Johan se tiedetään, että erilaisten suuryritysten performatiivinen BLM, Pride muu liputuspäivä kampanja kertoo yrityksen todellisista Marxilaisista arvoista. Ikeaan kun tuli myös kasvispullia lihapullien lisäksi niin taas kulttuurimarxistit olivat asialla viemässä lihapullat pois.Ollaanko persujen pelikirjassa päästy jo sille sivulle missä suuryrityksetkin edustavat kommunismia?
Suomessa käytössä olevasta vaalitavasta johtuen puolueen pitäisi valita ehdokkaat ensin siten ettei valikoinnissa merkittävimpänä perusteena ole ns. lowest common denominator ja äänimäärän maksimointi mahdollisimman laajalla skaalalla. Jos nyt vaikka itse olisin äänestänyt viime eduskuntavaaleissa PS:n edustajaa Etelä-Savossa, niin ääneni olisi kohteesta riippumatta ollut nostamassa Juvan lihapäätä eduskuntaan. Tai Keski-Suomessa ääneni menee äänestettävästä ehdokkaasta riippumatta Hakkaraisen Teuvolle, jos hän sattuu jaksaa ehdolle asettua. Tuota ongelmaa ei pysty korjaamaan kuin PS puolueena (ja toki esim. täällä ovat myös kahjoimpien ehdokkuuksia estäneet, tosin seurauksena oli vasaranheilutusta ja piiripäällikön murhayritys), mutta haluaako PS poistaa listoilta ääniharavan ja taantua fiksujen ja taloudesta ymmärtävien arvokonservatiivien porukaksi? Siniset koittivat tuota viittaa ottaa ja vähän heikosti meni.Itse koen että vain äänestämällä niitä fiksumpia (esimerkiksi Sakari Puisto) voi vaikuttaa puolueen puhdistautumiseen näistä hörhöistä.
Kannattaa tsekata tuo Ylen uuden politiikkasarjan kakkosjakso, jos smp:n ja persujen historian vaiheet kiinnostaa. Kaikki jaksot löytyy jo Yle Areenasta. Mielenkiintoinen katsaus laajalla henkilögallerialla, joka kommentoi eri aikakausien vaiheita. Laittaa vaan mutelle aina kun toimittaja Nurmi puhuu, niin hyvä pläjäys.
Miksi toimittaja Nurmen mielipiteet pitäisi sivuttaa?
Mikä Nurmen puheissa on vikana tuossa sarjassa?Laittaa vaan mutelle aina kun toimittaja Nurmi puhuu, niin hyvä pläjäys.
Ilmaisin tässä vain arvostukseni tason kyseistä toimittajaa kohtaan.
Ok, minusta on vaan hyvä, että tämän tyylisessä ohjelmassa esitellään eri näkemyksiä. Nurmi ei ehkä pidä Perussuomalaisista, mutta minusta hänen puheenvuoronsa olivat perusteltuja.
Olisi pitänyt olla Jokisipilä runkkaamassa Persuille niin olisi jäänyt parempi mieli.
Mielenkiinnolla odotan, koska persujen luottotutkija Jokisipilä siirtyy tutkijasta puolueen riveihin aktiivipoliitikoksi. Luulisin, että ainakin siinä tapauksessa siirtyy, jos hän ei saa uutta viisivuotiskautta eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajana.Olisi pitänyt olla Jokisipilä runkkaamassa Persuille niin olisi jäänyt parempi mieli.
Olisiko siinä jotain pahaa, jos Jokisipilällä olisi persusympatioita? Tällaista olen kuullut hänet hyvin tuntevalta henkilöltä.Mikäli tutkija ei kritisoi Perussuomalaisia tai antaa medialle raippaa, olet jatkossa persu ja saatanaan verrattava henkilö riippumatta osaamisesta.
Miten ihmeessä mahdollinen persusymppaaja on onnistunut pääsemään Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi? Nyt on kontrolli jossain puoluetoimistossa pettänyt. Ei sen puoleen, onhan näitä eri laidan poliittisesti arveluttaviakin päässyt vaikutusvaltaisiin tehtäviin.Jokisipilän kohtaama viha on muuten ihan mielenkiintoinen osoitus siitä, mikä perussuomalaisten äänestäjäkunnassakin koetaan ongelmaksi ja seurauksena "persuutta" piilotellaan.
On mahdollista, että Jokisipilän persusympatiat ovat heränneet vasta silloin, kun hän on Jo ollut johtaja. Tuon ennakointi olisi ollut aika vaikeaa puoluetoimistojen parhaimmiltakin politrukeilta.Miten ihmeessä mahdollinen persusymppaaja on onnistunut pääsemään Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi? Nyt on kontrolli jossain puoluetoimistossa pettänyt.
Jokisipilän kohtaama viha…
Perussuomalaisen tunnistaa siitä, että se kutsuu vihaksi sille mielekkään asian tai henkilön kritisoimista. Ja miksei kutsuisi, koska siihenhän koko puolueen olemassaolo perustuu. Vihaan.
Kun jollekin persumieliselle asialle annetaan pientäkin kritiikkiä, kyse on persuhenkisten näkemyksen mukaan käytännössä aina joko vihasta tai sananvapauden rajoittamisesta.