Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olihan esimerkiksi tällä palstalla paljon väkeä jotka kehuivat kuinka voisi äänestää Liberaalipuoluetta. Sitten vaalien lähestyessä päädyttiin siihen lopputulokseen, että on pakko äänestää Kokoomusta tai Perussuomalaisia muuten Marin voittaa ja Suomi päätyy konkurssiin tms.

On helppo pohtia asiaa, mutta kun aletaan menemään siihen kohtaan että pitäisi oikeasti äänestää niin harva sitten viitsii puoluetta oikeasti vaihtaa. Koska eihän pikkupuolueita kannata äänestää, koska niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
Sama koskee RKP:täkin täällä raukoilla rajoilla. Jos saavat yhden ehdokkaan raavittua jostain, niin hänen läpimenollaan ei ole mitään mahdollisuuksia.
Olen miettinyt RKP:n äänestämistä heidän liberaalin asenteensa vuoksi, mutta pitänyt sitä sitten turhana ja äänestänyt Kokoomusta. Nyt en oikein tiedä olisiko pitänyt vaan jäädä kotiin.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Vaikea on löytää Pirkanmaalle osaavaa metallityöntekijää. Monipuolisesti olisi töitä tarjolla, mutta ei edes alkeellista kuvanlukutaitoa löydy hakijoilta. Töihin kyllä tarvittaessa opetetaan, muttei nyt ihan nollista voi lähteä. Metallialalla monet työt ovat siistiä sisätyötä, varmasti yksi aliarvostetuimmista aloista nykyyän.
Se taitaa olla niin, että tarjonta ei kohtaa työntekijää. Ei se osaava työntekijä lähde hommiin pikkupalkalla. Laita rutkasti lisää palkkaa, niin jo se työntekijä kyllä löytyy. Turha sitä siinä on itkeä. Ammattimies maksaa ja on aina maksanut.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Olihan esimerkiksi tällä palstalla paljon väkeä jotka kehuivat kuinka voisi äänestää Liberaalipuoluetta. Sitten vaalien lähestyessä päädyttiin siihen lopputulokseen, että on pakko äänestää Kokoomusta tai Perussuomalaisia muuten Marin voittaa ja Suomi päätyy konkurssiin tms.

On helppo pohtia asiaa, mutta kun aletaan menemään siihen kohtaan että pitäisi oikeasti äänestää niin harva sitten viitsii puoluetta oikeasti vaihtaa. Koska eihän pikkupuolueita kannata äänestää, koska niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
PS lienee se puolue, jolla on eniten uusia ja liikkuvia äänestäjiä? Moni tuntuu olevan nyt pettynyt ja kysymys onkin että jättävätkö nämä ihmiset kokonaan äänestämättä vai siirtyvätkö jonkun muun puolueen taakse.

Kokoomuksen kannatukseen en usko tämän tilanteen paljon vaikuttaneen. Heillä tainnut vuosia ollut aikalailla vakaa kannattajakunta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eikö tässä ole kyse Haaga-Helian opiskelijasta, joka on kesätoimittajana IL:ssä, vai olenko ymmärtänyt väärin? Hänen kimppuunsa käydään, tai hänen puheitaan oiotaan, miten vaan, useamman kansanedustajan ja heidän verkostojensa voimin.
Hieman kuulostaa tykillä kärpäsiä -hommelilta.

Ihan hyvähän se on kesätyöläisenkin oppia, että sananvapauden mukana tulee myös vastuu. Kieltämättä aika hardcore-tyylillä sen nyt sitten oppiikin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
PS lienee se puolue, jolla on eniten uusia ja liikkuvia äänestäjiä? Moni tuntuu olevan nyt pettynyt ja kysymys onkin että jättävätkö nämä ihmiset kokonaan äänestämättä vai siirtyvätkö jonkun muun puolueen taakse.

Kokoomuksen kannatukseen en usko tämän tilanteen paljon vaikuttaneen. Heillä tainnut vuosia ollut aikalailla vakaa kannattajakunta.
Periaatteessa Liberaalipuolueen potentiaaliset äänestäjät ovat siellä Kokoomuksen liberaalimmassa ja Vihreiden oikeistolaisemmassa päädyssä. Sitten Perussuomalaisten suuntaan voi olla vähän liikettä. Mutta tosiaan Kokoomuksen äänestäjät voivat leikitellä ajatuksella vaihtaa RKP:n tai Liberaalipuolueen suuntaan, mutta miltei poikkeuksetta sitten äänestävät omia. Koska itsensä toteuttava ennustus siitä, ettei kukaan äänestä pienpuolueita.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se taitaa olla niin, että tarjonta ei kohtaa työntekijää. Ei se osaava työntekijä lähde hommiin pikkupalkalla. Laita rutkasti lisää palkkaa, niin jo se työntekijä kyllä löytyy. Turha sitä siinä on itkeä. Ammattimies maksaa ja on aina maksanut.
Kerro toki missä ne ammattimiehet ovat? Töissä ne ovat, ei kortistossa. Osaajien määrä on Suomessa hälyttävän pieni.

Eikä ole palkasta kiinni vaan siitä osaamisen tasosta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asiapohjalta argumentoiva puoluejohtaja vie kannatuksessa voiton silloinkin kun kyseessä on ns. vaikea asia. Orpo piti kiinni 6 mrd sopeutuksesta vasemmiston ilkkuessa, ja korjasi vaalivoiton. Vaalien jälkeen ilkunta jatkui, mutta Orpo piti ainakin sanoissa 6 mrd tiukasti kiinni. Ja kas, kannatus sen kun kasvoi vaaleista +1.7 prosenttiyksikköä YLE:n julkaisemassa gallupissa kesäkuussa.

Oppositio sai kaksi oppituntia miten hallitusta ei kyetä haastamaan.

Samat tekijät vaikuttavat vaalikannatukseen oikealla. Jos Kok tarjoaa luotettavan kuvan oikeistolaisesta politiikasta, kannatus pysyy tai vähän nousee. Muiden puolueiden osalta en samalla tavalla tiedä tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Päivitystä tilanteeseen. Pelikirja käydään läpi, samoin tuki kaverille, nelikkopuolustaminen ja siirtyminen omista hyökkäykseen eli yhteisiin tekoihin. Itse olen kokoomuslaisena Orpon ja Purran linjoilla siinä, että joko yhdessä toimitaan tai sitten ei lainkaan:

Mäkelän mukaan perussuomalaisten puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättävät yhteiskokouksessa Junnilan tilalle valittavasta ministeristä. Aikataulusta ja nimestä päättää puoluejohto. Kokousta ei ole vielä kutsuttu koolle.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan hyvähän se on kesätyöläisenkin oppia, että sananvapauden mukana tulee myös vastuu. Kieltämättä aika hardcore-tyylillä sen nyt sitten oppiikin.
No en mä tuossa kyllä mitään hyvää osaa nähdä. Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että miksi Kokoomuksen kansanedustajakin lähti siihen mukaan. Vaikka kuin olisi parhaat kaverit tai sama ideologia, niin ehkä kannattaisi malttaa.

Toivotaan, että siitä taloudellisesta hyvästä ehtii edes osa toteutua. Persut keskittyvät tulipalojen sammutukseen, vastahyökkäyksiin ja Mäenpään tapauksen kaltaisiin lillukanvarsiin, mutta kai siitä voi osan laittaa heinäkuun piikkiin, vaikkei helteitä olekaan.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Asiapohjalta argumentoiva puoluejohtaja vie kannatuksessa voiton silloinkin kun kyseessä on ns. vaikea asia. Orpo piti kiinni 6 mrd sopeutuksesta vasemmiston ilkkuessa, ja korjasi vaalivoiton. Vaalien jälkeen ilkunta jatkui, mutta Orpo piti ainakin sanoissa 6 mrd tiukasti kiinni. Ja kas, kannatus sen kun kasvoi vaaleista +1.7 prosenttiyksikköä YLE:n julkaisemassa gallupissa kesäkuussa.
Taitaa tuo nousu olla kuitenkin selitettävissä voittajaefektillä eli vaalivoittajien ja hallituksen muodostavien kannatus nousee yleensä vaalien jälkeen. Muistaakseni näin ainakin asiaa analysoitiin eikä tuossa vaiheessa (myöskin muistaakseni) varsinainen hallitusohjelma ollut vielä selvillä. Siinä vaiheessa kun leikkaukset alkavat konkretisoitumaan ihmisten elämässä niin on oletettavaa että kannatus laskee myös niiden keskuudessa jotka leikkauksia ovat tukeneet. Kysymys lienee vain että laskeeko niin paljon että oppositio pystyy oikeasti haastamaan hallitusta. Mielenkiintoista kuitenkin seurata onko näillä alkutaipaleen kohuilla mitään merkitystä kannatuksen osalta ja kenen laarin älämölö lopulta sataa.
 
Saatat olla oikeassa hyvinkin.

Toisaalta minun silmin Kokoomuksen kannatus nousee aina kun taloudessa saadaan uskottava suunnitelma erityisesi kestävyysvajeen, mutta myös julkisen velan kasvun hillitsemisessä. Nyt sellainen on, mutta toki vasta paperilla. Vastaavasti Kokoomuksen kannatus ei supistu kun tuloloukkuja puretaan, työssä käymisestä tehdään kannattavampaa suhteessa tukiin ja ansiotuloverotusta alennetaan. Nyt sellainen suunnitelma on. Humanitaarisen maahanmuuton osalta Kok on lähellä PS:n linjaa.

PS:n kohuilla ei ole mitään merkitystä Kokoomuksen kannatukseen. Olisi kyllä, jos meillä olisi fiksumpi vasemmisto, jonka kanssa voisi tehdä oikeistolaistakin politiikkaa. Sen sijaan niillä on merkitystä RKP:n sitoutumiseen hallitukseen ja tämä juuri on vasemmiston politiikan idea. Se ei enää lähde haastamaan Kokoomusta niinkään taloudessa, koska vasemmiston talouspoliittiset eväät eivät riitä.

RKP:n osalta epäilen sitoutumista jatkossa, joten hallitus voi kaatua nopeasti. Mutta jos tästä päästään, Orpon hallitus tekisi mahdollisesti huipputuloksen muutamalla korjauksella. Niistä yksi on 3 kk kaavailtu sääntö, joka koskee toki pientä osaa työperäisiä maahanmuuttajia. RKP saattaa haluta tämän osana sitoutumistaan jatkossa, jos sitoutua ylipäätään haluaa. Uskon, että asia sopisi PS:lle ja erityisesti Kokoomukselle. KD allekirjoittaa toki myös.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Maalitukseen otti kantaa myös SJL:

SUOMEN Journalistiliitto kehottaa Twitterissä osaa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista kunnioittamaan lehdistönvapautta. Syynä on poliitikkojen voimakas ja osittain persoonaan menevä Iltalehden toimittaja Ida Erämaan arvostelu.

Omasta mielestäni kenenkään persoonaan ei tule mennä eikä vihaviestejä yms lähettää. Sen sijaan toimittajaa voi ja tulee oikaista suoraankin someaikana hänen väitteestään, jonka mukaan hallituksessa on "natsitaustaisia" enemmänkin. Ilmeisesti tämä väittämä tapahtui somessa, ei IL:ssä, joten IL:n toimitus ei silloin ole samalla tavalla valitusten kohteena.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Maalitukseen otti kantaa myös SJL:

SUOMEN Journalistiliitto kehottaa Twitterissä osaa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista kunnioittamaan lehdistönvapautta.

Syynä on poliitikkojen voimakas ja osittain persoonaan menevä Iltalehden toimittaja Ida Erämaan arvostelu.
Onko Ida Erämaa se sama nuori toimittaja joka viikonloppuna TikTokissa kertoi hallituksessa istuvan useita natseja? Maalittaminen ei ole yhtään parempaa somen käyttöä kuin tuo. Aika alas tässä on molemmat osapuolet vajonneet.

Luulisi poliitikkojenkin pystyvän avustajineen henkilöön iskeminen sijaan olevan kykeneviä iskemään sisältöön.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko Ida Erämaa se sama nuori toimittaja joka TikTokissa kertoi hallituksessa istuvan useita natseja? Maalittaminen ei ole yhtään parempaa somen käyttöä kuin tuo. Aika alas tässä on molemmat osapuolet vajonneet.

Luulisi poliitikkojenkin pystyvän avustajineen henkilöön iskeminen sijaan iskemään sisältöön.

En tiedä, mutta näin päättelin eilen yhdestä twiitistä. Jos kyse on maalittamisesta - valitaan siis kohde ja hyökätään usein muutaman henkilön hallitsemilta kymmeniltä/sadoilta tileiltä tai boteilta - onhan tuo raukkamaista toimintaa. Olen lukenut erään tunnetun hyökkäyksen kohteen saamia viestejä ja ne olivat surkeita ja osa aivan karmeita. Puhuimme silloin siitä, mitä voisi tehdä estääkseen tällaisen, mutta aika vähissä ovat keinot jos halua tällaiseen on.

En kokoomuslaisena koe tätä tapaa oikeaksi millään tavalla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Ilmeisesti tämä väittämä tapahtui somessa, ei IL:ssä, joten IL:n toimitus ei silloin ole samalla tavalla valitusten kohteena.
Nimenomaan Iltelehdessä olevista kirjoituksista nämä herrasmiehet Erämaata maalittavat.
Mutta ketkä Kokoomuksesta ovat tähän perus-pelleilyyn menneet mukaan? Siitä en löydä nimiä. Hyvin ovat Purran ajatuksen yhtenäisyydestä nielleet.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En tiedä, mutta näin päättelin eilen yhdestä twiitistä. Jos kyse on maalittamisesta - valitaan siis kohde ja hyökätään usein muutaman henkilön hallitsemilta kymmeniltä/sadoilta tileiltä tai boteilta - onhan tuo raukkamaista toimintaa. Olen lukenut erään tunnetun hyökkäyksen kohteen saamia viestejä ja ne olivat surkeita ja osa aivan karmeita. Puhuimme silloin siitä, mitä voisi tehdä estääkseen tällaisen, mutta aika vähissä ovat keinot jos halua tällaiseen on.

En kokoomuslaisena koe tätä tapaa oikeaksi millään tavalla.
Onhan tuo aivan perseestä vaikka olisi laukonut somessa mitä. Naiset saa varmasti niin hirveää ja raakaa paskaa DM:nä tällaisissa caseissa että tilille joutaisi jokainen törkyviestien lähettäjä.

Maailmassa on sivistyneempiäkin tapoja puuttua tuollaiseen natsitteluun. Jotenkin tuntuu ettei tämän toimittajan julkaistut lehtijutut ole se mikä osaa poliitikoista ja heidän kannattajistaan on triggeröinyt.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
En oikein ymmärrä että RKP olisi enää vaihtoehto Kokoomukselle kun ovat samassa hallituksessa Persujen kanssa kuin Kokoomus.
Hieman oikealle kallellaan oleva arvoliberaalilla on vähissä vaihtoehdot mutta persujen kanssa hallituksessa oleva RKP se ei ole.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Nimenomaan Iltelehdessä olevista kirjoituksista nämä herrasmiehet Erämaata maalittavat.
Mutta ketkä Kokoomuksesta ovat tähän perus-pelleilyyn menneet mukaan? Siitä en löydä nimiä. Hyvin ovat Purran ajatuksen yhtenäisyydestä nielleet.
Tere Terestroika.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Sanna Marin paloi loppuun pääministerinä kun haastetta riitti. Nyt on Orpon vuoro olla härän silmässä seuraavat neljä vuotta. Mutta itsepähän kumppaninsa valitsi. Odotin Persujen hallitus taipaleesta viihdearvoltaan suurta näytelmää mutta Huhtasaaren ja Hakkaraisen jäätyä taustalle, on tästä teatterista viihde kaukana. Erämaalta mielestäni ihan asiallinen Näkökulma mutta mikäs minä olen mitään sanomaan kun olen nykyisin osa vihervasemmistoa. Liberalismi on muuttunut vasemmistolaisuudeksi tässä konservatismin riemumarssissa.
 
Olen ikäni äänestänyt kokoomusta ja ystäväpiirissä kokoomuksen äänestäjiä on paljon. Siirtyminen RKP:n äänestäjäksi on itseni lisäksi monella muullakin vaihtoehtona.
Itse joskus äänestin protestina RKP:tä mutta kyllästyin siihen taantuneeseen ja ummehtuneeseen menoon. Liberaalit toivat oivan vaihtoehdon ja siirryin sinne.

Kokoomukseen palaamista harkitsen sitten kun Orposta on päästy eroon puheenjohtajana.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tere Terestroika.

Hakemalla en löytänyt Sammallahdelta kuin ihmettelyä populistiseen tapaansa viime päivien tapahtumista ja kirjoituksista. Kun ollaan samassa puolueessa, olisi mukava nähdä faktaa siitä, että Sammallahti on maalittamassa ja häiriköimässä. Näin toki voi olla, mutta itse en sellaista dataa löytänyt. En käynyt muiden tilejä läpi.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tere Terestroika.

Varmaan joku alkaa jossain vaiheessa pöyhimään Päivän Byrokraattia ja Teren historiaa ja sitten on taas Petteri aivan yllättynyt, että ei ole aiemmin tiennyt tällaisesta kyllä yhtään mitään ja joutuu käymään vakavan keskustelun tai jopa hyvin vakavan keskustelun Teren kirjoittelusta..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös