Olen seurannut politiikkaa vuoden 2000 presidentinvaalista lähtien. Paljon on virrannut vettä Vantaanjoessa ja monenmoisia käänteitä, erilaisia hallituksia, sekä poliittisia ilmiöitä on tänä aikana aikana esiintynyt.En oikein käsitä tätä kommenttia enkä muitakaan kommenttejasi aiheesta.
Perussuomalaiset on ollut viime aikoina kaikkea muuta kuin pysäyttämätön puolue. Eurovaaleissa tuli takkiin, kannatus on ollut laskussa muutenkin eikä puolueelta voi sanoa löytyneen merkittäviä meriittejä miltään politiikan saralta. Tämä viimeisinkään tempaus ei ole hauiksennäyttö vaan täysin odotettu linjanveto joka tuntuu tulleen yllätyksenä vain Petteri Orpolle. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut että persut lähtisivät mukaan rasismin vastaiseen kampanjaan?
Tämä tuskin nostaa puolueen kannatusta kuin hetkellisesti niiden keskuudessa jotka äänestäisivät puoluetta muutenkin. Varsinkin maalailuja 60 paikan eduskuntavaalivoitosta pidän tässä yhteydessä outoina koska eiväthän persut tee tässä kuin sen minkä ovat tehneet tuhat kertaa aiemmin. Sillä pääsee otsikoihin mutta pysäyttämätön puolue on vain ennalta-arvattavuudessaan.
Itse kampanja on sinänsä hyvä ja tarpeellinen mutta alku oli surkea. Tosin Orpolta nyt ei voi muuta odottaakaan.
Suomalainen vaalijärjestelmä ja sen mukanaan tuoma monipuoluejärjestelmä on ollut eurooppalaisittain hyvin stabiili, eikä yhdenkään puolueen voi sanoa päässeen lähellekään mitään hegemonia-asemaa ja onneksi näin.
Vaikka Persujen nousussa on ollut mutkia matkassa ja takaiskujakin, näen kuitenkin nyt olevan jotain poikkeuksellista käsillä. En rehellisesti sanottuna muista tilannetta, missä yksi puolue hallitsisi mediatilaa niin suvereenisti, mitä he tällä hetkellä. Vaikka miten puolue ajautuisi kohuihin, niin vain se milteipä kolhuitta niistä kykenee itsensä luovimaan ja entistä voimakkaampana.
Näin liberaalimpana keskusta-oikeistolaisena olen aidosti huolissani, mihin tämä maa on tässä tilanteessa menossa. Se joskus vuosituhannen alussa pyöritelty innovaatioyhteiskunta ja yleinen eteenpäin katsominen on kovaa kyytiä tällä menolla romuttumassa. Tämä kansa selvästi haluaa ison loikan menneisyyteen, vastakkainasettelua ja identiteettipolitiikkaa. Siihen Persut vastaavat.