Perussuomalaiset

  • 5 412 865
  • 43 579

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itse koen että vain äänestämällä niitä fiksumpia (esimerkiksi Sakari Puisto) voi vaikuttaa puolueen puhdistautumiseen näistä hörhöistä.
Suomessa käytössä olevasta vaalitavasta johtuen puolueen pitäisi valita ehdokkaat ensin siten ettei valikoinnissa merkittävimpänä perusteena ole ns. lowest common denominator ja äänimäärän maksimointi mahdollisimman laajalla skaalalla. Jos nyt vaikka itse olisin äänestänyt viime eduskuntavaaleissa PS:n edustajaa Etelä-Savossa, niin ääneni olisi kohteesta riippumatta ollut nostamassa Juvan lihapäätä eduskuntaan. Tai Keski-Suomessa ääneni menee äänestettävästä ehdokkaasta riippumatta Hakkaraisen Teuvolle, jos hän sattuu jaksaa ehdolle asettua. Tuota ongelmaa ei pysty korjaamaan kuin PS puolueena (ja toki esim. täällä ovat myös kahjoimpien ehdokkuuksia estäneet, tosin seurauksena oli vasaranheilutusta ja piiripäällikön murhayritys), mutta haluaako PS poistaa listoilta ääniharavan ja taantua fiksujen ja taloudesta ymmärtävien arvokonservatiivien porukaksi? Siniset koittivat tuota viittaa ottaa ja vähän heikosti meni.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minun nähdäkseni se ongelma (jos sen sellaisena haluaa nähdä) on siinä, että Teuvo Hakkarainen on vaaleista riippumatta persujen ykkösehdokkaita. Sama pätee Huhtasaareen.

Vaikka puolue voi käyttää harkintaa ministerivalintojen yms kohdalla, käytännössä kovimmat ääniharavat palkitaan yleensä vastuutehtävillä. Toisin sanoen, jos puolueen kärjessä on Peltokankaan tai Turtiaisen kaltaisia heppuja, on aika kova paine syrjäyttää heidät nimitysvaiheessa.

Loppujen lopuksi äänestäjät ovat se "yhtiökokous", jonka tahtotilaa puolueessa toteutetaan. Tämän on voinut viime viikkoina huomata siitä, että Purralla on pitänyt kiirettä koronapassia vastustaessa.
 

Analyzer

Jäsen
Kannattaa tsekata tuo Ylen uuden politiikkasarjan kakkosjakso, jos smp:n ja persujen historian vaiheet kiinnostaa. Kaikki jaksot löytyy jo Yle Areenasta. Mielenkiintoinen katsaus laajalla henkilögallerialla, joka kommentoi eri aikakausien vaiheita. Laittaa vaan mutelle aina kun toimittaja Nurmi puhuu, niin hyvä pläjäys.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaa tsekata tuo Ylen uuden politiikkasarjan kakkosjakso, jos smp:n ja persujen historian vaiheet kiinnostaa. Kaikki jaksot löytyy jo Yle Areenasta. Mielenkiintoinen katsaus laajalla henkilögallerialla, joka kommentoi eri aikakausien vaiheita. Laittaa vaan mutelle aina kun toimittaja Nurmi puhuu, niin hyvä pläjäys.

Miksi toimittaja Nurmen mielipiteet pitäisi sivuttaa?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mun mielestä Nurmi esiintyi kakkosjaksossa ihan edukseen. Hyvä puhujahan hän on ja ilman muuta aiheeseensa perehtynyt. Se mikä Nurmessa häiritsee, on hänen nostamisensa esiin jonain suurena "persuasiantuntijana". Millä lihaksilla? Pari kirjaa ja se kieltämättä erittäin uskottavalta kuulostava paljastus Jyväskylän suunnitelmista. Tosin Nurmi on myös aika yksinään hajoamiseen liittyvien väitteidensä kanssa, varmuutta meillä ei edelleenkään ole, missä määrin suunnitelmia oli tehty.

Se on varmaa, että halla-aholaiset tiesivät tarvitsevansa riittävän vahvan aseman, minkä takia esimerkiksi Hakkarainen piti saada puoluehallitukseen, jotta Soini opetuslapsineen ei voisi saada eduskuntaryhmää takaisin haltuunsa. Ei siinä siis Soinia yritetty nöyryyttää, vaan varmistaa puolueen tulevaisuus.

Toki Nurmen kohdalla kävi hyvin, oli hänen skuupissaan sitten perää tai ei. Hän nousi kertaheitolla politiikan toimittajien kärkeen ja on tarkoin rakentanut omaa brändiään: perussuomalaisten asiantuntija -> vetoaa vasemmistoon -> 2021 alussa julkaistaan Nurmen fanikirja, joka hehkuttaa vuolaasti Suomen koronapolitiikkaa ja kertoo kuinka 12-vuotias tyttö soitti oikeusministerille, pääseekö telttailemaan. Ihan varmasti.
 

Analyzer

Jäsen
Ok, minusta on vaan hyvä, että tämän tyylisessä ohjelmassa esitellään eri näkemyksiä. Nurmi ei ehkä pidä Perussuomalaisista, mutta minusta hänen puheenvuoronsa olivat perusteltuja.

Ilman muuta on hyvä, että ohjelmassa on erilaisia näkemyksiä. Olen nyt neljä jaksoa katsonut ja koko homma on aivan mahtavasti paketoitu aikalaisten erilaisilla tulokulmilla asioihin. Se on koko homman juju. Todella avointa kerrontaa, esim Stubb antaa palaa ilman mitään filtteriä. Virkistävää.

Toimittajien osalta olen aina arvostanut sellaisia, jotka osaavat asettua journalismissaan eri poteroihin ja näkökulmiin. Nurmi on tältä osin täysin yksipuolinen. Ihan kuten vaikka Timo Haapala vastakkaiselta puolelta.

Nurmi pyydetään aina paikalle tekemään vasemmistopuolueille mukavia tilausjuttuja, kun tarvitaan henkilöbrändäystä. Näin välit pysyvät hyvinä ja vastapalveluksena kuiskijoita riittää. Skuuppimestari.

Nurmi on kirjoittanut muuten elämänkerran Antti Rinteestä. Yhdessä Rinteen kanssa. Nurmi on kirjoittanut hallituksesta kritiikittömän ylistysoodin ”kuinka Suomi voitto koronan”. Jo vuosi sitten. Hän on toimittaja, joka kiittelee pääministeriä vuolaasti suorassa koronatiedotustilaisuudessa hienoista päätöksistä.
Nurmi on muuten kirjoittanut myös kirjat presidentti Niinistöstä ja Jussi Halla-ahosta. Tosin ilman, että kumpikaan halusi antaa kyseiselle toimittajalle lainkaan haastatteluja ja taustoituksia kirjoihin. Nurmella on oma agendansa. Kuten sanoin, en arvosta, vaikka varmasti asioista hajulla onkin. Vääntää ne vaan mieleiseensä muotoon. Mieluiten kuuntelen tällaisessa ohjelmassa tapahtumien keskiössä olleita ja heidän versioitaan. En niinkään ulkopuolista poliittisen suuntauksensa selvästi näyttänyttä, mutta puolueettomana esiintyvää ”asiantuntijatoimittajaa”
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olisi pitänyt olla Jokisipilä runkkaamassa Persuille niin olisi jäänyt parempi mieli.
Mielenkiinnolla odotan, koska persujen luottotutkija Jokisipilä siirtyy tutkijasta puolueen riveihin aktiivipoliitikoksi. Luulisin, että ainakin siinä tapauksessa siirtyy, jos hän ei saa uutta viisivuotiskautta eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajana.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mikäli tutkija ei kritisoi Perussuomalaisia tai antaa medialle raippaa, olet jatkossa persu ja saatanaan verrattava henkilö riippumatta osaamisesta.
Olisiko siinä jotain pahaa, jos Jokisipilällä olisi persusympatioita? Tällaista olen kuullut hänet hyvin tuntevalta henkilöltä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jokisipilän kohtaama viha on muuten ihan mielenkiintoinen osoitus siitä, mikä perussuomalaisten äänestäjäkunnassakin koetaan ongelmaksi ja seurauksena "persuutta" piilotellaan.
Miten ihmeessä mahdollinen persusymppaaja on onnistunut pääsemään Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi? Nyt on kontrolli jossain puoluetoimistossa pettänyt. Ei sen puoleen, onhan näitä eri laidan poliittisesti arveluttaviakin päässyt vaikutusvaltaisiin tehtäviin.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Missäs on luettavissa tätä Jokisipilän kohtaamaa vihaa? Voisi arvioida, että onko kyseessä takuulla viha vai onko joku vain eri mieltä kirjailija Jokisipilän kirjassaan esittämistä näkemyksistä?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Miten ihmeessä mahdollinen persusymppaaja on onnistunut pääsemään Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi? Nyt on kontrolli jossain puoluetoimistossa pettänyt.
On mahdollista, että Jokisipilän persusympatiat ovat heränneet vasta silloin, kun hän on Jo ollut johtaja. Tuon ennakointi olisi ollut aika vaikeaa puoluetoimistojen parhaimmiltakin politrukeilta.
 

Analyzer

Jäsen
Itse en ole havainnut mitään Jokisipilä vihaa, mutta en olekaan twitterissä.

Sen sijaan olen itsekin pannut merkille, että hän käsittelee persuja kirjoituksissaan ja lausunnoissaan hyvin erilailla kuin toimittajat. Sitä en osaa sanoa onko kyse sympatioista vai osaako tutkijana tarkastella asioita hieman laajemmalla spektrillä.
 

Tuamas

Jäsen
Perussuomalaisen tunnistaa siitä, että se kutsuu vihaksi sille mielekkään asian tai henkilön kritisoimista. Ja miksei kutsuisi, koska siihenhän koko puolueen olemassaolo perustuu. Vihaan.

Kun jollekin persumieliselle asialle annetaan pientäkin kritiikkiä, kyse on persuhenkisten näkemyksen mukaan käytännössä aina joko vihasta tai sananvapauden rajoittamisesta.

Minulle ei ole vielä selvinnyt miten tämä valinta tehdään, onko siihen joku arvontalaulu vaiko esimerkiksi onnenpyörä?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokisipilän sai vastaansa tutkijoiden negatiivisia näkemyksiä koska hän arvosteli kollegoitaan äärioikeistoleiman lyömisestä jo ennalta perussuomalaisiin puolueena. Kritiikki oli täysin ymmärrettävää, sillä Jokisipilä vähintääkin kyseenalaisti muiden tutkijoiden työn ja määritelmät PS:sta. Totesi nasevasti tehneensä työtä akateemisena tutkijana ja antoi ymmärtää muiden tutkijoiden livenneen politiikan puolelle ilman tieteellistä asennetta... Kuten taitaa ainakin osin olla.

Noin muuten, ihmettelen vallineja. Ei ollut fiksua kokonaisuutena, kun puhetta luin sen minkä siitä löysin mediasta. En usko, että olen ainoa Kokoomuksen kannattaja, joka ihmettelee, miten tuollaisen puolueen kanssa hallituksessa selviää, jos sellainen mahdollisuus Kokoomukselle pääministerinä sattuisi tulemaan. Saako Purra koottua ja haluaako Purra koota joukkonsa niin ryhdikkäiksi, että löytyy yhteinen politiikka - jota myös noudatetaan - EU:n ja maahanmuuttajien osalta hallitusohjelmassa Kokoomuksen kanssa?

Toivon, että näin tapahtuu. Mutta epäilen, että jatkossa vallinit vaikuttavat Kokoomuksen sisällä haluun vilkuilla oikeistohallituksen sijasta tarkemmin yhteistyötä tulipunaisen Marininkin kanssa, jos Kokoomus pääministeripuolueeksi pääsisi. Minusta on huono asia, jos PS pelaa yksilöillään paikan katsomosta jo ennen vaaleja.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se keskustelu löytyy kokonaisuudessaan ihan youtubesta

ja Vallinin puhe kohdassa 3:30

Minä en oikein ymmärrä mistä tämä pöyristyminen näin kumpuaa, tai no siis ymmärrän kyllä, mutta enemmänkin ihmettelen että onko tällainen keskustelu yleensä kielletty koska tosiasioiden toteaminen on niin pahasta? Vallinin puheen pointti oli se, että maahanmuuttajat tekevät Ruotsissa huomattavan suuren osan rikoksista ja tämän vuoksi kiintiöpakolaisten määrää Tampereella tulisi vähentää.

Eihän tuon puheen kanssa olisi kenelläkään ongelmaa jos ne luetellut nimet olisivat "Svante, Per, Marcus, Marcus..." mutta kun nyt sorkittiin pyhää lehmää.


En voi vastata kuin osaltani, ja itseäni häiritsi vain kolme asiaa:

1. Kulttuurinen etäisyys kantasuomalaisten ja muslimien välillä on aivan liian suuri.
2. Mitään sulautumista ei tapahdu koskaan. Jos jokin sulaa, on se vastaanottavan maan oma kulttuuri.
3. Etunimien lukeminen erään ruotsalaisen poliisin julkaisemasta rikosjutusta.

Jos ne olisi muotoiltu vaikka näin:

1. Kulttuurinen etäisyys kantasuomalaisten ja Irakista, Afganistamista, Somaliasta tulleiden välillä on usein suuri.
2. Integrointi on epäonnistunut liian usein mainituista maista.
3. Joukko ruotsalaiset tutkijoita ja poliiseja ovat todennut, että Suomi saattaa olla matkalla samoihin ongelmiin kuin Ruotsi.

Mikä ero? Ei olisi syytös muslimeihin uskontona. Heitä asuu Suomessa erittäin hyvin integroituina. Ei olisi väite suomalaisen kulttuurin sulamisesta muslimien edessä. Sitä tapahtuu kyllä, mutta pääosin amerikkalaisen viihdekulttuurin ja globalisaation sekä digitalisaation myötä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Luin juuri toisen viestisi Milloin rasismi on oikeasti rasismia? ja allekirjoitan sen.

Silti tuntuu erikoiselta että ongelma ei ole itse asia, vaan siinä miten sen sanoo. Perussuomalaisten tulisi olla hyvin tarkkana siinä, miten asiansa esittää, mutta toisaalta välillä räiskyvä keskustelu pitää esimerkiksi nuo edellä mainitsemasi esimerkkilauseet hyväksyttävissä rajoissa.

Jos otan esimerkin itselleni tutummasta suunnasta eli Kokoomuksesta. Orpo suolasi eilen Marinin hallituksen täysin, koska hallitus on niin eripurainen ja heikko ettei se kykene muodostamaan Suomen kantaa EU:n merkittävään asiaan velkasuhteesta BKT ja parista muusta asiasta. Nyt vaan odotellaan, mitä komissio esittää ilman, että olisi muiden maiden tapaan oma esitys valmiina.

Orpo haukkui Marinin hallituksen pystyy epäpätevänä, kuten oikein onkin. Mutta ei Orpo voi sanoa, että "ämmä on niin osaamaton ja pihalla, että kukahan muiluttaisi sen liiteriin ja pitäisi siellä". Näin ei vaan toimita.

Hiukan samasta on kyse, miksi tiettyjen henkilöiden käyttäytyminen tai rikokset eivät anna oikeutta leimata esimerkiksi kaikkia muslimeita rikollisiksi tms. Sehän ei pidä edes paikkaansa, joten siinä mielessä vertaus Mariniin on suuntaa antava epäpätevyyden osalta.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jokisipilän sai vastaansa tutkijoiden negatiivisia näkemyksiä koska hän…

Käytti laiskasti epätieteellisiä metodeja ja suppeaa rajausta johtopäätöstensä muodostamiseen. Jokisipilä määritti äärioikeistolaisuuden historian, ei nykyisyyden näkökulmasta. Samalla tavalla voisi todeta, että suomettuneisuutta ole enää olemassa, koska Neuvostoliittoa ja YYA-sopimustakaan ei ole.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Käytti laiskasti epätieteellisiä metodeja ja suppeaa rajausta johtopäätöstensä muodostamiseen. Jokisipilä määritti äärioikeistolaisuuden historian, ei nykyisyyden näkökulmasta. Samalla tavalla voisi todeta, että suomettuneisuutta ole enää olemassa, koska Neuvostoliittoa ja YYA-sopimustakaan ei ole.
Nykyisellä äärioikeistolla on muutamaan kertaan tässä ketjussa lainaamieni kovan tason äärioikeistotutkijoiden (sis. myös vasemmistolaisia) side historiaan muodossa tai toisessa. Äärioikeisto ei synny tyhjästä, kuten ei synny äärivasemmistokaan. Äärioikeistolle on olemassa eurooppalaisessa tutkimuksessa tietyt kriteerit ja esittelin myös niitä.

No, Jokisipilä kertoi käyttäneensä tieteellisiä metodeja tehdessään tutkimusta Perussuomalaisista. Se mitä huomasin mm. Emilia Palosen osalta, hän arvioi Jokisipilän työtä Jokisipilän esittämän väitteen "pitänee suuri osa suomalaistutkijoista perussuomalaisia äärioikeistolaisena liikkeenä" arvailuna ja todisteena siitä, että kirjalla ei ole tieteellistä pohjaa.

Todellisuudessa Palonen on aivan pihalla, sillä yksi tai muutama "mahdollinen", "pitänee" ei vie tieteellisestä työstä mitään pois. Suosittelin jo aiemmin vastaväittäjiä lukemaan esimerkiksi Pikettyn Pääoman 2000-luvulla, joka on taloustieteellinen esitys poleemisessa muodossa ja jossa on virheellisiäkin oletuksia. Kirjalla on kohtuullinen merkitys monista muista syistä ja se on syntynyt tieteellisen työn tuloksena.

En toki vertaa Pikettya ja Jokisipilää, ainoastaan ruttaan Palosen tolkuttoman heikon perustelun omalle näkemykselleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös