipiiristä tiedän, että 3 kk - 6 kk sääntö ei kannusta asiantuntijoitakaan valitsemaan Suomea vaan tekemään jonkin yksittäisen komennuksen ilman muuttamista perheineen. Minusta meidän pitäisi Venäjän naapurina hakea kannustavia syitä muuttaa Suomeen. Kun ei ole rahaa maksaa parhaita palkkoja, jotain on oltava. Korkeat verotkaan eivät taida olla paras keino...

Kuukausisääntöä pidän itsekin erikoisena. Mielestäni sen tulisi olla vuosi ja sinä aikana voisi olla jonkinlainen työnteon velvoite jatkoviisumille. Suomeen on kuitenkin luotu avainhenkilöverotus joka takaa työperäisille maahanmuuttajille ihan kilpailukykyisen tuloverotuksen. Itse uudistaisin koko suomalaisen verolainsäädännön, mutta avainhenkilöverotus on sieltä niitä yksittäisi oikeasti hyviä hommia. Myös työperäisen maahanmuuton suhteen Suomessa tulisi kyetä karsimaan byrokratiasta, tarjoamaan maahanmuuttajille nopeampia ratkaisuja päivähoitoon ja esimerkiksi pankkitilien avaamiseen yms. Nämä ovat niitä syitä joita yrityselämässä on nostettu maahanmuuton esteiksi. Akatemiasta esiin ovat nousseet myös heikot urapolkunäkymät ja puolison työllistyminen. Itse löydän nykyisestä hallitusohjelmasta näille hyödyllisiä uudistuksia.

Jos kuitenkin mietitään oikeita syitä, niitä joihin viittasin, ne ovat mm. Purran ja ministeriensä yms rasistiset ja piilorastistiset puheet 2023 hallituksen muodostamisen jälkeen. Nämä painavat jo Suomessa työssä olevien ulkomaalaisilla miettimään, mitä vittua tässä maassa tapahtuu.

Monen päättäjän pitäisi mennä itseensä, Purra mukaanlukien - mikäli tämän maan halutaan jaloilleen nousevan. Silti edelleen uskon, ettei Purran puheet meidän maakuvaa potentiaalisten maahanmuuttajien silmissä heikennä muuten kun meidän omasta perspektiivistä. Ei Suomea pidetä maailmalla rasistisena maana. Edelleen viimeisimmissä maailmanlaajuisissa kyselytutkimuksissa Suomi on rankattu sijalle 4, toisessa sijalle 9 maailman vähiten rasistisena maana. Hallituksen jäsenten puheet on toki täälläkin nostettu framille.

On totta, että vedyn suhteen ei ole edetty siten kuin moni oletti. Silti se on yksi ratkaisu. Muita ovat Boston Consulting Groupin (BCG) ja Climate Leadership Coalitionin (CLC) vuoden 2023 raportin mukaan mm. nettopositiivinen asuminen, biopohjaiset tuotteet ja materiaalit, dekarbonisaatioteknologia ja -palvelut, kiertotalouden akut ja vihreät metallit sekä vihreää vetyä hyödyntävät ratkaisut.

Ei EK siis ole mitenkään yksin tai yltiöpositiivisesti liikkeellä vaan seuraa sanoisinpa parhainta saatavissa olevaa tutkimustietoa.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että tuo SSAB:n terästehdas olisi pitänyt Suomeen saada. Sitä ei kuitenkaan saatu joten nyt on aika suunnata katseet eteenpäin - mikään ei viittaa siihen, että nykyisen hallituksen toimet olisivat kääntäneet investoinnin Ruotsiin. EK varmasti käyttää parasta mahdollista tutkimustietoa, mutta heidän analyysi on silti heidän oma analyysi. Se nojaa pitkälti vedyn, akkuteknologian, datakeskuksien ja biotuotteiden varaan. Näistä jos otetaan edes vety pois, lähtee heidän uumoilemista työpaikoista monta kymmentä prosenttia pois.

Omasta mielestä hallituksen ei missään nimessä tule puuttua investointipäätöksiin ja mikäli jonkinlainen investointi ei ole riittävän hyvä markkinaehtoisesti toimiakseen, niin ehkei sen tarvitse edes käynnistyä. Asia sitten erikseen jos esimerkiksi Tesi näkee hyödylliseksi yrityksiin sijoittaa ja rahaa kerätä myös yksityisiltä markkinoilta.

Esimerkiksi akkuteknologian puolesta lähtisin purkamaan ensiksi meidän regulaatiota. Rahoituksellisesti kaikki rakennusluvallinen on haastavaa sillä kohdevakuutta ei voida investoinnin rahoituksessa käyttää hyödyksi. Kyllä meillä akkuteknologiaan panostavia firmoja löytyisi, jos joku vaan niitä akkuja ostaisi. Useimmat suomalaiset merkitävät talouden kasvupyrähdykset ovat ajoittuneet ajankohtiin jolloin myös regulaatiota on purettu kovalla kädellä. En usko tämän olevan sattumaa ja edelleen kiinnitäisin tähän asiaan ensisiajaisesti huomiota. Valtiovallan tulisi luoda otollinen maaperä investoinneille ja yksityinen raha sitten rahoittamaan ne investoinnit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuukausisääntöä pidän itsekin erikoisena. Mielestäni sen tulisi olla vuosi ja sinä aikana voisi olla jonkinlainen työnteon velvoite jatkoviisumille. Suomeen on kuitenkin luotu avainhenkilöverotus joka takaa työperäisille maahanmuuttajille ihan kilpailukykyisen tuloverotuksen. Itse uudistaisin koko suomalaisen verolainsäädännön, mutta avainhenkilöverotus on sieltä niitä yksittäisi oikeasti hyviä hommia. Myös työperäisen maahanmuuton suhteen Suomessa tulisi kyetä karsimaan byrokratiasta, tarjoamaan maahanmuuttajille nopeampia ratkaisuja päivähoitoon ja esimerkiksi pankkitilien avaamiseen yms. Nämä ovat niitä syitä joita yrityselämässä on nostettu maahanmuuton esteiksi. Akatemiasta esiin ovat nousseet myös heikot urapolkunäkymät ja puolison työllistyminen. Itse löydän nykyisestä hallitusohjelmasta näille hyödyllisiä uudistuksia.

Monen päättäjän pitäisi mennä itseensä, Purra mukaanlukien - mikäli tämän maan halutaan jaloilleen nousevan. Silti edelleen uskon, ettei Purran puheet meidän maakuvaa potentiaalisten maahanmuuttajien silmissä heikennä muuten kun meidän omasta perspektiivistä. Ei Suomea pidetä maailmalla rasistisena maana. Edelleen viimeisimmissä maailmanlaajuisissa kyselytutkimuksissa Suomi on rankattu sijalle 4, toisessa sijalle 9 maailman vähiten rasistisena maana. Hallituksen jäsenten puheet on toki täälläkin nostettu framille.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että tuo SSAB:n terästehdas olisi pitänyt Suomeen saada. Sitä ei kuitenkaan saatu joten nyt on aika suunnata katseet eteenpäin - mikään ei viittaa siihen, että nykyisen hallituksen toimet olisivat kääntäneet investoinnin Ruotsiin. EK varmasti käyttää parasta mahdollista tutkimustietoa, mutta heidän analyysi on silti heidän oma analyysi. Se nojaa pitkälti vedyn, akkuteknologian, datakeskuksien ja biotuotteiden varaan. Näistä jos otetaan edes vety pois, lähtee heidän uumoilemista työpaikoista monta kymmentä prosenttia pois.

Omasta mielestä hallituksen ei missään nimessä tule puuttua investointipäätöksiin ja mikäli jonkinlainen investointi ei ole riittävän hyvä markkinaehtoisesti toimiakseen, niin ehkei sen tarvitse edes käynnistyä. Asia sitten erikseen jos esimerkiksi Tesi näkee hyödylliseksi yrityksiin sijoittaa ja rahaa kerätä myös yksityisiltä markkinoilta.

Esimerkiksi akkuteknologian puolesta lähtisin purkamaan ensiksi meidän regulaatiota. Rahoituksellisesti kaikki rakennusluvallinen on haastavaa sillä kohdevakuutta ei voida investoinnin rahoituksessa käyttää hyödyksi. Kyllä meillä akkuteknologiaan panostavia firmoja löytyisi, jos joku vaan niitä akkuja ostaisi. Useimmat suomalaiset merkitävät talouden kasvupyrähdykset ovat ajoittuneet ajankohtiin jolloin myös regulaatiota on purettu kovalla kädellä. En usko tämän olevan sattumaa ja edelleen kiinnitäisin tähän asiaan ensisiajaisesti huomiota. Valtiovallan tulisi luoda otollinen maaperä investoinneille ja yksityinen raha sitten rahoittamaan ne investoinnit.

EK arviot ovat kyllä aika hyvin osuneet hyvässä ja pahassa. Aiemmin EK varoitti kasvuyritysten jopa puolittumisesta Suomessa ja näin myös kävi. Suhdanteet taustalla, mutta se ei selitä kaikkea.

EK:n uusin arvio vihreästä kasvusta on se, että Suomen bruttokansantuote olisi vuosittain noin kolme miljardia euroa nykyistä suurempi, jos runsas viidesosa Suomessa julkistetuista vihreän siirtymän investointihankkeista toteutuisi. Tuo kolme miljardia on lukuina myös 1 prosetti Suomen bkt:sta, 12 000 uutta työpaikkaa ja 0.5 mrd verotuloa lisää per vuosi.

Kyse on myös siitä, saadaanko toisistaan riippuvaiset investoinnit etenemään riittävän samatahtisesti ja ripeästi, jotta tänne rakentuu mahdollisimman korkeaan jalostusarvoon ulottuvia arvoketjuja. Raportti vihreiden investointien talousvaikutuksista: Suomella mahdollisuus bruttokansantuotteen huomattavaan kasvuun - Elinkeinoelämän keskusliitto

EK on myös yksi ainoita tahoja, joka informoi julkisen puolen harmaasta osuudesta, koruptiosta tai kieroilusta kilpaituksen osalta. Suomessa julkinen sektori ostaa tukipalveluita erittäin laajasti julkisomisteisilta yhtiöitä ja ohittaa näin velvollisuuden kilpailuttaa ostot. Häviäjänä on veronmaksaja Elinkeinoelämän järjestöt: Kilpailutusten ohittaminen lopetettava – julkisia hankintoja voidaan tehostaa merkittävästi - Elinkeinoelämän keskusliitto

Poliitikot sen sijaan usein lisäävät ongelmia niiden ratkaisemisen sijasta. Sote, Sarastia % Helsinki jne.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Silti edelleen uskon, ettei Purran puheet meidän maakuvaa potentiaalisten maahanmuuttajien silmissä heikennä muuten kun meidän omasta perspektiivistä. Ei Suomea pidetä maailmalla rasistisena maana. Edelleen viimeisimmissä maailmanlaajuisissa kyselytutkimuksissa Suomi on rankattu sijalle 4, toisessa sijalle 9 maailman vähiten rasistisena maana. Hallituksen jäsenten puheet on toki täälläkin nostettu framille.

Kuten varmaan huomasit, tekstissäni käsiteltiin Suomessa jo olevia ulkomaalaisia: "nämä painavat jo Suomessa työssä olevien ulkomaalaisilla miettimään, mitä vittua tässä maassa tapahtuu".

EU on tutkinut viimeksi 2023 laajassa selvityksessään rasismia Suomessa asuvien silmin. Suomessa haastatelluista afrikkalaistaustaisista 43 prosenttia kertoi kokeneensa rasistista häirintää viimeksi kuluneen vuoden aikana. Osuus on suurempi kuin yhdessäkään tutkituista maista. Lähellä Suomea on Saksa, jossa 42 prosenttia oli kokenut rasistista häirintää viimeisen vuoden aikana. Rasismi | EU-selvitys: Suomi koetaan yhdeksi rasistisimmista maista

Kun puhutaan perinteisistä länsimaista, onneksi vaikkapa Englannissa, USA:ssa, Saksassa, Ruotsissa ja kaiketi lähes 100 % muissa länsimaissa ei olisi mahdollista, että ministerit kerta toisensa jälkeen turvautuvat rasistiseen retoriikkaan. Hallitus kaatuisi tai vähintään ministerit vaihdettaisiin. Yksi varttinatsi sentään sai monoa.

Rasismia ei tule liiotella mutta ei persujohtajien toimia ja puheita kannata sivuuttaa ja tottua niihin.
 
Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens

Tämä jotenkin tuntuu jääneen asiana hyvin vähälle huomiolle, vaikka erittäin huolestuttava kehityskaari yleisesti on. Ja nyt ilmeisesti on saatu Suomikin tähän paskakelkkaan mukaan.
Ikävä kyllä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä saatikka välitä näistä teknologian asioista mitenkään ja yksityisyydensuoja tieto- ja viestintätekniikassa ei ole samalla tavalla käsinkosketeltava asia kuin se, että poliisi asentaisi kameran ihmisen vessaan. Laittoman materiaalin jakamista tämä säädös ei sen kummemmin estä, mutta tavan tallaaja ei sitäkään tajua. Kiinan mallia kohti vääjäämättä mennään.
 
Jeffrey

Jäsen
EK arviot ovat kyllä aika hyvin osuneet hyvässä ja pahassa. Aiemmin EK varoitti kasvuyritysten jopa puolittumisesta Suomessa ja näin myös kävi. Suhdanteet taustalla, mutta se ei selitä kaikkea.

EK:n uusin arvio vihreästä kasvusta on se, että Suomen bruttokansantuote olisi vuosittain noin kolme miljardia euroa nykyistä suurempi, jos runsas viidesosa Suomessa julkistetuista vihreän siirtymän investointihankkeista toteutuisi. Tuo kolme miljardia on lukuina myös 1 prosetti Suomen bkt:sta, 12 000 uutta työpaikkaa ja 0.5 mrd verotuloa lisää per vuosi.

Kyse on myös siitä, saadaanko toisistaan riippuvaiset investoinnit etenemään riittävän samatahtisesti ja ripeästi, jotta tänne rakentuu mahdollisimman korkeaan jalostusarvoon ulottuvia arvoketjuja. Raportti vihreiden investointien talousvaikutuksista: Suomella mahdollisuus bruttokansantuotteen huomattavaan kasvuun - Elinkeinoelämän keskusliitto

EK on myös yksi ainoita tahoja, joka informoi julkisen puolen harmaasta osuudesta, koruptiosta tai kieroilusta kilpaituksen osalta. Suomessa julkinen sektori ostaa tukipalveluita erittäin laajasti julkisomisteisilta yhtiöitä ja ohittaa näin velvollisuuden kilpailuttaa ostot. Häviäjänä on veronmaksaja Elinkeinoelämän järjestöt: Kilpailutusten ohittaminen lopetettava – julkisia hankintoja voidaan tehostaa merkittävästi - Elinkeinoelämän keskusliitto

Poliitikot sen sijaan usein lisäävät ongelmia niiden ratkaisemisen sijasta. Sote, Sarastia % Helsinki jne.

Itse en koe mitään syytä olla EKn kanssa ehdoitta samaa mieltä asioista. Arvostan laitosta suuresti, mutta eipä esimerkiksi heidän aikanaan vaatimat panostukset 5G verkkoon olleet Suomen taloudelle pelastava tekijä. Ajankohtaisemmista esimerkiksi Tunnin Junassa voisin olla erimielinen. Yhtä kaikki en koe heidän arvioidessa olevan lähtökohtaisesti oikeita, toki varmasti omasta perspektiivistään ovat. Myös esimerkiksi korona aikana vaaditut digi-investoinnit menivät ohi maalista. Hyvä ja hyödyllinen järjestö, mutta kyllä heitäkin kannattaa oppoloida. Yhtä kaikki, en missään nimessä haluaisi heidän osoittavan mihin valtion pitää investoida ja mihin ei.

Lisäksi totesin jo aikaisemmin, ettei meidän kannata olla volyymibisneksessä se maa, joka maksaa tuotekehityksen. Esimerkiksi vetymarkkinassa ensimmäisenä markkinoilla olevan hyöty lienee lähes olematon - tästä löytyy jo olemassa olevia esimerkkejä. Volyymibisneksessä muut asiat tullee ratkaisemaan menestymisen. Suomi kerkeää omalla rakenteellaan hyvin tuohon mukaan myöhemminkin. Lisäksi edelleen peräänkuulutan muunlaisia toimia rahoituksen mahdollistamista kuin valtiovallan avoimet shekit.

Vihreää siirtymää on olemassa paljon muunkinlaista kuin vetylaitoksia tai akkutehtaita. Lisäksi moni suomalainen yritys on nyt jo näillä aloilla maailmanlaajuisesti kärkisijoilla, siis jo olemassa olevilla markkinoilla. Maailmassa on tällä hetkellä niin paljon ilmiselvempiä tulevaisuuden megatrendejä joiden tulevaisuus on huomattavasti vähempiriskinen, että ainakin omilla rahoilla olen kiertänyt vedyn ja akkutehtaat kaukaa - toivon sitä myös Suomen valtiolta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse en koe mitään syytä olla EKn kanssa ehdoitta samaa mieltä asioista. Arvostan laitosta suuresti, mutta eipä esimerkiksi heidän aikanaan vaatimat panostukset 5G verkkoon olleet Suomen taloudelle pelastava tekijä. Ajankohtaisemmista esimerkiksi Tunnin Junassa voisin olla erimielinen. Yhtä kaikki en koe heidän arvioidessa olevan lähtökohtaisesti oikeita, toki varmasti omasta perspektiivistään ovat. Myös esimerkiksi korona aikana vaaditut digi-investoinnit menivät ohi maalista. Hyvä ja hyödyllinen järjestö, mutta kyllä heitäkin kannattaa oppoloida. Yhtä kaikki, en missään nimessä haluaisi heidän osoittavan mihin valtion pitää investoida ja mihin ei.

Totta kai. EK:lla on myös suora suhde työnantajiin ja EK pyrkii poliittisilla ulostuloilla edistämään omaa agendaansa.

Mutta viimeisten vuosien aikana, sanotaan jostain 2019 alkaen, EK on yhä enemmän hyödyntänyt isoja ulkomaisia arvostettuja tutkimuslaitoksia. Laitoinkin yhden linkin ja esimerkin.

Suomen osalta on tultu siihen 2023-2024, että ei vain oikealta EK:n läheltä Etlasta alkaen vaan myös vasemmalta Labore mukaan lukien on löytynyt samaan suuntaan katsovia talousnäkemyksiä. Usein Suomen Pankin tai erilaisten taloustutkimuslaitosten säestäessä tai EK:n niitä peesatessa. Myös Vihriälän talousryhmästä useampi asiantuntija on liputtanut jos ei samoilla sanoilla niin samassa linjassa Suomen talouskasvun ja tuottavuuden lisäämistä EK:n kanssa. Viimeksi taisi olla Sixten Korkman HS:ssa eilen.

Muu osuus tekstistäsi vaatisi minulta parempaa asiantuntemusta vedyn ja akkutehtaiden osalta, joten en ota siihen itse kantaa. Toistaiseksi pidän aiemmin lainaamieni ja mainittujen tahojen, kuten Boston Consulting Groupin, asiantuntemusta riittävän vahvana itselleni sen osalta, että näe näiden hankkeiden edistämisen järkevänä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kokoomus ja minusta myös RKP saivat kokonaisuutena mitä halusivat HS-analyysi | Hallitus pyörsi päänsä ja otti askeleen kohti kokoomuksen unelmaa – Uudet Kela-korvaukset herättävät useita kysymyksiä:

1. Hallitus peruu aiemman esityksensä, jossa yleislääkärikäyntien korvaukset olisivat nousseet 30 eurosta 50 euroon.

2. Silmätautien erikoislääkärien ja gynekologien vastaanottokäyntien sekä fysioterapian, hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden korvauksia korotetaan

3. Hedelmöityshoidoista korvataan jatkossa noin 40 prosenttia.

4. Uusi pilotti valinnanvapaudesta alkaa ensi syksynä.

5. Pilotissa yli 65-vuotiaille annetaan mahdollisuus käyttää yksityisiä lääkäripalveluja samalla hinnalla kuin mitä lääkärikäynti terveyskeskuksessa julkisella puolella maksaisi. Asiakasmaksu on ensi vuonna noin 28 euroa.

6. Yksityisten lääkärifirmojen kanssa sovitaan suorakorvaussopimuksesta, johon sisältyy hintakatto. Yritykset eivät voisi siis mielivaltaisesti nostaa hintojaan.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Isoja ongelmia tässäkin kyllä vielä vaikka perusajatus oikea suuntainen.

1. Yksityisten terveysjättien vastaanotto oli hieman nuiva.

2. Kokonaisvaltainen hoito jää tuolla mallilla haaveeksi.

3. Koko homma rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä, joka kuullostaa erittäin lyhytnäköiseltä ratkaisutlta.

Mitä jos homma toimiikin ja yksityiset terveysjätit lähtevätkin hoitamaan yli 65 vuotiaita huokeaan kaverihintaan hintakaton alla. Vaikea löytää tuollaisia summia sitten budjetista jotka rahoitettu pikavoitoilla.

4. Ei ilmoitusta vielä tuosta 30 euron korvauksen perumisesta / jatkamisesta joka tuomittiin periaatteessa yksimielisesti surkeaksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tätä on kaivattu ja nyt mahdollisesti etenee: Syntyvyys | Onko tässä lääke lapsikatoon? Kymmenien tuhansien eurojen kannustin, jos ensimmäisen lapsen saa alle 30-vuotiaana

"Valtio voisi kehittää taloudellisen kannustimen ensimmäisen lapsen saamiseksi ennen naisen 30. ikävuotta. Kannustin vastaisi suuruudeltaan noin 10 000–30 000 euroa. Se voisi koskea esimerkiksi asuntolainaa, opintolainaa, verotusta tai eläkkeitä tai useampia näistä.

Selvityksen on laatinut tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Suomessa on Pohjoismaidein korkein äidiksi ja isäksi tuloikä ja Pohjoismaiden alhaisin syntyvyys, Rotkirch kertasi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Hän korosti, että yhteiskunta ei tue lasten saamisen alkamista silloin, kun se olisi suotuisinta. ”Meidän pitää siirtyä yhteiskuntaan, joka on sopusoinnussa lisääntymisbiologian kanssa.”

Toivottavasti tämä osana muita ehdotuksia saadaan maaliin jo Orpon hallituksen aikana. Syntyvyys Suomessa on heikointa Pohjoismaissa.

Seuraavaksi nuorten ja nuorten perheiden etusijaisuus esille? Tarkoitan erilaisten leikkausten, verotuksen ja tukien muuttamista niin, että nuoret ja nuoret perheet ovat muita paremmassa asemassa. Jos tämäkin saadaan liikkeelle, jotain on saatu aikaan.
 
Vielä tärkeämpänä muutoksena näen sen, että kelakorvaukset ollaan tuomassa takaisin hedelmöityshoitoihin. Hieno uudistus.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

RKP saanut läpi oman alueen suojauksen, joten kyllä sitä hieman katselee sormien läpi hallituskumppaneiden sekoilua.
RKP on kyllä omalla tavallaan ihan yhtä brutaali kuin Keskusta, mutta toki paljon halvempi tälle maalle.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

RKP saanut läpi oman alueen suojauksen, joten kyllä sitä hieman katselee sormien läpi hallituskumppaneiden sekoilua.

Vittu miten idiootti ratkaisu hallitukselta. Onko nuo todella noin uunoja?

Ensiksi on vedetty vapaaksi markkinaksi nikotiinipussit. Suomalaiset innostuvat ja vaihtavat näihin esimerkiksi nuuskasta ja tupakasta, koska ovat vähemmän haitallisia. Nyt yhtäkkiä painetaankin sitten kiekon hinta 10e ja tehdään makuja, jotka maistuvat aivan kamalilta. Mitä hallitus odottaa tässä käyvän? Ei ihmiset ovat tyhmiä. Nyt alkaa samanlainen ralli Haaparantaan kuin aikaisemminkin ja Ruotsi kiittää ja kuittaa. Lisäksi on taas huomattavasti helpompi siirtyä esimerkiksi takaisin nuuskaan, koska nikotiinipussejakin joutuu alkamaan ostamaan trokareilta tai hakea itse. Puhumattakaan tuosta etämyyntikiellosta! Mitä vittua? Suomeen on perustettu lyhyessä ajassa monta tehdasta, jotka TYÖLLISTÄVÄT ihmisiä. Nyt Suomesta ei saa enää myydä ulkomaille nikotiinipusseja. Eihän nuo firmat hengissä pysy elleivät siirrä toimintaansa Viroon tai Ruotsiin.

Kyllä keljuttaa nämä aivan idioottimaiset päätökset.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En nyt ymmärrä lainkaan, miksi RKP saa arvostelua. Siitä, että tämä yhtiö sattuu olemaan Pietarsaaressa ja silloisen RKP:n puheenjohtajan, kansanedustajan sekä ministerin kotikunnassa, ei voi vetää johtopäätöksiä.

Se olisi voinut olla missä tahansa Suomessa. Pääpointti on se, että Suomen ei kannata säätää sellaisia lakeja, jotka edesauttavat sitä, että harmaa talous ja makutuotteiden tuominen Ruotsista lisääntyvät, jolloin verotulot menevät Ruotsiin.

Muistakaa se, että se kunta eli Pietarsaari mihin ollaan päädytty ja miten makuja on määritelty, niin niihin keskusteluihin en ole osallistunut.

T. Anna-Maja Henriksson.

PS. Yleensä nämä hoidetaankin ilman, että itse osallistuu keskusteluun. Tähän syynsä. T. Cobol
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo makujen rajaaminenhan on vähän sama, jos Baileys, Salmiakkikossu ja Finlandia Vodka Lime yhtäkkiä kiellettäisiin. Naurettavaa näpertelyä hallitukselta.

Ja siis itse en mitään nikotiinituotteita käytä.
 
Alejandro

Jäsen
On tullut enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti käytettyä nuuskaa ja nikotiinipusseja elämäni aikana, mutta puun makuista nyyttä en ole suuhuni pistänyt. Joku tutkiva journalisti voisi selvittää, että miksi päädyttiin juuri näihin makuihin.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
On tullut enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti käytettyä nuuskaa ja nikotiinipusseja elämäni aikana, mutta puun makuista nyyttä en ole suuhuni pistänyt. Joku tutkiva journalisti voisi selvittää, että miksi päädyttiin juuri näihin makuihin.

Koska eivät houkuttele lapsia. Nämä maut vaan ei houkuttele myöskään aikuisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös