Eilen A Studiössa Kokoomuksen Antti Häkkänen ei aluksi vastannut toittimittajan kusymykseen ovatko hallituksen uusimmat leikkaukset mielestänne oikeudenmukaisia?
Myöhemmin hän kuitekin totesi että emme ole väittäneetkään niiden olevan oikeudenmukaisia. Tällä Häkkänen vahvisti että hallitus tekee avoimen epäoikeudenmukaista politiikkaa muista vaitteistä huolimatta. Se kannattaa muistaa vaaleissa. Oletko epäoikeudenmukasuuden puolella?
Wille Rydman taas totesi että hyvätuloiset ovat yhteiskuntaa kannatteleva voima. Kuitekinkin hallitus hakee suurimmat leikkaukset pienituloisilta ja yrittää sillä pelastaa Suomen talouden. On aika erikoista että he kelpaavat leikkauksien kohteeksi määrältään, mutta se määrä ei ole yhtaiskuntaa samalla tavalla kannatteleva voima. Kommentista näkee miten oikeistolaistunut puolue Perussuomaiset ovat, ei tietoakaan mistää keskemmälle kuulumisesta.
Valtiolla, tai laajemmin koko julkisella sektorilla on lompakko, josta esim. jaetaan eri tahoille eri summa rahaa. Kun se lompakko ei täyty tarpeeksi, niin sitten sitä pitää jakaa vähemmän tai vähentää erilaisia julkisen sektorin toimintoja. Kenelle sieltä lompakosta jaetaan? Erilaisina avustuksina pienituloisille, eikö niin? Suurituloiset eivät juuri saa näitä avustuksia, paitsi lapsilisää. Eli miten suurituloisilta voidaan siis leikata? Ns. suurituloisilta voidaan ottaa enemmän, eli verottaa enemmän tämän lompakon täytteeksi. Mikä olisi tarpeeksi suurituloisten osalta? Nyt jokainen vuodessa 100 000 euroa tienaava maksaa 41 000 euroa tähän lompakkoon jaettavaksi, kun taas 50 000 euroa tienaava "tallettaa" sinne 15 200 euroa ja 20 000 euroa tienaava laittaa yhteiseen lompakkoon 2400 euroa. Viimeksi mainittu "ulosmittaa" sieltä avustuksina varmasti enemmän kuin tuon 2400 euroa, mutta 41 tuhannella eurolla saat sitten julkisia palveluja saman kuin kaikki muutkin.
En nyt kauheasti kehtaisi repiä suutani tuosta "suurituloisten suosimisesta". Usein nämä tulot ovat itse omalla osaamisella hankittua, eivät siis mitään yhteisiä, jaettavia varoja, kuten vasemmistossa tunnutaan aijattelevan. Muistuttaisin myös näitä huutelijoita, että Virossa veroprosentti on kaikille sama 20. Sitä voi yksi jos toinenkin hyvätuloinen kokea kiusausta siirtää toimintansa Tallinnaan, se on kovin lähellä ja onhan tuota työsukkulointia ollut jo parikymmentä vuotta. Suunta voi lähiaikoina muuttua, osin on jo muuttunut. Ja jos palveluista puhutaan, niin ainakin omien suomalaisten perhetuttavien mukaan eivät vaihtaisi virolaista perhelääkärisysteemiä suomalaiseen "soteen". Koulutustuloksetkin taitaa painaa jo kaukana suomalaisten edellä.