Yksityisen puolen ottaminen soteen on siinä mielessä hankalaa, että ne julkisen puolen lainmukaiset vaateet ovat erilaiset. Julkisella puolella iso osa työnkuvaa on erilaiset lausunnot jne jne. Palkat muodostuvat miten muodostuvat. Onhan niissä todella paljon eroa.
Julkisen puolen kulut tulevat jatkossa vaan nousemaan, koska suuret ikäluokat niitä eniten kuluttavat.
Yksityisen puolen ottaminen mukaan soteen ei ole sinänsä lainkaan hankalaa. Helsingissä on terveysasemia, joiden palvelut tuottaa yksityinen. Esimerkiksi Ruoholahdessa operoi Mehiläinen. Vastaavia terveysasemia, joita yksityinen operoi, on pelkästään Mehiläisellä muutama kymmen eri puolilla Suomea. Ruoholahden terveysasema palvelee asiakkaita moniammatillisella tiimityöllä
Samaa mieltä kulukehityksestä. Orpon hallitus ja sen seuraajat ovat tilanteessa, jossa kulujen nousua pyritään hillitsemään. Iäkkäimpien suhteellisen osuuden kasvu näkyy kasvavissa menoissa.
Edellinen hallitus juuri uudisti soten, ja nyt se pitäisi myllätä uusiksi? Sehän meni sitten helvetin hyvin.
Toki Kiuru muisti mainita, että vasemmiston upea sote toimi, mutta Orpon hallitus pilasi senkin.