Perussuomalaiset

  • 5 415 031
  • 43 607
Suosikkijoukkue
HIFK
No sanoisin silminnäkijälausunnon perusteella, että nyt ei ihan mennyt siviilijeppeiltä suoritus ns. putkeen, varsinkin kun toinen jannuista oli vielä hukannut virkamerkkinsä.
Ts. siviiliasuinen janari alkaa vaatimaan tankeroenglannilla passia ja tarttuu sinusta kiinni, esittämättä syytä vaatimukselle ja/tai virkamerkkiä.
Voitko ystävällisesti esittää tarinasta minua ihmetyttävän asian. Missä kerrotaan, että poiliisi on kadottanut virkamerkkinsä ennen tapahtumaa eikä sen aikana? Itse käsitin, että tapahtuman aikana virkamerkki katosi ja siksi naisten laukut pengottiin. Missään kohtaa tarinaa ei kerrottu, että poliisit eivät esitelleet itseään?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Poliisin antaman lausuman mukaan partio suoritti ulkomaalaisvalvontaa. Mikä tässä on epäselvää? Et kai kuulu niihin, joiden mukaan poliisipartion suorittama ulkomaalaisvalvonta voi ulottua vain valkoisiin, mutta ei värillisiin?

Niin suoritti mutta valvonnalle pitää olla aina joku syy, vihje tai tiedustelutieto yms. Pelkästään se että henkilö muistuttaa jotakin ei riitä perusteeksi tehdä ulkomaalaisvalvontaa eli kysyä papereita. Minua kiinnostaisi se minkä vihjeen tai tiedustelutiedon perusteella poliisi katsoi aiheelliseksi kysyä papereita kahdelta suomalaiselta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Mahdollisesti et saat tietää koskaan, mihin vihje- tai tiedustelutietoon valvonta perustui. Itselleni riittää se, että poliisi kertoo suullisesti ja kirjallisesti suorittaneensa ulkomaalaisvalvontaa. Toimiko partio tilanteessa oikein, se selvitetään.

Eipä tästä osaltani enempää. Lähden kalastamaan järvelle ja saunaan kun sade on loppunut...
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Minua on naurattanut koko iltapäivän tuo poliisin kirjoittama sepustus homoista, jotka kyttää hänen munaansa julkisissa suihkuissa. Voiko ironisempaa olla.
 
Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin suoritti mutta valvonnalle pitää olla aina joku syy, vihje tai tiedustelutieto yms.

Olisi myös osoittanut poliisilta hyvää pelisilmää keskeyttää ko. operaatio siinä vaiheessa, kun vihjetieto paljastui perättömäksi (on siis täytynyt tapahtua huomattavasti ennen fyysistä kontaktia tai sitten on todellakin vedetty vihkoon).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisi myös osoittanut poliisilta hyvää pelisilmää keskeyttää ko. operaatio siinä vaiheessa, kun vihjetieto paljastui perättömäksi (on siis täytynyt tapahtua huomattavasti ennen fyysistä kontaktia tai sitten on todellakin vedetty vihkoon).

Näinkin. Ihmettelen kuitenkin sitä, mihin perustuu näkemys siitä, että poliisin tulee keskeyttää tai jättää kokonaan väliin operaatio, jos joku henkilö kertoo olevansa Suomen kansalainen. Mistä lähtien riittää ilmoitus, ei sen todistaminen?
 
Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinkin. Ihmettelen kuitenkin sitä, mihin perustuu näkemys siitä, että poliisin tulee keskeyttää tai jättää kokonaan väliin operaatio, jos joku henkilö kertoo olevansa Suomen kansalainen. Mistä lähtien riittää ilmoitus, ei sen todistaminen?

Joo, totta. Jotenkin kuvittelisin, että parikymmentä vuotta täällä asuneelle se onnistuu kuitenkin ilman passin vilauttamista. Omalla kohdallani uskoisin, ettei tarvitsisi papereita lähteä poliisisaattueessa noutamaan, vaan asia selviäisi ihan normaalisti keskustelemalla. En tiedä, enkä väitä, mutta voimakeinot tässä tilanteessa vaikuttavat ylimitoitetuilta.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Joo, totta. Jotenkin kuvittelisin, että parikymmentä vuotta täällä asuneelle se onnistuu kuitenkin ilman passin vilauttamista. Omalla kohdallani uskoisin, ettei tarvitsisi papereita lähteä poliisisaattueessa noutamaan, vaan asia selviäisi ihan normaalisti keskustelemalla. En tiedä, enkä väitä, mutta voimakeinot tässä tilanteessa vaikuttavat ylimitoitetuilta.

Harva suomalainen täällä passi taskussa kulkee vaikka sattuisi väärän värinen olemaankin. Jos sivulliset puuttuivat sanallisesti tilanteeseen niin jotain on mennyt pieleen. Mitä tulee Raatikaisen kirjoituksiin niin Ylen sivulla olevan kuvan perusteella sanoisin että tuskin tarvitsee pelätä että joku homo hänestä kiinnostuisi, heterosta puhumattakaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Työni puolesta olen tutustunut kymmeniin tapauksiin, joissa on ollut vastakkain jonkun viranomaisen ja "asiakkaan" kertomus jälkiselvityksiin johtaneesta välikohtauksesta. Voin kertoa, että pelkästään toisen osapuolen tarina ei todellakaan anna tilanteesta kovin objektiivista kuvaa. Täytyy myöntää, että viranomainen osaa selittämisen keskimäärin huomattavasti uskottavammin, ja "asiakkaan" pitää pysyä totuudessa ja osata olla liioittelematta ja värittämättä tarinaansa, sillä pötypuheet kaivetaan kyllä melko helposti esiin.

Esimerkkitarina: "Oli vähä jotain erimielisyyttä skouden kanssa ja sit kohta oli kymmenen kyttää aseet kourassa tiesululla vastassa"
Mitä tapahtui: Kuorma-autokuski hermostui nopeusrajoitusta tiukasti noudattaneeseen poliisin siviiliautoon ja pökkäsi tätä takapuskuriin tahallaan. Kun poliisiauto pysäytti kuorma-auton, lähti tämä karkuun ja ajoi tahallaan auki jääneen poliisiauton etuoven irti...
 
Pitäisiköhän Raatikaisen mielestä uimahalleihin nyt rakentaa molemmille sukupuolille yhdet ylimääräiset puku-, pesu- ja saunatilat eli saneerata kaikki uimahallit neljäsaunaisiksi, kun ihmiset ovat yhtäkkiä alkaneet homoilemaan? Vai kielletäänkö vain homous uudestaan jolloin tietysti lakkaavat homoilemasta ja seksistisesti kaiken maailman ylipainoisia läskipersuja kyyläämästä?

Jokerina minulla olisi tarjota Raatikaisen ongelmaan vielä simppeli tekninen ratkaisu:
How To Fold a Tan Tent - YouTube

Työttömät persut voisivat noita kuntouttavassa työtoiminnassa vaikka armeijan poistoteltoista askarrella.
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä miten tämä aihe liittyy perussuomalaisiin, mutta jatketaan nyt täällä aiheesta sitten.
Muutama vuosi sitten kävelin Helsingissä keskellä kirkasta päivää, ja poliisipartio pyysi näyttämään henkilötodistuksen. Enpä kysellyt syytä asiaan, mutta jotain he ilmeisesti etsivät tai suorittivat jonkinlaista valvontaa. Homma oli ohi alle minuutissa kun suosiolla näytin henkkarit poliisille.
Seuraavaksi menivät kyselemään samaa joltain hieman epämääräisen (narkin?!) näköiseltä tyypiltä, ja se ei ollutkaan puolin eikä toisin niin helppo operaatio. Sekin päättyi siihen että tyyppi oli maassa raudoissa ja pääsi lopulta maijan takaosastolle.
Eli olisikohan näissä usein myös ihan itsestä kiinni, että kuinka helposti asia hoituu ja minkälaisen ongelman siitä saa aikaiseksi.
Harmi etten itse aikoinani tajunnut avautua asiasta somessa, vaikka jouduin esittämään henkilöpaperit ilman syytä. En kuitenkaan kärsinyt tuon jälkeen pelkotiloista, se toinen asiakas saattoi kärsiä..
 
lihaani

Jäsen
En tiedä miten tämä aihe liittyy perussuomalaisiin, mutta jatketaan nyt täällä aiheesta sitten.
Muutama vuosi sitten kävelin Helsingissä keskellä kirkasta päivää, ja poliisipartio pyysi näyttämään henkilötodistuksen. Enpä kysellyt syytä asiaan, mutta jotain he ilmeisesti etsivät tai suorittivat jonkinlaista valvontaa. Homma oli ohi alle minuutissa kun suosiolla näytin henkkarit poliisille.

Minulla kesällä kävellessä on taskussa vain pankkikortti ja muutama kymppi käteistä rahaa. Ei ole koskaan tullut edes mieleen, että pitäisi olla mitään henkilöllisyystodistusta mukana. Sama kavereilla.

Keneltäkään meistä ei ole kadulla kävellessä kysytty mitään papereita. Moottoriajoneuvolla ajo on toinen juttu. Silloin tällöin olen joutunut puhallutettavaksi ja kortin näyttämään liikenteessä, mutta kadulla kävellessä?! Ei helvetissä! Ehkä tummaihoisilla suomalaisilla ovat toiset standardit?
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Minulla kesällä kävellessä on taskussa vain pankkikortti ja muutama kymppi käteistä rahaa. Ei ole koskaan tullut edes mieleen, että pitäisi olla mitään henkilöllisyystodistusta mukana. Sama kavereilla.

Ei nyt ole tarkoitus järjestää mitään lompakkokyselyä, mutta eikö ihmiset käytä lompakkoa? Yleensä siellä kulkee mukana henkkarit ja rahat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä tummaihoisilla suomalaisilla ovat toiset standardit?
Miksi olisi, pitää vain pystyä todistamaan henkilöllisyytensä, vaikka kertomalla sotunsa.
Se, että poliisi on kysynyt rasistisesti Suomalaiselta ihmiseltä englanniksi henkilöllisyystodistusta on kyllä kamalaa ja traumoja aiheuttavaa. Toivottavasti kyseiset henkilöt pääsevät vuosien terapian jälkeen sinuiksi asian kanssa ja pystyvät poistumaan kodeistansa. Toivottavasti myös opetuksen saaneina siitä, että kannattaa toimia niinkuin poliisi käskee.
Täällä kun meuhkataan poliisin valitsevan tarkastettavaksi ihonvärin perusteella niin jollain varmaan löytyy tilastoja tarkistukseen joutuvien ihonväristä vuosittain?
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jos haetaan vaikkapa irakilaisia, afgaaneja, somaleja ja syyrialaisia, joita on vokeista ja muuten vaan hukassa, tarkastetaan heitä muistuttavia. Muussa tapauksessa ei tule tuloksia.

Tähänhän nämä pakolaisten piilottajat, takkutukat ja äärisuvaitsevaiset hörhöt pyrkivät. Mahdollisimman paljon häiritsevää kohinaa ympärille, jotta pistotarkastukset eivät tuottaisi haluttua tulosta.

Jos sivulliset puuttuivat sanallisesti tilanteeseen niin jotain on mennyt pieleen.

Mahdollisesti se, ettei sivullineni ole nähnyt tilannetta alusta asti. Tai se, ettei sivullinen ole tajunnut heidän olevan poliiseja. Siviileissä kun olivat.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tähänhän nämä pakolaisten piilottajat, takkutukat ja äärisuvaitsevaiset hörhöt pyrkivät. Mahdollisimman paljon häiritsevää kohinaa ympärille, jotta pistotarkastukset eivät tuottaisi haluttua tulosta.

Mahdollisesti se, ettei sivullineni ole nähnyt tilannetta alusta asti. Tai se, ettei sivullinen ole tajunnut heidän olevan poliiseja. Siviileissä kun olivat.

Silminnäkijä kuvaili tilannetta pelottavaksi, tiedä sitten miksi. Ehkä kohdalle vain sattui vittumainen ja rasistinen poliisi, kyllä niitä tässä maassa piisaa.
 
"Molemmista sukupuolista" puhuttaessa lähdetään siitä, että sukupuolia on kaksi. Tuohan on niin aikansa elänyt näkemys, etten uskoisi sinun moiseen lapsukseen sortuvan.
Tavoittelinkin nyt persukansanedustajan mielenmaisemaa, kun en ihan hänen kritiikkiään ymmärrä. Tai siis ymmärränhän minä, tarkoituksensahan vain lienee purkaa somen runkkuringissä omaa pelkoa, vihaa ja muutosvastarinnasta kumpuavaa pahaa oloaan öyhöttämällä kädet heiluen ja kuvittelemalla että se on politiikkaa, mutta siis esitän etten ymmärrä ja yritän tavoittaa sen politiikan sieltä niin kuin hän sen kokee.

(ongelma -> ratkaisu. ongelmansa nyt tuli selväksi mutta ratkaisu jäi avoimeksi. heitin muutaman vaihtoehdon.)
 
Tavoittelinkin nyt persukansanedustajan mielenmaisemaa

No kuvittelepa nyt omalle kohdallesi tilanne, jossa uimahalliin mennessä mielessä ei pyöri mitään muuta kuin homot ja homostelu. Koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa kimppuun hyökkää rietas homo. Vähintäänkin irstasta homokyyläystä siellä harrastetaan ihan häpeilemättä. Eihän sinne uimahalliin pysty perkele menemään, kun takaraivossa vaan takoo koko ajan "homohomohomohomohomo". Vähemmästäkin vetää mielen matalaksi. Siinä voi yöunetkin jäädä väliin, kun koko uimahallireissua edeltävä yö menee homostelua miettiessä.
 
Silminnäkijä kuvaili tilannetta pelottavaksi, tiedä sitten miksi. Ehkä kohdalle vain sattui vittumainen ja rasistinen poliisi, kyllä niitä tässä maassa piisaa.
Tai ehkä siksi, että tumma tyttö huutaa kuin hyeena, riuhtoo ja huitoo? Jollekin täysin vajaatietoiselle osittain silminnäkijälle en kauheasti antaisi painoarvoa.
Ja omalle kohdalle osuessa voin vastata että olen kansalainen Heavy Rocker. Mitään tarvetta todistaa sitä paperein minulla ei suomalaisena ole.
Tottakai voit. Toki, jos osut haettuun profiiliin, etkä henkilöllisyyttäsi halua/osaa todistaa, lähdet putkalle. Ehkä se jossain kohtaa sitten selviää.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki, jos osut haettuun profiiliin, etkä henkilöllisyyttäsi halua/osaa todistaa, lähdet putkalle.
Totta kai, en ole muuta väittänytkään. Olen ainoastaan todennut ettei laki vaadi esittämään henkilötodistusta tai passia henkilöllisyyden todistamiseksi. Ihan pitäisi onnistua puhumalla, kun olen suomalainen.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toistaiseksi saadun tiedon valossa poliisi toimi öykkärimäisesti eikä ollut millään lailla "tilanteen päällä".

Ihmiset noin keskimäärin eivät sepitä juttuja päästään. Olisin yllättynyt, jos laajaa julkisuutta nauttiva Nikander keksisi päästään tilanteen, joka on melko helposti todennettavissa paskapuheeksi.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ihmiset noin keskimäärin eivät sepitä juttuja päästään.

Eivät etenkään tilanteissa, joissa henkilö on joutunut hankaluuksiin poliisin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös