Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 625
  • 15 578
Tämä on totta investoinnin osalta. Sen ajankäytön kohdalla taas tullaan muuhun suunnitteluun ja toteutukseen, koska pitäähän ne kuormat rekkoihinkin jotenkin saada nosteltua.
Tässä on kuitenkin se erona, että tavarat ensin lastataan kuljetusyksikköön paikassa X ja viedään sen jälkeen ”junaterminaaliin” josta ne kuskataan määräkaupunkiin. Siellä taas tavarat täytyy hakea ”junaterminaalista” ja siirtää jakeluterminaaliin Y jossa taas lastataan jakeluautoihin. Vielä kun huomioit ajan kuinka paljon ennen junan lähtöä tavaran täytyy tuolla ”junaterminaalissa” olla (ja vastaavasti kauanko kestää, että junan tulon jälkeen tavaran saa sieltä pois), niin ei tuo ole järkevää.
 
En todellakaan väitä olevani rautainen ammattilainen mutta riittääkö 6 vuotta kappaletavaran purkamista ja kuormaamista erilaisissa logistiikkakeskuksissa? Trukkia en osaa vieläkään täydellisesti käyttää mutta pyöräkuormaajalla sujuu vähän notkeammin.

Se ettei tiedä mitä akt:n toimenkuvaan kuuluu kurssien pitämisen lisäksi, niin vaatii perehtymistä laajemmin.
Juu, ei tässä nyt mistään kompetenssin riittävyydestä ollut kysymys, halusin vain tietää minkä tasoisen toimijan kanssa tässä keskustellaan että kuinka paksua rautalankaa tai jopa ratakiskoa (pun intended) pitää käyttää.

Haluaisin kyllä tosiaan kuulla lisää näistä kehitysehdotuksista, kun toisinaan sitä tulee sokeaksi jopa ilmiselville ratkaisuille. Pikkutyttönä ollessa kesähommissa tuli purettua Pohjolan Liikenteen terminaalissa näitä junanvaunuja kappaletavarasta ja se oli kyllä äärimmäisen hidasta touhua. Ja toisekseen jo silloin ne aikataulut oli mahdottomia noudattaa vaikka tavaraa oli noin 1/10 osa nykyisestä tavaramäärästä. Ja siksi siitä luovuttiinkin, kun se ei ollut logistisesti mitenkään päin järkevää.

Mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että aika paljon työläämpää se on hakea tavarat terminaaliin, purkaa ne kuormatilasta, lastata uudestaan kuormatilaan, lastata ne junanvaunuun, viedä kaupungista toiseen, purkaa ne junanvaunusta, purkaa ne terminaaliin, lastata ne jakeluajoneuvoon ja viedä perille. Nykyään ne haetaan suoraan kuormatilaan, tehdään paljon ns. keuloja eli mitkä voidaan toimittaa suoraan asiakkaalle, lastataan siihen täytöt perään, ajetaan toiseen kaupunkiin ja puretaan ne täytöt terminaaliin, josta ne lajitellaan paikkakuntakohtaisesti meneviin ajoneuvoihin ja toimitetaan ne valmiit "keulat" asiakkaalle. Mielestäni siinä jää monta turhaa työvaihetta pois, mutta voin toki olla väärässä tai en ymmärrä mitä haet takaa.

Toisekseen, kuten sanoin, neljäkymmentä jalkainen kontti vetää rapian 66 kuutiota tavaraa ja nykymitoilla olevaan 34,5 metriseen HCT ajoneuvoon menee noin neljä kertaa se määrä. Jos ajatellaan että Oulun ja Helsingin välillä kulkee noin 50 HCT yhdistelmää päivittäin, niin siihen tarvittaisiin 200 vaunua per juna. Mun mielestä kuulostaa aika haasteelliselta yhtälöltä lastata ja purkaa 200 junanvaunua kohtuullisessa ajassa vaikkapa Pasilan ratapihalla, josta ne jouduttaisiin siirtämään kuitenkin kumipyörillä eri maalikennekeskuksiin. Ja mitenkäs ne tavaravirtojen yhdistämiset esimerkiksi Jyväskylässä? Aika hankalalta sekin kuulostaa, että junasta otetaan pari konttia pois ja laitetaan sinne lisää tavaraa ja laitetaan ne takaisin kyytiin. Se juna olisi kaksi kertaa viikossa Oulussa ja kaksi kertaa viikossa Helsingissä. Nämä nyt tuli tästä nopeasti mieleen.

Niin, sillehän minä en mahda mitään jos sinä et tiedä mitä AKT:n toimenkuvaan kuuluu, mutta suosittelen ehdottomasti tutustumaan asiaan. Ehkä myös SKAL:n toimintaan kannattaa siinä sivussa perehtyä, on itselleni huomattavasti tutumpi organisaatio, sieltä joskus verokortilla ropposenkin tilille saanut asiantuntijalausunnosta TEN-T liikenneverkkoa koskien.

Mutta otetaanko jatkot vaikka tuolla keskustelua junaliikenteestä, kun tämä nyt ei enää oikeastaan hallitusta liippaa millään tasolla.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Niin, sillehän minä en mahda mitään jos sinä et tiedä mitä AKT:n toimenkuvaan kuuluu, mutta suosittelen ehdottomasti tutustumaan asiaan. Ehkä myös SKAL:n toimintaan kannattaa siinä sivussa perehtyä, on itselleni huomattavasti tutumpi organisaatio, sieltä joskus verokortilla ropposenkin tilille saanut asiantuntijalausunnosta TEN-T liikenneverkkoa koskien.
Onhan tämä jonkunmoinen ongelma, tämä TEN-T liikenneverkkokin. Eihän meijän vienti/tuonti kunnolla vedä, jossei meijän kaikki suuret satamatkaan kuulu tähän TEN-T liikenneverkkoon. Eikä meidän hallitus saa Suomeen taloutta kasvuun, jossei näitä saada kehitettyä.
Sieltä näköjää joku asetuskin tulossa, joka voi tulla vuoden 2024 alussa voimaan.

Ståhlbergin mukaan usein vedotaan siihen että, Vaasan satama on liian pieni, eikä se kuulu TEN-T verkostoon.

– Pitäisi olla iso satama ja suuret volyymit. Tilanne on täysin päinvastoin. Mielestäni pienempiä satamia ja toimijoita pitäisi kasvattaa. EU:ssa voitaisiin katsoa hieman avarammin maailmaa, Ståhlberg toteaa.

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Orpon hallitus saa kiitosta Garri Gaparovilta kehitysavun jakamiseen liittyen. Hyvä, että tuohonkin vasemmistohallituksen ajamaan linjaan tulee muutos, eikä enää tueta Venäjä-mielisiä valtioita. Tämä on moraalisestikin oikea suunta.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerta kaikkiaan hieno esiintyminen Orpolta! Vaikka sisäpoliittisesti Suomessa ollaankin tanssittu pitkälti Perussuomalaisten pillin tahdissa, ovat Orpo ja Valtonen hoitaneet ulkopoliittisen roolinsa moitteettomasti.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Nyt ne piruuttaan pelottelee Petteri-parkaa ilmahälytyksellä,.
 
Onhan tämä jonkunmoinen ongelma, tämä TEN-T liikenneverkkokin. Eihän meijän vienti/tuonti kunnolla vedä, jossei meijän kaikki suuret satamatkaan kuulu tähän TEN-T liikenneverkkoon. Eikä meidän hallitus saa Suomeen taloutta kasvuun, jossei näitä saada kehitettyä.
Sieltä näköjää joku asetuskin tulossa, joka voi tulla vuoden 2024 alussa voimaan.

Ståhlbergin mukaan usein vedotaan siihen että, Vaasan satama on liian pieni, eikä se kuulu TEN-T verkostoon.

– Pitäisi olla iso satama ja suuret volyymit. Tilanne on täysin päinvastoin. Mielestäni pienempiä satamia ja toimijoita pitäisi kasvattaa. EU:ssa voitaisiin katsoa hieman avarammin maailmaa, Ståhlberg toteaa.

Mikä ongelma se TEN-T verkko itsessään on? Se on totta ettei Vaasan satama kuulu TEN-T ydinverkkoon, kuten ei moni muukaan satama Suomessa, ei ne kuulu Ruotsissa eikä Saksassakaan. Siihen pääsyynä on se, ettei monikaan satama/satamiin johtava liikenneverkosto täytä ydinverkon teknisiä vaatimuksia. Kattavalle verkolle kuitenkin on saatu hyvin satamia ja käsittääkseni Vaasan satama putosi kattavalta verkolta pois puutteellisten rautatieyhteyksien ja (muistaakseni, mahdollisesti olen väärässä) sataman syväyksen takia, jossa taas tullaan niihin teknisiin vaatimuksiin. Siinä on kuitenkin Kokkola, Pietarsaari, Kaskinen, Rauma ja Pori, niin kyllä se vaasalainekin tuote saadaan sieltä maailmalle. Mutta en sinällään heittäisi vielä Vaasankaan osalta kirvestä kaivoon, siellä saattaa olla pienenä ketteränä toimijana olla hyvääkin markkinarakoa tulevaisuudessa, ja eihän pohjalaiset tunnetusti jää tuleen makaamaan pienistä takapakeista huolimatta vaan painaa entistä tarmokkaammin eteenpäin. Toivottavasti, kaikesta huolimatta, positiivinen kehitys jatkuu Vaasa-Uumaja välillä, merenkurkun rahti- ja matkustajaliikenne sitä tarvitsee.

Sinänsä se on harmi, ettei saatu perämerelle ydinverkkoon kuuluvaa satamaa vaan Luulaja veti siinä pidemmän korren pääosin (nähdäkseni) Narvikin rautatieyhteyden ja raideleveyden ansiosta.
 
Liitteet

  • Ydinverkot Suomessa ja kattava verkko Suomessa.jpg
    Ydinverkot Suomessa ja kattava verkko Suomessa.jpg
    226,9 KB · kertaa luettu: 53

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Mikä ongelma se TEN-T verkko itsessään on? Se on totta ettei Vaasan satama kuulu TEN-T ydinverkkoon, kuten ei moni muukaan satama Suomessa, ei ne kuulu Ruotsissa eikä Saksassakaan. Siihen pääsyynä on se, ettei monikaan satama/satamiin johtava liikenneverkosto täytä ydinverkon teknisiä vaatimuksia. Kattavalle verkolle kuitenkin on saatu hyvin satamia ja käsittääkseni Vaasan satama putosi kattavalta verkolta pois puutteellisten rautatieyhteyksien ja (muistaakseni, mahdollisesti olen väärässä) sataman syväyksen takia, jossa taas tullaan niihin teknisiin vaatimuksiin. Siinä on kuitenkin Kokkola, Pietarsaari, Kaskinen, Rauma ja Pori, niin kyllä se vaasalainekin tuote saadaan sieltä maailmalle. Mutta en sinällään heittäisi vielä Vaasankaan osalta kirvestä kaivoon, siellä saattaa olla pienenä ketteränä toimijana olla hyvääkin markkinarakoa tulevaisuudessa, ja eihän pohjalaiset tunnetusti jää tuleen makaamaan pienistä takapakeista huolimatta vaan painaa entistä tarmokkaammin eteenpäin. Toivottavasti, kaikesta huolimatta, positiivinen kehitys jatkuu Vaasa-Uumaja välillä, merenkurkun rahti- ja matkustajaliikenne sitä tarvitsee.

Sinänsä se on harmi, ettei saatu perämerelle ydinverkkoon kuuluvaa satamaa vaan Luulaja veti siinä pidemmän korren pääosin (nähdäkseni) Narvikin rautatieyhteyden ja raideleveyden ansiosta.
Eikö olisi hyvä, että pitkälti kaikki satamat ja lentoasemat kuuluisi.
Varmasti saadaan paremmin edistettyä vientiä ja tuontia, jos tuohon kuuluu?
Väyläviraston uutisessa puhuttiin jostain uudesta EU:n asetuksesta jolla näitä koitetaan edistää Suomessakin, joka voi tulla ensi keväänä jopa tulla voimaan.
Wasalinen toimarikin puhui, että EU:n pitäisi paremmin tukea satamia. Eiköhän Suomenkin pitäisi paremmin tukea.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Toki toki. Eihän tuosta kattavasta verkosta puutu nopealla vilkaisulla rannikkosatamista kuin Vaasa ja Inkoo. Ja jos meinaat että kaikkien pitäisi kuulua ydinverkkoon, niin se olisi jopa EU tasolla melko mittava rahareikä ja täysin mahdoton ajatus, eikä se sen ydinverkon tarkoitus olekaan. Nytkin kyllä tekee tiukkaa, että saadaanko Suomessa esim 4-tie verkkoon sopivaksi vuoteen 2030 mennessä. Sen takia se kattava verkosto on siihen lisätty, että saadaan integroitua, kansallisia toiveita kunnioittaen, nämä muutkin kaupungit, satamat, lentokentät ja terminaalit eurooppaiseeen liikenneverkostoon ja sen pitäisi valmistua 2050 mennessä.

Niin, en tiedä onko se sitten pitkälle kantavaa toimintaa se tuilla satamien rahoittaminenkaan. Kyllähän siihen varmasti syynsä on että Vaasan satama on jäänyt pois kattavasta verkostakin. Sinällään kyllä kannatan mahdollisimman hyvää satamaverkostoa, koska laivaliikenne on kuitenkin edullisin ja vähäpäästöisin kuljetusmuoto. En tosiaan tunne satamapuolen tukipolitiikkaa, niin en asiaan sen enempää osaa ottaa kantaa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kai se Maria Nordin olisi sitten hyvä tyyppi arvioimaan puoskarilakia. Käsittämätön kommentti ministeriltä alunperin. Terveys | Ministeri toivoi selvityshenkilöä, joka nauttisi myös ”vaihtoehtohoitojen harjoittajien” luottamusta – Näin Lääkäriliitto kommentoi
Hieno idea. Tulevaisuusryhmään voisi ottaa astrologin ja korteistaennustajan, maankäytössä kaivonkatsoja varpuineen, ja meedio olisi tietysti hyvä kaikkiin tehtäviin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Uskomushoitoja nyt on vaikea kieltääkään, mutta homeopatioille, yksisarvishoidoille ja ties mille tarot-ennustuksille ei tule antaa minkäänlaista valtion hyväksyntää.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Mitenhän koronasta olisi selvitty, jos PS:n antiwaxxerit olisi istuneet hallituksessa? Onneksi eivät istuneet. Jotenkin ei yllätä, että persut noin kovin flirttailee Nordinin ja vaihtoehtoväen kanssa. Itsehän vihaan Maria Nordinia ja kaikkea mitä hän edustaa sydämeni pohjasta, mutta toki vapaassa maassa myös Riikka Purralla on oikeus vaihtaa ajatuksia kenen kanssa haluaa. Mutta jos sieltä päädystä aletaan hakemaan 'raikkaita' ajatuksia ihmisten terveydenhuoltoon, niin pieleen menee. Tuskin kaikkien mielestä palstalla, I assume.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Mitenhän koronasta olisi selvitty, jos PS:n antiwaxxerit olisi istuneet hallituksessa? Onneksi eivät istuneet. Jotenkin ei yllätä, että persut noin kovin flirttailee Nordinin ja vaihtoehtoväen kanssa. Itsehän vihaan Maria Nordinia ja kaikkea mitä hän edustaa sydämeni pohjasta, mutta toki vapaassa maassa myös Riikka Purralla on oikeus vaihtaa ajatuksia kenen kanssa haluaa. Mutta jos sieltä päädystä aletaan hakemaan 'raikkaita' ajatuksia ihmisten terveydenhuoltoon, niin pieleen menee. Tuskin kaikkien mielestä palstalla, I assume.

Sitten tässä rinnalla rehottaa kommenttikenttien "lääketehtaat hallitsee" -ajattelu. Nämä antiwaxxerit nielee, kun kannattajat väittää lääketehtaiden lahjovan lääkäreitä. Instagramissa juuri seurailin, kuinka kaksi lääkäriä koitti oikoa näitä joidenkin hyvin vanhentuneita käsityksiä Lapin lomista ja sikarin poltosta.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mitenhän koronasta olisi selvitty, jos PS:n antiwaxxerit olisi istuneet hallituksessa? Onneksi eivät istuneet. Jotenkin ei yllätä, että persut noin kovin flirttailee Nordinin ja vaihtoehtoväen kanssa. Itsehän vihaan Maria Nordinia ja kaikkea mitä hän edustaa sydämeni pohjasta, mutta toki vapaassa maassa myös Riikka Purralla on oikeus vaihtaa ajatuksia kenen kanssa haluaa. Mutta jos sieltä päädystä aletaan hakemaan 'raikkaita' ajatuksia ihmisten terveydenhuoltoon, niin pieleen menee. Tuskin kaikkien mielestä palstalla, I assume.
Koronasalaliitto, kuten mm. maahanmuuttovastaisuuden ruokkiminen, on ollut Venäjän vaikutusoperaatio. On mielestäni järjetöntä, että näitä asioita ei osata, uskalleta tai haluta vieläkään tarkastella objektiivisesti uudessa valossa. PS:llä on iso likapyykki näissä pestävänään.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki kyseessä ovat omaan arvoonsa jätettävät höyrypäiden kommentit, mutta kohtalaisen kyseenalaisia toiveita Orpon jäämisestä pommin alle Ukrainassa liikkui somessa, kuten vaikka tämä kuvakaappaus fb:stä.

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Mikähän homma, että vaalirahat ovat olleet niin vaikeita nyt ilmoittaa? Ensin Valtonen ja nyt Häkkänen ja Häkkänen muutenkin kiemurrellut toimittajalle.

Onhan noissa vaalirahailmoituksissa kaikilla puolueilla ollut aina jotain häikkää, mutta jotenkin nämä kokoomuksen sekoilut pistää erityisesti silmään. Puolue ja nämä kaksi kärkihevosta on kuitenkin myyty talousosaamisella, mutta näyttää olevan hankaluuksia tällaisten pienten asioiden kuten tuhansien eurojen ja lakien kanssa.
Oikeastihan tuota lakia pitäisi muuttaa ja näin pahoista rikkomuksista pitäisi tulla edes jotain konkreettista seuraamusta, ainakin kahden kuukauden kahvilan käyttökielto ja taksikortti hyllylle.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pakkohan sen on olla parempaa lainaa kuin edelliset. Eikä mene kauaakaan kun tästä lisävelasta syytetään vihervasemmistoa. Popparit esiin.

Ei se ole parempaa lainaa. Ihan yhtää paskaa se on, että joudutaan ottamaan lainaa valtion pyörittämiseksi, oli kyseessä sitten oikeisto- tai vasemmistohallitus. Aika paskasti on edeltävät hallitukset (ihan ne kaikki) asiansa hoitaneet, että tämä hallitus on nyt tällaisessa tilanteessa. Parhaansa ne yrittävät korjauksessa, jotta seuraava hallitus olisi edes inasen paremmassa asemassa neljän vuoden päästä.

Varmaan ainakin Kokoomus mieluummin jättäisi ottamatta lisää velkaa, ja tekisi sen sijaan isompia leikkauksia esim. sosiaalimenoihin. Siitähän se poru taas syntyisi.

edit. En mä kyllä yhtään ihmettele, että meillä velkaannutaan yksilötasollakin aika railakkaasti Suomessa. Toki elinkustannukset ovat nouseet, mutta ei sitä henkilökohtaista taloushallintaa varmaan ainakaan helpota tämä ideologia, mikä tuntuu yleistyvän, että velallahan se on hyvä elellä, kun ei tarvitse mistään leikata ja kivaa on. Tosiasiassa niitä velkoja on pakko maksaa joskus takaisinkin, tavalla tai toisella.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei se ole parempaa lainaa. Ihan yhtää paskaa se on, että joudutaan ottamaan lainaa valtion pyörittämiseksi, oli kyseessä sitten oikeisto- tai vasemmistohallitus. Aika paskasti on edeltävät hallitukset (ihan ne kaikki) asiansa hoitaneet, että tämä hallitus on nyt tällaisessa tilanteessa. Parhaansa ne yrittävät korjauksessa, jotta seuraava hallitus olisi edes inasen paremmassa asemassa neljän vuoden päästä.

Varmaan ainakin Kokoomus mieluummin jättäisi ottamatta lisää velkaa, ja tekisi sen sijaan isompia leikkauksia esim. sosiaalimenoihin. Siitähän se poru taas syntyisi.
Kahvit näppikselle.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomioiden millaisen porun hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat jo nyt saaneet aikaan, niin mitä oletettavimmin ilman merkittävää lisävelkaa leikkaukset olisivat vieläkin ikävämpiä. Olisihan se kiva, jos talouskasvu olisi kovaa ja valtion kirstu täyttyisi siinä määrin, ettei lisävelkaa tarvittaisi hyvinvointivaltiomme ylläpitoon.
 
Eli suomeksi siis pelätään yleislakkoa ja petetään vaalilupaukset. Oikeistolaisinta mitä tiedän...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös