Perussuomalaiset

  • 5 402 397
  • 43 523

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En koe olevan ahdistettu. Ihmettelen vain kuinka ideologian sumentamassa mielessä lapaseen hakkaavat löytävät kirjottamattomasta jotain mystisiä aatteelllisia salaviestejä.

Tuota, minusta tuo on aika outo tapa käydä keskustelua. Et oikeastaan ole puuttunut mihinkään spesifiin asiaan vaan ainoastaan lukenut kirjoituksista jotain salamotiiveja. Jos ajattelet, että olen jonkin ideologian sumentama niin spesifioi minkä ideologian ja miten tämä sumentuminen näkyy yksittäisissä argumenteissani. Jos taas et ajattele, että olen jonkin ideologian sumentama niin älä sitten anna näin ymmärtää viesteissäsi.

Anyway, olen tyytyväinen siihen, että myös näet, että julkinen kulutus on kulutusta ja näkyy myös kansantalouden tulopuolella ja että julkista taloutta on uudistettava, tehostettava ja kevennettävä. Tästä siis olemme samaa mieltä.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Tuota, minusta tuo on aika outo tapa käydä keskustelua.
Ehkä, jos pysty käsittelemään aisoita muuten kuin aatteelisesti lokeroimalla henkilöitä "omiin" ja vastustajiin.

Et oikeastaan ole puuttunut mihinkään spesifiin asiaan vaan ainoastaan lukenut kirjoituksista jotain salamotiiveja.

En ole lukenut, tai etsinyt mitään salamotiiveja, vaan reagoin ainoastaan siihen kuinka aatteellinen suhtautuminen asioihin ja laumasieluisuus hävittää kyvyn suhtautua itselle tärkeisiin asioihin pienimmälläkään kritiikillä tai johtaa suoranaiseen valehteluun. Värilasien läpi katsominen kuuluu suosikkijoukkueen kannattamiseen, mutta ei mielestäni yhteiskunnalliseen keskusteluun - saati poliittiseen päätöksentekooon.

Jos ajattelet, että olen jonkin ideologian sumentama niin spesifioi minkä ideologian ja miten tämä sumentuminen näkyy yksittäisissä argumenteissani. Jos taas et ajattele, että olen jonkin ideologian sumentama niin älä sitten anna näin ymmärtää viesteissäsi.

Koen sinun kuuluvan siihen aatteellisesti orientoituneeseen ryhmään, jota persut ja riistäjälahtarikokoomuslaiset kutsuvat vihervassareiksi ja hyysäreiksi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Koen sinun kuuluvan siihen aatteellisesti orientoituneeseen ryhmään, jota persut ja riistäjälahtarikokoomuslaiset kutsuvat vihervassareiksi ja hyysäreiksi.

Jassoo. No, kokeile ensi kerralla kohdistaa kritiikkisi johonkin konkreettiseen argumenttiini. Minusta on aika samantekevää miten kukin toisen kokee noin itse keskustelun suhteen, jonka tulee aina kohdistua spesifeihin argumentteihin ja niiden oikeellisuuteen. Voin hyvin kokea sinut vaikka epäkohteliaaksi idiootiksi, ja koenkin, mutta se ei ole siellä eikä täällä keskustelun merkityksellisyyden ja informatiivisuuden suhteen, ja siksi on itse asiassa parasta jättää tälläiset luonnehdinnat sivuosaan argumentoidessa jonkun henkilön ajatuksia vastaan.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Damn, väärin muotoiltu.
Siis nettokulu olisi ainakin osittain hetkellinen.
Perustan sen siihen, että jos ja kun kaikki työnteko olisi yksilölle hyödyllistä, yksilöt tekisivät enemmän töitä ja myös niitä heikommin palkattuja ja lyhytaikaisempia stinttejä.
Tällöin työnantajat saisivat myös paskaduunit ja lyhyet työpätkät hoidatettua järkevästi ja julkinen puoli saisi näistäkin ensin suorat ja sitten välilliset verotulot.

Ymmärrän tämän logiikan kyllä, oletus perustuu siihen että sitten on niitä töitä joista halutaan ja voidaan maksaa alle minimipalkan ja niille löytyy tekijät.

Lyhyet ja satunnaiset työpätkäthän hoitunevat myös jo sillä tulevalla muutoksella että 300e/kk saa työtön tienata. Eri asia on millaista byrokratiaa se sitten vaatii. Kieltämättä kansalaispalkassa ei tällaista rajausta olisi.

Entä jos töitä ei ole, palkkavaade ei täyty tai tekijää ei löydy?

Kansalaispalkan tasoon en osaa tarkemmin ottaa kantaa, olisiko se sitten vaikka 400-500 € / kk ja se korvaisi lähes kaikki muut tuet paitsi asumislisän jossain muodossaan. Opintotuki, toimeentulotuki, peruspäiväraha, kansaneläke nyt ainakin. Harkinnanvaraisia tukiakin leikkaisin kovalla kädellä.

Tulisiko sitten opiskelusta maksullista tai millä tavoin pidettäisiin huoli siitä että kouluissa olisi motivoituneita opiskelijoita?

Miten ne oikeasti sairaat ja harkinnanvaraisia tukia tarvitsevat hoidettaisiin? Edelleen KELAn kautta?

Olen sitä mieltä, että tuloloukkujen poistaminen sekä kaiken työn tekeminen kannattavaksi lisäisi toimeliaisuutta yhteiskunnassa sen verran, että se todennäköisesti pitkällä aikavälillä kattaisi nuo kulut. Lisäksi koska raha olisi tehokkaammin kierrossa, eikä valtion järjestelmissä, olisi sillä vielä entistä suurempi vaikutus.

Kansalaispalkka olisi nähdäkseni investointi tulevaisuuteen sekä ideaaliin yhteiskuntaan, jossa byrokratia jäisi minimiin ja kaikki työntekeminen olisi kannattavaa.
Tämä mahdollistaisi entistä joustavamman työn teettämisen ja tekemisen, joka on elinehto talouskasvulle.

Niin, tämä siis perustuu olettamuksille jotka perustuvat idealismille ja toiveajattelulle. Toivon minäkin että noin tapahtuisi, mutta kansalaispalkan toteuttaminen esitetyillä laskelmilla kuristaa taloutta miljardeilla. Tuntuu oudolta, että jotenkin löytyisi ihmelääke motivaatio-ongelmaisille tai että byrokratia olisi se suurin sille että toimeliaisuutta ei ole.


Ja edelleen, olen sitä mieltä että porkkana toimii työllisyysasioissa keppiä paremmin, etenkin koska varsinkin matalapalkka-aloilla sekä matalan koulutustason aloilla työmarkkinat ovat entistä pirstaloituneemmat ja työt mitä on tarjolla ovat lyhyitä pätkiä usein ilman takuuta edes tunneista.

Ilman muuta näin on, uskon kuitenkin että pelkästään byrokratian karsiminen ja satunnaistöiden mahdollistaminen auttaa tässä.

Liikenneinfrakin on toki tärkeää ja esimerkiksi jäämeren rautatie on sinänsä kannatettava hanke, mutta siinäkin tulee olla selvyys siitä että kysyntää ja käyttöä riittää niin paljon, että investointi saadaan toimeliaisuuden lisääntymisellä joskus kuoletettua.

Aivan. Sen, kuten kansalaispalkankin kannattavuus pohjautuu olettamuksille ja toiveajattelulle.

Lisäksi näiden vastakkainasettelu on mielestäni lähinnä naurettavaa ja vastaisi sitä, että minä esittäisin että haluatko sinä ennemmin rakentaa rautatien jäämerelle kuin hoitaa sotaveteraanit/vanhukset.

Totta, vastakkainasettelu oli osin teennäinen. Vaikka sopii hyvin tähän ketjuun (vrt. tulevaisuusselonteko vs lasten sairaala)


Kyse on kuitenkin siitä että veroja nostettaisiin toteuttamisen aikaansaamiseksi ja oletetettaisiin että hyöty on jollain aikavälillä haittaa suurempi. Molemmat toki voitaisiin toteuttaa vaikka yhtäaikaa tai vaikka velkarahalla jos vaan olisi esittää perusteet jotka tukisivat olettamuksia.
 
On. Sellaisiakin päätöksiä on tehty.

Oletko aivan varma, että älypuhelimet ja merkkivaatteet on ostettu juuri sossun, eikä esim. porukoiden rahoilla?

Aivan, eli siis jäävät elelemään valtion tuilla eli veronmaksajien laskuun, jos eivät satu saamaan juuri sitä työtä mitä haluavat. Mutta jos pitäisikin mennä sen naistutkimuksen sijaan kaupan kassalle, jos muutakaan työtä ei ole, niin eihän se nyt käy,sehän on suuri loukkaus ihmisarvoa kohtaan.

Vihervasemmistolaiset ovat niin jalotaustaista porukkaa, että kyllä heille ajatustyötä löytyy. Sossupummit äänestävät sitten persuja, jos ylipäätään äänestämään vaivautuvat.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Telkkari ei estä yhtäkään natiaista menemästä sinne kellariin imppaamaan tai muuhunkaan hölmöyteen. Näin ollen sitä on aivan turha pitää minään keppihevosena tuen myöntämiseen.

Voi hellanlettas sentään. Ei estäkään ja totta kai vanhemilla pitää olla muita tapoja hallita jälkikasvuaan kuin tv. Mutta kun tämä yksi herra toistuvasti tähän tv:seen takertuu, niin esitin esimerkin siitä koska tv voisi olla perusteltu tarveharkintainen hankinta. Kyse on loppujen lopuksi pienestä satsauksesta ja yhdestä yksityiskohdasta isommassa kokonaisuudessa, siinä kaikki.

Vo ikuinka suloisesti ajateltu. Hommataan deegulle kämppä, niin se raitistuu. Tällä helvetin yksinkertaisella mallillahan poistuu aivan helvetillisen suuri sosiaalinen ongelma. Vai onkohan sitä jo kokeiltu ja hoksattu, ettei homma käytännössä toimikaan noin ideaalisella tavalla.

Minä satun tietämään aika paljon henkilöitä jotka ovat asunnottomuuteen johtaneen pähdekierteen kierteen jälkeen saaneet sossun avulla uuden asunnon ja tarveharkintaista tukea huonekaluihin; lähimpänä esimerkkinä oma isäni. Mikään tällainen ei suoraan tee ketään raittiiksi, mutta kyllä ympäristöllä ja sen viihtyisyydellä vaan on yleisesti ottaen aika iso merkitys siinä aukeaako korkki ja kuinka usein.

Aukotonta tapaa kenenkään syrjäytymisen estämiseen ei ole, epäonnistumisia tapahtuu. En kuitenkaan hyväksy täällä vellovaa näkemystä että yrittämisenkin pitäisi olla kielletty, koska jollakin sikaniskalle tulee siitä paha mieli. Kenenkään järkevää sopeutumista yhteiskuntaan ei ainakaan paranneta syyllistämisellä ja fantasioilla joistakin joukkoruoskimisesta Mannerheimintiellä.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vielä Himasesta

Himanen onkin perussuomalainen? Uutissivusto - Perussuomalaiset


Tuossa linkissä uusimmassa Perussuomalaiset-lehdessä julkaistu kirjoitus tutkimusryhmän lopputuloksesta. Kirjoitus on ihan aiheellinen ja nostaa esille niitä epäkohtia mitä esim. Timo Soini on tuonut julki omissa kannanotoissaan. Tottakai tämä on kirjoitettu perussuomalaisten pää-äänenkannattajassa, mutta kyllä tämä hieman antaa ajattelemisen aihetta, jos osaa siirtää perussuomalaisiin kohdistuvan henkilökohtaisen antipatian sivuun.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Tuossa linkissä uusimmassa Perussuomalaiset-lehdessä julkaistu kirjoitus tutkimusryhmän lopputuloksesta. Kirjoitus on ihan aiheellinen ja nostaa esille niitä epäkohtia mitä esim. Timo Soini on tuonut julki omissa kannanotoissaan. ...

Mielestäni varsin mielenkiintoinen ja hyvä artikkeli, kiitos linkistä.

Nauratti tämä kohta, it's funny 'cause it's true:

On silmiinpistävää, että Himanen ei näe Suomen tulevaisuudelle mitään uhkaa politiikkamme sisäisessä korruptiossa, jonka osittainen paljastuminen oli yksi osasyy perussuomalaisten hyvään vaalimenestykseen eduskuntavaaleissa 2011.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Himanen onkin perussuomalainen? Uutissivusto - Perussuomalaiset


Tuossa linkissä uusimmassa Perussuomalaiset-lehdessä julkaistu kirjoitus tutkimusryhmän lopputuloksesta. Kirjoitus on ihan aiheellinen ja nostaa esille niitä epäkohtia mitä esim. Timo Soini on tuonut julki omissa kannanotoissaan. Tottakai tämä on kirjoitettu perussuomalaisten pää-äänenkannattajassa, mutta kyllä tämä hieman antaa ajattelemisen aihetta, jos osaa siirtää perussuomalaisiin kohdistuvan henkilökohtaisen antipatian sivuun.


Ihan mielenkiintoinen kirjoitus, tosin pistää miettimään että miksi vedotaan Sampo Terhon taloustyöryhmän ajatuksiin? Tarkoitan sitä että Terhon ajatuksista on perussuomalaisten johto ja kansanedustajat sanoutuneet sen verran innokkaasti irti että ei niitä oikein perussuomalaisten linjana pitää. Mikä se linja sitten euron ja EU.n tai minkään muunkaan osalta lieneekään.

Useammilla vankkureilla ajeleminen toki ei ole perussuomalaisten yksinoikeus tai oma keksintö. Vähän jää silti sellainen rusinat pullasta fiilis tuosta kirjoituksesta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Vähän jää silti sellainen rusinat pullasta fiilis tuosta kirjoituksesta.

Jep, tismalleen sama fiilis jäi itsellenikin.

Silti, muutamia ihan hyviä huomioita tuossa kirjoituksessa oli.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep, tismalleen sama fiilis jäi itsellenikin.

Silti, muutamia ihan hyviä huomioita tuossa kirjoituksessa oli.

Ehdottomasti.

Kuinkahan moni perussuomalainen "himasenhakkaaja" sisäistää sen, että niitä yhteisiä ajatuksia on ja että sillä ei pitäisi olla väliä mitä kautta ajatukset tulevat reaalipolitiikkaan? (Tämän ajatuksen toki voi sovittaa muidenkin poliittisten ajatusmaailmojen päälle yhtä hyvin).
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Voin hyvin kokea sinut vaikka epäkohteliaaksi idiootiksi, ja koenkin,

Tunne on molemminpuolinen, mutta aavistuksen sinua kohteliaampana en katsonut aihelliseksi tuoda asiaa esille.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Sossupummit äänestävät sitten persuja, jos ylipäätään äänestämään vaivautuvat.

Minä kun olen kuvitellut ikiopiskelijoiden, kadunvaltaajanaulanaamojen ja muiden pilvipäisten elämäntapaintiaanien äänestävän Vasemmistoliittoa tai Vihreitä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tunne on molemminpuolinen, mutta aavistuksen sinua kohteliaampana en katsonut aihelliseksi tuoda asiaa esille.

Joo, on tuokin tapa väitellä, mutta jossain vaiheessa todistaaksesi jotakin sinun on sanottava jotakin. Nyt oikeastaan ainoa informaatioarvo sinun teksteissäsi on, että ilmoitat, mitenkään sitä perustelematta, että toisin ajattelevat ovat ideologisesti "sumeutuneita". Kaikki muu on sitten vain kränäämistä kränäämisen vuoksi. No, kukin tyylillänsä, eteläpohojalaasena minäkin jo tiärän notta oon oikias, mutta aika harvoin näkee tätä käytettävän varsinaisena argumenttina loogisuuteen pyrkivässä väittelyssä.

Muuten hämärästi muistan joskus ammoisina väitelleeni täällä lestadiolaisuudesta ihan saman tyyppisen kaverin kanssa, joka lähinnä vaan tappeli poikkeuksellisen häjyyn sävyyn ja joka vielä muistutti tiiviisti, ettei ole edes sanonut olevansa lestadiolainen. Oliskohan sun velies?
 

lihaani

Jäsen
Minä kun olen kuvitellut ikiopiskelijoiden, kadunvaltaajanaulanaamojen ja muiden pilvipäisten elämäntapaintiaanien äänestävän Vasemmistoliittoa tai Vihreitä.

Tunnen lukuisia raudottajia. timpureita, hitsareita, sorvareita, leipomotyöntekijöitä, sähkö- ja putkimiehiä, maanrakennustyöntekijöitä, rekkakuskeja ja monia muita kansantalouden kakun leipojia, jotka ovat vannoutuneita vasemmistolaisia. Heitä ovat työnantajat aivan järkisyillä yrittäneet käännyttää pois liitoistaan "yrittäjiksi".

Ovatko he idiootteja? Miksi? Paino sanalla "miksi". Jos et osaa tähän vastata, niin vihervasurimantrat voi jättää pois. Tai jos haluat niin mikä ettei.

Edit: Etkö sinä olekkin se ääriuskovainen, joka naamioutui uskonnottomaksi ja vittuili kaikille muille uskonnottomille niin, että modet pistivät sinut ruotuun jumakaketjussa?
 
Viimeksi muokattu:

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Muuten hämärästi muistan joskus ammoisina väitelleeni täällä lestadiolaisuudesta ihan saman tyyppisen kaverin kanssa, joka lähinnä vaan tappeli poikkeuksellisen häjyyn sävyyn ja joka vielä muistutti tiiviisti, ettei ole edes sanonut olevansa lestadiolainen. Oliskohan sun velies?

Tuskin. Lestadiolaisuuus, eikä muukaan hihhulointi ole minun lähipiirini juttu. Toista se on pohjanmaalla - etelästä pohjoiseen.

Mistä tämä lestadiolaisuus muuten nyt pullahti esiin? Oletko kenties lahkolaisperheen vesa, kun aihe on sinulle niin kipeä?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko sulla ihan oikeasti faktatietoa siitä, että sossun tuilla ostellaan älypuhelimia, HD-telkkareita ja merkkivaatteita? Nyt jutuistasi tulee mieleen lähinnä ne perinteiset "somalit ne ajelee S-sarjalaisilla ja ostelee kolmen tonnin sohvia sossun laskuun" -urbaanilegendat.
....

No näitähän ei ole julkisuudessa, paitsi tämä yksi mikä tuli KHOn päätöksen myötä julki.

Siinähän sitä vedettiin jotain 4 tonnin tuloja vastaavat tuet puhtaana kouraan parin vuoden ajan. Sen ajan mitä siis julkaistiin.

Onko urbaanilegendaa?
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Tunnen lukuisia raudottajia. timpureita, hitsareita, sorvareita, leipomotyöntekijöitä, sähkö- ja putkimiehiä, maanrakennustyöntekijöitä, rekkakuskeja ja monia muita kansantalouden kakun leipojia, jotka ovat vannoutuneita vasemmistolaisia. Heitä ovat työnantajat aivan järkisyillä yrittäneet käännyttää pois liitoistaan "yrittäjiksi".

Kiva, mutta kuinka tämä liityy kirjoittamaani? Oliko tämän tarkoitus muuttaa käsitykseni, jonka mukaan mainitsemani joukko äänestää pääasiassa vihervasemmistoa?

Ovatko he idiootteja? Miksi? Paino sanalla "miksi". Jos et osaa tähän vastata, niin vihervasurimantrat voi jättää pois. Tai jos haluat niin mikä ettei.

Miksi kysyt ja missä mielessä idiootteja?


Edit: Etkö sinä olekkin se ääriuskovainen, joka naamioutui uskonnottomaksi ja vittuili kaikille muille uskonnottomille niin, että modet pistivät sinut ruotuun jumakaketjussa?

En ole uskovainen, olen vittuillut ateistihihhuleille ko. ketjussa, mutta eivät modet siihen puuttuneet. Ilmeisesti on niin, että paskanpuhujille saa vittuilla.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siksi että tämä on yhteiskunta, joka perustuu yhteiseen visioomme siitä millaisessa maassa haluamme elää. Tämä siis korkealentoisesti ilmaistuna.

Toki. Ja sitä yhteiskunnan mallia voidaan ihan hyvin muuttaa. Sitä ennen on syytä käydä perinpohjainen keskustelu asiasta, että kenelle sitä rahaa kuuluu vastikkeetta antaa ja miksi. Kaikille ei voida antaa, se on täysin mahdoton ajatus. Keskustelua ei voida käydä, jos keskustelun lopputulosta pelätään tai vaihtoehtoisesti pidetään jo ennakolta täysin selvänä.

Käytännössä kyse on siitä että harvempi meistä haluaa asua maassa jossa ihmiset elävät kadulla. Siihen nämä sinun toimintaehdotuksesi nimittäin johtavat todennäköisemmin kuin siihen että kaikilla on töitä ja kaikilla kivaa. Täystyöllisyys ei tässä maailmassa ole enää mahdollinen ja aina meillä on keskuudessamme niitä jotka eivät pysy kyydissä.

Täystyöllisyys ei ole mahdollista, olet oikeassa. Jos täysin työkykyiselle ihmiselle, joka vain on niin laiska ettei viitsi mennä töihin, annetaan vaihtoehdot:

1.) tuet loppuu nyt, muuten voit jatkaa samaa rataa mutta aivan varmasti sitten kohta kadulla

2.) tuet loppuu nyt, ei tartte mennä kadulle kunhan menet töihin tai edes yrität kouluttautua, että pääset työelämään

3.) tuet jatkuu, mutta ne muuttuu vastikkeellisiksi jollain tavoin

Niin sinä ihan tosissasi väität, että jotkut täysin työkykyiset mutta haluttomat ihmiset tällaisessa tilanteessa valitsevat kadulle menon ennemmin kuin nuo muut? Ihan tosissasi? Eletäänkö me todella sellaisessa maailmassa? Jos eletään, niin sellainen menohan pitää saada loppumaan välittömästi.

Se miten järjestelmää voidaan tehostaa, on tietysti eri keskustelun aihe, täällä puitu kansalaispalkka voisi olla hyvä ratkaisu ennen kaikkea siksi että vähentäisi järjestelmän byrokratiaa ja sitä kautta kustannuksia.

Byrokratiaa pitää vähentää. Mutta yhdessäkään näissä esitetyissä ehdotuksissa kansalaispalkasta ei ole vähennetty byrokratiaa mitenkään oleellisesti. Ei yhdessäkään.

Voi kuinka suloisesti ajateltu. Hommataan deegulle kämppä, niin se raitistuu. Tällä helvetin yksinkertaisella mallillahan poistuu aivan helvetillisen suuri sosiaalinen ongelma. Vai onkohan sitä jo kokeiltu ja hoksattu, ettei homma käytännössä toimikaan noin ideaalisella tavalla. Ryyppyremmi siirtyy sinne viihtyisään kämppään, huonekalut ja kaikki muu mahdollinen realisoidaan nestemäiseen muotoon ja pystyyn jääneet vuokrat maksatetaan yhteiskunnan varoilla. Se on hemmetin paljon pois kaikilta niiltä, jotka oman elämisen lisäksi rahoittaa nämä pummit.

Ihan kunnon deekuista mä olen sitä mieltä että niille voidaan antaa oma kämppä/asuntolan asunto valtion tuella kokeeksi. Vastineeksi sitten vaaditaan sen ryyppäämisen lopettamista, kuntoutusta ja sitten myöhemmin koulutusta/työelämään hakua. Pari retkahdustakin voidaan vielä antaa anteeksi, mutta jos sama deekuilu se vain jatkuu niin voi kömpiä takaisin sillan alle. Tästä päästään sitten siihen, että kuinkahan moni deeku saataisiin takaisin toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi? Tuskin kovinkaan moni, valitettavasti. Näin ollen deekuille voisi myös ihan hyvin antaa joka kuukausi 500 euroa suoraan lapaseen tai vaikka samansuuruisen lahjakortin suoraan alkoon, ne olisi tyytyväisiä kuitenkin, ja tulisi huomattavasti halvemmaksi yhteiskunnalle. Alkoholismi on varmasti sairaus sitten loppuvaiheessa, mutta se on ihan täysin itse aiheutettu. Kukaan ei vaan herää yhtenä päivänä ja huomaa, että katos perkele, muhun iski viime yönä alkoholismi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuskin. Lestadiolaisuuus, eikä muukaan hihhulointi ole minun lähipiirini juttu. Toista se on pohjanmaalla - etelästä pohjoiseen.

Mistä tämä lestadiolaisuus muuten nyt pullahti esiin? Oletko kenties lahkolaisperheen vesa, kun aihe on sinulle niin kipeä?

Ei kun vaan muistelin samanlaista (sangen harvinaista) väittelytaktiikkaa, olen kiinnostunut tälläisistä asioista, avasin kerran ketjunkin aiheesta. Aika hupaisaa lopulta huomata, miten olemattoman vähän toinen sanoo, heittää vain melkoisia täkyjä loukkausten muodossa ja sitten tarttuu vastineisiin suurella närkästyksellä ja eikun taas mennään uusi kierros ilman että puhutaan mitään varsinaisesta aiheesta. Vähän sama juttu kuin jos jääkiekkojoukkueen taktiikkana olisi aloittaa joka aloituksen jälkeen tappelu - paitsi että netissä homman loppuminen omaan mahdottomuuteensa ei tapahdu ihan yhtä nopeasti!
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aukotonta tapaa kenenkään syrjäytymisen estämiseen ei ole, epäonnistumisia tapahtuu. En kuitenkaan hyväksy täällä vellovaa näkemystä että yrittämisenkin pitäisi olla kielletty, koska jollakin sikaniskalle tulee siitä paha mieli. Kenenkään järkevää sopeutumista yhteiskuntaan ei ainakaan paranneta syyllistämisellä ja fantasioilla joistakin joukkoruoskimisesta Mannerheimintiellä.

Boldaus mun. Mitä sä oikein hourit? Aivan käsittämätöntä paskaa tuo sun kirjoitukses. Kuka on täällä esittänyt, että yrittämisen pitäisi olla kiellettyä? Kenellä on tuollainen näkemys? Kenelle tulee yrittämisestä paha mieli? Jotain tukea näkemyksellesi nyt pöytään asiasta ja mieluiten äkkiä. Tosin sinä varmaan taas kiertelet ja kaartelet parikymmentä viestiä tätäkin asiaa.

Vielä kerran, vittu mitä paskaa tuo tekstisi. Siis täällähän on nyt useampi viesti nimenomaan kyselty sen perään, että miksi sellaisia ihmisiä pitäisi yhteiskunnan taholta jotenkin auttaa, ketkä eivät viitsi itse tehdä mitään oman taloudellisen pärjäämisensä eteen? Eli siis miksi niitä pitäisi auttaa, jotka eivät itse viitsi edes yrittää? Nimenomaan yrittämisestä ja sen puutteesta täällä on puhuttu koko ajan. Yrittämistä ei ole se, että jäädään sohvalle tukien varaan lojumaan, vaikka se sitä sun mielestä ilmeisesti onkin?

No näitähän ei ole julkisuudessa, paitsi tämä yksi mikä tuli KHOn päätöksen myötä julki.

Siinähän sitä vedettiin jotain 4 tonnin tuloja vastaavat tuet puhtaana kouraan parin vuoden ajan. Sen ajan mitä siis julkaistiin.

Onko urbaanilegendaa?

Se on aina urbaanilegendaa, kun ei sovi omiin näkemyksiin. Tapauksia toki on lukuisia, mutta aktiivisesti kiistämällä ne halutaan vaientaa.
 
Minä kun olen kuvitellut ikiopiskelijoiden, kadunvaltaajanaulanaamojen ja muiden pilvipäisten elämäntapaintiaanien äänestävän Vasemmistoliittoa tai Vihreitä.

Jos haluaa verrata vihervasemmistolaisten sosioekonomista asemaa persujen vastaavaan, ei tarvitse muuta kuin tsekata, millaisilla alueilla puolueita äänestetään. Vihreitä ja vasureita äänestetään Kalliossa ja Tammelassa, persuja Jakomäessä ja Multisillassa. Kun sitten katsoo neliöhintoja, on aika helppo todeta, että Kalliossa ja Tammelassa asuu varakkaampaa väkeä kuin Jakomäessä ja Multisillassa.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Jos haluaa verrata vihervasemmistolaisten sosioekonomista asemaa persujen vastaavaan, ei tarvitse muuta kuin tsekata, millaisilla alueilla puolueita äänestetään. Vihreitä ja vasureita äänestetään Kalliossa ja Tammelassa, persuja Jakomäessä ja Multisillassa. Kun sitten katsoo neliöhintoja, on aika helppo todeta, että Kalliossa ja Tammelassa asuu varakkaampaa väkeä kuin Jakomäessä ja Multisillassa.

Tampereen asuma-alueista minulla ei ole mitään käryä, mutta Kallion neliöhinnoilla ei ole mitään korrelaatiota vihervasemmistoa äänestävien varallisuuteen. Sillä, millaista populaa siellä asuu vuokralla, on suurempi vaikutus.

Kallio ja Jakomäki ovat kyllä siinä mielessä mielenkiintoinen valinta, kun niiden pohjalta voisi vetää sellaisen johtopäätölsen, että Helsingissä persuja äänestävät paljasjalkaiset ja vihervassareita junan tuomat.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Vihreitä ja vasureita äänestetään Kalliossa ja Tammelassa, persuja Jakomäessä ja Multisillassa...

Itse asiassa esimerkiksi oikeinkin kivassa kaupunginosassa eli Kruunuhaassa Jussi Halla-aho sai paljon ääniä.

Mitään penttioinosia Krunikassa tai Eirassa ei äänestetä, mutta akateemiset euro- ja maahanmuuttokriitkot voivat kyllä saada ääniä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuka on täällä esittänyt, että yrittämisen pitäisi olla kiellettyä? Kenellä on tuollainen näkemys? Kenelle tulee yrittämisestä paha mieli? Jotain tukea näkemyksellesi nyt pöytään asiasta ja mieluiten äkkiä.

Koko keskustelu pyörii sen ympärillä että sinulla on paha mieli koska joitakuita toisia yritetään auttaa harkinnanvaraisella sosiaalituella. Sitä minä hourin. En muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös