Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 631 695
  • 18 854

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa aina muistaa, mistä uhka Suomelle on tullut ja tulee:

Nyt kun Orpon hallituksen ministerien puheita kaivetaan 20 vuoden takaa, uhka on todellisuudessa tullut vasemmalta ja Suomessa mm. sotilastiedustelua ajettiin alas. Nämäkin teot on hyvä kaivaa, koska niillä on ollut merkittävä vaikutus Suomen tilanteeseen.

Totesin jo aiemmin, että mahdolliset äärioikeistoyhteydet ja symppaamiset ovat ongelma, mutta toista luokkaa on sitten laitavasemmiston Halonen-Tuomioja teot Venäjän, NATO:n ja monen muun asian tiimoilla.

Totta tämäkin, mutta näissä asioissa puhtaat paperit saavat vain RKP ja varauksella Kokoomus. Kaikki muut olivat visusti Natovastaisia vielä puolitoista vuotta sitten, Kokoomustaustaista presidenttiämme myöten. Toki suomettumisen suomenmestareita olivat KePu ja SDP, mutta viime vuosina eniten venäjämielisyyttä ovat osoittaneet Perussuomalaiset. Hehän ovat omassa EU-ryhmässään tehneet Putinin sponssipuolueiden kanssa myyräntyötä hajoittaakseen EU:n sisältäpäin. Mm meppi Huhtasaari oli näkyvästi mukana Fixitiä ajamassa, yhdessä Johan Bäckmanin ja muiden venäjämielisten kanssa. Kotro, Niikko, Packalen, Huhtasaari ja moni muu ovat ihan avoimesti liputtaneet Putinin puolesta ennen viime vuoden helmikuuta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
30 vuotta SDP:n jäsen.
Ei ole edes yrittänyt tehdä pesäeroa menneeseen kuten Satu Hassi teki.

Enkä nyt henkilökohtaisesti pitäisi demarivuosiakaan minään hyveenä. Jos noilla taustoilla ilman katumusta jollekin kelpaa niin sitten kelpaa. Minulle ei.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Linden oli kyllä ainakin itselleni harvinaisen vastenmielinen ministeri. Niin kylmästi puhui esim. Niistä pakkolaeista ja muustakin koronan aikaan. Toki taisi olla aikalailla kaikkien puolueiden (paitsi PS) kannatus niille toimille.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Jaa juu, velipojan aatetovereita Porin kouluvuosilta 60 - 70-luvulta. Siirtyi SKDL:sta Demareihin vuonna 1994. Olisiko tästä jo tarpeeksi aikaa vai vieläkö pitää katua?
Tuollaiseen paskaan, jos nykyajassa ja tilanteessa haluat politiikkaa tehdä, tulisi tehdä kunnon pesäero julkisesti kuten Satu Hassi aikoinaan teki. Linden kaiketi vain höhötellyt että se nyt vain oli sellaista. Ja itänaapuri jolle aatetovereineen kumarsivat tuhoaa Ukrainaa kaikella tarmollaan.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edit.
Sinänsä koominen tykkääjä tälle viestille, joka aikanaan symppasi Bäckmanin ja muiden Venäjän trollien Jessikka Aroon kohdistunutta täysin vastaavaa maalitusta ja piti sitä normaalina journalismin kritiikkinä. Ehkä valo on nähty.

Mikä järki tässä lisäyksessä oli? Eli joku on muuttanut ajatusmaailmaansa parempaan suuntaan, mutta sinä et ole vielä ihan valmis unohtamaan, kuinka väärässä toinen oli aikoinaan? No jokainen tyylillään.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Olen ikäni äänestänyt kokoomusta ja ystäväpiirissä kokoomuksen äänestäjiä on paljon. Siirtyminen RKP:n äänestäjäksi on itseni lisäksi monella muullakin vaihtoehtona.
Hieman samoja mietteitä. Itse olen tottunut ajattelemaan, että arvot antavat ne raamit joiden puitteissa toimia eikä niistä tingitä. Tällä hetkellä näyttää, että Kokoomus valitsi sellaiset arvot, jotka ovat itselleni todella vieraat.

Ymmärrän, että valtiontalous kaipaa rajuja uudistuksia, mutta en tiedä tuleeko lopputulema olemaan sen parempi, että kerättyään neljä vuotta halpoja irtopisteitä oppositiossa, tulee vasemmistohallitus kumoamaan edellisen hallituksen tekemiä päätöksiä. Tämä aiheuttaa pysähtyneisyyden tilan mikä ei johda mihinkään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Totta tämäkin, mutta näissä asioissa puhtaat paperit saavat vain RKP ja varauksella Kokoomus. Kaikki muut olivat visusti Natovastaisia vielä puolitoista vuotta sitten, Kokoomustaustaista presidenttiämme myöten.

Kyse ei ollut vain NATO:sta vaan Baltian maiden haukkumisesta niiden ratkaisuissa, venäjän propagandan toistamisesta, pakotteiden huhutusta estämisestä jne. Halosen mukaan Suomi ja venäjä jopa jakavat samat ideologiset päämäärät, kuten demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon. Jne Jne.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tälläiset natsihöpötykset pitäisi lopettaa kokonaan. Oikeat natsit (ne NSDPA:n pahikset 30/40-luvulta) ovat kohta kuopattuja kaikki. Uusnatsistista ja äärioikeistolaista ideologiaa kannattavia on Suomessakin, ehkä Junnilakin on heitä, mutta jotenkin alkaa jo tympiä nämä medioissakin jatkuvasti hehkutetut natsijutut. Kaikki tiukoillakaan mielipiteillä varustetut henkilöt eivät ole automaattisesti (uus-)natseja eikä näitä ole jokaisessa pusikossa kytiksessä vaikka sellaisen kuvan saa välillä kirjoituksista.
Ei pidä unohtaa Pekka Siitointa, joka oli valtakunnan virallinen pahis ja pelle pari vuosikymmentä.

Natsismin keskeinen ideologinen pointti on rotuteoria. Joka sellaiseen uskoo, on uusnatsi. Ja joka sellaisesta vitsailee hyväksyvästi, on vähintäänkin varttinatsi tai seminatsi.

Jos otetaan rotuteoria pois, mutta vihataan mamuja, on ainakin ksenofoobikko, mahdollisesti rasisti. Jos vihaa kaikkia maahanmuuttajia, silloin ei oikeastaan ole rasisti. Mutta jos värillä on väliä, rasismi kukkii.

Jos nyt ei suorastaan vihata mamuja, mutta suhtaudutaan heihin vaikkapa väestönvaihtoteorialla, silloin kuuluu äärioikeistoon, jonka kantaviin teemoihin kuuluu maahanmuuton vastustaminen. Entäpä jos kaikki mamut olisivatkin WASPeja?

Välttämättä maahanmuuttokriitikko ei kuulu äärioikeistoon, koska kritiikki voi olla myös asiallista. Tällöin myös on niin, että järkiperusteiden pitäisi muuttaa kritiikin sisältöä.

Eipä juuri niitä äärioikeistosta löydykään, jotka eivät painottaisi jotakin oman kansan näkökulmaa. Fasisteja on tosi vähän, niitä pitää ihan lyhdyn kanssa etsiä. "O brother jne." Taitaa olla liian monimutkaista puhua keskitetystä korporatiivisesta systeemistä, jota johtaa vahva johtaja.

Äärioikeistoon voidaan mahduttaa myös liberaalin demokratian kriitikot, kuten putinistit ym. Jotkut näistä ovat hyvinkin kaukana natsismista. Ja kun toiselta laidalta pesee myös, kommunistit kuuluvat tähän sarjaan. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Ja vasemmistolle taas kaikki hyvinvointivaltion kritiikki, talousliberalismi ja muu on äärioikeistoa syvältä. Ainakin silloin, kun pitää saada julkisuutta.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen ikäni äänestänyt kokoomusta ja ystäväpiirissä kokoomuksen äänestäjiä on paljon. Siirtyminen RKP:n äänestäjäksi on itseni lisäksi monella muullakin vaihtoehtona.

Tämä on toki mahdollista mutta gallupit kertovat sitten paremmin. Ihmiset herkästi uhoavat kaikenlaista mutta pitäytyvät kuitenkin aika tiukasti valinnoissaan.

Periaatetasolla on helppo leikitellä rkp:n leiriin vaihtamisella mutta tilanne muuttuu olennaisesti kun aletaan puhua hallituspohjista. RKP sujahtaa iloisesti niin vasemmisto- kuin oikeistohallitukseenkin eikä heitä äänestämällä saa välttämättä vaikutettua suuresti siihen millaista politiikkaa hallitus tekee. Näin uskon monen ajattelevan tosipaikassa.

Toki jos kokoomusta paremmin omia arvoja ja ideologiaa vastaava puolue löytyy, sitä kannattanee äänestää. En minäkään kokoomusta äänestänyt.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Olihan esimerkiksi tällä palstalla paljon väkeä jotka kehuivat kuinka voisi äänestää Liberaalipuoluetta. Sitten vaalien lähestyessä päädyttiin siihen lopputulokseen, että on pakko äänestää Kokoomusta tai Perussuomalaisia muuten Marin voittaa ja Suomi päätyy konkurssiin tms.

On helppo pohtia asiaa, mutta kun aletaan menemään siihen kohtaan että pitäisi oikeasti äänestää niin harva sitten viitsii puoluetta oikeasti vaihtaa. Koska eihän pikkupuolueita kannata äänestää, koska niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Sama koskee RKP:täkin täällä raukoilla rajoilla. Jos saavat yhden ehdokkaan raavittua jostain, niin hänen läpimenollaan ei ole mitään mahdollisuuksia.
Olen miettinyt RKP:n äänestämistä heidän liberaalin asenteensa vuoksi, mutta pitänyt sitä sitten turhana ja äänestänyt Kokoomusta. Nyt en oikein tiedä olisiko pitänyt vaan jäädä kotiin.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Vaikea on löytää Pirkanmaalle osaavaa metallityöntekijää. Monipuolisesti olisi töitä tarjolla, mutta ei edes alkeellista kuvanlukutaitoa löydy hakijoilta. Töihin kyllä tarvittaessa opetetaan, muttei nyt ihan nollista voi lähteä. Metallialalla monet työt ovat siistiä sisätyötä, varmasti yksi aliarvostetuimmista aloista nykyyän.
Se taitaa olla niin, että tarjonta ei kohtaa työntekijää. Ei se osaava työntekijä lähde hommiin pikkupalkalla. Laita rutkasti lisää palkkaa, niin jo se työntekijä kyllä löytyy. Turha sitä siinä on itkeä. Ammattimies maksaa ja on aina maksanut.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Olihan esimerkiksi tällä palstalla paljon väkeä jotka kehuivat kuinka voisi äänestää Liberaalipuoluetta. Sitten vaalien lähestyessä päädyttiin siihen lopputulokseen, että on pakko äänestää Kokoomusta tai Perussuomalaisia muuten Marin voittaa ja Suomi päätyy konkurssiin tms.

On helppo pohtia asiaa, mutta kun aletaan menemään siihen kohtaan että pitäisi oikeasti äänestää niin harva sitten viitsii puoluetta oikeasti vaihtaa. Koska eihän pikkupuolueita kannata äänestää, koska niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
PS lienee se puolue, jolla on eniten uusia ja liikkuvia äänestäjiä? Moni tuntuu olevan nyt pettynyt ja kysymys onkin että jättävätkö nämä ihmiset kokonaan äänestämättä vai siirtyvätkö jonkun muun puolueen taakse.

Kokoomuksen kannatukseen en usko tämän tilanteen paljon vaikuttaneen. Heillä tainnut vuosia ollut aikalailla vakaa kannattajakunta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eikö tässä ole kyse Haaga-Helian opiskelijasta, joka on kesätoimittajana IL:ssä, vai olenko ymmärtänyt väärin? Hänen kimppuunsa käydään, tai hänen puheitaan oiotaan, miten vaan, useamman kansanedustajan ja heidän verkostojensa voimin.
Hieman kuulostaa tykillä kärpäsiä -hommelilta.

Ihan hyvähän se on kesätyöläisenkin oppia, että sananvapauden mukana tulee myös vastuu. Kieltämättä aika hardcore-tyylillä sen nyt sitten oppiikin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
PS lienee se puolue, jolla on eniten uusia ja liikkuvia äänestäjiä? Moni tuntuu olevan nyt pettynyt ja kysymys onkin että jättävätkö nämä ihmiset kokonaan äänestämättä vai siirtyvätkö jonkun muun puolueen taakse.

Kokoomuksen kannatukseen en usko tämän tilanteen paljon vaikuttaneen. Heillä tainnut vuosia ollut aikalailla vakaa kannattajakunta.
Periaatteessa Liberaalipuolueen potentiaaliset äänestäjät ovat siellä Kokoomuksen liberaalimmassa ja Vihreiden oikeistolaisemmassa päädyssä. Sitten Perussuomalaisten suuntaan voi olla vähän liikettä. Mutta tosiaan Kokoomuksen äänestäjät voivat leikitellä ajatuksella vaihtaa RKP:n tai Liberaalipuolueen suuntaan, mutta miltei poikkeuksetta sitten äänestävät omia. Koska itsensä toteuttava ennustus siitä, ettei kukaan äänestä pienpuolueita.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se taitaa olla niin, että tarjonta ei kohtaa työntekijää. Ei se osaava työntekijä lähde hommiin pikkupalkalla. Laita rutkasti lisää palkkaa, niin jo se työntekijä kyllä löytyy. Turha sitä siinä on itkeä. Ammattimies maksaa ja on aina maksanut.
Kerro toki missä ne ammattimiehet ovat? Töissä ne ovat, ei kortistossa. Osaajien määrä on Suomessa hälyttävän pieni.

Eikä ole palkasta kiinni vaan siitä osaamisen tasosta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asiapohjalta argumentoiva puoluejohtaja vie kannatuksessa voiton silloinkin kun kyseessä on ns. vaikea asia. Orpo piti kiinni 6 mrd sopeutuksesta vasemmiston ilkkuessa, ja korjasi vaalivoiton. Vaalien jälkeen ilkunta jatkui, mutta Orpo piti ainakin sanoissa 6 mrd tiukasti kiinni. Ja kas, kannatus sen kun kasvoi vaaleista +1.7 prosenttiyksikköä YLE:n julkaisemassa gallupissa kesäkuussa.

Oppositio sai kaksi oppituntia miten hallitusta ei kyetä haastamaan.

Samat tekijät vaikuttavat vaalikannatukseen oikealla. Jos Kok tarjoaa luotettavan kuvan oikeistolaisesta politiikasta, kannatus pysyy tai vähän nousee. Muiden puolueiden osalta en samalla tavalla tiedä tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Päivitystä tilanteeseen. Pelikirja käydään läpi, samoin tuki kaverille, nelikkopuolustaminen ja siirtyminen omista hyökkäykseen eli yhteisiin tekoihin. Itse olen kokoomuslaisena Orpon ja Purran linjoilla siinä, että joko yhdessä toimitaan tai sitten ei lainkaan:

Mäkelän mukaan perussuomalaisten puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättävät yhteiskokouksessa Junnilan tilalle valittavasta ministeristä. Aikataulusta ja nimestä päättää puoluejohto. Kokousta ei ole vielä kutsuttu koolle.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan hyvähän se on kesätyöläisenkin oppia, että sananvapauden mukana tulee myös vastuu. Kieltämättä aika hardcore-tyylillä sen nyt sitten oppiikin.
No en mä tuossa kyllä mitään hyvää osaa nähdä. Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että miksi Kokoomuksen kansanedustajakin lähti siihen mukaan. Vaikka kuin olisi parhaat kaverit tai sama ideologia, niin ehkä kannattaisi malttaa.

Toivotaan, että siitä taloudellisesta hyvästä ehtii edes osa toteutua. Persut keskittyvät tulipalojen sammutukseen, vastahyökkäyksiin ja Mäenpään tapauksen kaltaisiin lillukanvarsiin, mutta kai siitä voi osan laittaa heinäkuun piikkiin, vaikkei helteitä olekaan.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Asiapohjalta argumentoiva puoluejohtaja vie kannatuksessa voiton silloinkin kun kyseessä on ns. vaikea asia. Orpo piti kiinni 6 mrd sopeutuksesta vasemmiston ilkkuessa, ja korjasi vaalivoiton. Vaalien jälkeen ilkunta jatkui, mutta Orpo piti ainakin sanoissa 6 mrd tiukasti kiinni. Ja kas, kannatus sen kun kasvoi vaaleista +1.7 prosenttiyksikköä YLE:n julkaisemassa gallupissa kesäkuussa.
Taitaa tuo nousu olla kuitenkin selitettävissä voittajaefektillä eli vaalivoittajien ja hallituksen muodostavien kannatus nousee yleensä vaalien jälkeen. Muistaakseni näin ainakin asiaa analysoitiin eikä tuossa vaiheessa (myöskin muistaakseni) varsinainen hallitusohjelma ollut vielä selvillä. Siinä vaiheessa kun leikkaukset alkavat konkretisoitumaan ihmisten elämässä niin on oletettavaa että kannatus laskee myös niiden keskuudessa jotka leikkauksia ovat tukeneet. Kysymys lienee vain että laskeeko niin paljon että oppositio pystyy oikeasti haastamaan hallitusta. Mielenkiintoista kuitenkin seurata onko näillä alkutaipaleen kohuilla mitään merkitystä kannatuksen osalta ja kenen laarin älämölö lopulta sataa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös