Tyhjällä kortilla tarkoitan sitä, että varmaan Kokoomuksessa eläteltiin toiveita, että Halla-ahon/Purran Persut olisivat vuosien 2017-2023 välillä muuttuneet vastuullisemmaksi ja maltillisemmaksi valtionhoitajapuolueeksi, ns. sivistysporvaripuolueeksi, mutta n. vuoden taival on aika kiistämättä osoittanut, että rasismia ja yleistä huonoa käytöstä ei ole puolueesta edelleenkään onnistuttu siivoamaan, lienevätkö halunneetkaan.
Toki Kokoomus on saanut Persujen avulla joitain tavoitteitaan läpi, mitä eivät välttämättä sinipunayhteistyössä, mutta onko se kaiken nyt nähdyn arvoista? Äänestin itse talousliberaalina keskustaoikeistolaisena Kokoomusta 2023 ja vaikken valintaani vielä kadukaan, myönnän suoraan, että onhan tämän hallituksen seuraaminen ollut erittäin raskasta. Vaikka Kokoomus tavoitteitaan* onkin saanut läpi "showta" vievät Persut ihan mielin määrin.
*Pidän edelleen todella valitettavana, ettei Kokoomus pystynyt pistämään hallitusneuvotteluissa paremmin Persuille kampoihin, mitä tulee hallitusohjelman maahanmuuttolinjauksiin. Ikääntyvä Suomi tarvitsee tekeviä käsiä.
Ei persut tietenkään mikään sivistysporvaripuolue ole.
Sen sijaan valtionhoitajapuolueeksi persut voi lukea, kun verrataan viime hallituskauden puolueisiin. Ja ihan siihen hallitusohjelmaan jonka nämä puolueet yhdessä loivat. Koronaa ei tarvitse mainita.