Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 625
  • 15 578

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Nykyinen hallitus on sai aikaiseksi uuden kriisin eli hallitus on todella nyt kriisissä ja se on samalla toimintakyvytön.
On kyllä kelvottomin Suomen hallituksen aloitus, minkä minä tiedän. Ehkä ei ihme, kun persut hallituksessa, RKP vaa`ankielenä ja Orpo pääministerinä. Saa nähdä palaako hallitus tämän päivän neuvotteluista sopusointua uhkuen, päättääkö se lopettaa onnettoman toimintansa jo nyt vai pitääkö sitä ehkä vielä jonkun aikaa odottaa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Kyllähän tuohon 600000:n äänestäjään voi vedota tiettyyn pisteeseen asti ja luovia trumpmaisesti, että molemmat puolet jne, mutta jossain vaiheessa pitää myös ottaa rohkeasti kantaa maalituksiin, rasistisiin ulostuloihin ja myös äänestykseen Junnilan puolesta. Ymmärrän jollain tasolla tuon Orpon laimean hönkäyksen, kun hallitus ei ole kerennyt edes kokoontua kohujen aikana, mutta arvojohtajuutta ei ole sitten tippaakaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Vastakkainasettelua syntyy, kun on pakotettu tekemään paljon leikkauksia/säästöjä, ja ylipäätään siitä, kun hallituksen kokoonpano muuttuu noin paljon.
Ymmärrän leikkauksien tarpeen enkä pitänyt vaaliväittelyissä Marinin kiertelevistä vastauksista, että kyllä talouskasvu hoitaa kaikki ongelmat. Mutta tasapuolisuuden nimissä ja laajemman tulopohjan saamiseksi valtiolle hallituksen pitäisi leikata myös muualta (SDP teki ehdotuksia ennen vaaleja) kuin köyhimmiltä sekä pidättäytyä rikkaampien veronalennuksista. Pensan hinnan alennukset ovat kallista pölhöpopulismia samoin kuin maahanmuuton rajoittaminen, mikä haittaa talouskasvua. Ja Orpo ja Purra siunaavat ilomielin EK:n hallitusohjelmaan ajaman ay-liikkeen nöyryyttämisen, minkä hyöty talouskasvulle voi olla hyvin kyseenalainen, jos siitä aiheutuu epävakautta työmarkkinoille.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
On kyllä kelvottomin Suomen hallituksen aloitus, minkä minä tiedän. Ehkä ei ihme, kun persut hallituksessa, RKP vaa`ankielenä ja Orpo pääministerinä. Saa nähdä palaako hallitus tämän päivän neuvotteluista sopusointua uhkuen, päättääkö se lopettaa onnettoman toimintansa jo nyt vai pitääkö sitä ehkä vielä jonkun aikaa odottaa.
Hallitus noudattaa hallitusohjelmaa ja jatkaa työskentelyään toteuttaakseen sitä opposition vastustuksesta huolimatta.
 
Byvajet

Jäsen
Edelleenkin: Työllisyyttä pitää saada nykyisestä vielä ylemmäs

Osaisiko joku kertoa tästä tarkemmin?

Työttömyyden hoitamisen kokonaiskulut eivät aivan hirmuiset ole. Ja koska työttömyyttä joka tapauksessa tulee aina olemaan, kuluista pystyy leikkaamaan vain rajallisesti.

Jos uudet työllistyvät ovat vaikeasti työllistettäviä, he todennäköisesti päätyvät matalan palkkatason tehtäviin. Kuinka paljon veroeuroja he yhteiskunnalle tuottavat? Tuskin kovin paljon.

Jos taloutta tukevien yritysten kasvun esteenä on osaava työvoima, auttaako pulaan vaikeasti työllistettävät? Eikö pula ole osaavista ammattilaisista? Eihän automarketin kassoille ole hakijoista pulaa. Hakemuksia tulee jättimäiset pinot, eikä suurin osa marketeista siksi taida edes ilmoitella paikoista. Ne täyttyvät ilmoittamattakin. Sen sijaan osaamista ja kokemusta vaativiin tehtäviin voi olla vaikea saada tekijöitä.

Kuinka paljon ongelma helpottaisi, jos vaikeasti työllistyvistä vaikkapa 20 prosenttia saataisiin pienipalkkaisiin töihin?

Mietin vain, että eikö enemmän auttaisi se, että saataisiin ammattilaisia korkean tuottavuuden töihin.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hallituspohjat vaihtuvat, mutta yksi asia pysyy: eläkeläisten etuihin ei kosketa.

Kova on paatos hätätilasta ja leikkausten välttämättömyydestä, mutta suurin budjetin menoerä jätetään pois käsittelystä ennen kuin edes työrukkasia on saatu käteen. Mitään räväköitä muutoksia "rakenteisiin" ei myöskään tehdä. Yksittäiset leikkaukset pienituloisten ja työttömien etuuksiin eivät ongelmaa ratkaise. Keskeisin apuväline, maahanmuutto, on sekin rajattu ulos työkalupakista.

Nuorten ja työikäisten kannattaisi äänestää vaaleissa. Eläkeläiset sen kyllä tekevät joka tapauksessa, ja heitä on kasvava joukko äänestäjäkunnasta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ymmärrän leikkauksien tarpeen enkä pitänyt vaaliväittelyissä Marinin kiertelevistä vastauksista, että kyllä talouskasvu hoitaa kaikki ongelmat. Mutta tasapuolisuuden nimissä ja laajemman tulopohjan saamiseksi valtiolle hallituksen pitäisi leikata myös muualta (SDP teki ehdotuksia ennen vaaleja) kuin köyhimmiltä sekä pidättäytyä rikkaampien veronalennuksista. Pensan hinnan alennukset ovat kallista pölhöpopulismia samoin kuin maahanmuuton rajoittaminen, mikä haittaa talouskasvua. Ja Orpo ja Purra siunaavat ilomielin EK:n hallitusohjelmaan ajaman ay-liikkeen nöyryyttämisen, minkä hyöty talouskasvulle voi olla hyvin kyseenalainen, jos siitä aiheutuu epävakautta työmarkkinoille.
Eikös hallitusohjelman mahdolliset verenkevennykset ole suunnattu pieni- ja keskituloisille työnteon kannattavuuden lisäämiseksi.
 
12961

Jäsen
En oikein ymmärrä että RKP olisi enää vaihtoehto Kokoomukselle kun ovat samassa hallituksessa Persujen kanssa kuin Kokoomus.
Hieman oikealle kallellaan oleva arvoliberaalilla on vähissä vaihtoehdot mutta persujen kanssa hallituksessa oleva RKP se ei ole.
Olisiko ensi eduskuntavaaleissa sitten Liberaalien momentum? Pitäisi irrottaa jostain näkyviä ja isoja ehdokkaita, jotta olisi todellisia mahdollisuuksia. Epäilen silti.

Minäkin olen useaan kertaan palstalle avautunut, miten oikeistoliberaalille äänestäjälle ei oikein ole vaihtoehtoa. Tyhmää tietysti tavallaan ajatella eduskuntavaaleissa niin, että pienpuolueelle annettu ääni menee hukkaan ja itse asiassa on omalla tavallaan negatiivinen ääni vasemmistolle. Äänestin minäkin sitten vähiten huonona, mutta vaikuttavana vaihtoehtona (taas) Kokoomusta, kuten varmasti moni muukin oikeistolainen liberaali tässä maassa.

En näe RKP:ta vaihtoehtona, koska joukko on kielikysymystä lukuun ottamatta hyvin kirjava Biaudeteineen päivineen. Vihreät on edelleen aivan liian vasemmalle painottunut feministipuolue. Kepu on kepu ja demareissa saa mukana vasenta laitaa. Hjalliksenkaan äänestäminen ei kiinnosta.

Vaikka kokoomuksen persuilu nyt vähän ärsyttääkin, niin eiköhän sitä vaalien tullen taas ole käytännön pakko sieltä se vähiten huono ehdokas valita. Nukkuviinkaan ei voi jämähtää, koska se on passiivinen ääni vasemmistolle. Tässähän se Kokoomuksen vakaan kannatuksen salaisuus on. Todelliset vaihtoehdot ovat vähissä.
 
Byvajet

Jäsen
Kova on paatos hätätilasta ja leikkausten välttämättömyydestä, mutta suurin budjetin menoerä jätetään pois käsittelystä ennen kuin edes työrukkasia on saatu käteen. Mitään räväköitä muutoksia "rakenteisiin" ei myöskään tehdä. Yksittäiset leikkaukset pienituloisten ja työttömien etuuksiin eivät ongelmaa ratkaise. Keskeisin apuväline, maahanmuutto, on sekin rajattu ulos työkalupakista.

Tämä minuakin ärsyttää siinä määrin, että tulee VMP-tunteita. Minusta on niljakasta markkinoida itseään Suomen pelastamisella, kun Suomen pelastamisesta ei kuitenkaan näy merkkejä. Ihan samaa eturyhmäpolitiikkaa, ideologiaa, oman edun tavoittelua ja pään painamista pensaaseen kuin vasemmistopuolueillakin.

Kyllähän me tarvitsisimme kansalliset taloustalkoot seuraaviksi vuosikymmeniksi, mutta kun rahaa ei oteta sieltä missä sitä on otettavaksi vaan sen sijaan vahvistetaan leikkauksilla syrjäytymiskehitystä, se pikemminkin heikentää kuin vahvistaa tulevaisuuden näkymiämme.

Kun esimerkiksi ammattikoulutus on leikkauksilla paskottu ja elinkeinoelämä valittaa osaajien ja jopa perustyöelämätaitojen puutetta, miten ihmeessä ongelmaan auttavat lisäleikkaukset? Saahan niillä hetkellisiä säästöjä, mutta jo nyt nähdään selvästi, että aikaisemmin tehdyt säästöt kääntyvät kuluiksi.

Säästöpolitiikka tuottaa työtä rahaa kuluttavalle julkiselle sektorille, joka yrittää pitää yllä edes jonkinlaista yhteiskunnallista vakautta.

Yhteiskunnan hallitseminen on aika paljon monimutkaisempaa kuin alakoulutasoista laskentoa, mutta tuntuu, että juuri tällä laskennolla mennään eteenpäin laajoja ja pitkäaikaisia kokonaisvaikutuksia huomioimatta.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Hallituspohjat vaihtuvat, mutta yksi asia pysyy: eläkeläisten etuihin ei kosketa.

Kova on paatos hätätilasta ja leikkausten välttämättömyydestä, mutta suurin budjetin menoerä jätetään pois käsittelystä ennen kuin edes työrukkasia on saatu käteen. Mitään räväköitä muutoksia "rakenteisiin" ei myöskään tehdä.
Työeläkkeet eivät ole valtion budjetissa vaan niistä vastaavat työeläkevakuutusyhtiöt, jotka saavat rahansa työnantajien ja työntekijöiden maksamista eläkevakuutusmaksuista ja sijoitusten tuotoista. Valtio rahoittaa kansaneläkkeet, takuueläkkeen ja maksaa valtion eläkettä saavien (esim. valtion virkamiehet) eläkkeen sekä osallistuu yrittäjien ja maataloustuottajien eläkkeiden rahoittamiseen.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Juuri näin.

Eläkeläinen on eläkkeensä ansainnut. Suomessa on tuhansia köyhiä henkilöitä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juuri näin.

Eläkeläinen on eläkkeensä ansainnut. Suomessa on tuhansia köyhiä henkilöitä.
Helposti olisi voitu esim. jäädyttää indeksi. Eläkeläinen on kuitenkin turvassa, koska Petteri tietää, että pyramidin yläpäästä saa jatkossakin ääniä.

Noin isossa kuvassa eläkejärjestelmä olisi pitänyt laittaa isoon remonttiin aikaa sitten. Systeemi on täysin kestämättömällä uralla, ja tämän tajuavat erityisesti ne, jotka tulevat tätä epäoikeudenmukaista himmeliä rahoittamaan tulevina vuosikymmeninä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
On kyllä kelvottomin Suomen hallituksen aloitus, minkä minä tiedän. Ehkä ei ihme, kun persut hallituksessa, RKP vaa`ankielenä ja Orpo pääministerinä. Saa nähdä palaako hallitus tämän päivän neuvotteluista sopusointua uhkuen, päättääkö se lopettaa onnettoman toimintansa jo nyt vai pitääkö sitä ehkä vielä jonkun aikaa odottaa.
Hakkarainen puhui törkeästi suomenruotsalaisista henkilöistä. Todella huonoa käytöstä kyseiseltä henkilöltä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Hakkarainen puhui törkeästi suomenruotsalaisista henkilöistä. Todella huonoa käytöstä kyseiseltä henkilöltä.
Eikös "piippolan vaari" Erkki Tuomioja sanonut että tulee hankalat hallitusneuvottelut ja vaikeaa yhteistyötä. Taisi tässä asiassa olla oikeassa. Nihkeetä tuntuu olevan.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Eikös "piippolan vaari" Erkki Tuomioja sanonut että tulee hankalat hallitusneuvottelut ja vaikeaa yhteistyötä. Taisi tässä asiassa olla oikeassa. Nihkeetä tuntuu olevan.
Juuri näin on asianlaita. Tämä on valitettavasti totta nykyään Suomessa, että Suomi on jakautumassa vähintäänkin kahteen osaan. Suomi on menossa kohti taantumaa ja hallitus natisee liitoksistaan jo tässä vaiheessa. Se ei ole todellakaan hyvä asia.

Saas nähdä mitä tapahtuu syksyllä kun budjettiriihen neuvotteluja käydään. Onko hallitus yhteistyökykyinen silloin.
 
12961

Jäsen
Helposti olisi voitu esim. jäädyttää indeksi. Eläkeläinen on kuitenkin turvassa, koska Petteri tietää, että pyramidin yläpäästä saa jatkossakin ääniä.

Noin isossa kuvassa eläkejärjestelmä olisi pitänyt laittaa isoon remonttiin aikaa sitten. Systeemi on täysin kestämättömällä uralla, ja tämän tajuavat erityisesti ne, jotka tulevat tätä epäoikeudenmukaista himmeliä rahoittamaan tulevina vuosikymmeninä.

Eläkkeistä johtuva tulevaisuuden maksajien ja työvoiman määrällisen kasvun päälle vyörytetty lumipallo pitäisi räjäyttää ennemmin tai myöhemmin. Kyseessä on aikapommi joka pahenee vanhetessaan. Ei ole enää väestönkasvua eikä välttämätt talouskasvuakaan, joiden varaan koko himmelin kestävyys rakentuu.

Eläkejärjestelmä on iso osa tulevaisuudessa pahenevaa kilpailukykyongelmaa ja väkisin kasvavat eläkemaksut tulevat kasvattamaan eroa kilpailijamaihin. Meillä on jo nyt varsin karu verokiila, etenkin jos niitä hyväpalkkaisia osaajia halutaan suorittavaa työtä tekevien lisäksi joskus jostain haalia. Eläkemaksujen kasvattaminen kaatuu tulevaisuudessa joko palkansaajan tai työnantajien niskaan, eli on joka tapauksessa Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä pois.

Indeksien koskemattomuus on nuorehkon työnantajan näkökulmasta anteeksiantamatonta ja kestämätöntä. Koko järjestelmä on valtava ongelma, josta ei edes uskalleta puhua.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Juuri näin on asianlaita. Tämä on valitettavasti totta nykyään Suomessa, että Suomi on jakautumassa vähintäänkin kahteen osaan. Suomi on menossa kohti taantumaa ja hallitus natisee liitoksistaan jo tässä vaiheessa. Se ei ole todellakaan hyvä asia.

Saas nähdä mitä tapahtuu syksyllä kun budjettiriihen neuvotteluja käydään. Onko hallitus yhteistyökykyinen silloin.
Ei ole kenenkään etu tämä kun tässä tilanteessa pitäisi yhdessä mennä eteenpäin. Nyt jo juopa syvenee hallituksen sisällä niin en tosiaankaan usko että pystyvät mitään päättämään yhdessä kun toisen naama alkaa vituttamaan. Ei hyvältä näytä tosiaankaan.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Eikös hallitusohjelman mahdolliset verenkevennykset ole suunnattu pieni- ja keskituloisille työnteon kannattavuuden lisäämiseksi.
Nämä kevennykset ovat pienituloisille ehkä 10e enemmän käteen kuukaudessa. Yli 85k tienaavien veronkevennykset on satasissa. Kaikkien pitää osallistua talkoihin. Pois lukien tietenkin ennestään varakkaat.
 
Tämä nyt on melkoista vasemmistopopulismia. Hyvätuloiset palkansaajat osallistuvat liki mihin tahansa maahan verrattuna jo nyt melkoisella ryöstöosuudella palkoistaan. Ja jos katsotaan vielä sitä miten pieni osa palkansaajista on nettomaksajia on tilanne sellaisen näkökulmasta törkeä.

Se on sitten eri asia, että miten palkkoja kuuluu esimerkiksi pystyä muuntamaan pääomatuloiksi. Hyvätuloisella palkansaajalla on edelleen helpohkoja aukkoja, joista karata. Palkan muuntamisen pääomatuloiksi pitäisi esimerkiksi lääkäriltä edellyttää todellista yrittäjyyttä, missä oma, itsenäinen asiakashankinta on aika olennaista. Rajanveto on tietysti vaikeaa, voihan se yhden hengen lääkäri Oy nytkin kilpailuttaa mihin alihankintaa tekee. Rakenne on kuitenkin vinoutunut ja yrittämisen & työsuhteen raja vuosien saatossa hämärtynyt.

Suomalaisen todellisen yritysomistuksen verotuksen kanssa pitää tosin olla sikäli varovainen, että pääomat ovat joka tapauksessa liikkuvia ja vaikutukset ulottuvat myös ulkomaisiin investointeihin, jotka ruokkisivat kansantaloutta. Tässä ei ole rahan vapaalle liikkuvuudelle oikein käytännöllisiä vaihtoehtoja jos ei samalla tiputeta merkittävää osaa taloudesta pois.

En tiedä, välillä tuntuu Suomen tilanne siltä, että umpikujia on tarjolla joka suunnassa. Mahtaisiko uudistuminen kuitenkin tapahtua helpoiten ajamalla koko paska edellisen hallituksen tyylillä velkavetoisesti päin seinää ja antaa EKP/IMF hoitaa uudelleenrakennus alkuun. Jos se holtiton velanotto onkin sitten jokin ratkaisu myös pidemmällä aikavälillä. Tuohan olisi kuin kylmään veteen hyppääminen vrt hiekkarannalta sinne itsensä kiduttaminen. Kirpaisee pakon edessä kerran ja ikävästi mutta suhteessa lyhyesti.

Isoa rakennemuutosta tarvittaisiin, mutta ei siitä tässä maassa tulla itse kompromissia löytämään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työeläkkeet eivät ole valtion budjetissa vaan niistä vastaavat työeläkevakuutusyhtiöt, jotka saavat rahansa työnantajien ja työntekijöiden maksamista eläkevakuutusmaksuista ja sijoitusten tuotoista. Valtio rahoittaa kansaneläkkeet, takuueläkkeen ja maksaa valtion eläkettä saavien (esim. valtion virkamiehet) eläkkeen sekä osallistuu yrittäjien ja maataloustuottajien eläkkeiden rahoittamiseen.
Valtio määrää työeläkemaksujen suuruudesta. Leikataan työeläkkeistä ja työeläkemaksuista, minkä jälkeen voi korottaa tuloveroa vastaavasti. Ei ole monimutkaista eikä koske köyhimpiä eläkeläisiä.

Noh näinhän ei tehdä, koska eläkeläiset on virheellisesti brändätty köyhiksi ja heitä (äänestäjiä) on paljon.

@Walrus21 aivan oikeassa aiemmin. Hyvin kirjoitettu.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tämä minuakin ärsyttää siinä määrin, että tulee VMP-tunteita. Minusta on niljakasta markkinoida itseään Suomen pelastamisella, kun Suomen pelastamisesta ei kuitenkaan näy merkkejä. Ihan samaa eturyhmäpolitiikkaa, ideologiaa, oman edun tavoittelua ja pään painamista pensaaseen kuin vasemmistopuolueillakin.

Kyllähän me tarvitsisimme kansalliset taloustalkoot seuraaviksi vuosikymmeniksi, mutta kun rahaa ei oteta sieltä missä sitä on otettavaksi vaan sen sijaan vahvistetaan leikkauksilla syrjäytymiskehitystä, se pikemminkin heikentää kuin vahvistaa tulevaisuuden näkymiämme.

Kun esimerkiksi ammattikoulutus on leikkauksilla paskottu ja elinkeinoelämä valittaa osaajien ja jopa perustyöelämätaitojen puutetta, miten ihmeessä ongelmaan auttavat lisäleikkaukset? Saahan niillä hetkellisiä säästöjä, mutta jo nyt nähdään selvästi, että aikaisemmin tehdyt säästöt kääntyvät kuluiksi.

Säästöpolitiikka tuottaa työtä rahaa kuluttavalle julkiselle sektorille, joka yrittää pitää yllä edes jonkinlaista yhteiskunnallista vakautta.

Yhteiskunnan hallitseminen on aika paljon monimutkaisempaa kuin alakoulutasoista laskentoa, mutta tuntuu, että juuri tällä laskennolla mennään eteenpäin laajoja ja pitkäaikaisia kokonaisvaikutuksia huomioimatta.
Tosiaankin samaa mieltä siitä, että ei Suomea "pelasta" mikään yksi toimi, vaan niitä tarvitaan useampi yhtäaikaa. Työmarkkinoiden muutos ja työhön kannustavuus on yksi näistä toimista. Ja se puoli kaipaakin uusia toimia. Uudessa hallitusohjelmassa säästöjä kuitenkin on useampikin miljardi, ja ei kai kukaan nyt uskokaan homman olevan tosi simppeli ja summan tulevan jostain yhdesta tekijästä. Siinä on kuitenkin valtion näkökulmasta iso ero, oletko kokonaan tukien piirissä, vai tienaatko työssä sen saman ja jonkin verran enemmän, jos siis matalamman palkan aloista puhutaan.

Koulutuksen kun mainitsit, niin siitä ei ainakaan Valtosen mukaan olla leikkaamassa.

Nämä kevennykset ovat pienituloisille ehkä 10e enemmän käteen kuukaudessa. Yli 85k tienaavien veronkevennykset on satasissa. Kaikkien pitää osallistua talkoihin. Pois lukien tietenkin ennestään varakkaat.

Suomessa on ihan hyvin onnistunut tuo veroportaikko maksettavassa verossa. Isotuloisemmat maksavat veroja todella paljon myös Suomessa, suurempi määrä söisi taas kannustavuutta mm.edetä uralla. Mutta sitä voi vähän kyseenalaistaa, että miksi palkankorotuksissa on edelleenkin turhan usein käytössä tasaveroiset prosenttikorotukset, jotka satavat isosti isotuloisemman laariin. Toki maksavat jälleen siitä suhteellisesti enemmän veroja, mutta jotain uudistuksia sekin kaipaisi.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikös "piippolan vaari" Erkki Tuomioja sanonut että tulee hankalat hallitusneuvottelut ja vaikeaa yhteistyötä. Taisi tässä asiassa olla oikeassa. Nihkeetä tuntuu olevan.

No tämä olikin todella vaikeaa ennustaa.... vähissä olivat ne jotka ennustivat aurinkoista yhteistyötä ja mukavia neuvotteluja.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
No tämä olikin todella vaikeaa ennustaa.... vähissä olivat ne jotka ennustivat aurinkoista yhteistyötä ja mukavia neuvotteluja.
Harvempi kuitenkin osasi ennustaa, että ensimmäinen persu potkitaan hallituksesta pihalle ennen kuin se on istunut kahta viikkoakaan ja että runsaan kahden viikon jälkeen täydessä sekasorrossa oleva hallitus käy koko päivän kestäviä kriisineuvotteluita, kun pitäisi keskittyä Suomen talouden kuntoon laittamiseen. Hallituksen tulevan taipaleen ennustaminen on aika haastavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös